1. Uskotaan Hitleriin, Jeesuskeen, Staliniin - oma ajattelu jää vähäiselle .
2. Uskovainen pelkää tekevänsä vääriä tekoja. Kun omien virheiden pohtiminen jää vähäiselle todellinen pyrkimys hyvien tekojen tekemiseen jää selitysten asteelle.
3. Uskovainen luulee Jumalan hoitavan asiat hänen puolestaan. Tämä johtaa siihen että, Uskovaiset hyväksikäyttävät muita lähimmäisiään - "hyvä" esimerkki tästä on uskovaisten keskuudessa esiintynyt pedofilia (kaikki tietävät kukaan ei puutu asiaoihin Jumala hoitaa)
Uskovaisten ongelmia
2
185
Vastaukset
- Apostoli35
Staliniin, enkä Hitleriin. Hitleristä täällä olikin hyvä kirjoitus. Hän perusti oppinsa darwinismiin ja evoluution mukaiseen ylemmän/vahvemman rodun oikeutukseen olla olemassa.
"2. Uskovainen pelkää tekevänsä vääriä tekoja. Kun omien virheiden pohtiminen jää vähäiselle todellinen pyrkimys hyvien tekojen tekemiseen jää selitysten asteelle. "
Ihminen on erehtyväinen. Suuri osa vapaaehtoistyöstä köyhien, alkoholistien, narkomaanien ja syrjittyjen parissa tapahtuu kristillisten järjestöjen toimesta. Pelastusarmeija, Fida International, Kan ry, Sininauhaliitto, Kirkon ulkomaan apu ry, Saapas, jne.
"3. Uskovainen luulee Jumalan hoitavan asiat hänen puolestaan. Tämä johtaa siihen että, Uskovaiset hyväksikäyttävät muita lähimmäisiään - "hyvä" esimerkki tästä on uskovaisten keskuudessa esiintynyt pedofilia (kaikki tietävät kukaan ei puutu asiaoihin Jumala hoitaa)"
Jumala ei tee puolestamme asioita. Pelastus ja usko on hänen tekoaan, kuten myös uskontiellä pysyminen. Hän näyttää suunnan, mutta ihmisen on itse käveltävä. Jumala ei ole mikään curling-Jumala, joka lakaisee ongelmat uskovan edeltä pois. Joskus jopa päinvastoin.
Tuo pedofilia on mielenkiintoinen asia, kun se nostetaan jatkuvasti esiin. Mielestäni näkemyksesi sen suhteen alkaa muistuttamaan jo pakkomiellettä. Uskovien keskuudessa esiintyy yleisesti ottaen samoja asioita suhteessa valtaväestöön ja kollegiaalisuushan on tunnettua myös lääkäreillä, poliiseilla ja opettajilla. Näksisin asian olevan enemmänkin niin, että pedofiilit hakeutuvat mm, uskovien porukoihin, koska olemme niin sinisilmäisiä ja seurakunnissa on paljon lapsille ohjattua toimintaa. Pedofiilithan hakeutuvat aloille tai harrastuksiin, joissa voivat olla kontaktissa lapsiin. Seurakunnat ovat yksi tällainen taho. Kun sitten joku jää kiinni ja sanoo olevansa seurakunnan jäsen, no homma onkin valmis. Kukaan ei tutki, oliko ko. henkilön liittymismotiivina Jumala vai lapset (sairaalla tavalla).
Nykyään vaadittava rikosrekisteriote estää moisen jatkumisen, varsinkin jos käytäntö otetaan vapaaehtoistoimintaan.
Koetko mielihyvää siitä, että voit haukkua ja mustamaalata uskovia?
Jollakin muulla taitaa olla ongelmia. Ihan ammatillisestikin todettuna.- Arska
mutta tappajina uskovaiset kuuluvat parhaaseen A-ryhmään. Jotkut uskovat Jeesukseen toiset Bin Ladeniin, samaa uskovaista porukkaa - päässä ei montaa ajatusta liiku.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26316822Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235414- 1152560
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152036Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361755Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111986- 59948
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto30861Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?43856