Hitler ja Ateismin kriisi

mopo.nen

Uskonnolliset pilakuvat ja ateismin kriisi

Timo Eskola

Näinä uskonnollisten pilakuvien luvattuna aikana on mielenkiintoista panna merkille, että Suomen vapaa-ajattelijoiden internet-sivuilta löytyy joukko kristinuskoa pilkkaavia pilapiirroksia. Eräässä niistä hautausmaan keskellä on suuri risti, jonka varjo synnyttää hakaristin. Viesti lukijalle on yksiselitteinen. Kristinusko on tuottanut historiassa paljon pahaa. Kamalin seuraus kaikista on luterilaisen Saksan hedelmä, Hitlerin natsismi. Se oli piirtäjän mukaan kristillinen ilmiö ja päätyi valloitussodan pauloihin sekä huipensi ideologiansa juutalaisten joukkotuhoon.

Kuva on ateistisen ajattelun kannalta ymmärrettävä ja tavallaan johdonmukainen. Jos maailma olisi parempi, ei olisi uskontoja eikä siten voisi myöskään olla uskontojen välisiä jännitteitä. Jos juutalaiset tuhottiin uskontonsa tähden, asia olisi voitu välttää aidolla humanismilla.

Ateistiseen päättelyyn sisältyy kuitenkin vaikea ongelma. Juutalaisten joukkotuho ei perustunut uskontojen väliseen jännitteeseen. Se perustui darwinismilla perusteltuun antisemitismiin.

Darwinin demonit

Hitlerin aika on epäilemättä Euroopan merkittävin ideologinen käännekohta. Se ei muuttanut ainoastaan kulttuuria ja uskontoa, vaan myös filosofiaa ja elämänkatsomuksia. Syykin on ilmeinen. Hitler ei ollut alkeellisten diktatuurimaiden mielivaltainen johtaja, vaan Euroopan korkeinta sivistystä edustavan Saksan demokraattisesti valittu führer. Hän tuli valtaan humanismin luvatussa maassa, jossa Bach, Goethe, Schweitzer ja Heidegger olivat historiassa vaikuttaneet tai jokuset heistä yhä vaikuttivat.

Kolmannen valtakunnan ideologia ei ollut lähtökohdiltaan mitään outoa, Saksan yliopistoille vierasta aatetta. Sen sijaan se perustui kaikkialla yleiseen maailmankuvaan ja siitä johdettuun ihmiskäsitykseen. Tieteellisen näkemyksen perusteena oli ennen kaikkea Darwinin biologinen selitys ihmiskunnan historiasta ja elämän alkuperästä. Ihmisen katsottiin olevan eläinkunnan osa – aivan samalla tavalla, kuin meidänkin kouluissamme yhä tänä päivänä opetetaan.

Ihmisen elämää koskivat saksalaisten mielestä samat periaatteet kuin muuta luontoa. Elämä kehittyy siten, että vahvat ja elinkelpoiset yksilöt tai joukot jäävät eloon. Heikot jäävät vahvojen jalkoihin, eikä heillä ole merkitystä evoluution suuressa ohjelmassa. Tähän lähtökohtaan liitettiin sitten kuvitelma arjalaisesta rodusta, joka nietzscheläisenä herrakansana kehittää evoluutiota Euroopassa.

Tätä ideologiaa natsit toteuttivat maassaan avoimesti ja röyhkeästi. Nykyäänkin voimme vielä katsella dokumenteissa niitä saksalaisia propagandafilmejä, joissa juutalaisten tuhoamista perustellaan tavallisella darwinismilla. Noissa elokuvissa kuvataan ensin kettua, joka nappaa jäniksen, ja siirretään kamera sen jälkeen partasuisiin ja likaiselta näyttäviin gettojen juutalaisiin. Kuvatekstit vääntävät rautalangasta mallin sille, miten darwinismia pitäisi sivistyneessä Saksassa tulkita. Juutalaiset ovat Hitlerin kannattajille Euroopan syöpäläisiä ja loisia, jotka täytyy tuhota. Heitä pidetään evoluution esteinä, jotka tulevat väistämättä jäämään hallitsevan rodun jalkoihin. Ja näin myös tapahtui.

