Kun nyt tuossa on ollut puheenaiheena munat, totean vain että EU:ssa on munaa. On hienoa asua Euroopan Unionissa, on vapaa liikkuvuus, oma ihmisoikeuspolitiikka ja talouskasvu. Ne ovat kehittyneen valtion tuntomerkit.
Kertaan vielä EU:n vapaan liikkuvuuden periaatteen, koska suomalaiset eivät tunne EU-politiikkaa tarpeeksi hyvin:
1. Tavaroiden vapaa liikkuvuus. Tavaroita on liikutettava paikasta toiseen ilman tullimaksuja ja muita rajoituksia.
2. Ihmisten vapaa liikkuvuus. Kun työvoima pääsee vapaasti liikkumaan maasta toiseen, Suomen mahdollisuudet kasvavat, sillä voimme työllistää EU-työvoimaa.
3. Pääoman vapaa liikkuvuus. Rahalla on oikeus virrata maasta toiseen ilman häiritseviä rajoituksia.
4. Palveluiden vapaa liikkuvuus. Jokaisella on oikeus tuottaa ja myydä palveluita kaikissa Euroopan maissa.
Nämä vapaudet tuovat Suomelle ennennäkemättömiä mahdollisuuksia ja ovat tärkeä syy pysyä EU:ssa.
Kertaan vielä EU:n vapaan liikkuvuuden periaatteen, koska suomalaiset eivät tunne EU-politiikkaa tarpeeksi hyvin:
1. Tavaroiden vapaa liikkuvuus. Tavaroita on liikutettava paikasta toiseen ilman tullimaksuja ja muita rajoituksia.
2. Ihmisten vapaa liikkuvuus. Kun työvoima pääsee vapaasti liikkumaan maasta toiseen, Suomen mahdollisuudet kasvavat, sillä voimme työllistää EU-työvoimaa.
3. Pääoman vapaa liikkuvuus. Rahalla on oikeus virrata maasta toiseen ilman häiritseviä rajoituksia.
4. Palveluiden vapaa liikkuvuus. Jokaisella on oikeus tuottaa ja myydä palveluita kaikissa Euroopan maissa.
Nämä vapaudet tuovat Suomelle ennennäkemättömiä mahdollisuuksia ja ovat tärkeä syy pysyä EU:ssa.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Vapauksien järjestystä voisi vielä täsmentää. Tavaroiden vapaan liikkuvuuden jälkeen tulee olla palveluiden vapaa liikkuvuus. Tässä järjestyksessä:
1. tavarat
2. palvelut
3. ihmiset
4. pääomat
Joten:
1. Tavaroiden vapaa liikkuvuus. Tavaroita on liikutettava paikasta toiseen ilman tullimaksuja ja muita rajoituksia.
4. Palveluiden vapaa liikkuvuus. Jokaisella on oikeus tuottaa ja myydä palveluita kaikissa Euroopan maissa.
2. Ihmisten vapaa liikkuvuus. Kun työvoima pääsee vapaasti liikkumaan maasta toiseen, Suomen mahdollisuudet kasvavat, sillä voimme työllistää EU-työvoimaa.
3. Pääoman vapaa liikkuvuus. Rahalla on oikeus virrata maasta toiseen ilman häiritseviä rajoituksia.
Paitsi että kuuluisat neljä vapautta vaan olivat ja ovat Euroopan talousalueellakin, sisältyivät siis jo sopimuksiin ajalta ennen täyttä poliittista unionia.
Muuten hyvä että kannatat, mutta kannata niin kuin on parasta.
Vetelä muna. Kuori räjähtäny!
EU sucks!
http://www.lgib.gov.uk/presidency/images/egg.jpg
Kyllähän se pysyy koossa. Paremmin kuin sinä, jahka saadaan valmiiksi ohjelma, jossa neuvotaan, kuinka käsitellä EU:n vastustajia (kriisitilanteissa).
Tollanen pitäis EU:n olla!
SUOMI IRTI KOLHOOSISTA!
vastaan pakkotoimiasioita. Kriisitilanteessa? Eli kun EU joutuu kriisiin, saavat omat kansalaiset kärsiä. Sairasta touhua Eurostoliitossa
http://samizdata.net/~pdeh/scrofula_StalinEU.gif
Nyt ne on jo kloonanneet Joe-sedän!
Luoja meitä auttakoon!
Vaikka kloonaus on hieno asia ja kehitystä, en suosittele Stalinia kloonattavaksi. Tämä on henkilökohtainen ratkaisuni, enkä tiedä, mitä mieltä EU siitä on.
http://samizdata.net/~pdeh/scrofula_StalinEU.gif
Ja virnuileekin, pirulainen!
Kyllä talollisella on nyt kivaa, kun saa liikuttaa munaa edestakaisin.
Älä pilkkaa vapaata liikkuvuutta, joka työ ihmisille työtä ja puhdistaa luonnon!
Eurooppa-tietoa:
http://www.tritonia.fi/vanha/ov/eutieto/1.html
Mutta takaisin ei ole tulemista.Huorien touhua koko EU.
On hienoa, että Suomi-neito kykenee yhteistyöhön paremmissa puitteissa kuin YYA-aikana.
On uskallettava ottaa riskejä. EU:n vastustus on stalinismia.
Lähe vaan pois.Täällä ei teikäläisiä maanpettureita kaivata.Teette vaan hallaa suomalaisille.Teille omien etujen ajaminen on kielletty,pitäis jotain huoraporukkaa ylläpitää.Ei tule onnistumaan.Emme tee työtä tämmöisten hyväksi.Itämereen perkeleen naljailijat.
http://samizdata.net/~pdeh/scrofula_StalinEU.gif
Ei kukaan halua EU:ta, sen verotusta, liittovaltiota ym. Perustuslain rikkominen on maanpetos, jos puhutaan riskeistä
Miksi juuri nuo kriteerit maarittelevat kehittyneen valtion?Ihmisoikeuspolitiikka on pelkka vitsi koko ajan kiristyvassa valvonta ja kontrolli yhteiskunnassa. Talouskasavu nakyy ainoastaan yritys johtajilla eli siis talollisilla. Vapaa liikkuvuus on oltava jotta halpa tyovoima paasee liikkumaan ja nain ollen jalleen hyodyttaa talollisia. Ei ainoastaan niita, mutta kuitenkin.
Tavaroita on tietysti liikuteltava Mahd paljon pienin kuluin jotta ylikansalliset firmat ja TALOLLISET hyotyvat.
Mita helvetin hyotya SUOMEN KANSALAISELLE on eu tyovoiman tyollistamisesta?Vissiin tyottomia piisaa kotonakin.
Paras kohta. Paaoman vapaa liikkuvuus. :> joo.. Ilman tatahan ei edes olisi ns. TALOLLISIA kerrohan nyt sitten miten Jaskaa Korsosta hyodyttaa paaoman vapaa liikkuvuus? Vapaamuurarit rocks ja hillot piiloon havajille ilman hairitsevia tekijoita. ELI MITA SELLAISIA??
PAlveluiden liikkuvuus. Tottakai samaa kastia kaiken hienon ja mahtavan liikuvuuden ansiosta, josta me kaikki TALOLLISET hyodymme.
Nama asiat ovat joo sinun kannaltasi elinehto. Muista, etta olet hyvin pieni osa tata vaestoa, etka sen oikeutetumpi mihinkaan kuin kukaan muukaan.
Mutta odota vastausta....saat konjakkia varmaankin lepytykseksi.
"Nämä asiat ovat joo sinun kannaltasi elinehto. Muista, että olet hyvin pieni osa tätä väestoä, etkä sen oikeutetumpi mihinkään kuin kukaan muukaan."
Nuo ovat kommunistisia ajatuksia.
Jos ottaisit konjakkia, olisit jo meidän puolellamme.
Vastaa niihin kysyttyihin kysymyksiin sen sijaan, etta yritat arvailla huonoin tuloksin.
Tatako on mielestasi keskustelu? Sinulta kysytaan jotain ja vastaukseksi annat "kasan paskaa"
Otsikointisi on suoraan kuin lehdistosta. Luotat siihen, etta suurin osa lukee vain valiotsikot ja "tuomitsee" sen perusteella.
KOMMUNISMIA, OLETTE KAIKKI VAARASSA jne. Haluan huomauttaa, etta taalla ei lueta samanlailla kuin hesaria silmat ummessa, paa perseessa. VARSINKIN SINUN KOMMENTOINTEJASI joissa ei yleensa ole mitaan jarkea.
"jollet ole puolellamme olet meitä vastaan" niinkö se meni?
