Lihasta syntyy liha=lapsen syntyminen.

Joh.3
5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
6 Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.
7 Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.

On todella edesvastuutonta jättää avuton lapsi tähän maailmaan kastamattomaksi pakanaksi lihan valtaan ja vielä Kristuksen ruumiin eli seurakunnan ulkopuolelle (1.Kor.12:13).

1.Kor.
12 Sillä niinkuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis, niin on Kristuskin;
13 sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä KASTETUT yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä.

Ja milloinkas se kastamaton lapsi olisi Kristuksen Hengen itselleen asuvaiseksi saanut, kun Hengen lahja luvataan kasteessa antaa teille ja teidän LAPSILLE? (Apt.2:38-39)

"Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa." (Room.8:9)

Joko muuten teidän lapsilla on Kristuksen Henki?
293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ja syntinen olin jo syntyessäni ja vielä lihasta syntyy lihaa jne.

Äänestä

Pudotapa se kaste vaikkapa listallasi ensin kakkoseksi ja nosta Jeesus ja Hänen Golgatan täydellinen armo- ja sovitustyö ja uhriveren arvo listassasi ykköseksi, niin silloin voisit olla enemmän sen kaltainen jollaisia Jumala meidän haluaisi olevan.

En kaikkea jaksa käydä läpi niistä joissa lainasit Raamattua, mutta tämä,

"Ja milloinkas se kastamaton lapsi olisi Kristuksen Hengen itselleen asuvaiseksi saanut, kun Hengen lahja luvataan kasteessa antaa teille ja teidän LAPSILLE? (Apt.2:38-39)"

Mitäpäs Raamattu tuolla kohdin sanoo:

"Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
39. Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."

Ensinnäkin Pietari aloitti eli tehkää parannus sitten vasta se kaste eli ei mitään vauvoihin viittaavaa eli väärennät Jumalan sanaa.

Toiseksi, tämä lupaus "Tehkää parannus ja ottakoon kukin kasteen oli se lupaus mikä annettiin lapsille jos he tekevät samoin joille tuo sana osoitettiin

Kolmanneksi, ja huomaatko OTTAKOON KUKIN eli ei siinä lapsia tai vauvoja raahattu kastettavaksi eli väärennät jälleen Jumalan Sanaa

Neljänneksi "Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."

Jumala kutsuu, eikä ihmiset tee minkään kasteen kautta tuota Jumalan työtä, Jumalan kutsua eli väärennät edelleen Jumalan sanaa omiin tarkoitusperiisi.

Lue Raamattua niin kuin se siellä sanotaan, älä ihmeessä lue niin kuin se sinulle on sieltä väärin opetettu (väärennetty).

Jos haluat tehdä totuutta niin jätä oppisi syrjään ja lue ajatuksella ja varsinkin rukouksella, mitä siellä Raamatun lehdillä oiken sanotaankaan.

Huomaat, että ei sana kaste ole niin usein vettä kuin sinulle on opetettu, vaan aika usein se tarkoittaa ihan muuta kuten Jumalan Henkeä. Samoin sana lapsi ei tarkoita useinkaan lasta tai vauvaa vaan ne ovat aikuisia tai uskovia ihmisiä, kuten Jumalan lapsi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kastaa pitää kirjoitti:

Joh.3
5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
6 Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.
7 Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.

On todella edesvastuutonta jättää avuton lapsi tähän maailmaan kastamattomaksi pakanaksi lihan valtaan ja vielä Kristuksen ruumiin eli seurakunnan ulkopuolelle (1.Kor.12:13).

1.Kor.
12 Sillä niinkuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis, niin on Kristuskin;
13 sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä KASTETUT yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä.

Ja milloinkas se kastamaton lapsi olisi Kristuksen Hengen itselleen asuvaiseksi saanut, kun Hengen lahja luvataan kasteessa antaa teille ja teidän LAPSILLE? (Apt.2:38-39)

"Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa." (Room.8:9)

Joko muuten teidän lapsilla on Kristuksen Henki?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu