Mielenkiintoista tämä "onko mustilla isompi?" -ikuisuuskysymyksen käsittely täällä(kin).
Tuo aiemmissa ketjuissa asiallisesti argumentoinut kertomansa mukaan naishenkilö pisti yhden äärimmäisen hyvän pointin: tällä palstalla ei IKINÄ ole kyseenalaistettu sitä "yleistä totuutta" että aasialaisilla on keskimääräisesti pienemmät kalut kuin valkoihoisilla. Ei koskaan. Hmmm....
Pari ajatustani; minä ihan oikeasti olen lukenut jostakin mielikuvieni mukaan brittiläisestä uudehkosta ja trendikkäästä seksi"oppaasta" että mustilla olisi jonkin yhden tutkimuksen perusteella keskimäärin isommat. Valitettavasti en oikeasti muista tarkkaa lähdettä. Kyllä potuttaa :)
Itse olen aivan 100% taipuvainen uskomaan asian todella olevan niin. Mustaihoisten keho _on_ monintavoin erilainen kuin esim. suomalaisten. Juuri tähän väitteeseen mustien erilaisuudestahan perustuu vaikkapa rasismi!
Nyt tullaan siihen viestini pääasialliseen pointtiin; ihmisten tulisi käsittää mitä tuollainen joku vaikkapa nyt puolen senttimetrin ero _keskimääräisesti_ tarkoittaa!
Kaikissa roduissa on kaiken kokoisia ja mahdollisuudet 20 senttisen saamiseen ovat mustalta _käytännössä_ aivan samat kuin valkoihoiselta. Eli siis 0,5-0,7 cm (ei se ero muistaakseni juuri tuota isompi ollut) ei tarkoita että jokaisen mustan kalu olisi aina sen verran suurempi kuin kellä tahansa valkoisella! :) Ihmiset ovat yksilöitä!
Voidaan tietysti myös laajennetusti pohtia että onko esim. Suomeen saapuva ulkomaalaisaines tarpeeksi heterogeenistä, eli onko valkoisia naisia valloittamaan saapunut eriyisen hyvinvarustettua sakkia, hmmm... Tai sitten todella pienipilisiä surkimuksia jotka yrittävät saada naista mustien myyttisellä maineella ratsastamalla ;)
Jos sitten laajennetaan kysymys kalun koosta siihen minkäväriset/rotuiset/maalaiset ovat parhaita rakastajia niin herää lisää mielenkiintoisia ajatuksia... Esim. uskoisin että etelän timot ovat taas _keskimäärin_ ainakin kiihkeämpiä tai ehkä jollakin lailla "eläimellisempiä" kuin esim. me skandinaavit.
Hehän _ovat_ luonteenlaadultaan kauttaaltaan hieman erilaisia kuin me kunnon suomalaiset, eikö niin....?
Sitten onkin enää kysymys siitä mistä kukakin nainen henkilökohtaisesti pitää, eli haluaako minkätyylistä ja -tuntuista seksiä... Loputtomia nämä arvuuttelut =)
Tärkeintä kuitenkin on muistaa että MYÖS VALKOIHOISELLA VOI OLLA SUURI PENIS!! =D

Vastaukset 1
Vanhimmat
... Englannissa ja Suomessa. Totta kai niillä on on suuremmat kyrvät! Maanpakoon on pakko lähteä niiden mutiasten, joilla mies on kasvanut kyrvästä, eikä toisin päin.