Sheriffille sivistystä

Kerrot, ettet pidä Lordin tyyppisestä heavymetal musiikista. Samalla kertoilet omista musiikkimieltymyksistäsi.

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000016574937

Olisit oikeastaan anteeksipyynnön velkaa ajattelemattomuudestasi, koska leimaat musiikin huonoksi sen vuoksi, että se edustaa oman musiikkiMAKUSI vastaista tyylisuuntaa ja loukkaat niitä ihmisiä, jotka sattuvat pitämään heavymetal musiikista.

Minkä tahansa tyylilajin musiikkia on sekä huonoa että hyvää, mutta mitään tyylilajia ei voi sanoa huonoksi musiikiksi musiikillisesti. Sellainen on sivistymätöntä, haukkuipa sitten iskelmää, klassista tai metallia huonoksi musiikiksi. Musiikin laadullinen arvostelu on eri asia kuin oma maku ja oman maun ylentämien muiden yläpuolelle ja siitä poikkeavien halveksiminen on sivistymättömyyttä.

Arvoisa sheriffi, sorruit tuohon vipuun, ryhdyit haukkumaan toisten makua huonommaksi kuin omaasi, vaikka tunnetusti "makuasioista ei voi kiistellä", koska niitä ei arvioida analyyttisesti. Jokainen saa fiilikset oman makunsa mukaan ja jokaisella on siihen oikeus, eikä toisen maku ole toista arvokkaampi.

Sinä et pidä metallista, se ei ole sinun juttusi. Opettele silti sivistyneesti ja aikuismaisesti arvostamaan toisia ja heidän mieltymyksiään.
6310
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

vielä toivomus että joku oikeuslaitos voisi mitätöidä viisuvoiton.
Sefu on sieltä....syvältä ja poikittain.

Äänestä

Puhut asiaa. Oman maun ylentäminen kriteeriksi ja muiden halveksiminen on sivistymätöntä, sellaista voi ymmärtää keskenkasvuisen suusta, mutta että aikuinen...

Äänestä

Euroopan kansalaiset toivat ilmi mielipiteensä demokraattisessä äänestyksessä.Samaa äänestys tapaa pitäisi käyttää politiikassakin.Olen 100% varma,että enemmistö Eurooppalaisista ei pidä siitä,että heidän verorahoja jaetaan palestiinalaisille terroristeille.

Äänestä
  • ...tältä sheriffiltä. Tuo Lordin kappale on tosi melodinen ja mukaansa tempaava. Eurohumpanko olisi pitänyt taas voittaa. Mee itsees ihminen.

    Äänestä

  • Zimb kirjoitti:

    ...tältä sheriffiltä. Tuo Lordin kappale on tosi melodinen ja mukaansa tempaava. Eurohumpanko olisi pitänyt taas voittaa. Mee itsees ihminen.

    Pidin Lordin kappaleesta heti ja näihän se onkin....joko tai ei.Kuuntelen kuitenkin mieluummin SKORPIONIA!!

    Äänestä

  • Vili kirjoitti:

    Pidin Lordin kappaleesta heti ja näihän se onkin....joko tai ei.Kuuntelen kuitenkin mieluummin SKORPIONIA!!

    Tarkoitit varmaankin Saksalaista Scorpions bändiä
    Oli muute minunkin suosikki.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Muusikko44 kirjoitti:

Kerrot, ettet pidä Lordin tyyppisestä heavymetal musiikista. Samalla kertoilet omista musiikkimieltymyksistäsi.

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000016574937

Olisit oikeastaan anteeksipyynnön velkaa ajattelemattomuudestasi, koska leimaat musiikin huonoksi sen vuoksi, että se edustaa oman musiikkiMAKUSI vastaista tyylisuuntaa ja loukkaat niitä ihmisiä, jotka sattuvat pitämään heavymetal musiikista.

Minkä tahansa tyylilajin musiikkia on sekä huonoa että hyvää, mutta mitään tyylilajia ei voi sanoa huonoksi musiikiksi musiikillisesti. Sellainen on sivistymätöntä, haukkuipa sitten iskelmää, klassista tai metallia huonoksi musiikiksi. Musiikin laadullinen arvostelu on eri asia kuin oma maku ja oman maun ylentämien muiden yläpuolelle ja siitä poikkeavien halveksiminen on sivistymättömyyttä.

Arvoisa sheriffi, sorruit tuohon vipuun, ryhdyit haukkumaan toisten makua huonommaksi kuin omaasi, vaikka tunnetusti "makuasioista ei voi kiistellä", koska niitä ei arvioida analyyttisesti. Jokainen saa fiilikset oman makunsa mukaan ja jokaisella on siihen oikeus, eikä toisen maku ole toista arvokkaampi.

Sinä et pidä metallista, se ei ole sinun juttusi. Opettele silti sivistyneesti ja aikuismaisesti arvostamaan toisia ja heidän mieltymyksiään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu