Ja minä epäilen. En siis usko.

_agitaattori

Vai luotanko vielä tarpeeksi omaan itseeni? Ottaisinko varmuuden vuoksi uskon takaamaan kuoleman jälkeisen elämäni? Kuolema on kuitenkin niin suuri tuntematon, että olisi se kiva olla joku vakuutus sinne astuessa... Pelkään kuolemaa vieläkin. En ole varma itsestäni tai uskostani. Olen siis ihminen. Armahtaisiko Jumala minua, koska hän tietäisi, että tavoittelen vain totuutta, en omaa parastani? Kompensoisiko totuuden tavoitteluni uskosta luopumiseni? Jumala on suurin ja korkein. Tuomitseeko hän minut, jos en luota ihmisten kertomuksiin tai typerään kirjaan? Tuomitseeko kaikkivaltias ja suurin minut ainoastaan sen takia, että sanon ääneen, että en tiedä. Sillä kun sanon olevani ateisti, se on ääneenhuuto sille, että kristinusko on väärässä. Minun on seisottava totuuden puolella ja taisteltava pimeyttä vastaan. Sen takia sanon olevani ateisti. Kristinusko on väärässä puhuessaan ihmeistä, parantamisesta, kielillä puhumisesta, pelotellessaan helvetillä ja vaatiessaan ihmiseltä uskoa. Kaikkivaltiaan Jumalan edessä me olemme tasa-arvoisia, eikä kukaan voi pelastua omilla ansioillaan. Kenenkään sielua ei liikauta, jos hän huulilllaan muodostaa sanat uskon tai en usko. Se vain on niin. Tai mistä minä tiedän... En vain pysty uskomaan ajatukseen, että ihmisen kieli voi pelastaa hänen sielunsa. Ihmisellä joko on tai ei ole uskoa. Jumala joko antaa sen tai ei anna. Minun olemukseni tai sanani ei yksinkertaisesti paina mitään. Ei tipan vertaa. Ja sen takia sanon olevani ateisti. Tässä asiassa kun ei ole kuin kaksi puolta. Ihminen joko uskoo tai ei usko. Ihminen joko pääsee taivaaseen tai joutuu helvettiin. Ei onnistu, että puolet ihmisestä menee taivaaseen ja puolet helvettiin. Ei onnistu, että ihminen puoliksi uskoo, mutta puoliksi epäilee. Se on joko tai. Ja minä epäilen. En siis usko.

6

283

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • joko tai

      vaivaa päätään tai ei vaivaa. Ota moraalisääntösi käteen ja rupea rulettamaan. Et sä mihinkän helevettiin joudu ja jos joudut niin on siellä meitä mukavia muitakin. Mutta älä vaivaa päätäsi koko ikääsi. Äläkä ainakaan rupea agitaattoriksi. Se on pehmeäpäisten hommaa. Kyllä se siitä.
      - Dr Phill -

    • Nas.se

      teksti kannattaa jakaa kappaleisiin.

      Silloin sen, tai edes osan siitä, joku saattaa lukea.

    • H.H.

      "Ottaisinko varmuuden vuoksi uskon takaamaan kuoleman jälkeisen elämäni?"

      Uskon "ottaminen" ei takaa mitään; Jumala näkee sydämet.

      "Olen siis ihminen. Armahtaisiko Jumala minua, koska hän tietäisi, että tavoittelen vain totuutta, en omaa parastani?"

      Jumala tietää senkin, tavoitteletko tosiaan vai uskotteletko niin vain itsellesi. Pätee muuten minuunkin.

      "Tuomitseeko hän minut, jos en luota ihmisten kertomuksiin tai typerään kirjaan?"

      Raamatun mukaisesti voit kyseenalaistaa eli koetella näiden luotettavuuden - siis ei tuomita. Älä sinäkään siksi tuomitse ihmisiä äläkä edes "typerää" kirjaa.

      "Tuomitseeko kaikkivaltias ja suurin minut ainoastaan sen takia, että sanon ääneen, että en tiedä. Sillä kun sanon olevani ateisti, se on ääneenhuuto sille, että kristinusko on väärässä."

      Jos uskovat eivät tiedä ja silti pelastuvat, miksi sinut tuomittaisiin tuolla perusteella? Ei, vaan "niin teidät tuomitaan niinkuin te itse tuomitsette".

      "Minun on seisottava totuuden puolella ja taisteltava pimeyttä vastaan. Sen takia sanon olevani ateisti"

      Minulla on sisäinen tarve totuuden etsimiseksi, aivan kuten sinä kerrot itsestäsi. Meitä kumpaakin koskeva kysymys kuuluu: Oletko valmis kääntämään kelkkasi, jos totuus ei miellytäkään? Lähtökohta omassa ajattelussani on, että ajatella saa ja pitää, mutta täytyy voida hyväksyä se mahdollisuus, että Jumala on ja että Hän on kaiken ajattelun ja logiikan yläpuolella jopa niin, että kaikki päättelymme, pelkät päättelymme Hänestä olisivat vääriä.

