EU- vero valmisteilla

Paljon salassa valmisteltu EU-vero saataneen perustuslaen käsittelyn ja hyväksymisen jälkeen.
Tavallinen EU-kansalainen maksaisi siis kunnallisveron, valtion veron (Suomessa hallituksen ja eduskunnan mässäilyn) sekä koko EU:ta koskevan EU -veron.

Verotus kovenisi Suomen kaltaisissa pienissä maissa about 8- 12 miljardia ( brutto, palautukset 6-10 miljardia / 2 milj. eli noin 4000 - 6000 € per veronmaksaja keskimäärin vuodessa nykyisten 8 - 10 t€ lisäksi.

Palautukset tosin auttaisi niitä hakevia.
8308
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ei voi olla?

Onko totta? Faktaa pöytään.

Voi kelen stana!!

Äänestä

Kaikkea soopaa tänne jaksetaan kirjoitella. Verotus on jokaisen jäsenvaltion sisäinen asia.

Äänestä
  • Älä pilkkaa EU-päätöksenteon voimaa. Kehitykseen kuuluu, että Suomi päättää asioista yhdessä muiden kanssa.

    Äänestä

  • Kyseistä asiaa on käsitelty aivan muualla kuin lasten satutuokioissa.

    http://www.intermin.fi/intermin/images.nsf/files/769EFBBCF20DAE37C2256F8500546C54/$file/Omatvarat-kirjelma.pdf

    Jos ehdotus toteutuisi, se ei kuitenkaan merkitsisi suoraan verotuksen lisääntymistä. Nykyisestä verotuksesta EU:n budjettiin menevä osa vain nimettäisiin EU-veroksi. Merkittävää on se, että kyseinen päätös siirtäisi varojen hankinnan hallitusten väliseltä tasolta EU-tasolle eli olisi taas yksi askel liittovaltion suuntaan.

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    Älä pilkkaa EU-päätöksenteon voimaa. Kehitykseen kuuluu, että Suomi päättää asioista yhdessä muiden kanssa.

    Ei Suomella mitään päätösvaltaa ole unionissa tai siitä erillään. Kyllä se nyt vain on niin että isot maat kähmii ja kahmii unionissa ja pikkuiset yrittävät liittoutua kulloinkin vähiten pahan vaihtoehdon kanssa. Valinnan mahdollisuudet on usein samaa tasoa kuin että hirtetäänkö vai annetaanko niskalaukaus.Todellista vaikuttamisen mahdollisuutta ympäristöönsä Suomella ei ole. Unionista erillisenä sisäiset asiamme voisimme päättää aidommin itse. (rekkojen leveydet, pyöriäistarkkailijoiden määrän, maataloustuet ym.)

    Äänestä

Suomessa olikin jo aika uudistaa verotusta. Emme voi olla Impivaara! Meidän täytyy osallistua välttämättömään kehitykseen.

Tätä mieltä kanssani ovat varmasti kaikki ajattelevat ihmiset, mukaan lukien Matti Vanhanen.

Äänestä
  • EU ei ole valtio eikä Suomi ole EU:n vasallivaltio.

    Suomessa noudatetaan Suomen Perustuslakia, kaikki muu on maanpetosta

    Äänestä

  • Varsinainen propagandapelle.Jutut aivan naurettavia.Paljon saat palkkaa?Voitas kerätä kolehti,jotta voisit lopettaa tän säälittävän jupinan meitä suomalaisia vastaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kunnallisvero, valtion vero kirjoitti:

Paljon salassa valmisteltu EU-vero saataneen perustuslaen käsittelyn ja hyväksymisen jälkeen.
Tavallinen EU-kansalainen maksaisi siis kunnallisveron, valtion veron (Suomessa hallituksen ja eduskunnan mässäilyn) sekä koko EU:ta koskevan EU -veron.

Verotus kovenisi Suomen kaltaisissa pienissä maissa about 8- 12 miljardia ( brutto, palautukset 6-10 miljardia / 2 milj. eli noin 4000 - 6000 € per veronmaksaja keskimäärin vuodessa nykyisten 8 - 10 t€ lisäksi.

Palautukset tosin auttaisi niitä hakevia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu