VAIN YKSIN JEESUS HÄN MULLE RIITTÄVI

VAIN HÄNEN

LUONAAN TYYNTYY SYÖMMENI.
Kyllä se on varma asia,jos ihminen on PYHÄSSÄ HENGESSÄ uskossa,hän eroittaa oikean musiikin ja väärän musiikin.
Lordin suhteen mulla ainakin alusta asti alkoivat "hälytys kellot soimaan".
En ole antanut "valtoja" Lordille sisäiseen maailmaani.Mitä on tulevaisuudessa Suomessa odotettavissa(pelkään pahinta).
En kuulu Helluntai-seurakuntaan.

13

592

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • qwe

      Samanlainen pieni, heikko ja erehtyväinen kuin me muutkin. Kuin minä tai muut tälle palstalle kirjoittavat. Kuin karismaattisen lahkon äveriäs saarnaaja tai vaikkapa Tomi Putaansuu eli Mr. Lordi. =) Olemme samanarvoisia Kaikkivaltiaan Isämme edessä.

      Sinä pilkkaat Pyhää Henkeä, jos sen avulla erottelet toiset ihmiset pahoiksi demoneiksi.

      Vapahtajamme Jeesus Kristus ei kehottanut näkemään jokaisessa tapaamassamme lähimmäisessä demonia. Hän kehotti rakastamaan ja antamaan anteeksi.

      Omien henkilökohtaisten kokemusteni mukaan Pyhän Hengen tuntee suurena rakkauden kokemuksena, sisäisenä rauhana ja omien hyvien ominaisuuksien kasvamisena.

      Pyhä Henki ei kasvata kenessäkään vihaa, ennakkoluuloa, mustavalkoisuutta, toisten tuomitsemista, sisäistä ahdistusta tai mielenterveysongelmia.

      • sinä

        olet oikeassa siinä, että Pyhä Henki ei kasvata vihaa tai muitakaan huonoja tunteita, mutta Pyhä Henki on totuuden Henki, eikä ikinä puolusta huonoja hedelmiä.
        Lue uudelleen nuo kyseessä olevat laulun sanat, niin ehkä huomaat, että Jumalan tahto on, että sanoudumme niistä irti ja rukoilemme henkilön puolesta, joka niitä maailmaan tuo.

        Uskovaisena meidän tulee olla kuuliaisia Jumalan Sanalle, sillä se myös suojaa meidät.
        Sana ohjaa meidät kaikkeen totuuteen. Sana tiedottaa, mikä on oikein ja mikä on väärin. Siksi on tunnettava Sana, jotta välttyy eksytyksiltä.

        Muistettava on, että meidän ei tarvitse ikinä mitään peljätä, sillä Jumala on voimallinen omansa suojelemaan ja totisesti suojelee.

      • qwe
        sinä kirjoitti:

        Siinä olen ihan samaa mieltä. Mutta sanat eivät ole sen "saatanallisemmat" kuin missään muussakaan viisukappaleessa tänä vuonna.

        Kyse on parodiasta, joka on osin saanut innoituksensa mustavalkoisesta uskonnollisuudesta.

      • VAIN HÄNEN

        Kuka tässä Lordin suhteen on puhunut demoneista ja Pyhän Hengen pilkkaamisesta muut kuin sinä.
        Se on varma asia minun hyllyyni ei ilmesty koskaan kyseisen yhtyeen ainuttakaan kappaletta.
        Omistan hengellisiä laulukasetteja satoja,samaan joukkoon Lordi ei kuulu.Varmasti en ole ainakaan ainut joka näin ajattelee.
        Lisäksi olen lankeileva syntinen niin kuin muutkin,ja saatampa olla sinuakin huonompi ihmisenä.Mutta kamppaillaan ja rukoillaan parempaa huomista,ja varmasti ilman Lordin musiikkia.

      • qwe
        VAIN HÄNEN kirjoitti:

        Mutta enpä tiedä syytä, miksei ihminen voisi muutakin kuin hengellistä musiikkia kuunnella.

    • loordin viisun!

      En myöskään kuulu helluntalaisiin ja minä myös uskon Jeesukseen Kristukseen ja en ikinä halua olla tekemisissä tuon euroviisun voitto kappaleen kanssa. Tälläisen sanoituksen menestyminen euroopassa kertoo selkeää kieltä maan osan henkisestä tilasta.
      Vain kolme maata kieltäytyi antamasta pisteitä tuolle viisulle.

      En iloinnut Suomen voitosta tässä tapauksessa.

      • qwe

        Lähes alastomana heilumista, strippaamista, vapaata ja villiä seksiä ihannoivia, tai esim. Islannin kiroileva ja omahyväinen Silvia (vitsi sekin).

