Miksi teologit ovat piiloittaneet

maxsimi

Jeesuksen todellisen Opetuslapsen Barnabaan
Evankeliumin.
Tähän asiaan tarkemmin tutustuessani huomasin
pieniä eroavaisuuksia Paavalin ja Barnabaan välillä. Näet Paavali oli Täysin Kreikan kielen- taitoinen, mutta Barnabas ei hallinut Kreikkaa
vaikka hän oli ollut myös Gamlielin oppilaana,
siksi hän tarvitsi tulkikseen Markuksen. Viite tietojen mukaan Markus olisi maininnut Barnabaalle, ettei Paavali ollutkaan täydellinen
Puhtaassa Evankeliumissa ja tämä oli asia tietojen mukaan todellinen syy Barnabaan ja
Markuksen välirikkoon. Barnabas pitää Paavalia
Pienenä Väärentäjänä? Hän mainitsee väärennetyn sanan päässeen totuudseksi? Mikä tässä väitöksessä lie totta?

Kuitenkin Paavalin julistus sai enemän kannatusta
koska Paavali oli ottanut itselleen Markuksen
maininnan mukaan Mithra uskonnon opista sulautumis kohtia. Nämä kohdat eivät Barnabaan
mukaan olleet alkuperäisen Evankeliumin mukaisia

Se mikä tässä nyt tapahtui. Oli Paavalille eduksi,koska hänen julistuksensa Päätyi hyväksytyn Canonin puolelle. Kuitenkin Todellisen silminnäkiän Barnabaan Evankeliumi
Katosi, mutta ei kokonaan vaan se on vielä
piilossa Teologien neuvotteluryhmän tutkinnan alla. Syy tähän on yksinkertainen. Tämä Evankeliumi tekisi kuulema Paavalin opetukseen
pieniä epäselvyyksiä ja saisi Kunnon kristityt
käymistilaan.

Tämä Evankeliumi tasmää toisten kirjoitettujen
Evankeliumien kanssa tarkasti, kuitenkin Barnabas on jättänyt pois Paavalin Kaunokirjallisesti esitettyjä vieraan astian
makuelämyksiä. En ole saanut käsiini muita todisteita kuin, ne jotka on koottu näistä pätkä-tiedoista.

Jotain erikoistahan tämä Barnabas lienee kirjoittanut Silmännäkiä havintonaan, Koska kaikki hänen kirjoituksensa on väritetty kuuluviksi Apocaryfi kirjoihin ja niille on annettu määräys hävittää kaikki Barnabaan Evan-
keliumit. Ja niidsen säilytyksestä oli julistettu kuoleman tuomio. Tuntuu melko vakavalta textiltä, Jos joskus saadaan Jukisuuteen Barnabaan Evankeliumi ihan kansan
käsiin, niin ehkä hiljalleen alkaa selvitä onko
Paavali ollut Kaikessa rehellinen?

Toivoni olisi nähdä vielä koko Barnabaan Evan-keliumi toisten Evankeliumien joukossa. Syy tähän on Barnabaan oma silmin näkiä lausunto joka on melko painava puntarissa? Totuuden pitäisi tulla julki tapahtui mitä tahansa!!!

Shalom Maran ata ;;;;?

22

833

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • M-LS

      ei ole alkukristillinen teos, vaan tiettävästi islamilainen väärennös 1300-luvulta. Sen tarkoitus on esittää Jeesuksen elämä Koraanin kanssa sopusoinnussa olevaksi.

      • Todisteita

        todiste vastinetta asiaan: Näet minä tuossa seurailin noita ikivanhoja papyros liitteitä
        enkä niiden perusteella päässyt etenemään mihinkään. Kuitenkaan mikään lähde ei anna julkisuuteen kokonaisuudessaan näitä tietoja?

        Kyseessä saattaa hyvinkin olla väärennös. Olisi hyvä tutkia koko asia jos saisi selville oikean kokonaisuuden?

    • tsdafsdfsdfasdahö

      Mithra

      Barnabas

      Canon

      selitä nämä LYHYESTI!

      • maxsimi

        Mitran uskonto oli Rooman valtakunnan uskonto ennen Kristin uskoa. Tiedossa on tästä uskosta
        olevat saman kaltaisuudet. Keisari antoi ohjeita kuinka Kristillisyys Ja Mithra voidaan sulattaa yhdeksi uskoksi ja tämä yhdistäminen on onnistunut.

        Canonnin synty 321 Niceaan kokous Joka mainitaan Kirkkoisä Barnabaan mukaan sanalla salaperäinen.
        Tässä kokouksessa valittiin ne kirjat jotka ovat
        meillä Raamatussa. Protestantit poistivat pois
        raamatustaan, jotka ovat vielä tallella isossa
        kirkkoraamatussa. Canon tarkoittaa lukittuja kirjoja.

        Barnabas oli yksi Jeesuksen Opetuslapsista. Hänkin oli kirjoittanut kirjeitä ja Evankeliumin.
        Kuitenkaan tämä alkuperäinen Barnabaan Evankeliumi ollut koskaan hyväksytty Raamattuun.
        Syynä mainitaan sovelletukselle, ettei Barnabaan
        ja Paavalin kirjeet olleet saman hengen tuotetta
        Kuitenkin Barnabas alkutietojen mukaan piti
        olla oikea Jeesuksen töiden silminnäkiä, Joten
        tämän perusteella on vaikea tietää koskaan mitä
        on tapahtunut.

        Kuitenkin kun kaksi uskontoa sulatetaan yhteen.
        täytyy siinä olla jotain hämäryyttä jota ei ole
        ilmaistu kaikelle kansalle, Kuka nykypäivinä ottaa selvän mikä on alkuperäinen ja mikä on
        väärennös. Totuushan on se että kaksi uskontoa sulatettiin yhteen, joten meidän pitää vain uskoa
        Maran ata

    • ryypö

      Ellenin evankeljumia?

      • ole==

        raitis: Eihän koko avauksessa ole mitään Elleniin viittaavaankaa. Onko uskova 1 linjalla
        ottaen liikaa alkoholia? siltä vaikuttaa joka aloitus on vain Ellen

    • ryypö

      JULKINEN SALAISUUS!

      Adventtikirkko ei tunnusta Paavalia apostoliksi.
      Kyllä minä sen olen tiennyt lapsesta asti jo yli 40 vuotta.

      • sekoilet

        ryypö?

      • Palaa totuuteen

        Lopeta valheen tarinat. et pysty itse ottamaan mistään selvää kuljet vain laumasi perässä. Totuudesta et tiedä yhtään mitään.

    • Mihin sinun

      uskosi perustuu? Ei näköjään raamattuun. On tammuksia ja tummuksia, mitraa ja titraa. Varmasti olet omasta mielestäsi viisas ja paljon tutkinut. Mutta hukkaan on tutkimuksesi mennyt! Tämä kirjoittamasi teksti on lähtöisin sielunvihollisesta. Hyökkäät Jumalan Sanaa, raamattua vastaan ja kylvät siementä tuhotaksesi raamatun luotettavuutta.

      Adventistina hyökkäät Paavalin opetusta vastaan ja haluat hänet julistaa harhaoppiseksi. Haluat mielummin pitää kiinni Ellen Whitesta ja hänen opettamastaan tekovanhurskaudesta, kuin Paavalin opettamasta uskonvanhurskaudesta. Vanhurskauttamisoppia vastustavat yrittävät murentaa Paavalin uskottavuutta. Taitaa taas adventistit kulkea RKK.n kanssa yhteisellä asialla. Adsventisteille Paavalin toteaminen harhaoppiseksi olisi suuri helpotus.

      Lopunaikana ihmisiä eksytetään kaikella valheen voimmalla. Kohistaan uusista löydöistä. Juudaksen evankeliumi teki Juudaksesta sankarin. Elokuva paljastaa Jeesuksen olleen naimisissa. Barnabaan evankeliumi tekee Paavalista harhaoppisen. E.G.White on tuhonnut uskonpuhdistuksen esille tuomaa puhdasta evankeliumia jo toista sataa vuotta.

      • maxsimi

        lienetkin: Kun kaksi uskontoa liitetään Paavalin kuoleman Jälkeen yhteen. Keisari konstantine
        antaa määräyksen oppineilleen tehdä raamatun Evankeliumeista senkaltaisia, joilla voidaan
        sulattaa kaksi uskoa kunnolla yhteen. Täysin alkuperäiset Manusripit täydellisesti kadotettu.

        Kysyn vain miksi täytyi eräiden oppineiden kärsiä kuoleman rangaistus, koska he eivät
        noudattaneet Keisarin käskyä. Eli he eivät
        suostuneet väärentämään Evamnkeliumien sanomaa
        sellaiseen muotoon, Jolla saatiin myös Mithra
        liitettyä Kristin uskoon.

        Mitä minun uskoni kuuluu kellekään. Minä suoritan vain vanhan etsintää, joka vaikuttaa
        kuin etsisi neulaa heinä suovasta. Jos olet
        kiinnostunut Tummz uskosta, niin ota Hezekiel
        Luku 8. ja lue kokoluku. Siellä raamatussahan siitä mainitaan. Tämä uskonto on ollut voimassa
        vuosituhansia.

        Minä en henkilökohtaisesti pysty uskomaan muuta
        kuin selvät raamatun ilmaisut. Jotka mainitsevat.
        Jeesus ei muuttanut mitään muuta raamatussa kuin isien perinnäis säännöt pois. Paavali ei muuttanut mitään Evankeliumeissa Apostolien tekojen mukaan. Siis minä uskon Väärentämättömään Evankeliumiin. Koetan vain etsiä kohtia joita on julkisesti väärennetty.
        Näinollen on mahdollista vielä löytää joitakin
        kadotettuja Käsikirjoituksia jotka selventävät
        asian. Toivotan sinulle Siunausta vahvalle
        uskollesi. Maran ata

      • maxsimi

        Oletko varma ettei sinun väitöksesi perustu sielun vihollisen opetuksen kannalle? Luuletko olevasi omasta mielestäsi viisas? Minä kunn en
        ole mikään nero, siksi minun täytyy olla varma myös sinun harhoistasi. Minä en hyökkää Paavalin kirjoituksia vastaan, vaan koetan ottaa selvän.
        Mikä on säilynyt todellisena Paavalina ja milloin
        on väärennetty paavalia.

        Miksi Tuot EGW tähän. minä en käsittele häntä lainkaan. Voit itse tutkia Elleniäsi kuinka tykkäät. Jos olet lukenut miksi Paavali ja Barnabas erosivat. Eritahoille syy oli Markuksen
        koska Markus osasi myös Kreikkaa? Kysymys oli
        oliko Barnabaan omakohtainen Jeesuksen tuntemisen
        kanssa tullut tieto väärää?

        Miksi sinun uskosi perustuu Raamatun ulkopuolisiin tietoihin. Pidät kunniassa sellaista jota ei edes raamattu kehoita pitämään
        kunniassa. Uskot aivan uskomattomiin todistamattomiin tarinoihin. Onko perimä tieto
        se tieto jolla kumotaan raamatun tieto?

        Jos pystyt todistamaan Sunnuntain pyhyyden Raamatullisuuden olet todella Raamatullinen?
        Siksi ota oikea Jeesus opetus itsellesi ja
        kerro sen jälkeen mikä on totta ja missä piilee
        valheen ero.

        Maran ata

      • ske
        maxsimi kirjoitti:

        ja UT:n Barnabaalla ei ole MITÄÄN tekemistä keskenään. Kuten täällä jo on kerrottu nk Barnabaan evankeliumi on keskiaikainen väärennös islamin sanoman vahvistamiseksi.Tätä "evankeliumia" levittävät edelleen muslimisivustothttp://www.islamtampere.com/barnabas.htm koska se "osoittaa" ja on väsätty osoittamaan että Koraanin Jeesuskuva on oikea, UT:n väärä.
        Muutenkin tekstisi on melkoinen sekasotku.

      • ske
        ske kirjoitti:

        http://www.islamtampere.com/barnabas.htm

      • minulla ei
        maxsimi kirjoitti:

        Oletko varma ettei sinun väitöksesi perustu sielun vihollisen opetuksen kannalle? Luuletko olevasi omasta mielestäsi viisas? Minä kunn en
        ole mikään nero, siksi minun täytyy olla varma myös sinun harhoistasi. Minä en hyökkää Paavalin kirjoituksia vastaan, vaan koetan ottaa selvän.
        Mikä on säilynyt todellisena Paavalina ja milloin
        on väärennetty paavalia.

        Miksi Tuot EGW tähän. minä en käsittele häntä lainkaan. Voit itse tutkia Elleniäsi kuinka tykkäät. Jos olet lukenut miksi Paavali ja Barnabas erosivat. Eritahoille syy oli Markuksen
        koska Markus osasi myös Kreikkaa? Kysymys oli
        oliko Barnabaan omakohtainen Jeesuksen tuntemisen
        kanssa tullut tieto väärää?

        Miksi sinun uskosi perustuu Raamatun ulkopuolisiin tietoihin. Pidät kunniassa sellaista jota ei edes raamattu kehoita pitämään
        kunniassa. Uskot aivan uskomattomiin todistamattomiin tarinoihin. Onko perimä tieto
        se tieto jolla kumotaan raamatun tieto?

        Jos pystyt todistamaan Sunnuntain pyhyyden Raamatullisuuden olet todella Raamatullinen?
        Siksi ota oikea Jeesus opetus itsellesi ja
        kerro sen jälkeen mikä on totta ja missä piilee
        valheen ero.

        Maran ata

        ole mitään motiivia yrittää muuttaa sapattia sunnuntaille. En vietä sunnuntaita sapattinani. Et ehkä pidä E.G.W.a profeettana ja se on hyvä. Minäkään en pidä häntä muuna kuin väärä sellaisena. Täytyy myöntää, että teemme molemmat vääriä tulkintoja. Anteeksi se.
        Mutta sinun kirjoituksesi horjuttavat raamatun uskottavuutta, ja sitä en salli. Jos emme voi uskoa raamattuun, Jumalan Sanaan, emme voi uskoa mihinkään.
        Muuten pysyn kannassani: Adventisteille ja RKK.lle Paavalin kirjoitusten mitätöinti olisi lottovoitto. Itse olen ollut adventistina n.30-vuotta, joten tiedän mistä puhun.
        Muutenkaan Maksimi-Antti sinun kirjoituksistasi ei ole ollut muuta kuin haittaa. Teet saatanasta jumalan ja jumalasta saatanan, sen mukaan mitä päivää joku sattuu viettämään. Tuossa alempana on kirjoitus, josasa on linkki Barnabaan evankeliumiin. Siinä Jeesuksesta tehdään pröfeetta (Hän oli ja on Jumalan poika, Jumala, ei profeetta) Islamistit kunnioittavat Jeesusta Jumalan profeettana, ei Jumalana. Mitä Jeesus on sinulle?
        Olen hämmästynyt, koska tähänkään kirjoitukseen eivät adventistiteologit ole puuttuneet. Vaitiolo näyttää olevan myöntymisen merkki. Kaikki omaksuvat sinun edustavan adventismia, sapatti kiihkoiluinesi. Adventistit näyttävät hyväksyvän sinun kirjoituksesi, koska olet löytänyt tuon kaikkein tärkeimmän ja kaalliimman aarteen. Tuo sinun löytämäsi aarre on niin mahtava ja tärkeä, että sillä ansaitset pelastuksen.

        Teidät adventistipellet minä olen hylännyt jo kauan sitten. Pelastukaa omilla teoillanne jos pystytte, muuta muita haluan teistä kyykäärmeistä varoittaa!!!

      • ja profeetta

        Ei Jumala=JHWH =Jahveh, jehovah= Luoja?!

        Paavali ja Mitra-uskonto sai krerikkalaisista vaikutteita julistamalla Jeesus jumalaksi ja samalla epäjumalaksi...EGW:n alkuperäisiä kirkoituksiakin on muunneltu...Ellen ei uskonut Jeesuksen jumaluuteen , vaan katsoi hänet profeetaksi ja ylienkeliksi, kuten muualla Raamatussa on kirjoitettu.

        Jälleensyntyminen ja geenijatkumo onkin sitten eri juttu...se tulee esille Jeesus Siirakissa ja Viisdauden kirjassa....joka on Barnabbaan evankeliumin kannalta samansuuntainen.

        En menisi Anttia näin kovin soimaamaan, tutkii asioita ja miettii "totuutta" ..kuten me muutkin?!