Mitähän Fidel tuohon sanois..äläs nyt Talollinen maalaile piruja seinille, kommunismi on kuollut ja kuopattu. Noi sun lempidemariskin on jo ökyporvareita. Niillä on vaan yksi vika: ne unohti suomen kansan ja nyt suomen kansa haluaa korjauksen eeuu tautiin.
Kananmunien ylituotanto on ollut ongelma myös Suomessa. Etelä-Eurooppa tuottaa tukiaisten turvin ylenmäärin oliiviöljyä ja viiniä.
Onneksi Pohjoismaiden lisääntynyt viininkulutus on avannut markkinoita.
Luultavasti vastauksia en saa mihinkaan, tai korkeintaan poliittisia ymparipyoreita tryffeleita....tai jopa konjakkia :)
Mutta niin..asia johon eniten haluaisin selvennysta.
"3. Pääoman vapaa liikkuvuus. Rahalla on oikeus virrata maasta toiseen ilman häiritseviä rajoituksia."
Mitka ovat nama hairitsevat tekijat?
Aika pelottavaa, etta mies kuka tyokseen aivopesee Suomalaisia "raamattunsa" kautta yrittaa uskotella kansalle tuollaisia. Toivon todellakin, etta ihmiset eivat ota vakavasti noita sinun "oma lehma ojassa" puheitasi.
...ja karma viela kuittaa..sita et kuittaakkaan talollasi.
Taidat olla itse täysmätämuna.
Olen Euroopan edustaja, joka haluaa tehdä aitoa ja oikeaa Eurooppalaisuutta tunnetuksi ilman häiritsevää änkyräaatetta. EU on tulevaisuuden kehto, sui generis ja Suomen viimeinen oljenkorsi muuttuvassa maailmassa.
Viimeaikaiset hallitukset ovat tehtävänsä tehneet Suomen kehittämisen puolesta. He ovat liittäneet Suomen EU:hun, kansan tahdosta.
Mutta nyt KANSA haluaa pois eeuusta, kuis estät sen? Se "oljenkorsi" kuule mäni jo, aallot vei..
eeuu on kuin veteen piirretty viiva,ja sekin lyijykynällä tehty.
"Lipposen ja Ahon tahto EI ole kansan tahto."
Lipponen ja Aho vain välittivät EU:lle kansan tahdon - eli EU-jäsenyyden. Niin tuli olla, että Suomi olisi saatu EU:n jäseneksi.
Mitä vikaa on ETAssa, EFTAssa, Schengenin sopimuksessa ja EMUssa? Miksi pitää olla lisäksi EU joka on käytännössä turha? Miksi Norja pärjää? Miksei Suomi pärjäisi? Miksi EUn pitää olla poliittinen ja puuttua maittensa sisäasioihin? Onko EU Euroopan suurimpien maiden juoni tehdä koko Euroopasta oma leikkikenttä? Miksi Norja ei liittynyt? Siinä hiukan miettimistä sinulle. Vapaaseen kauppaan ja liikkuvuuteen ei tarvita EUta ja tämä on karuakin karumpi fakta.
"Mitä vikaa on ETAssa, EFTAssa, Schengenin sopimuksessa ja EMUssa?"
Ei yhtään mitään.
"Miksi pitää olla lisäksi EU joka on käytännössä turha?"
Ei EU:n ainakaan ole tarkoitus olla turha, vaan pyrkiä koko ajan tehokkaammin ja tehokkaammin päämääräänsä, joka on täsmälleen sama kuin... sinulla.
Siksi voisit lakata riitelemästä EU:n kanssa pikkuasioista ja tulla mukaan kasvattamaan yhteistä, uljasta talousaluetta!
"Miksi Norja pärjää?"
Norjalla on öljyä.
"Miksei Suomi pärjäisi?"
Se on monimutkaisempi asia. Suomella ei ole öljyä.
"Miksi EUn pitää olla poliittinen ja puuttua maittensa sisäasioihin?"
Siinäpä se. Talous on katsos, politiikkaa, ja politiikka taloutta. Jotta talous saataisiin optimaaliseen kasvuun, täytyy POLITIIKKA sovittaa sen mukaiseksi.
"Onko EU Euroopan suurimpien maiden juoni tehdä koko Euroopasta oma leikkikenttä?"
Ei ole, vaan EU on kansan tahto.
"Miksi Norja ei liittynyt?"
Öljyä ja taantumusta.
löysä lerppa kulli.Euro=eunukki.