Eläkelaiset ja puolueet

Harmaa-pantteri

Kuulun jäsenenä erään yhdistyksen eläkeläistyöryhmään, joka on puolitoista vuotta toiminut aktiivisesti kiinnittääkseen päättäjien huomiota vuodesta 1991 alkaen yhtäjaksoisesti heikentyneeseen ja yhä heikentyvään eläkeläisten asemaan. Eläkkeiden kasvu tuona aikana on ollut hyvin heikkoa palkkatulojen kasvuun verrattuna ja eläkkeiden reaalinen ostovoima on nyt jopa heikompi kuin viisitoista vuotta sitten.

Yhdistyksemme pääsi vuoden alussa mukaan Valtion eläkeasioiden neuvottelukuntaan VENK:iin, mutta monien muiden siellä olevien ryhmien tavoin olemme hyvin pettyneitä sen toimintaan. Siellä pitävät valtaa kolmen suurimman puolueen eläkeläisjärjestöt, jotka itse asiassa ovat vain sinne jarrumiehiksi sijoitettuja puolueittensa etäispäätteitä.

Täytyy todella ihmetellä suurimpien puolueittemme vähäistä kiinnostusta eläkeläisten asemasta. Miksi niitä ei kiinnosta edes eläkeläisten 1,35 miljoonan äänipotti? Suurimmista puolueista puheenollen SDP näkyy olevan SAK:n vanki, ja SAK kokee eläkeläiset kilpailijoikseen yhteisen kakun jaossa. Eniten ihmetyttää Keskustan asenne, jonka poliitikot ovat suorastaan töykeästi suhtautuneet eläkeläisten lähestymiseen. Keskustan valta-alueilla Itä- ja Pohjois-Suomessa on kuitenkin suhteellisesti eniten eläkeläisiä, ja nimenomaan keskimääräistä pienemmän eläkkeen varassa eläviä.

Suurimmista puolueistamme Kokoomus on sentään osoittanut jotain mielenkiintoa asiaamme, varmaan paljolti kiitos Raimo Ilaskiven, ja ottanee teeman esille myös vaalikampanjassaan. Jos puolue sen avulla pääsee vaikka suurimmaksi puolueeksemme ja hallitukseen, me eläkeläisäänestäjät varmasti pidämme huolen siitä, että se myös pitää lupauksensa, jottei sen johtajien tarvitse Keskustan Timo Kallin lailla puolustella, että ”oppositiossa tulee luvatuksi sellaistakin, jonka toteuttaminen ei ole mahdollista”.

Puolueista ehkä myönteisimmin asiaamme on suhtautunut Kristillisdemokraatit, mutta valitettavasti heidän vaikutusmahdollisuutensa asian korjaamiseksi ovat vain kokonsa mukaiset, eli vähäiset. Kiitollisena kyllä heidän apunsa ottaisimme vastaan.

Työryhmämme aktiivisen toiminnan tuloksena olemme saaneet monia asiaan huomiota kiinnittäviä kirjeitämme moniin lehtiin, mm. Helsingin Sanomiin kolme. Niissä mm. on esitetty alaspäin johtanutta kehitystä numeraalisin faktoin ja on esitetty myös tilanteen korjaamiseksi tarvittavia toimenpiteitä. Kirjoittajina ovat olleet ryhmämme ja yhdistyksemme jäsenet. Pari kirjettä on julkaistu myös näillä keskustelupalstoilla. Kampanjamme on herättänyt huomiota ja saanut myönteistä vastakaikua monilta tahoilta.

-------------------------------------------------

Lähestyvät vaalit – eläkeläisten edunvalvonta

Olemme viestineet kansalle, miten valtiovalta sortaa eläkeläisiä, miten eläkeläisten edunvalvonta on epäonnistunut ja miten eläkeläisistä tehtiin lamavuosien maksajia. Eläkeläisten pitää luoda omat edunvalvonnan tavoitteet. On heräämisen aika.

