lapset puhuttelee?

Olen huomannut meitä vl:a syytettävän siitä, että me tuomitaan muita ja katotaan nenän vartta pitkin. Mun mielestä vois kiinnittää enemmän huomiota lasten kasvatukseen. Yleensä sanotaan, että pieni lapsi puhuttelee. Mutta jos pieni lapsi tulee lällättämään, että hähää tepä ette pääse taivaaseen vaan joudutte tulimereen, ei se ainakaan herätä muuta kuin vihaa ja vastarintaa. Olen kuulut esim. jo yhden ei-vl:n kertovan kuinka hänen naapurinsa lapset tulivat usein käymään ja puhuivat tyyliin, että "meidänpä isä sanoi, että et pääse taivaaseen, kun sä juot viinaa ja katot telkkaria". Saattaa tollanen panna miettiin asioita, mutta myös ärtymään. Tai lapsille voi tulla kauheita pelkotiloja siitä, jos kaverit sanoo, että joudut helvettiin( oon kuullut tälläkin tavalla kiusattavan). Tietysti vl:t on myös ihmisiä, mutta jos vaan mahdollista kannattais puuttua. Itse ehkä ajattelen joissain asioissa vähän poikkeavalla tavalla.Mutta vähän tuollanen samanlainen asenne on monilla vanhemmillakin vl:lla. Ei välttämättä voi olla tekemisissä muiden kans ja sitten pidetään ei-vl:a vähän kuin jonain outoina otuksina. Esim. jotkut vanhemmat eivät anna välttämättä pyytää synttäreille kuin uskovaisia lapsia. Lapset on viattomia ja ne yleensä toistaa, mitä vanhemmat on sanoneet. Asiat voi ilmaista vähän hienovaraisemminkin.
2287
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

onhan se niin...tietyssä iässä oleville lapsille on vain vaikea opettaa,tai saada oppimaan se että
vaikka onkin oma vakaamus niin pitäisi pystyä hyväksymään toisenkin uskonto,vakaamus tai elämän
katsomus.tarkoitan sitä että vaikka oma vakaamus
tuomitsisi toisen elämäntavat niin toisten vakaamusta tulisi myös kunnioittaa,olisi se mikä tahansa.

Äänestä

Kyllä vl-laistenkin pitäisi opettaa lapsilleen, että Jeesus on ainut tie taivaaseen eikä se heidän liikkeensä. Lapset ovat hyviä "evankelistoja", mutta heidän tulisi kertoa JEESUKSESTA eikä vain omasta herätysliikkeestään ja itsestään. Jos jokainen vl-lainen lapsi todistaisi naapureilleen Jeesuksesta ja siitä, että HÄNEN kauttaan pääsemme Jumlan tykö ja taivaaseen, tulokset olisivat varmasti paljon puhuttelevammat.

Mitä enemmän joku mainostaa omaa porukkaansa - ja vähemmän Jeesusta - sitä vähemmän sellaisiin (lapsiinkaan) luotan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


roope kirjoitti:

Olen huomannut meitä vl:a syytettävän siitä, että me tuomitaan muita ja katotaan nenän vartta pitkin. Mun mielestä vois kiinnittää enemmän huomiota lasten kasvatukseen. Yleensä sanotaan, että pieni lapsi puhuttelee. Mutta jos pieni lapsi tulee lällättämään, että hähää tepä ette pääse taivaaseen vaan joudutte tulimereen, ei se ainakaan herätä muuta kuin vihaa ja vastarintaa. Olen kuulut esim. jo yhden ei-vl:n kertovan kuinka hänen naapurinsa lapset tulivat usein käymään ja puhuivat tyyliin, että "meidänpä isä sanoi, että et pääse taivaaseen, kun sä juot viinaa ja katot telkkaria". Saattaa tollanen panna miettiin asioita, mutta myös ärtymään. Tai lapsille voi tulla kauheita pelkotiloja siitä, jos kaverit sanoo, että joudut helvettiin( oon kuullut tälläkin tavalla kiusattavan). Tietysti vl:t on myös ihmisiä, mutta jos vaan mahdollista kannattais puuttua. Itse ehkä ajattelen joissain asioissa vähän poikkeavalla tavalla.Mutta vähän tuollanen samanlainen asenne on monilla vanhemmillakin vl:lla. Ei välttämättä voi olla tekemisissä muiden kans ja sitten pidetään ei-vl:a vähän kuin jonain outoina otuksina. Esim. jotkut vanhemmat eivät anna välttämättä pyytää synttäreille kuin uskovaisia lapsia. Lapset on viattomia ja ne yleensä toistaa, mitä vanhemmat on sanoneet. Asiat voi ilmaista vähän hienovaraisemminkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu