Vaalitilanteessa kannattaa aina haastaa riitaa toisten

puolueiden kanssa

Hyvä poliittinen puhe on kuin etevän papin saarna. Ensin maalataan kuulijan eteen helvetin tuli ja sen jälkeen taivaan ilo. Politiikassa puhutaan omille, omaa kenttää pelotellaan kauhukuvilla. Puhuja välittää viestin, että mikäli kenttä ei lähde liikkeelle, käy huonosti. Pelottelulla tapahtuva omien innostaminen aktivoi uskollisia. Toimintatapaan sisältyy myös riskejä. Liika innostuminen voi polttaa siltoja vääriin suuntiin. Eihän missään ei lue, että nimenomaan suurimman puolueen pitää olla hallituksessa. Ainoastaan se on sanottu, että hallituksen pitää nauttia eduskunnan luottamusta, jolloin hallituspuolueiden takana on yleensä yli 100 kansanedustajaa. Alle 100 kansanedustajan vähemmistöhallitus taas joutuu jatkuvasti joka asiassa hakemaan linjaansa tukea oppositiolta, jotta se saa eduskunnan yksinkertaisen enemmistön eli yli 100 kansanedustajaa taakseen. Vaalitilanteessa kannattaa aina haastaa riitaa toisten puolueiden kanssa. Pääasia on päästä kiistelyn toiseksi osapuoleksi, koska riitely hyödyttää aina molempia puolueita. Ne puolueet taas, jotka jäävät kolmanneksi ja neljänneksi pyöräksi, kärsivät.

0

50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

        Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
        Maailman menoa
        265
        17118
      2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

        Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
        Kotimaiset julkkisjuorut
        23
        5517
      3. Ilkka kanerva

        Ilkka Kanerva kuollut 74v
        Turku
        115
        2592
      4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

        Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
        Kotimaiset julkkisjuorut
        15
        2076
      5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

        Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
        Maailman menoa
        336
        1775
      6. Pikkaraiskan puhelut

        Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
        Kotimaiset julkkisjuorut
        111
        1007
      7. Ilkka Kanerva on kuollut

        74-vuotiaana.
        Maailman menoa
        59
        959
      8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

        Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
        Kotimaiset julkkisjuorut
        45
        899
      9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

        Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
        Maailman menoa
        32
        897
      Aihe