On aika miettiä uusia vaikuttamisen keinoja. Jätetäänkö ensi talven vaaleissa äänestämättä? Vai olisiko parempi, että annamme äänemme vain puolueiden ehdokaslistoilla oleville eläkeläisille, jotta saisimme eduskuntaan eläkeläisiä kaikkiin merkittäviin eduskuntaryhmiin. Tämä mahdollistaisi eläkkeiden huomioon ottamisen ja jopa kehittämisen hallitusohjelman avulla.

Mikäli jatketaan vanhalla linjalla, eläkkeet kurjistuvat ja pienempiä eläkkeitä saavat ovat pian sossun luukulla. Vuodesta 1992 bruttokansantuotteemme on kasvanut n. 60 %, palkat ovat nousseet yli 40 % ja eläkkeiden ostovoima on noussut vain n. 4 %. Samalla aikavälillä on työeläke heikentynyt lakisääteisestä 60 prosentista noin 40 prosenttiin.

Myös työryhmämme on allekirjoittanut Veteraaniopettajat-Veteranlärare ry:n aloitteesta tehdyn kirjelmän puoluehallituksille ja eduskuntaryhmille.

Keskeistä kirjelmässä on, että ohjelmiaan laatiessa ja valmistautuessaan tuleviin hallitusneuvotteluihin puolueiden kannattaa ottaa vakavasti huomioon myös lisääntyvän eläkeläisväestön tarpeet. Uudessa hallitusohjelmassa tulee sitoutua huolehtimaan siitä, että ikääntyvä väestö pystyy itsenäiseen elämään mahdollisimman kauan ja saa aikanaan asianmukaista ja ammattitaitoista hoivaa ja hoitoa.

Eläkkeiden ostovoima on tulevalla vaalikaudella korjattava muuttamalla työeläkeindeksiä niin, että elinkustannusten ja yleisen ansiotason kehitys otetaan siinä tasapuolisesti huomioon. Myös eläketuloverotuksen epäoikeudenmukaisuudet on korjattava. Elintarvikkeiden arvonlisäveron poistaminen parantaisi merkittävästi ikäihmisten toimeentuloa.

Eläkeläiset ovat yhteiskunnassamme jatkuvasti kasvava ryhmä, joka ei sopimustoiminnan kautta voi osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon. Tämä epäkohta tulee korjata yhteiskunnan oikeudenmukaisen ja tasa-arvoisen kehityksen takaamiseksi.

-------------------------------------------------

Valitettava tosiasia on, että eläkeläisten omilla puolueilla ei ole eläkeläisten asian hoidon kannalta muuta kuin kielteinen, hajottava merkitys. Yhtä merkityksettömiä näkyvät olevan nykymuotoiset eläkeläisjärjestöt. VENK:issä määräävät siis Eläkeliitto (Keskusta), Eläkeläisten Keskusliitto (SDP) ja Kansallinen Senioriliitto (Kokoomus). Kaikilla muillakin poliittisilla puolueilla vihreitä lukuun ottamatta siellä ovat järjestönsä, joilla ei kuitenkaan ole suurta painoa. VENK:iin kuuluvien poliittisten järjestöjen jäsenmäärä on lähes 300 000. Nuo yhdistykset saavat toiminnalleen RAY:n avustusta.

VENK:iin kuuluu lisäksi kuusi muuta yhdistystä, joiden jäsenistöt koostuvat
eräistä julkisen hallinnon ammattialojen ihmisistä. Niihin kuuluu yhdistyksemmekin. Noiden yhteinen jäsenmäärä on kuitenkin vain noin 25000, joten niiden mahdollisuudet siellä ovat vähäiset. Ne yhdistykset eivät saa toiminnalleen RAY:n avustusta.

VENK:issa on jouduttu tekemään johtopäätös, että puoluesidonnaiset eläkeläisjärjestöt eivät voi asettua puolueensa päätöksiä vastaan, ja
näin muodoin eläkeläisten edunvalvonta niiden kautta on vailla merkitystä.

On olemassa ainoastaan yksi realistinen vaikuttamisen mahdollisuus ja se on äänestäminen eduskunta- ja kunnallisvaaleissa. Eläkeläisten on annettava äänensä niissä eläkeläisten omille ehdokkaille.