Kun suomalaiset ateistit ja vapaa-ajattelijat vetoavat Darwiniin ja evoluutio-oppiin ja kritisoivat ankarasti esimerkiksi niitä uskonnollisia kouluja, joissa näihin asetetaan kysymysmerkkejä, he sitoutuvat samaan maailmankuvaan kuin Hitler. Siksi onkin varsin epäjohdonmukaista, että ateistien piiristä nousee samalla kuitenkin väitteitä, joiden mukaan natsien toteuttama vahvemman yksilön ylivalta olisi jollain salatulla tavalla kristillinen tuote.

Ateismin sisäinen kriisi

Niin suomalaisessa koulumaailmassa kuin ankarien ateistien piireissäkin elää kuitenkin erikoinen jännite. Vaikka Darwinia pidetään suurena profeettana ja evolutionismia vaaditaan luonnontieteellisen maailmankuvan perustaksi kaikkialle, ei darwinilaista ihmiskäsitystä kuitenkaan haluta hyväksyä. Kaikki kristillisen kirkon kriitikot vapaa-ajattelijoista vihreän liikkeen marxilaisiin ateisteihin häpeävät darwinilaista etiikkaa ja kiistävät ankarasti Hitlerin ideologian. Miksi?

Sama jännite näkyi kuluvana keväänä Tampereella, missä estettiin Suomen ainoan aatteellisen darwinistin, kalastaja Linkolan julkinen esiintyminen akateemisissa piireissä. Linkolan artikkeli oli aiemmin talvella herättänyt ankaraa vastustusta eräässä yliopistopiirien lehdessä. Hän oli nimittäin tuttuun tyyliinsä suoraan yhdistänyt ihmisen evoluution vahvemman oikeuteen, ja katsoi Saksankin historian olevan pelkkä esimerkki tällaisesta kehityksestä. Linkola siirrettiin syrjään.

Miksi Darwin on oikeassa, mutta hänen maailmankuvansa väärässä? Miksi vahvemman oikeus on totta, mutta sitä ei kuitenkaan saa missään nimessä hyväksyä? Tämä ei ole ainoastaan ateistien ongelma, vaan koko länsimaisen sivistyneistön ja myös suomalaisen koululaitoksen ongelma.

Ateismin kriisi on samalla koko valistuneen Euroopan ylläpitämän jälkikristillisen humanismin kriisi. Humanismi yritti syrjäyttää kristinuskon ja korvata kristilliset arvot tieteellisinä pidetyillä arvoilla. Älykkäätkään pohtijat eivät kuitenkaan panneet merkille sitä, että juuri eurooppalainen humanismi tieteellisine lähtökohtineen oli muuttanut ihmiskäsitystä dramaattisesti.

Darwinin maailma ei enää ole sopuisa ja kaunis lähimmäisenrakkauden maailma. Sen sijaan se on kylmä ja raaka paikka. Luonnonvalinnan keskellä omaa persoonaansa ja asemaansa ihmettelevä ihminen on vailla kiinnekohtaa. Hitleriä ei kukaan voi hyväksyä, mutta mistä löytyisi peruste natsien ideologian kiistämiseen? Heillähän oli meidän tieteemme väitteet apunaan.

Darwin tai Irwin – väliäkö sillä

Darwinin jälkeisen humanismin kriisi näkyy myös siinä, että eurooppalaiset aatteet ja filosofiat romahtivat toisen maailmansodan jälkeen. Nykyisenä aikana on noussut esiin kaksi merkittävää aatesuuntaa, nimittäin eksistentialismi ja postmodernismi. Niistä molemmat ovat perin pessimistisiä ja synkkiä aatteita.

Eksistentialismin mukaan maailma on absurdi. Tuo filosofia on oikea darwinismin ideologia. Eksistentialistit, kuten Sartre ja Camus, ajattelivat, että ihminen tämän maailman keskellä on ahdistunut olento. Hän huomaa elävänsä maailmassa, jota hän ei halua. Teoreettisesti katsoen tämä maailma ei tällaisenaan kuulu ihmiselle. Eläinkunta toimii täällä tavalla, jota ei millään voi soveltaa ihmisen itseymmärrykseen. Ihminen ainoana eläinlajina hakee itseisarvoa ja lähimmäisenrakkautta. Ihminen etsii kunnioitusta ja oikeuksiensa loukkaamattomuutta. Mutta maailmassa ei ole mitään, joka antaisi sille perusteen. Siksi maailma on absurdi.

Eksistentialismin uskontokritiikki on yksinkertaista. Jos tällaisella ristiriitaisella maailmalla olisi Jumala, hänet pitäisi syrjäyttää valtaistuimeltaan. Miksi ihmeessä Jumala olisi luonut paikan, jossa ihmisellä on paha olla? Niinpä ihmisen täytyy yrittää nousta Jumalan tilalle ja korjata se, minkä Jumala on pilannut. Tosin mitään syytä tähän ei ole.

Postmodernismi menee päättelyissään astetta pidemmälle. Sen mukaan ihminen ei pysty edes kuvaamaan pätevällä ja pysyvällä tavalla mitään maailmaa koskevia merkityksiä. Merkitys on kuollut. Ja koska ihmisen persoonan pitäisi rakentua merkityksistä ja suhteista, viime kädessä myös persoona on kuollut. Ihminen ei tiedä varsinaisesti edes sitä, että maailma on absurdi.

Postmodernismin uskontokritiikki vetoaa Nietzscheen. Kun merkitys on kuollut, myös Jumala on kuollut. Maailmassa puhaltaa kylmä tuuli. Ihminen on postmodernismin mukaan vielä ahdistavammin yksin kuin eksistentialismissa. Hän ei voi löytää Jumalaa, mutta hän ei löydä enää edes toista ihmistä.

Näissä tuskaisissa Darwinin jälkeisissä ideologioissa jäljelle jää vain elämän karnevaali. Ihmisen sanotaan olevan nomadi, yksinäinen vaeltaja, joka etsii elämyksiä ja elämänkokemusten sirpaleita viidakon vaarojen keskellä. Kaunis eurooppalainen humanismi on kuollut. Darwin tappoi sen.

Hitleriä kaatamassa

Kaikki, jotka haluavat tehdä pesäeron Hitlerin kanssa, pohtivat suurta teologista kysymystä: syntiä. Ei ole suurta eroa sillä, nimittääkö maailmaa absurdiksi vai syntiseksi. Asia on molemmissa tapauksissa sama. Maailma tuntuu järjettömältä, koska ihminen tuhoaa toista. Mitään järkevää, rationaalista, syytä tähän ei ole. Ruokaa riittäisi kyllä näillä maanviljelystaidoilla kaikille. Maata riittäisi talojen rakentamiseen, mutta ahneet eivät sitä toisilleen anna. Lämmintä on ja tilaa riittää. Siitä huolimatta ihminen on ihmiselle susi.

Humanistit eivät pysty selittämään, miksi näin on. Jos he sanovat, että luonto on tuottanut tällaisen ihmisen, he eivät kykene selittämään, miksi siinä olisi mitään väärää. Ja jos he sanovat, että ihmisellä on erityinen arvo tämän eläinkunnan keskellä, he ajautuvat uskonnolliseen kysymykseen ihmisen arvosta. Loiko Jumala siis sittenkin ihmisen?

Raamattu osuu synti-käsitteellään siten ihmisen kipeimpään ongelmaan. Synti, siis tämän maailman absurdisuus ja kylmän elämän raakuus, ei ole Jumalan luomaa. Se on päinvastoin lankeamista pois Jumalan yhteydestä ja Jumalan rakkaudesta. Synti on sitä, että ihminen yrittää tehdä itsestään jumalan tälle maailmalle – ja tuottaa vahingossa hirmuhallitsijan. Hitlerin lopullinen ongelma ei ole siinä, että hänessä personoituisi kaikki maailman pahuus. Hänen ongelmansa on siinä, että olemme kaikki jossain mitassa hänen kaltaisiaan.

Kristillinen usko ei siten ole ensinkään vanhentunutta eikä sen sanoma ole tämän ajan ihmiselle vierasta. Kristinusko pystyy vapauttamaan länsimaisen ihmisen hänen ahdistuksestaan ja tuskaisasta persoonattomuudestaan. Jumalan kohtaaminen on kaikkina aikoina hyvin samanlaista. Pahuutensa kamppaileva ihminen kohtaa Kristuksen, joka vapauttaa hänet synnistä ja syyllisyydestä. Tämän maailman absurdisuuteen ei auta muu kuin armo – Jumalan Pojan sijaiskuolema kaikkien oman elämänsä despoottien puolesta.

Loukkaako pilakuva?

Loukkaako vapaa-ajattelijoiden internet-sivuilta löytyvä pilakuva kristittyjä? Tuskinpa vain. Vanha sanonta kuuluu, että jos syljet taivaaseen, sylki tippuu omaan niskaasi. Syntisen maailman keskellä toisen ihmisen vakaumuksen halveksiminen on niin tavanomainen keino välttää kaikki asiallinen uskonnon pohdinta, että se ei varmaankaan loukkaa juuri kenenkään tunteita.

