Kysymys lestadiolaisille

lihava

Olen lukenut teidän mielipiteitä ehkäisystä. Kertokaa minulle onko ehkäisy mielestänne pahaksi kaikissa asioissa? Onko ehkäisy tuomittavaa myös silloin jos kyse on omasta terveydestä ja elämässä kiinni pysymisessä? Monilla ihmisillä kun on nykyään sairauksia joihin ei itse voi vaikuttaa elämän laadullaan ja pidättäytymisellään seksistä avioliittoon saakka. Nämä taudit voivat tuhota oman ja syntymättömän lapsenkin elämän.

5

370

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jumalan-tulenkantaja

      En ole VL. Mutta miksi kiusaat lestadiolaisia. Miten on sinun laitasi, oletko sinä itse uskossa Jeesukseen. Nimittäin lestadiolaiset ovat silti uskovaisia ja he pelastuvat taivaaseen, vaikka heillä on erikoisia tulkintoja raamatusta, joita en edusta. Mutta yksi heillä on. He uskovat Jeesuksen veren ja ristinkuoleman sovitustyöhön. Uskotko sinä? Nimittäin lestadiolaiset pääsevät samaan taivaaseen muiden uskovaisten kanssa, kun Jeesus tulee. Tai kun lestadiolainen kuolee, usko Jeesukseen pelastaa hänet. Tämä siis on tärkeää kaikista protestanttisista ja miten nyt sanotaan Kristin uskon leireistä. JEhovat, mormoonit ja muut nykyaikaiset ovat harhaoppeja, jotka eivät pelastu, elleivät tule uskoon Jeesukseen ja hylkää väärää oppia.

      Mutta miten on sinun tilasi kiroitaja? Haluaisitko päästä taivaaseen kuoltuasi?

      Tässä on uskoontulo-ohjeet sinulle.

      http://www.jeesusonherra.net/uskoontulo.htm

      http://www.jeesusonherra.net/

      En siis edusta VL:iä, enkä ota itselle vastaan heidän tiukkoja näkemyksiään tai oppiaan, mutta TODELLAKIN, Pyhän Hengen voitelussa totean, että he pelastuvat taivaaseen, jotka Lestadiolaisissa Jeesukseen uskovat, uskovat siihen, että Jeesus kantoi kaikki synnit golgatan ristillä ja Jumala herätti hänet kuolleista. JOkainen, joka laittaa tämän toivon Jeesukseen, uskoo sen sydämellään ja tunnustaa suullaan, hän pelastuu.

      LEstadiolaisetkin kuuluvat uskovaisiin, ja jotakinhan täytyy tapahtua, koska Jeesus valmistaa Kristuksen ruumiin, jossa ei ole tahraa eikä ryppyä.

      27.asettaakseen eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan olisi pyhä ja nuhteeton.
      [Jumalan Kansan Raamattu: Ef. 5:27]

      Mutta kuten sanoin, en ole VL, enkä ota vastaan heidän oppiaan, mutta taivaaseen he pääsevät.

      Jos sinä olet uskovainen, autat lestadiolaisia paremmin, kun et jatkuvasti tai yleensä kysele heiltä lapsien tekoasioista. Anna sen olla.

      Jos joku aikoo neuvoa toista ihmistä ja on tarkoitus ja halu saada aikaan jotakin hyvää, se ei onnistu hyökkäävällä asenteella suuren lukijajoukon edessä. Raamattu opettaa neuvomisesta.

      1. Älä nuhtele ankarasti vanhaa miestä, vaan neuvo häntä kuin isää, nuorempia kuin veljiä,
      2.vanhoja naisia kuin äitejä, nuorempia kuin sisaria, siveästi ja puhtaasti.
      [Jumalan Kansan Raamattu: 1Tim. 5:1-2]

      • lihava

        Tarkotukseni ei ole kiusata ketään, ja täytyy myöntää että omaa raukkuuttani täällä kyselen asiasta, sillä tunnen jonkinverran lestadiolaisia, mutta en heiltä suoraan asiaa kehtaa kysyä.
        Ja en ole uskovainen mutta kuulun kirkkoon, olen käynyt rippikoulun , uskon omalla tavallani jumalaan ja rukoilenkin välillä.


      • sinulle...

        En ole viestin aloittaja, mutta haluaisin kysyä sinulta jotain. Minustakin lestadiolainen voi päästä taivaaseen, jos hän sydämessään uskoo Jeesukseen... On totta, että lestadiolaisuudessa Kirkastetaan Kristusta ja sieltä löytyy todellisesti uskovia, mutta... Mikään oppi/seurakunta ei ole kuitenkaan lippu taivaaseen. Lestadiolaiset usein mielestään imevät äidin maidossaan pääsyn taivaaseen ja näin myös heidän sydämen usko Kristukseen on monesti vähän tulkinnan varaista. Usko ja sydämen usko on eri asia, vai onko? Pääsevätkö kaikki lestadiolaiset taivaaseen? Onko uskoa monenlaista, ratkaiseeko sydämen tila? Anteeksi jos loukkaan jotakuta viestilläni, tämä ei ole hyökkäys lestadiolaisuutta kohtaan... En ole tuomitsemaan kenenkään uskoa, mutta sydämen usko vie vaan pelkästään taivaaseen... ei lestadiolaisuus, helluntalaisuus, luterilaisuus... ei mikään muu kuin sydämen usko, jokaisen omalla kohdalla. Tähän liittyy kiinteästi Rakkaus Jeesukseen!


