Näyttäisi siltä, että ed. maininut ovat maanpettureita ja ovat Stasilistalla. Halonen suojelee omiaan, Lipponenhan pelasti Sundqvistin miljoonaveloista vaikka hänet tuomittiin törkeästä velallisen epärehellisyydestä.
"Toin sitten esille sen, että DDR:n Helsingin edustuston johto oli jo vuonna 2000 kertonut TV-dokumentissa, että heidän tärkeimpiä yhteistyökumppaneita olivat entinen SDP:n pääministeri Kalevi Sorsa ja puoluesihteeriksi noussut,vahvoja DDR-sympatioita omannut Ulf Sundqvist sekä nopeasti uraa 1970-luvulla luonut kansanedustaja Matti Ahde, joka myöhemmin oli jopa eduskunnan puhemies. ”Kovia nimiä”, sanoi keskustelukumppanini. Hän kuitenkin hölmistyi kun kerroin, että vuonna 1990 lista epäillyistä hyllytettiin ilman tutkintaa poliittisista syistä. Monen asiantuntijan mielestä Supon johto rikkoi lakia."
http://keskisuomalainen.protacon.fi/?alue=5&id=40193&threadid=40193&start=&order=
Sorsa, Sundqvist ja Ahde
3
132
Vastaukset
- toinen toistaan!
Vasureilla on noita salaisia koplauksia hyväveli juttuja..ties mitä ja kuinka paljon, siksi Heinäsuovakin epäilee vainoharhaisesti että kokmuksella on sama.
Lipponen ei missään nimessä halua listoja avata, "nilkkejä" ovat ne jotka sitä vaativat, en ymmärrä kuinka noin korkealla tasolla oleva mies käyttää tuollaista kieltä?- ryöstövilejeli
itse arkistoja kun yritti kaikin keinoin sitoa Alpo Rusin vakoojaksi. Se etsi Rusille rikoksen, josta alkaa syyttämään. Supo on poliittinen poliisi.
- Nevalalle potkut
ryöstövilejeli kirjoitti:
itse arkistoja kun yritti kaikin keinoin sitoa Alpo Rusin vakoojaksi. Se etsi Rusille rikoksen, josta alkaa syyttämään. Supo on poliittinen poliisi.
jos näin on, nevalalle potku perseeseen...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874168Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770