Kristittyjen asenne on tässä epäilemättä erilainen kuin muslimien asenne viime aikojen pilakuvakiistassa. Tähän on montakin syytä. Ensinnäkin Lähi-idän kulttuuri on erilaista. Siellä suunnalla vallitsee kunnian ja häpeän kulttuuri, mutta Euroopassa pikemminkin syyllisyyskulttuuri. Idässä uskonnollinen loukkaus voidaan tulkita ihmisen kunnian loukkaamiseksi, ja siihen vastaamisessa keinot voivat olla hyvinkin ankarat. Lännessä taas loukkausta käsitellään rikkomuksen ja syyllisyyden näkökulmasta. Sellaisen ongelman käsittely on rationaalista ja pahimmassakin tapauksessa siitä selviää yleensä rahalla.

Lisäksi islamin uskossa teologiaa ohjaa yleensä käsitys teokratiasta. Uskonto ja yhteiskunta ovat yhtä. Pilkkaavaksi koettu piirros on loukkaus koko uskontoa ja yhteiskuntaa vastaan. Koska kunnian kulttuurissa kasvoja ei saa menettää, loukkaajilta vaaditaan yhteiskunnallista, teokraattista, vastausta. Monien mielestä lännen olisi nöyrryttävä islamin edessä ja lännen poliitikkojen olisi pyydettävä anteeksi koko maailmanlaajalta islamilaiselta yhteisöltä pilapiirtäjien asennetta.

Protestanttisessa maailmassa tällaista teokraattista mallia ei ole. Sen sijaan regimenttiopilla suorastaan erotetaan yhteiskunnallinen elämä ja kirkon elämä toisistaan. Vaikka toiveena on, että yhteiskunnan lainsäädännössä noudatettaisiin lähimmäisenrakkauteen perustuvaa kristillistä moraalia, sitä ei voi pakottaa – eikä se koskaan täysin toteudukaan. Hengellinen syyllisyys-kysymys koskee luterilaisessa maailmassa ihmisen jumalasuhdetta, ja sitä käsitellään saarnassa ja rippituolissa.

Ristien äärellä

Kun vapaa-ajattelijoille ristin varjona on hakaristi, kristityt tulkitsevat kuvan eri tavalla kuin ateistit. Länsimaiset humanistit yrittävät tuskaisasti löytää ratkaisua pahuuden ongelmalle ja sen suurimmalle symbolille, Hitlerin Saksalle. Silloin he projisoivat oman henkilökohtaisen ahdistuksensa pahimpaan vastustajaansa, kristilliseen kirkkoon. Taustalla on kuitenkin koko ateismin sisäinen kriisi. Länsimainen ihminen ei kestä sitä darwinismin maailmankuvaa, jota hän lapsilleen opettaa sukupolvesta toiseen. Vastaukset ovat loppuneet ja tieteellisenä pidetty ihmiskäsitys on ajanut karille.

Kirkko ei ole sitoutunut tähän humanismin kriisiin, vaan vastaa ongelmaan oman identiteettinsä ja Pyhien Kirjoitustensa perusteella. Raamattu on aina tiennyt, miksi ihminen syö toista. Jumalan armo ratkaisee pahan ongelman.

6

398

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rausku

      On hyvä kritisoida sellaisia näkemyksiä, että kristinusko muka olisi luonut Hitlerin "pahuuden". Se oli vain yksi pieni osa. Sama olisi voinut tapahtua myös esim. islamilaisessa maailmassa.

      Mutta muuten väitteesi ateismin tuskaisuudesta ja tyhjyydestä ovat samanlaista mielikuvilla pelaamista kuin antamasi risti-hakaristi -esimerkki. Ateisti voi pyrkiä hyvyyteen tai välinpitämättömyyteen. Hän vain ei perustele sitä jumalilla tai saatanoilla.

      "Länsimaiset humanistit yrittävät tuskaisasti löytää ratkaisua pahuuden ongelmalle ja sen suurimmalle symbolille, Hitlerin Saksalle. Silloin he projisoivat oman henkilökohtaisen ahdistuksensa pahimpaan vastustajaansa, kristilliseen kirkkoon."