      • joku...
        sinulle... kirjoitti:

        En ole viestin aloittaja, mutta haluaisin kysyä sinulta jotain. Minustakin lestadiolainen voi päästä taivaaseen, jos hän sydämessään uskoo Jeesukseen... On totta, että lestadiolaisuudessa Kirkastetaan Kristusta ja sieltä löytyy todellisesti uskovia, mutta... Mikään oppi/seurakunta ei ole kuitenkaan lippu taivaaseen. Lestadiolaiset usein mielestään imevät äidin maidossaan pääsyn taivaaseen ja näin myös heidän sydämen usko Kristukseen on monesti vähän tulkinnan varaista. Usko ja sydämen usko on eri asia, vai onko? Pääsevätkö kaikki lestadiolaiset taivaaseen? Onko uskoa monenlaista, ratkaiseeko sydämen tila? Anteeksi jos loukkaan jotakuta viestilläni, tämä ei ole hyökkäys lestadiolaisuutta kohtaan... En ole tuomitsemaan kenenkään uskoa, mutta sydämen usko vie vaan pelkästään taivaaseen... ei lestadiolaisuus, helluntalaisuus, luterilaisuus... ei mikään muu kuin sydämen usko, jokaisen omalla kohdalla. Tähän liittyy kiinteästi Rakkaus Jeesukseen!

        Lestadiolaiset eivät käytä ehkäisyä sen takia, koska he ajattelevat lasten olevan jumalan lahja, ja haluavat ottaa ne vastaan.

        Ja sitten tuosta, että pääsevätkö kaikki uskovaiset taivaaseen.. jos usko ei ole sydämellä, niin ei pääse. ihan sama mitä nimeä päällänsä kantaa, mutta jos ei sydämmessään usko, niin ei pääse taivaaseen.

        -raamatussa jossakin vertauksessa lukee jotenkin näin, että kuin kaloja on vedessä monen laisia, on mätiä, vaikka minkä laisia, vaikka ne samassa vedessä ovat, niin samalla tavalla jonkun uskon nimen alla on ihmisiä, jotka sitä uskon nimeä kantaa, mutta ei oikeasti usko sitä sydämmellään.

        Muuten sinulle "lihava". Kannattaa rohkeasti mennä kysymään lestadiolaisilta asioita, jotka askarruttaa. He vastaavat -omasta kokemuksestani- mielellään, eivätkä loukkaannu siitä, että niiltä kysytään.


      • Ihme

        Taas tekee mieli vähän ihmetellä asioita ääneen. Ehkäisyssä ei mielestäni ole mitään pahaa, joskaan ei ehkäisemättömyydessäkään. Nämä ovat kuitenkin jokaisen omia valintoja, eikä ketään saisi painostaa suuntaan eikä toiseen.

        Mutta se varsinainen asia oli kuitenkin tuossa taivaaseenpääsemisessä tai pääsemättömyydessä. (tykkään sanaleikeistä, juu) Kristinusko on siitä hassu uskonto, että taivaaseen pääsee ainoastaan uskomisella. Ei mitään väliä mitä kauheuksia teet. Kunhan vain uskot Jeesukseen, niin taivaanportit ovat sepposen selällään. Tosin uskoakin täytyy tietysti oikein. Jehovat ja mormonit kun uskovat Jeesukseen väärin, niin he joutuvat kadotukseen. Ilman muuta sinne joudun minäkin, sillä oma elämänkatsomukseni osuu tuonne jonnekin uuspakanuuden vaiheille. Tosin pahaa en ole kelleen tehnyt, mutta sillä ei ole mitään merkitystä ja Jeesukseenkin uskon omalla tavallani, mutta varmasti ihan väärin, joten yhdessä mennään mormonien ja muiden kanssa. Sitä vaan edelleen ihmettelen, että miten niitten keskiajalla eläneitten katolisen kirkon inkvisiittorien ja muidenkin Jeesuksen nimessä hirmutekoja tehneiden sieluparoille käy. He sentään uskoivat Jeesukseen kaiketi oikealla tavalla, vaikkakin siitä uskosta moni sai kärsiä helvetin tuskat. Tätä tyttöä mietityttää nyt kovasti.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      263
      16822
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5414
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2560
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2036
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1755
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      986
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      948
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      30
      861
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      43
      856
    Aihe