        Mikään noista viisuista ei tiettävästi ollut hengellinen laulu, sillä Euroviisut eivät ole hengellisten laulujen kilpailu. Tähän mitenkään sen erityisemmin kantaa ottamatta.

        Se, että laulajilla on hirviönaamarit päässä tai että laulussa käytetään kristinuskon tematiikkaa ja osin parodioidaan SEKÄ kaiken hevimusiikin leimaavaa mustavalkoista uskonnollisuutta ETTÄ näitä amerikkalaisia okkultistibändejä - EI tee heistä sen saatanallisempia kuin muutkaan esiintyjät.

        Kristityn elämä edellyttää monenlaista harkintaa, selväjärkistä ympäristön tarkkailua. Kiihtyä ei kannata, jos siihen ei aihetta ole.

      • olleet
        qwe kirjoitti:

        muutkaan piisit Jumalalle kunniaksi, mutta Suomen kappale käytti pyhää ja tallasi jalkoihinsa.

      • sanoihisi!

        itsekin kirjoitin aikaisemmin, että tuon kappaleen menestyminen kertoo jotain maailman ja Suomen hengellisestä tilasta. ja kuten sanoit erityisesti euroopan tilasta.

        olen helluntailainen ja ollut uskossa yli kuusi vuotta. yksi ensimmäisiä asioita, joita Herra Jeesus teki elämässäni uskoontultuani oli se, etten pystynyt enää kuuntelemaan sitä musiikkia mitä aikaisemmin. musiikki vaikuttaa ihmisen mieleen. niinpä nakkasin roskiin entiset cd-levyni ja kasetit.

        tuon euroviisu kappaleen sanat vääristävät asian, mitä on olla uskova ja mitä ovat siskot ja veljet. siskoja ja veljiä ovat he, jotka uskovat Jeesukseen Kristukseen ja tahtovat seurata Herraansa Jeesusta Kristusta. Jeesuksen seuraaminen on samalla kuolemista omille haluilleen. tällöin Jumalan tahto voi tapahtua ihmisen elämässä.

        tuossa kappaleessa on erittäin vaaralliset sanat. puhutaan siskoista ja veljistä, mutta puhutaan sitten demoneista ja enkeleistä jotka kokoontuvat yhteen. hard rock hallelujaan. ja lauletaan, että liittykää meihin tai muuten joudutte helvettiin.

        Taivaaseen ei ole kuin yksi tie: Jeesus Kristus!!! uskomalla Häneen ja katumalla syntejämme ja saamalla ne anteeksi meistä tulee Jumalan lapsia. mutta meillä tulee olla myös halu seurata Jeesusta ja tehdä Hänen tahtonsa elämässämme. omin voimin emme siihen kykene, mutta Herra antaa siihenkin voiman ja vaikuttaa meissä tahtoa ja tekemistä.

        minäkin olin kauhuissani Suomen voitosta. ei tässä voi muuta kuin rukoilla tämän maan hengellisen tilan puolesta ja että ihmisten silmät avautuisivat.

        Siunausta sinulle veli/sisko, jolle Herra on antanut näkevät silmät ja kuulevat korvat ja raittiin ja terveen uskon!!! pidä se mikä sinulla on!!!

    • Just a mirrow

      Paavali:
      "on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua,"

      Paavalin suhteen mulla ainakin alusta asti alkoivat "hälytys kellot soimaan".
      En ole antanut "valtoja" Paavalille sisäiseen maailmaani.

      • frihet

        Saatanalla(kin) varmasti "hälytys kellot soivat", lähes 2000 vuotta sitten, kun Paavali syntyi uudesti ylhäältä.

      • kaarle kuningas
        frihet kirjoitti:

        Saatanalla(kin) varmasti "hälytys kellot soivat", lähes 2000 vuotta sitten, kun Paavali syntyi uudesti ylhäältä.

        voi voi teitä poloisia lokeroitta ihmisiä siellä omissa pienissä uskonlahkoisanne ja johtajat rahastavat teiltä isoja summia jumala ei varmaankaan ole tarkkoittanut näin että erotellaan hyvät ja pahat ihmiset uskonnon nimissä! tervettä järkeä voi käyttää :)minä ainakin pidän kaikkia lahkolaisia ja muita jotenkin viurahtaneina tyyppeinä:)

      • qwe
        kaarle kuningas kirjoitti:

        tämän asian tiivistit.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      262
      16772
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5403
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2555
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2026
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1753
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      983
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      947
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      28
      857
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      43
      853
    Aihe