      Pahin vastustaja? Enpä usko. Kirkkohan tekee paljon hyvää työtä yhteistyössä humanististen tahojen kanssa. Eikä sen valta enää ole samanlainen kuin keskiajalla.

      Pahuuden ongelma on juuri se, että sille EI OLE lopullista ratkaisua. Uppoutuminen uskontoon aiheuttaa vain uusia perversioita ja väkivaltaa, tiukka materialismi taas jättää hyvät teot arvottomiksi.

      Pahuuden ongelmaa voidaan käsitellä siten, että tehdään hyvää. Oli se sitten jonkin jumalan nimessä tai ei. Aikojen kuluessä määritellään yhä uudelleen pahuuden ja hyvyyden rajat. Jopa pyhät tekstit tulkitaan ja kirjoitetaan uudelleen, messiaat tulevat ja menevät, tieteen paradigmat sortuvat ja rakentuvat aina uudelleen.

      • 1000W

        Voihan sitä esittää vaikka minkälälaista väitettä, kuten tällaista:

        "Jopa pyhät tekstit tulkitaan ja kirjoitetaan uudelleen, messiaat tulevat ja menevät,..."

        -Tämä on kuitenkin vain väite; se pitää kyllä siinä mielessä paikkansa,
        että tällaista pyrkimystä aika-ajoin ilmenee. Juuri viime aikoinakin
        on ollut havaittavissa pyrkimystä tällaiseen, mutta se on
        vain pyrkimystä, joka on lähtöisin sellaisista piireistä,
        jotka yleensä muuten eivät ole olleet kiinnostuneita
        pyhistä kirjoituksista. Mutta tilaisuuden tullen ollaan kyllä
        kiinnostuneita siitä, että jospa taas päästäisiin ronkkaisemaan
        ja yrittämään niiden vesittämistä, kun se on aina ennen,
        vuosituhansien saatossa epäonnistunut.


      • Rausku
        1000W kirjoitti:

        Voihan sitä esittää vaikka minkälälaista väitettä, kuten tällaista:

        "Jopa pyhät tekstit tulkitaan ja kirjoitetaan uudelleen, messiaat tulevat ja menevät,..."

        -Tämä on kuitenkin vain väite; se pitää kyllä siinä mielessä paikkansa,
        että tällaista pyrkimystä aika-ajoin ilmenee. Juuri viime aikoinakin
        on ollut havaittavissa pyrkimystä tällaiseen, mutta se on
        vain pyrkimystä, joka on lähtöisin sellaisista piireistä,
        jotka yleensä muuten eivät ole olleet kiinnostuneita
        pyhistä kirjoituksista. Mutta tilaisuuden tullen ollaan kyllä
        kiinnostuneita siitä, että jospa taas päästäisiin ronkkaisemaan
        ja yrittämään niiden vesittämistä, kun se on aina ennen,
        vuosituhansien saatossa epäonnistunut.

        Itse näen asian juuri niin, että kaikkien uskontojen ydinpiirit kirjoittavat sanomaansa yhä uudestaan ja uudella tavalla. Osin tietoisesti, osin huomaamattaan. Vaikka nimelliset symbolit kuten jumalan poika ja pyhä henki ovat samat kuin keskiajalla, nykyaikainen luterilainen kirkko esittää ne hyvin eri tavoin kuin muinoin. Samoin Raamatun kertomukset tulkitaan eri tavoin eri aikana ja eri kulttuuripiireissä.

        Tietysti uskovaiselle antaa turvaa ajatus, että kuuluu samaan henkiseen jatkumoon aikaisempien saman uskonnon sukupolvien kanssa. Vaikka ajatusmaailma olisi lähempänä buddhalaisuutta, juutalaisuutta, materialismia tai vaikka shamanismia kuin menneillä kristityillä.

        Ei minulla ainakaan ole mitään tarvetta yrittää "vesittää" Raamatun kertomuksia. Voin hämmästellä ja pohdiskelle niiden merkitystä kirjoittajille ja eri aikakausien tulkitsijoille. Voin myös pohtia kuinka ne liittyvät omaan elämääni. Raamatun vesittämisen hoitavat - paradoksaalista kylläkin - uskovaiset ihan itse.


    • profossi

      Kaikki tuo, mitä kirjoitat, on totta. Humanismi on kuollut ja kuopattu, ja jäljellä on enää naturalismi, joka johtaa nihilismiin - sekä postmodernismi, joka johtaa satanismiin.

      Mutta kristinusko on yhtä lailla kuollut ja kuopattu. Me olemme eurooppalaiset tappaneet kristinuskon. Perinne on katkaistu. Uskonto ei enää välity äideiltä lapsille. Perheet on tuhottu. Jäljellä on enää pelkkä nihilistinen hedonismi, tarttuminen tähän hetkeen, juurettomuus ja nautintojen hakeminen epikurolaiseen tapaan. Carpe diem. Kristinusko ei siis ole vastaus. Mikä sitten?

      Vastaus on islam.

      Kun sivistys on hirttänyt itse itsensä ja kuohinnut itsensä syyllisyyteen, röyhkeä ja rohkea barbaria kävelee sivistyksen yli. Ateismi ei tarjoa ihmisille vastauksia. Se tarjoaa vain kysymyksiä. Islam sensijaan tarjoaa vastaukset, se tarjoaa kurin, se tarjoaa ohjesäännöt ja se tarjoaa elämäntavan.

      Väitetään, että ihminen on onnellisimmillaan silloin, kun hän saa totella kyselemättä ja panna aivonsa narikkaan. Kun häneltä on vastuu kokonaan pois. Islam tarjoaa tällaisen elämän; jo sanana islam merkitsee alistumista.

      Maailmankuvana islam on täysin vastakkainen länsimaiselle tiedepohjaiselle maailmalle. Mutta islam lupaa arvottomuuden ja nihilismin sijaan kuria ja järjestystä. Islam tarjoaa merkityksen elämälle.

      Ongelma on siinä, että islam merkitsee yhteiskunnallista katastrofia - niin tieteellistä, sosiaalista, taloudellista kuin eettistäkin. Islam on suvaitsematon, ahdasmielinen, patriarkaalinen, väkivaltainen ja despoottinen uskonto. Se edustaa totalitaarista ihmiskuvaa, jossa uskonto tunkeutuu elämän pienimpiinkin sopukoihin - joka hetki. Islam tuntuu länsimaisesta ihmisestä äärimmäisen vastenmieliseltä.

      Silti ongelma on olemassa. Euroopassa on jo nyt valtava islamilainen vähemmistö, joka kasvaa voimakkaasti. Väestötilastot kertovat omaa karua kieltään.

      Ateistinen kantaväestö ei lisäänny. Syntyvyys pienenee jatkuvasti, kun sensijaan muslimit sikiävät kuin kaniinit. Jo nykyisellään monissa maissa syntyy enemmän lapsia muslimiperheisiin kuin kantaväestöön. Belgiassa yleisin pojannimi on Muhammed. 20-30 vuoden päästä käy niin, että islam on länsimaissa valtauskonto.

      Se tietää myös ateismin loppua. Islamin voitto nimittäin merkitsee, että ateistit teloitetaan. Tämä on kirjattu Koraaniin; uskottomille annetaan täsmälleen kaksi vaihtoehtoa - joko islamiin kääntyminen tai kuolema.

      Länsimaailma on hirttänyt itsensä ja itsesäälinsä puuskassa kuohinnut itsensä. Se on täysin puolustuskyvytön islamilaisen barbarian edessä.

      Se, mitä tarvitsismme, on pakanallisuuden nousu. Vanhan germaanisen tai viikinkiaikaisen pakanuuden sekä siihen liittyvän soturietiikan. Vain se kykenisi panemaan kovan kovaan islamille - ja pelastamaan länsimaisen sivilisaation.

      • Rausku

        Hauska heitto, että postmodernismi johtaa satanismiin. :) No, voihan sen niinkin nähdä.

        "Se, mitä tarvitsismme, on pakanallisuuden nousu. Vanhan germaanisen tai viikinkiaikaisen pakanuuden sekä siihen liittyvän soturietiikan. Vain se kykenisi panemaan kovan kovaan islamille - ja pelastamaan länsimaisen sivilisaation."

        Olen kiinnostunut pakanallisista tarinoista - joihin lasken myös monet raamatulliset kertomukset. Niistä löytää jotain oleellista sukupolvien aikana syvään juurtuneista ajattelumalleista.

        Harmi vain, että suomalaiset eivät ikinä ole olleet mukana germaanien tai viikinkien pakanallisissa uskonnoissa, vaan täällä on ollut aivan omat järjestelmänsä. No, sen varmaan tiesitkin.

        Anyway, kovan paneminen kovaa vastaan vain muuttaa koko maailmaa kovemmaksi. Ennemmin pitäisi vaikuttaa islamilaisiin ihmisiin sisältäpäin, muokaten heidän käsityksiään joustavammiksi.

        Tietenkään emme saa olla liian pehmeitä, kaikenlaiselle uskonnolliselle fanaattisuudelle on laitettava tarkat rajat.

        Tämä aika - kuten kaikki vuosisadat ennen tätä - nostaa esiin tuhon profeettoja, jotka saarnaavat siitä kuinka kaikki hyvyys on tuhoutunut ja ahneus ja murhanhimo jylläävät, ja vain yksi ratkaisu voi tuoda helpotuksen tuohon pahuuteen. Se on kirjassa X...

        Ota toinen ihminen syliin tai halaa häntä. Ja kysy, onko kaiken hyvyyden arvo kadonnut. Kysy, onko aivan sama vaikka löisit häntä. Olkoon hän sitten muslimi, hindu, kristitty, agnostikko tai ateisti.


      • herra

        No ensinnäkin, ymmärrän huolen eräänlaisen teoreettisen antihumanismin leviämisestä, joka on humanismille vastakkaisena diskurssina aiheuttanut suurta huolta monille ajattelijoille kuin käytännön toimijoille (voiko erottaa..? - joka tapauksessa).

        Mieleen tulee profeetalliset näkymät, jotka Nietzsche toi varsin selvästi ilmi (olematta silti profeetallisia eskatologisessa mielessä), ja eittämättä Nietzsche on ollut yhtenä mestarina ja oppi-isänä ns. postmodernille teoretisoinnille. Ajatus yli-ihmisestä (ihmisen itsensä ylittäminen) mielestäni kuvaa nykyistä tilannettamme varsin oivasti. Kyse ei ole siis siitä, ettäkö ihminen tulee väistämättä joksikin, vaan juuri siitä, että ihmisen tulee tulla joksikin, jota ei vielä ole. Yli-ihminen ei niinkään ole ihmistä määrittävä piirre, vaan ihmisen määritettävissä oleva piirre, ihmisen itsensä mahdollisuus tulla joksikin, jota ei vielä ole ja tulla joka ikinen hetki siksi mitä ei ole. Oleminen olisi siis tässä mielessä tulemista, ja itsensä ylittäminen olemisen tulemista, sen käsittämistä itsensä potentiana.

        Tässä perspektiivissä ja palauttaakseni ajatuksen keskusteluun, mielestäni toive ihmisestä yli-ihmisenä on juuri toive ihmisestä uskonnottomana, ennakkoluulottomana, kriittisenä jne., so. itsensä ylittävänä. Tässä mielessä paluu pakanallisiin uskontoihin tai esimerkiksi islamiin olisi juuri se ihmisen paluu vanhaan (ei mielessä vanha on huonoa siksi, että se on vanhaa - puhun konkreettisesti), ja mikä pahinta - paluu vakavuuteen.

        Mielestäni ateismin tavoitteet tulee ymmärtää tällöin oikeassa suhteessa. Ensinnäkin omasta puolestani puheet uskontojen syrjäyttämisestä Tieteen avulla on typerää, kyse on lopulta samanlaisesta dogmatismista mitä uskonto on vain ilmoituksenomaisessa muodossa suoltanut. Toiseksi, erikoinen esimerkki eräänlaisesta elämäntapauskonnosta on Yhdysvallat, sillä vaikka kyse on virallisesti kristillisestä maasta, on mielenkiintoista nähdä, kuinka tietynlainen usko amerikkalaiseen elämäntapaan on ennemminkin juuri tätä yhteisöä yhdistävä tekijä. En sano tätä siksi, että pitäisin amerikkalaista muotoa elämäntapauskonnosta parempana, vaan siksi, että ihmisen ei tarvitse aina vaipua metafysikkaan ja hengellisyyteen uskonnollisessa mielessä kyetäkseen järjestämään turvallisuudentunnetta luovia diskursseja, teorioita, instituutioita, jne.

        Itse pitäisin turvattomuuden tunnetta olemisen tapana, mutta kaikille kylmä nihilismi ei ole kiva vaihtoehto. Kaikki eivät sitä HALUA, ja tästähän on lopulta (valitettavasti) kyse.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      262
      16720
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5387
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2548
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2019
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1751
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      978
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      944
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      28
      850
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      43
      848
    Aihe