Leijonat valitsivat lopulta häviämiset

Asiantuntija

Kuten vähän pari viikkoa sitten ounastelinkin, niin leijonat OSITTAIN valitsivat pelkäävän haviämisen. Maalintekoa ei yritetty sillä tavalla, että vietäisiin se kiekko maaliin. Valittiin jäähyjen ottaminen ja syöttämislinja. Maalilaukset myös olivat harkitsemattomia. Pitäisi nyt vihdoinkin ottaa hieman oppia ruotsalaisilta miten jääkiekkoa pelataan sillä tavalla, että viskataan se ihan oikeasti maaliin. Tämä vaatii sellaista asennetta, että tähtäin on siinä, että kiekon kuuluu olla aina vastustajan maalissa. Kun tämä on se asenne niin Hannu Hanhikin tulee vääjäämättä apuun kuten ruotsalaisten kohdalla poikkeuksetta käy.

Yritääs poiiiijjjjjaaaat nyt sitten ensi vuonna pelasta sellaista jääkiekkoa, että maaleja tulee ja jätetään se muu näyttävyys ja miehuuden osoitus ihan kokonaan nollille. Kun se kiekko nyt saadaan vastustajan alueella, niin maalia kohti sitä rynnistetään ja näin autetaan Hannu Hanheakin. Ei siinä sitten enää syötellä kuin selvissä tapauksissa eikä peruuteta eikä käännytä kohti nurkkaa.

Maalin tekemisen ajatusta pitää leijonille nyt teroittaa ihan kärestä pitäen.

4

253

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • a-tuntija

      Niinhän siellä joku haastattelussa mainitsi Ruotsin syöttötaidoista. Miten noinkin yksinkertaisen pelin taktiikka saadaan meillä turhiksi kiemuroiksi !

      • ZeRiOuZ

        Olen itsekin ihmetellyt miten niin ani harvoin leijonat kuljettavat itse kiekkoa maalille. Pelaajat tuntuvat lähes aina jäävän odottelemaan muita apuun eivätkä halua itse yrittää viedä kiekkoa maalille. Luulisi että viemällä röyhkeästi kiekkoa kohti maalia saadaan vastustajalle ainakin jäähy useimmiten...


    • Hannu Hanhi...

      juttu on peräisin?!? Mertarantahan sen on keksinyt, mutta montako kertaa ruotsi on voittanut tuurilla jääkiekossa.

      En minä laske sitä vastustajan tuuriksi, jos tämä kykenee käyttämään meidän hetkellistä nukahtamista hyväksee ja tasoittaa ottelun juuri viime minuuteilla. Se ei ole vastustahan tuuria, vaan taitoa ja oivaltamista...ja meidän osaamattomuuttamme!

      Eli ihan oikeasti! Voiko joku kertoa, mistä tuo Hannu Hanhi rinnastus on peräisin? Ei varmaan ainakaan Salt Lake Cityn olympialaisista!

      • dfgdfhj

        jääkiekkoa seuraava kansa tietää. se on ihan tilastollistakin, jollakin täytyy olla eniten tuuria, ja se joku on ruotsi.

        "montako kertaa ruotsi on voittanut tuurilla jääkiekossa."

        -viimeksi olympialaisissa suomen loppuottelussa. koivulta katkeaa maila, ja ruotsalainen tekee sillä aikaa voittomaalin 3-2.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      262
      16685
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5370
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2545
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2010
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1742
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      975
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      941
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      28
      849
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      43
      843
    Aihe