Kristittynä esiintynyt herjaaja kärysi

Huvittunut :)

Kristittynä esiintynyt, aktiivisesti Suomea ja suomalaisia herjannut ("rääpälevaltio" ym), myös Lordia, tuota nykypäivän Gallelaa parjannut ja jopa uskonnollisia tuomioita jaellut häirikkö kärysi patologisesta, ainakin vuosia jatkuneesta, jollei koko eliniän kestäneestä valehtelusta!

Joskus ihmetyttää, kuinka jotkut ihmiset kykenevät bushin tavoin edistämään tavoittelemiaan asioita harkituin valhein ja valheellisen propagandan turvin. Kyseessä on psykopaatit, jotka käyttävät valehtelun lisäksi asioittensa ajamiseen monenlaisia kieroja keinoja, ilman omaatuntoa, psykopaateille tyypillisellä tavalla. Mikään kieroilu, uhkailu jne. ei ole heille vierasta.

Loppujen lopuksi psykopaatitkin paljastuvat aina ennen pitkää, vaikka empatiakyvyttömyys ja muut psykopaatin piirteet auttavatkin heitä menestymään määrättyyn rajaan asti.

Ilmeisesti psykopaatin mieli voi olla oikeasti niin pimentynyt, että hän sotkee ajatusmaailmaansa esim. uskonasioita, vaikka itse asiassa rienaa uskoa omalla valheellisella ja muuten sopimattomalla käytöksellään.

1

149

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • indiana james

      ...Että jos joku on kritisoinut Lordia, niin hän on valehtelija? TÄH? Eikö ihmisellä saa olla mielipidettä?

      Jollekin tosiaan voi olla pääasia että voitto tulee Suomeen. Minulle se on aivan sama. Paska on paskaa, vaikka sitä diggaisi 100 miljoonaa ihmistä.

      Ei se minua haittaa, mutta en kyllä ymmärrä että miten Lordin voitto pakottaisi kaikki pitämään Lordista, jonka musiikki on teknisesti kökköä, ja ulkonäkö lapsellinen.

      Katsovathan miljoonat ihmiset tosi-TV-sarjojakin, jotka ovat täyttä paskaa. Miten tämä muka on poliittinen asia? Kyse on taiteellisesta mielipiteen vapaudesta. OLET SAATANAN TYPERÄ!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      265
      17021
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5485
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2586
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2069
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1768
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1001
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      959
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      886
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      44
      883
    Aihe