Yhdistyksillä on kyllä suuri merkitys eläkeläisten aktivoinnissa, tiedottamisessa ja lausuntojen antamisessa, mutta eläkeläisten aseman jatkuva heikentäminen voidaan pysäyttää vain poliittisin päätöksin ja toimin. Ja niihin me kaikki osaltamme voimme vaikuttaa äänestämällä puolueittemme eläkeläisehdokkaita!

18

859

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SiskoSuomi

      Kerrankin kunnon asiaa.
      Olet nähnyt suunnattoman vaivan.
      Kiitos, että tuot eläkeläisetn asiaa täälläkin tykö. Ymmärtääkseni eduskuntaryhmämme on ollut tässä asiassa aktiivinen.

      Olen samaa mieltä, että valtiovalta sortaa eläkeläisiä ja eläkeläisten edunvalvonta on epäonnistunut. Eläkeläisistä tehtiin lamavuosien maksajia. On heräämisen aika.

      ELÄKELÄISTEN PITÄISI LUODA OMAT EDUNVALVONNAN TAVOITTEET.

    • olla tölvimättä

      kepua tässäkin kirjoituksessa. Keskustalla on monta iäkästä poliitikkoa, jotka tietävät ja tuntevat hyvin eläkeläisten asiat. Tutustu heidän työhönsä ja painotuksiinsa, äläkä ole aina tuollainen jästipää että kepusta ei voi tulla mitään hyvää!

      • Harmaa-pantteri

        ...yhdistyksemme puheenjohtaja, joka satakuntalaisena joskaan ei kepulaisena tuntee jollain tavalla henkilökohtaisestikin kankaanpääläisen näkyvän (siis monella tavalla nähdyn) kansanedustajan, jätti tälle yhdistyksemme laatiman muistion, jota täälläkin - ainakin keskustan saitilla - on esitelty. Kyllä tuo kansanedustaja muistiomme vastaanotti, mutta tuhahdellen "eikö tässä maassa ole nyt mitään tärkeämpää kuin eläkeläisten asia".

        Puheenjohtajamme kertoi, että hänellä oli mielessään sanoa, että "ei se toki niin tärkeä ole kuin olivat ne koplaukset" mutta oli kuitenkin vain sanonut, että "kyllä eläkeläistenkin asia on tärkeä ainakin meille eläkeläisille. Ja pitäisi sen olla puolueillekin, sillä lähes kolmasosa äänestäjistä on eläkeläisiä".

      • rohkenen epäillä
        Harmaa-pantteri kirjoitti:

        ei sellaisilla puheilla eduskuntaan päästä. Olisikohan puheenjohtajanne hiukan nyt värittänyt keskustelua teille siitä kertoessaan?

    • sanoit!

      "Vuodesta 1992"..."eläkkeiden ostovoima on noussut" ... " n. 4 %" Siis noussut.

      • Harmaa-pantteri

        ...palkansaajien ostovoima on noussut n. 20 %, niin melkoisesti olemme jälkeen jääneet.

        Ja todellakin; vuonna 1990 täydelle eläkkeelle jäänyt ja silloin lain mukaan 60 % palkastaan eläkettä saanut saa sitä enää n. 42-43 % siitä palkasta, mitä työstä nyt maksetaan, niin se myös hyvin kuvaa tapahtunutta "kehitystä".

        Olen kyllä "toisella nimellä" noita lukuja ihan vuosittaisena tapahtumaketjuna täälläkin esitellyt, ja tallella ne ovat koneeni muistissa, mutta enpä nyt viitsisi laittaa niin pitkää juttua. Lyhyesti sitä on vaikea riittävän hyvin kuvata.

      • ...

        Ineksi kun on aivan eri, siitä kun eläkkeelle pääsit. JOS silloinen indeksisis oli otettu huomioon eläkemaksuissasi, on tehty selvä vääryys. Jos ei, niin sellaista tämä politiikka on - kaikki eivät voi voittaa. Ei edes eläkesäästäjät, kuten taannoin huomasimme.

        Tärkeintä kai on se, että eläkkeiden ostovoima, ja eteenkään reaaliarvo, ei heikkene?

