Olen aikoja sitten tunnistanut itsessäni tyypillisen saarnaajan piirteitä, ja kaiketi pyrin jatkuvasti pitämään niitä aisoissa muistamalla sen kuinka naurettavia erinäiset itse itsensä auktoriteeteiksi korottaneet ihmiset ovatkaan. Nauru on suuri ase kun käydään vastaan yletöntä, omahyväistä pönötystä jonka valtaan ihminen saattaa joutua ollessaan omasta mielestään hyvällä/pyhällä asialla. Naurun huono puoli tietysti on siinä, että nauretaan kaikki mahdolliset asiat suoraan suohon pysähtymättä miettimään syntyykö nauru vieraiden asioiden aiheuttamasta pelosta.
Mutta kaiken kaikkiaan mielestäni tämä maailma kaipaisi rutosti enemmän naurua. Varsinkin niiden joita oma uskonnollisuus tai aatteellisuus kiihkoonnuttaa pitäisi välillä osata yksinkertaisesti nauraa kiihkolleen. Kenties opilleenkin, sillä eihän kellään täällä ole sitä oikeaa oppia. Olemme vain ihmisiä! Joskus se tuppaa pahasti unohtumaan.
Silloin kun itse ei osaa nauraa omille vajavaisille ja hajanaisille ajatuksilleen uskonsa kohteesta, joku muu niin kyllä tekee. Voisiko silloin pysähtyä ja edes yrittää kerrankin nähdä omaa oppiaan toisen ihmisen kannalta? Ennenkuin taas vain lankeaa kiihkoon ja uskonvimmaan? Oppi, mikä tahansa, näet ei ole totuus, vaan vain sinun tulkintasi siitä! Ja se on aina sinun näköisesi. Vajavaisuuksineen.
Tietenkin tällainen irtonainen ote omaan uskoon on mahdoton, kun sisimmässä saa vallan pelko ettei koko uskossa olekaan mitään pohjaa kun sille voi kerta nauraakin. Mutta ajatelkaa asiaa niin että ei se todellinen oppinne ydin voi ikinä kenenkään nauruista miksikään muuttua tai hävitä. Me ihmiset olemme vain äänitorvia opeillemme. Jotkut tuuttaavat kovempaa, jotkut törähtelevät vienommin.
Otsikkoni kysymykseen viitaten sanon, että jos ei mikään koskaan naurata, niin sitten meno on sairasta.
Itseäni huvittaa nyt tämä taipumukseni heittää tänne jo traditioksi muodostumassa oleva sunnuntaisaarnani... Että olen rasittava...

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ainakin omalle vakavuudelleen on hyvä välillä oppia nauramaan. Minun oikeat tietoni, minun ehdottoman oikeat tulkintani, minun järkeilyni ja minä itse ihmisenä, vakavasti otettavana, vähintään Jumalan kuvana. Tässä kohtaa itselleen nauraminen olisi tervehdyttävää ja vapauttavaa, toisia ihmisiä huomioivaakin ja heille tilaa antavaa.
"Eihän meillä kellään ole sitä oikeaa oppia.." Tässä on juuri tämä nöyrtymisen rakentavuus, joka antaa tilaa toistenkin ajatuksille, vaikka ne olisivat kovinkin poikkeavia omista tulkinnoista. Ei mikään ole sen rasittavampaa kuin olla ihmisen seurassa, jolla on kaiken maailman tieto ja varmuus. Ihminen ei vaan aina kykene antamaan itselleen kasvun mahdollisuutta. Ei ole voimia olla epävarma, ehkä siinä sitten tuntee itsensä jotenkin liian heikoksi ja ehkäpä jopa epäonnistuneeksi, sillä aikuisen ihmisen harha on toisinaan juuri tietämisen vahvuus. Tieto on on kuitenkin usein muuttuvaa..
"..sunnuntaisaarna..Että olen rasittava.." Voi, voi, kun me aina mitätöimme itseämme ja epäilemme, kun kerrankin uskallamme puhua jotain järkevää!

"Voisiko silloin pysähtyä ja edes yrittää kerrankin nähdä omaa oppiaan toisen ihmisen kannalta?"
Teekkarit kun kaiken osaa laskea ja mitata, niin ovat laatineet myös huumoriasteikon, jonka mittayksikkönä on Selvin (vrt. Kelvin) ja ilmoittelivat kyseisestä saavutuksestaan erään vapun tienoilla ilmestyneessä julkaisussa. Nollapisteen määritystä en muista (saattoi liittyä merkonomeihin) mutta sadan Selvinin herja oli joka tapauksessa sellainen, jolla hämäläisen kansanedustajan saa nauramaan omalle tyhmyydelleen.
Ja tästäpä tuli mieleen että taitaa hipoa sataa myös sellainen sutkaus, jolla kiihkeän uskovaisen saa nauramaan omalle uskolleen.
Naurattaa niin vietävästi, mutta.....
Minusta ongelma on vastaanottajan. Minusta meidän jokaisen tulee kertoa tietomme täytenä totena. Tietohan tulee Jumalalta, sillä olemmehan Jumalan osia. Sulatusongelma on aina vastaanottajan. Emme vain haluaisi kuunnella toisten totuuksia.
Minusta on aivan turha edes kertoa mitään, ellei kyseessä ole kertojan tämänhetkisen tietämyksen mukainen totuus. Vastaanottajan tulee kiltisti kuunnella ja ottaa tiedosta itselleen se osa, jonka pystyy sijoittamaan omaan maailmankuvaansa ja sopimattomia palasia on koetettava sovittaa. Ellei sovi, siirretään myöhempään käsittelyvaiheeseen. Saattaa olla että vielä joskus loksahtaa paikoilleen.
Pysykäämme totuudessa... saarnaaminen ja tyrkyttäminen on aivan eri asia.
(joo... kyllä ymmärrän mitä tarkoitit, mutta halusin tuoda toisen näkökulman, sitäpaitsi ei näillä palstoilla mitään saa aikaiseksi, jos nyt tarvitseekaan, elleivät muut halua vastaanottaa) Terv. taas yksi saarnaMIESkin vieläpä.