Muutto toiselle paikkakunnalle

Elikkäs olen sairastanut mielenterveysongelmia ja musta tuntuu siltä, et koko paikkakunta on huomannut sen. Nyt olen kuitenkin jo pitemmän aikaa voinut paremmin. Mietin joskus muuttoa toiselle paikkakunnalle. Tämä on kuitenkin käytännössä lähes mahdotonta. En voi asua edes väliaikaisesti missään kuntoutumislaitoksessa ja sitä kautta saada asuntoa muualta tai tutustua toiseen paikkakuntaan ja sen ihmisiin. Tosin ei tämä asunnon hankinta taida heidän toimenkuvaansa kuuluakaan, kuulemani mukaan.

Onko muilla kokemusta toiselle paikkakunnalle muuttamisesta mielenterveysongelmien jälkeen? Oletteko pystyneet näin jättämään menneisyyttänne taakse? Olen kuullut ettei oikein tahdo onnistua tuollainen uusi alku. Onko vaikeaa luoda uutta elämää muualla, jos on epäonnistunut toisaalla? Onko terveydentilanne huonontunut ja seurattiinko sitä tavallista tarkemmin? Auttoiko tällainen seuranta tai mahdollinen lääkityksen lisäys?
2316
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eikö vain? Ensin kannattaa ottaa yhteyttä ihan rehellisesti soittamalla tai henkilökohtaisesti käymällä kyseiseen kuntaan tai kaupunkiin.

Kunnissa on yleensä vapaita asuntoja, ainakin pienemmissä. Niiden kunto saattaa vain olla mitä on ja harrastusmahdollisuudet voivat olla heikot. Näin myös tutustuminen uusiin ihmisiin ja sitäkautta paikkakuntaan ja sen tapoihin voi olla vaikeaa. Ja auta armias, jos tutustut helposti johonkin ihmiseen, hän on varmasti juuri sellainen "väärä" tuttavuus. Myös muiden kuntalaisten mielestä ja siten myös itsesi kannalta. On ihan virheellinen lähtökohta ajatella, että kyllä maalla on mukavaa, kun on niin ihanat maisemat, pitkät välimatka (oma rauha) ja ollaan niin avoimia, on rauhallista ja ihmiset välittävät ja ovat kiinnostuneita toinen toisistaan jne.

Kaupungeissa on se hyvä puoli, että on harrastusmahdollisuuksia, työkokeilumahdollisuuksia, työpaikkoja ja näin mahdollisuuksia tutustua ja viettää tasapainoisempaa elämää. Miinuksena on, että asuntojonot saattavat olla hyvinkin lohduttomia, saattaa tarvita jonkinlaisia suosituksia ja niitä voi olla hyvinkin vaikea saada. Asuminen saattaa, ei kuitenkaan välttämättä maksaa hieman enemmän. Kun on paljon kauppoja, niin myös hintataso on alhaisempi.

Äänestä
  • heip!ongelmien pakeneminen ei ole koskaan hyvä juttu...mutta uusi alku jos teet sen oikeista syistä,etkä vaan sen takia että toiset tietävät mielenterveysongelmistasi voi olla hyvä juttu...kannattaa miettiä amatillistakuntoustusta...niihin kuuluu usein asunto myös...tai sitten työ tai opiskelupaikan hankkimista uusdelta paikkakunnalta etukäteen...ettei muuta tyhjään asuntoon kaupunkiin mistä ei tunne ketään...sosssta voi hakea tuke muuttokustannuksiin ja ne haetaan siitä kunnasta mistä muuttaa...mutta kannattaa ekaksi miettiä että muutatko oikeista syistä ja jaksatko siihen liityvän stressin ja oletko tarpeeksi hyvävointinen jne...olet itse oman elämäs paras asiantuntija...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kuinka järjetyy ja järjestyykö kirjoitti:

Elikkäs olen sairastanut mielenterveysongelmia ja musta tuntuu siltä, et koko paikkakunta on huomannut sen. Nyt olen kuitenkin jo pitemmän aikaa voinut paremmin. Mietin joskus muuttoa toiselle paikkakunnalle. Tämä on kuitenkin käytännössä lähes mahdotonta. En voi asua edes väliaikaisesti missään kuntoutumislaitoksessa ja sitä kautta saada asuntoa muualta tai tutustua toiseen paikkakuntaan ja sen ihmisiin. Tosin ei tämä asunnon hankinta taida heidän toimenkuvaansa kuuluakaan, kuulemani mukaan.

Onko muilla kokemusta toiselle paikkakunnalle muuttamisesta mielenterveysongelmien jälkeen? Oletteko pystyneet näin jättämään menneisyyttänne taakse? Olen kuullut ettei oikein tahdo onnistua tuollainen uusi alku. Onko vaikeaa luoda uutta elämää muualla, jos on epäonnistunut toisaalla? Onko terveydentilanne huonontunut ja seurattiinko sitä tavallista tarkemmin? Auttoiko tällainen seuranta tai mahdollinen lääkityksen lisäys?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu