Vähän aikaa sitten osa naureskeli adressille, jossa vaadittiin vanhoja, "turvallisia" lastenohjelmia takaisin ohjelmistoon. Naurattaako enää?
Katselin tänään telkkaria aamusta, siinä kymmenen pintaan. Tuli oksettava piirretty, joka olisi sopinut jo aihepiirinsä perusteella ennemminkin iltaan kuin aamuun, tissit heiluivat kameran ääressä ja huoria näkyi. Mahtoi olla pienellä lapsella hämmentynyt ilme, mikäli sitä katsoi... Joitakin tunteja myöhemmin(kuitenkin ihan selkeästi päivällä) tuli "sallittu"(ei siis ikärajoituksia tms.) ohjelma, jossa käytiin strippibaarissa. Taas tissit kuvassa, ihan ilman yritystäkään peitellä niitä ja vihjaileva käytös ilme jokaisen naisen naamalla. Saakeli...
Miettikää, kun ennen saattoi jättää sen viisivuotiaan hetkeksi telkkarin ääneen ja ripustaa pyykit narulle ilman pelkoa, että neutraali ohjelma muuttuu huorailuksi tai rumaksi kieleksi. Eipä onnistu enää.
Miehet varmasti röhöttävät kädet haaroissa tyytyväisenä, kun näkivät keskellä päivää tissit telkkarissa. Minä en. Enkä aio edes aloittaa, mitä koko touhu tekee naiskuvalle ylipäätänsä, sen vain sanon että meillä ei ilmeisesti telkkarista enää katsella muuta kuin tarkkaan esikatseltuja ohjelmia- edes keskellä päivää.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Mikähän kanava mahtoi olla kyseessä?
Nelonen tai SubTv.