Eilinen euroviisu voitto oli mahtava saavutus, varsinkin Suomen keskustalle. Saitin mukaan Lordin jäsenet ovat Suomen keskustan jäseniä. Keskusta kannatus on vuosikaudet rämpinyt pohjamudissa, joka on kyllä ihme ajatellen esimerkiksi Helsingissä esiin noussutta yllättävän tehokkaaksi ja suosituksi noussutta liikettä. Tämän alkiolaisuuteen pohjautuvan liikkeen tuntee ainakin saitin sisäpiiri.
Lordi sai alkunsa Apollonkadun politrukkien kokouksissa, jotka pidettiin yön pimeinä tunteina. Nämä kokoukset aloitetaan aina reippaalla jumpalla johon kuuluu volttien heitto ja marximinen, vain muutamia liikkeitä mainitakseni. Jääköön salaisuudeksi miksi Apollonkadun politrukit kokoontuvat yön pimeinä tunteina.
Suomen keskustan uusi tuleminen desantti Kekkosen jälkeen on vihdoinkin mahdollista. Kiitos tästä kuuluu Lordille. Tämä yllättävän tehokkaaksi ja suosituksi tullut liike pelastaa keskustan tupaillat. Itse pyhä Matti on eilen neuvotellut Lordin jäsenten kanssa tupailta musiikin käyttöoikeuksista. Pikku Gee on jo antanut suostumuksen musiikkinsa käytöstä tupailloissa.
Keskustalla on tällä hetkellä monta rautaa tulessa ehdokkaiden metsästyksessä. Muun muassa Mervi Tapola-Nykäseltä on saatu suostumus ehdokkaaksi lähdöstä. Hänen tuleva ex miehensä harkitsee vielä ehdolle lähtöä.
P.s Koskahan on city-keskusta nimisen suuren kansanliikeen ensimmäinen sääntömääräinen vuosikokous
Lordistako Keskusta pelastaja
otto-ville.kuusinen
2
162
Vastaukset
- mummo maalta
Kummallakin. Miksiköhän muuten Keskusta ei pärjää paremmin. Siinä ei ainakaan ole vika, etteikö tekisi hyvää työtä koko Suomen hyväksi, itseasiassa hyvämoraalisin porukka politiikassa.
Mikä muuten on saiti? - Otsikossa hymiö
...
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti25216645Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235361- 1152544
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152002Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361741Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111972- 59936
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28842Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?40840