      "Minun olemukseni tai sanani ei yksinkertaisesti paina mitään. Ei tipan vertaa. Ja sen takia sanon olevani ateisti."

      Paina mitään kenelle? Jumalalle? Muille ihmisille?
      Jos jonkinsortin jumala välittää sanomisistasi ja etenkin sinusta, se on sinun puolestasi kuollut Kristus.

      Minä saatan uskoa olevani kristitty samoin kuten sinäkin voit luulla olevasi ateisti, olipa Jumalaa tai ei. Minusta pohdiskelusi vaikuttavat rehelliseltä itsetutkiskelulta. Inhimillisesti ottaen olet jo tehnyt kaikkesi, myös ehkäpä sen että olet tuonut epäuskosi Kristuksen eteen. Jeesus kysyi, haluatko parantua? Vilpittömyyden lisäksi ihmiseltä kysytään tahtoa. Vihkikaavoissakaan ei kysytä, uskotteko 100% varmuudella liittonne kestävän myötä ja vastamäessä, vaan että tahdotteko rakastaa.

      • Kuippis

        Ei ateistina oloon luuloa tarvitse. Jos vastaa kysymykseen, uskotko jumaliin, ei, niin olet ateisti. Muutoin olet jonkin sortin teisti.


      • H.H.
        Kuippis kirjoitti:

        Ei ateistina oloon luuloa tarvitse. Jos vastaa kysymykseen, uskotko jumaliin, ei, niin olet ateisti. Muutoin olet jonkin sortin teisti.

        Viestiketjun aloittaja esitti olevansa ateisti ja kyseenalaisti uskontunnustuksen näin:

        "Kenenkään sielua ei liikauta, jos hän huulilllaan muodostaa sanat uskon tai en usko."

        Sinä, toinen ateisti, ajattelet/tiedät/uskot/luulet toisin:

        "Jos vastaa kysymykseen, uskotko jumaliin, ei, niin olet ateisti. Muutoin olet jonkin sortin teisti."

        Vakaumus on pahimmillaan änkyryyttä ja epävarmuus voi positiivisesti tulkittuna olla varovaisuutta eli viisautta. Varovainen ateismi voi kristillisestikin tulkittuna olla paljon rehellisempää ja lähempänä elävää Jumalaa kuin uskontokikkailijan hokemiin pohjautuvat taivaaseenpääsytekniikat.


      • Kuippis
        H.H. kirjoitti:

        Viestiketjun aloittaja esitti olevansa ateisti ja kyseenalaisti uskontunnustuksen näin:

        "Kenenkään sielua ei liikauta, jos hän huulilllaan muodostaa sanat uskon tai en usko."

        Sinä, toinen ateisti, ajattelet/tiedät/uskot/luulet toisin:

        "Jos vastaa kysymykseen, uskotko jumaliin, ei, niin olet ateisti. Muutoin olet jonkin sortin teisti."

        Vakaumus on pahimmillaan änkyryyttä ja epävarmuus voi positiivisesti tulkittuna olla varovaisuutta eli viisautta. Varovainen ateismi voi kristillisestikin tulkittuna olla paljon rehellisempää ja lähempänä elävää Jumalaa kuin uskontokikkailijan hokemiin pohjautuvat taivaaseenpääsytekniikat.

        Aloittaja kirjoitti myös seuraavasti, joka on aivan sama kuin minun väittämäni, mutta hieman eri sanoin:

        " Tässä asiassa kun ei ole kuin kaksi puolta. Ihminen joko uskoo tai ei usko."

        Minä kirjoitin:

        "Jos vastaa kysymykseen, uskotko jumaliin, ei, niin olet ateisti. Muutoin olet jonkin sortin teisti."

        Sitten sinä kirjoitit:
        "Sinä, toinen ateisti, ajattelet/tiedät/uskot/luulet toisin:"

        Minä en luule, minä tiedän, että en usko jumaliin.

        Nyt voidaan tietysti ottaa kolmas vaihtoehto, että henkilö ei tiedä uskooko jumaliin vai ei. Se ei vain kuulosta kovin mahdolliselta vaihtoehdolta.

        Mutta kiitos siitä, että kirjoitit maltillisesti. Siihen täällä harvemmin törmää.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      264
      16953
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5458
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2581
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2058
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1762
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      996
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      952
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      880
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      44
      880
    Aihe