      • kuin..
        Harmaa-pantteri kirjoitti:

        ...palkansaajien ostovoima on noussut n. 20 %, niin melkoisesti olemme jälkeen jääneet.

        Ja todellakin; vuonna 1990 täydelle eläkkeelle jäänyt ja silloin lain mukaan 60 % palkastaan eläkettä saanut saa sitä enää n. 42-43 % siitä palkasta, mitä työstä nyt maksetaan, niin se myös hyvin kuvaa tapahtunutta "kehitystä".

        Olen kyllä "toisella nimellä" noita lukuja ihan vuosittaisena tapahtumaketjuna täälläkin esitellyt, ja tallella ne ovat koneeni muistissa, mutta enpä nyt viitsisi laittaa niin pitkää juttua. Lyhyesti sitä on vaikea riittävän hyvin kuvata.

        http://hirvasnoro.blogspot.com/2005/03/sosiaalipolitiikan-suunnan-muutos-1990.html

      • Harmaa-pantteri

    • "Eläkeläiset yhdessä...

      Eläkeläiset eduskunnassa yhdessä yli puoluerajojen,niinkuin naiset ovat yhdistäneet voimat heille tärkeissä asioissa.
      Harmaapantterit ottakaamme mallia naisten kympistä,harmaapanttereitten kuntoilun kutonen,eläkevuosista teemme yhdessä iloisen.
      Äänestämällä harmaapantteria eläkeläistä,eduskuntaan takaamme oikeutemme,eläkeläisenä!

    • eläkepappa

      Olisko ideaa erottaa eläkeläisjärjestöissä edunvalvonta matkailusta ja tanhuilusta. Yli puolerajojen emme ilmeisesti pääse yhdistymään mutta voitaisiinko perustaa VENK:in tilalle SAK:n malliin
      teräsnyrkkiorganisaatio joka hoitaisi ainakin aluksi vain edunvalvonta-asioita ja esim. ylläpitäisi näitä asioita varten omaa nettisivustoa. Ne eläkeläisjärjestöt jotka edelleen ehkä haluvat hoitaa edunvalvontaa olisivat tämän "Eläkeläisten
      SAK:n" jäseniä.

    • vaihtoehto

      Vaihtoehto on olemassa. Myös eläkeläiset huomioidaan, koska jäsenet(äänestäjät) pääsevät äänestämään keskusteltavista asioista.

      Nykyisin äänestetään kansanedustajat, äänestäjät unohdetaan, ja puoluetoimisto päättää toisten puolueiden kanssa kabineteissa politiikasta. Siitä politiikasta, joka miellyttää *puoluetoimistoa*, ei äänestäjiä.

      "Emme usko kahlitsevaan ja vanhanaikaiseen vasemmisto-oikeistojakoon vaan perusteltuihin ratkaisuihin, jotka ylittävät puoluerajat. Tämän lisäksi arvostamme erityisesti perusteluita sekä avoimuutta ajamissamme asioissa. Päätöksenteko perustuu erikseen ilmoitettaviin kokouksiin ja internetissä tapatuviin äänestyksiin.

      Yhtenä tavoitteenamme on asettaa ehdokas seuraaviin eduskuntavaaleihin."

      http://www.srpj.net/index.php?s=etusivu

    • tyytyväsiä

      >Miksi niitä ei kiinnosta edes eläkeläisten 1,35 >miljoonan äänipotti?

      Eläkelläiset äänestävät vakaasti ja säntillisesti sitä puoluetta, kun he ovat äänestäneet koko aikuisikänsä!
      He ovat varmoja tapauksia kaikille puolueille, joten heille ei tarvitse luvat mitään vaalien alla.

      Eläkelläisten suurin huuhaaväittämä on, ettei heitä ole kohdeltu oikeudenmukaisesti eläketulon muodostuksessa.

      Ei maailmassa ole mitään oikeudenmukaisuutta, vaan ihan yksinkeraisesti asiat on sovittu niin, että eläkeläiset saavat hunomman ansiokehityksen kun muu ansaintaväestö.

      Kun eläkelläinen äänestää eläkelläistä, niin tulos on naurettava edunvalvonnan kautta. Edustajan puolue sanelee tasan tarkkaan eläkelläisedustajan äänestyskäyttäytymisen eduskuntakaudella.

      Ainoa oikea tapa vaikuttaa, on ostaa postikortti ja postimerkki ja lähettää se omalle edustajalle eduskuntaan viestillä, että hän ei ole hoitanut lupauksistaan huolimatta eläkelläisille niin tärkeää taitetun indeksin probleemaa. Samalla korttiin tulee laittaa myös tiedoksi, että puolue vaihtuu seuraavissa vaaleissa.

      Jos edes 10% eläkelläisistä tekee tuon uhkauksen niin aivan varmasti sillä on vaikutusta.

      • inka

        edustajille mailin, mutta eihän siihen vastattu.

        Ei vielä kiinnosta eläkeläisten asiat, mutta odottakaahan kun päästään vähän lähemmäksi vaaleja niin johan taas tulee lupauksia, jotka sitten voi unohtaa kun on eduskuntaan päässyt.

        "Ainoa oikea tapa vaikuttaa, on ostaa postikortti ja postimerkki ja lähettää se omalle edustajalle eduskuntaan viestillä, että hän ei ole hoitanut lupauksistaan huolimatta eläkelläisille niin tärkeää taitetun indeksin probleemaa. Samalla korttiin tulee laittaa myös tiedoksi, että puolue vaihtuu seuraavissa vaaleissa."

        Olisi pitänyt postikortti lähettää, ehkä olisin vastauksen saanut.

        Epäilen!!!

      • luettu
        inka kirjoitti:

        Sähköposti on aivan hyvä väline oman milipiteensä julkituomiseen. Siihen ei juurikaan vastausta saa, mutta edustajat seuraavat niitä kuitenkin tarkasti.

        Yksi kortti tai sähköpostiviesti kalkyleerataan n.4000 mileipiteen arvoiseksi teoriassa.

        Äänestyskäyttäytymisen siirtymä saa vasta politiikot hermostumaan. Eli jättämällä se vanha puolue ilman sitä teidän aina taattua ja turvallista vakioääntä saa heidät kuuntelemaan eläkelläisten asioita.

        Ei yksittäinen edustajan vaihto auta yhtään mitään jos se tapahtuu saman puolueen sisällä.

      • eläkepappa
        luettu kirjoitti:

        Olen samaa mieltä että yksittäisen napinpainajan vaihtaminen ei välttämättä auta. Jotenkin pitää poliittista kenttää kuitenkin hämmentää ennenkuin eläkeläisiä aletaan kuunnella. Puolueiden pitää joutua toteamaan tappionsa johtuvan eläkeläisten laiminlyönnistä.
        Tietenkin jos keskitämme äänemmme eri puolueiden eläkeläisille voitaisiin heitä sitten painostaa rikkomaan ryhmäpäätökset. Onnistuuko käytännössä? Onko Suomessa enää suoraselkäisiä ja sanansa pitäviä poliitikkoja tarpeeksi. Kuka keksii ketä äänestämme? Nimiä esiiin niin arvioidaan!

    • tekijä puolueelle!

      Koska yhdistävä tekijä voisi olla juuri pieneläkkeiden ostovoiman korotus. Se voisi tehdä mahdolliseksi kaikkein heikompien eläkkeiden nostamisen järkevälle tasolle. Suuret puolueet ovat unohtaneet pieneläkkeiden saajat.

      • korotus

        Naurettavaa suomettumisjorinaa pieneläkkeistä. Äänestä vaan lisää sitä vasemmistoa niin hyvää tulee.

        Nykyään KAIKKIEN eläkkeiden ostovoima vähenee tuon 3-4% vuodessa verrattuna muuhun aktiiviväestöön.

        Ihan oikein kaikille eläkelläisille koska äänestyskäyttäytyminen on täysin kiveenhakattua ilman mitään muutosta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      264
      16953
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5458
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2581
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2058
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1762
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      996
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      952
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      880
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      44
      880
    Aihe