Miten suhtaudutte ihmiseen, jos hän kehuu olevansa rehellinen, uskovainen kristitty ja puhuvansa aina totta, esiintyvänsä aina samalla nimellä, mutta käykin ilmi, että hän valehtelee ja kieroilee?
Osaatteko ajatella, että kyseessä on vain yksi valheellinen kieroilija, vai vaikuttaako tuollainen käytös teissä kielteisempää suhtautumiseen kaikkia kristittyjä kohtaan, eli pilaako tuollainen yksi mätä omena yleisemminkin kristittyjen mainetta ja uskottavuuttanne silmissä? Jos noin on, silloinhan tuollaisen ketkun toiminta on vielä vastenmielisempää, koska hän ei ainoastaan itse ole sydämestään pimeä, vaan pilaa toisten, ehkä aitojen ja rehellisten ihmisten mainetta ja uskottavuutta.
Onko kristitylle sopivaa...???
6
255
Vastaukset
- Srk:n jäsen
..paheksun syvästi sellaista kristillisyyttä, jossa ihminen ei esiinny omalla nimellään, vaan käyttää muiden nimiä oman henkilöllisyytensä salaamistarkoituksissa.
Eikö sellainen ole peräti lain rikkomistakin?
Mutta jos tarkoitat nettikeskusteluja, niin näissähän on tavallaan oma maailmansa ja omat sääntönsä, koska keskustelun sujuminen on mahdollista vain sillä tavalla, ettei ihmisen tarvitse paljastaa omaa henkilöllisyyttään, vaan esiintyy nimimerkillä, jota voi tarpeen tullen jopa vaihtaa taatakseen oman henkilö-identiteettinsä salaamisen.
Tälläkin palstalla saattaa olla kirjoittajien joukossa sellaisia ihmisiä, joiden tehtävien luonne saattaa jopa vaatia henkilöllisyyden salaamista, joten heidän kohdallaan emme voi vaatia oman nimen käyttöä emmekä edes vakituisen nikin käyttöä, mikäli henkilö itse ei sitä halua.
Kristillisyyttä ei sinunkaan kannata mitata keskustelupalstojen nimimerkkikirjoittajien perusteella, vaan tarkkaile mieluummin elävän elämän antamia malleja kristillisyydestä.- vapaa mies
Kiitos hyvästä vastauksesta. Olen pitkälle samaa mieltä, mutta siinä asiassa olen kyllä ehdottomasti eri mieltä, että ei uskovaiselle ole sopivaa nettikeskusteluissakaan valehdella. Jos esim. kirjoittelee eri nimimerkeillä ja vaihtelee niitä, ei siinä tietenkään ole mitään pahaa, kuten asian perustelitkin. Sen sijaan, jos kertoo aina esiintyvänsä samalla nimimerkillä, mutta tosiasiassa toimii toisin, on kyse tietoisesta ja tarpeettomasta valehtelemisesta, johon ei ole mitään perustetta. Sellainen kyllä nakertaa uskottavuutta yleensäkin "uskiksia" kohtaan, vaikka kuinka koittaisi ajatella, että kyseessä on vain yksi ketku! Kyllä sitä odottaa sellaisen ihmisen netissäkin pitäytyvän totuudessa, joka kertoo olevana rehellinen kristitty ja esim. aina kirjoittavansa samalla nimimerkillä. Miksi pitää valehdella sellaista, jos kerran ei toimi niin?
- pakanaakin pahempi!
Kyllä se on niin, että jos väittää yhtä ja tekee kuitenkin toisin, kehuen vielä olevansa joku uskis, niin on pahempi mätäpaise kuin rehellinen pakana joka ei kiellä eikä myönnä! Jotenkin menee luottamus uskiksiin, jos ne vähän väliä käryää valheista, ovat ihan muuta mitä väittävät. Pakkoko niitä valheita on täällä luritella ja sitten kärytä niistä, kun kukaan ei pakota kertomaan mitään, eikä vaadi esim. kirjoittelemaan samalla nimellä/nikillä!
- Srk:n jäsen
vapaa mies kirjoitti:

Ei sinun pidä vaatia virheettömyyttä keneltäkään toiselta ihmiseltä, sillä tuskin itsekään täytät rehellisen kristityn kriteereitä.
Jos oikein tarkasti puntaroit omia heikkouksiasi, toteat, että niissäkin riittää korjattavaa aivan kylliksi.
Muistathan:
"Ota ensin malka omasta silmästäsi, että näet ottaa rikan veljesi silmästä." - Srk:n jäsen
pakanaakin pahempi! kirjoitti:
Kyllä se on niin, että jos väittää yhtä ja tekee kuitenkin toisin, kehuen vielä olevansa joku uskis, niin on pahempi mätäpaise kuin rehellinen pakana joka ei kiellä eikä myönnä! Jotenkin menee luottamus uskiksiin, jos ne vähän väliä käryää valheista, ovat ihan muuta mitä väittävät. Pakkoko niitä valheita on täällä luritella ja sitten kärytä niistä, kun kukaan ei pakota kertomaan mitään, eikä vaadi esim. kirjoittelemaan samalla nimellä/nikillä!
On kuitenkin ihailtavaa, että jotkut persoonat ovat niin vahvoja, että uskaltavat kirjoittaa täällä aina omalla rekisteröidyllä nikillään.
Näin he asettuvat suuremman kontrollin alle kuin nimettömät kirjoittajat ja silti ottavat haasteen vastaan.
Tee sinä samoin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455140Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1221635Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151459Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "501386- 141195
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4110081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76999Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60827Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?28799