        Jussi

      • maxsimi

        Olen läytänyt tietoni kylläkin aivan muista lähteistä. Joten olet taas erehtynyt. Mistä lähteistä Sinä olet löytänyt Futurismin ja Preterismin, jotka on tarkoitettu Martti Lutherin uskon puhdistuksen kumoamiseen. Et ole koskaan vastannut kysymykseeni? Onko sinulla kenties estoja. Et kai ole lainannut Elleniä tai
        Helenaa löytöjesi tueksi? Kerro meille löytöjesi alkuperä. Voi oletpa lähtenyt Harhojen tielle!

        Olisit vain pysynyt puhtaassa Martin opissa, nyt
        et tiedä minkä tuulen mukaan parastaikaa juoksentelet. Ei tunnu sinua kiinnostavan oikean totuuden löytäminen lainkaan. Kehität vai jotain sala oppejasi.
        Maran ata

      • maxsimi kirjoitti:

        Älä nyt enää vänkää, kun sinut on jo yllätetty housut kintuissa. Sinä kopioit varmana tietona minulle teosofien tekstiä, tässä oma kopiosi:
        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000013&posting=22000000016388292

    • Kauko

      Maxsimia aloitusviesti sisältää niin paljon palturia, että sen sisältämien virheiden oikominen olisi varsin työlästä. Muutama täsmennys kuitenkin.

      Painovirheet ja asiavirheet kertovat omaa kieltään viestin luotettavuudesta. Ehkä muustakin.

      Kaanonin tarkoitetaan kirjakokoelmaa, UT:n kaanonilla siis UT:hen hyväksyttyjä kirjoja. Siinä, mitkä kirjat hyväksyttiin kaanoniin, oli varsin selvät säännöt, kuten käyttö jumalanpalveluksessa ja sen apostolisuus. Varhain syntyneillä ja ahkerasti käytetyillä teksteillä oli siis paremmaat mahdollisuudet päästä kaanoniin.

      Apokryfikirjoilla tarkoitetaan vastaavasti kaanonin ulkopuolelle jätettyjä kirjoja.

      Kuten täällä on jo todettu Barnabaan evankeliumi on varsin myöhään syntynyt, eikä siis heijasta tilannetta apostolien aikana. Apostolien tekojen Barnabaalla ei ole mitään tekemistä hänen nimeään kantavan evankeliumin kanssa.

      • vai kuis on?

        Barnabaan evankeliumilla ja kaanonin kopeloimisilla on pyrkimys horjuttaa Raamattumme asemaa ainoana pätevänä tunnustuskirjanamme.
        Olisihan adventisteilla kiusausta saada omalle profeetalleen sitä kautta lisäarvoa!
        Siksi Paavaliakin pidetään opetuksiltaan vähäteltynä koska juuri hän on pahin kivi adventistien kengässä.
        Paavalin sanomisten vuoksi on tullut suurinta kiusaa juuri adventtikirkolle.
        1.kor.14: 26-40 on kuin punainen vaate uskottuna kirjaimellisesti.

      • maxsimi
        vai kuis on? kirjoitti:

        Kesarin komennossa olevilla väärentäjillä. Raamatu piti saada selaiseks, jolla voitiin yhdistää kaksi uskoa yhdistää Rooman valtion entinen uskomnto Ja uusi tulokas Kristin usko.
        Tämä työ on onnistunut erittäin hyvin väärentäjien käsissä. Kahden uskonnon avioliitto on meillä merkkinä Avioliiton onnistumisesta.
        Ja tämä avioliitto toimiimii nykyään oikea- oppisena koska siihen on lisätty Häälahjana pakanuus, joka tulee olemaan liitossa mukana loppuun asti. Shalom : Rauhaa ja rakkautta ja sopua Kristittyjen välille. Maran ata kristus
        saapuu noutaman todelliset lapsensa Taivaan Mänsioihin. Halle luja. Kiitos ja ylistys.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      98
      4466
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3313
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1143
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      37
      1086
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      13
      1054
    8. Mitä sun kaltainen ihminen tekee tämmöisessä paikassa?

      Et kuulu tänne?
      Ikävä
      158
      1007
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      934
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      872
    Aihe