Miksi Kekkonen jatkoi 1974?

JormaKKorhonen

Otsikon johdosta saattaa monessa herätä kysymys, että miksi kyselen juuri vuotta 1974, sillä jatkoihan Kekkonen vielä myös vuonna 1978. Sen syistä esitän lopussa omat arveluni. Mutta syyt siihen että hän antoi valituttaa itsensä poikkeuslailla 1974 kiinnostavat minua aidosti, kun en keksi niille järkevää selitystä. Ja varsinkin siksi, että Kekkonen itse vielä muutamaa vuotta aiemmin oli aikeissa jäädä eläkkeelle vuonna 1974.

Minä en siis pysty vastaamaan otsikon kysymykseen. Sitä ja sen mahdollisia syitä jäljempänä kuitenkin hieman pohdiskelenkin. Toivottavasti joku täällä pystyy syyt siihen minua paremmin kertomaan.

Pohjustan kysymystäni varsin perusteellisesti ja kaukaa lähtien:

Oletan, että useimmat tuntevat täällä Urho Kekkosen kuningastien presidentiksi ja myös ne porrasaskelmat ja kaiteet, joiden kautta ja avulla hän tuohon korkeaan tehtävään kiipesi. Olen minäkin niitä sen verran esitellyt, että nyt riittää niitä kuvaamaan vain muutama avainsana: ”Kekkosen käännös”, Neuvostoliitto ja Arvo Korsimo.

Selvää on, että Kekkosen presidenttiys olisi jäänyt yhden kauden mittaiseksi, jos Neuvostoliitto ei olisi vuoden 1962 vaalien alla puuttunut peliin. Kekkosen vastaisten voimien vakaana tarkoituksena oli syrjäyttää Kekkonen niissä.. Ehdokkaaksi siihen tarkoitukseen valittiin nuhteettomana tunnettu korkeimman oikeuden eläkkeellä oleva presidentti Olavi Honka. ”Honka-liiton” vetäjänä toimi SDP:n puoluesihteeri Kaarlo Pitsinki. Myös Maalaisliitossa oli edelleen voimissaan alkiolainen ryhmä, joka näki Kekkosen politiikan maalle entistä vaarallisempana. He päättivät yhtyä tuohon Honka-liittoon maan pahemmalta pelastaakseen. Sukselaista ehdokkaakseen ajatelleet ja Viljami Kalliokoskea aikanaan tukeneet maalaisliiton johtomiehet – Sukselainen ja Kalliokoski pysyttelivät sivussa – työskentelivät asian puolesta ja pitkäaikainen maalaisliiton kansanedustaja Hilja Väänänen ilmaisi eduskunnassakin avoimesti ilonsa Honka-liiton johdosta.

Mutta liitto ei oikein saanut ilmaa siipiensä alle. Väritön ja poliitikkona kokematon Honka ei ollut oikein uskottava vastaehdokas Kekkoselle eikä saanut joukkoja innostumaan. Myös hankkeen alulle panneen SDP:n rivijäsenten keskuudessa häntä vieroksuttiin. Lopullinen niitti hankkeelle tuli, kun Kekkonen sai Neuvostoliiton tuella, ns. ”Novosibirskin lavastuksella” Hongan ilmoittamaan luopuvansa ehdokkuudestaan. Kekkonen toimitti Neuvostoliiton johdolle jo puolitoista vuotta ennen ensimmäisen kautensa päättymistä muistion, jonka ydin oli virassa pysyminen. Viivytyksittä Kremlissä ryhdyttiinkin UKK:n haluamiin toimiin.

Kekkonen tuli sitten valitsijamiesten ensimmäisessä äänestyksessä suurella äänten enemmistöllä (199 ääntä 300:sta) valituksi. Näin oli Kekkonen saanut vallan entistä lujemmin haltuunsa, ja tästä alkoi hänen 20 vuotta jatkunut ehdottoman yksinvallan kautensa. Kun sosialidemokraatit olivat saavuttaneet suurvoittonsa vuoden 1966 eduskuntavaaleissa ja päässeet ”valtionhoitajapuolueeksi”, niin siinä asemassa pysyäkseen he joutuivat tunnustamaan realiteetit – Kekkonen ja Neuvostoliitto hänen tukenaan – ja niinpä Kekkonen seuraavissa presidentinvaaleissa 1968 oli vasemmisto- ja keskustapuolueiden yhteisenä ehdokkaana ja sai ensimmäisessä äänestyksessä valitsijamiehiltä 201 ääntä. Noissa vaaleissa kokoomus vielä rohkeni asettaa oman ehdokkaansa pankinjohtaja Matti Virkkusen, joka saikin kokoomuksen parlamentaarista kannatusta hyvin vastaavan äänisaaliin. Kekkonen ei kuitenkaan ollut vielä tyytyväinen.

Pahimpana ”piikkinä Kekkosen lihassa” oli entinen puoluetoveri Veikko Vennamo, joka sai huomattavasti suuremman valitsijamiesmäärän, mitä hänen puolueensa kannatus olisi edellyttänyt. Se oli Kekkosesta niin sietämätöntä, että hän oli tukehtua kiukkuunsa. Päiväkirjaansa hän kirjoitti: ”Olen todella saatanan masentunut ja harmistunut vaalin tuloksesta. En voi ymmärtää Vennamon saamaa kannatusta. Virkkunen ei menestynyt niinkään hyvin kuin olin luullut”. Seuraavana päivänä hän vielä lisäsi: ”Jos kaiken tämän tiesin, en olisi ruvennut ehdokkaaksi. Kyllä minua todella harmittaa, että olen vielä mukana. Tekisi mieli lyödä rukkaset pöytään ja sanoa, että minä en ole enää kaikkien saatanan kusipäiden haukuttavana”.

Muiden kuin Kekkosen valitsijamiesten puolesta äänesti siis kolmannes suomalaisista, vaikka vastaehdokkaina oli etukäteen selkeiksi häviäjiksi veikatut Vennamo ja Virkkunen. Kansa protestoi näillä äänillään Kekkosta vastaan. Kekkonen ei voinut sitä ymmärtää. Hän tulkitsi myös vaalikampanjan aikaiset tapahtuvat nöyryyttäviksi. Kekkosen tukijat valittelivat, että ”Kekkos-kauna on syvällä”, vaikka Kekkonen oli itse asiassa ”saanut kahdelta taholta niitä kaloja, joita hän oli onkinut.” Kansan ”tyhmyyteen” pettynyt Kekkonen ilmoitti jo tuolloin, ettei suostu ehdokkaaksi seuraavissa vaaleissa.

Odotukset Kekkosen siirtymisestä eläkkeelle vuonna 1974 olivat vahvat ja Kekkonen itse tuki niitä. Kun eräs laukaalainen maanviljelijä oli lähettänyt Kekkoselle kirjeen, jossa paheksui tämän liiallista kallistumista itään, vastasi Kekkonen hänelle 27.4.1970:

”Olen yhtä pahoillani kuin Te, että äänestitte minua viime presidentinvaaleissa. Te tunnette omantunnon tuskia menettelynne johdosta ja minä kärsin Teidän puolestanne. Koettakaa nyt kestää miehen tavoin vielä muutama vuosi, sillä ensi vaaleissa en ole enää ehdokkaana, joten voitte äänestää maalle paremman ulkopolitiikan johtajan, mielipiteistänne päätellen se on Junnila. Eiköhän tämä odotuksen ilo lievennä hieman syyllisyydentuntoanne”.

Kekkonen puhui eläkkeelle jäämisestään monessa yhteydessä monelle henkilölle niin varmana aikeenaan ja niin vakavassa sävyssä, että ilman muuta oletettiin Kekkosen pysyvän päätöksessään, kun mitään järkisyytä siitä lipeämiseen ei ollut nähtävissä.

Päätöksessäänhän Kekkonen pysyi. Tavallaan. Ei halunnut asettua ehdokkaaksi enää 1974. Mutta antoi valita itsensä poikkeuslailla, ja taitavasti johdatteli asioita jo vuodesta 1971 alkaen niin, että suurimpien puolueiden johtajille ei jäänyt juuri muuta mahdollisuutta. Mutta miksi niin tapahtui? Pelkäsikö Kekkonen vallan kenties joutuvan sellaiselle, joka rupeaisi tutkimaan ja julkistamaan hänen tekemisiään ja tulisi julki sellaista, joka murentaisi hänen kuvansa suurena valtiomiehenä ja Suomen pelastajana – jota hän ainakin uskotteli olevansa? Vai pelkäsikö hän kenties päinvastaista, eli vallan joutumista sellaiselle – esim. Ahti Karjalaiselle – joka olisi liian heikko vastustamaan Neuvostoliittoa pitääkseen Suomen puolta? Vai alkoiko jo silloin dementia, joka pani hänet uskomaan itsensä kaikin tavoin korvaamattomaksi?

Viimeksi mainittuun vaihtoehtoon viittaavia seikkoja löytyy moniakin. Niitä on luettavissa Kekkosen omissa päiväkirjamerkinnöissä, joita toistaiseksi vain Juhani Suomi on päässyt esittelemään, mutta niistä alkaa tihkua näyttöä myös hänen kirjeistään puheistaan, joista monetkin historiantutkijat ovat kertoneet.

Lauri A.Puntila kertoo kirjassa ”Huomautin hyvin täsmällisesti” päivämäärällä 14.8.1972 keskustelustaan Erkki Partasen kanssa. Partanen kertoi presidentin adjutantti kenraali Urpo Levon sanoneen ”Ei Urho Kekkosta enää uudelleen”. Puntila kertoo ymmärtäneensä heti Levon tarkoituksen ja sanoneensa Partaselle, että Kekkonen näyttää kuvista päätellen kuitenkin hyvin virkeältä. Tällöin Partanen oli vain toistanut Levon huomautuksen. Puntila toteaa, että omituista olisi, jos adjutantti olisi sanonut näin, jos sille ei olisi perusteita.

On siis uskottava, että ihmiset, jotka läheltä pitemmän aikaa näkivät Kekkosen, totesivat hänessä tapahtuneet muutokset ja tekivät niistä johtopäätöksensä.

Oliko Kekkonen sitten jo vuonna 1978 niin dementti, että suostui taas ehdokkaaksi vaaleihin, kun hänelle oli vakuuttavasti osoitettu hänen läpimenonsa olevan varma? Tietenkin se oli sitä, sillä olihan hän kaikkien merkittävien puolueiden yhteisehdokas. Sosialidemokraattien Kalevi Sorsahan häntä ensimmäisenä oli ehdokkaaksi pyytämässä todeten pyyntönsä lopuksi” ”kukapa sopisi paremmin sosialidemokraattisen puolueen ehdokkaaksi kuin sosialidemokraatti Urho Kekkonen”. Ja Kekkonen hymyili imarreltuna, ja tunnusti myöhemmin saunassa Sorsalle jo kauan aikaa tunteneensa sosialidemokraatit itselleen läheisimmäksi poliittiseksi liikkeeksi.

Kekkos-parka joutui viimeisinä vuosinaan eri puolueiden nokkamiesten verhoksi, jonka takana he voivat häärätä omien tavoitteittensa hyväksi toivossa päästä vielä joskus ”kalifiksi kalifin paikalle.” Vielä 1980 keskustapuolueen kansanedustaja Eino Uusitalo, ”Imelä-Eikka” ehdotti, että Urho Kekkonen pitäisi asettaa kaikkien puolueiden ehdokkaaksi vielä 1984 tai valita poikkeuslailla edelleen jatkamaan presidenttinä! Miten irvokasta! Mihin kaikkeen alhaiseen poliitikot ovatkaan valmiit itsensä ja puolueensa edun vuoksi! Ei siinä maan etu silloin paljon merkitse.

No, tulihan sitten onneksi Ritari Peloton, joka ei säikähtänyt, vaikka saikin samaisen ”Imelä-Eikan” kautta terveisiä, että hän ei enää nauti Kekkosen luottamusta. Siihen tämä honotti Turun murteellaan, että ”perustuslain mukaan pääministerin ei tarvitse nauttia presidentin vaan eduskunnan luottamusta”. Ja loppu on tunnettua historiaa – suomettuminen päättyi, Suomi demokratisoitiin ja parlamentarisoitiin, mutta siitä kertominen ei kuulu enää tähän yhteyteen.

Lopuksi pieni juttu tuon poikkeuslain tiimoilta:

Kirjassaan ”Myyrä” Jari Tervo kertoo presidentti Kekkosen turvamiehestä nimeltä Jura Karhu, joka eräälle vanhalle eversti evp:lle esittäytyessään kertoi olevansa Suomen Tasavallan laillisen presidentin turvamies. Eversti muisteli vaaleja, joissa Kekkonen oli valittu presidentiksi ja sitten tuota poikkeuslakia todeten: ”Poikkeuslaki tarkoittaa laista poikkeeamista. Sitä kutsutaan myös toisella nimellä. Sitä kutsutaan rikollisuudeksi”.

Mielenkiinnolla jään odottamaan muiden mielipiteitä asiasta ja varsinkin itseäni tietävämpien mahdollisesti luotettavan tuntuisia tietoja tai pitäviltä vaikuttavia päätelmiä!

17

1131

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JormaKKorhonen

      Edellä olevan asiatiedoissa tukeudun lähinnä Juhani Suomen Kekkos-elämäkerran 6. ja 7.osiin ("Liennytyksen akanvirrassa" ja "Taistelu puolueettomuudesta"), Hannu Rautkallion kirjaan "Novosibirskin lavastus", Matti Kalliokosken isoisästään Viljami Kalliokoskesta kirjoittamaan elämäkertaan "Pitkä Sarka" ja Jukka Seppisen kirjaan "Urho Kekkonen - Suomen johtaja".

      Jonkin tiedon olen ottnut myös Paavo Haavikon Kekkos-kirjasta "Tämä minun ankara vuosisatani" ja Kauko I.Rumpusen toimittamasta Lauri A.Puntilan päiväkirjoihin perustuvasta kirjasta "Huomautin hyvin täsmällisesti".

    • ei aihetta enenpään

      Tämähän on surkuhupaisaa:
      Jutun tekijää ajaa jokin vaivoin kätketty kauna, pahimmillaan suoranainen viha Kekkosta kohtaan. Näyttää aivan siltä kuin kieroon kasvatettu, vailla ajan ja paikan todellista tajuntaa oleva lapsi kiukutelisi murrosikänsä kynnyksellä.

      Totta on että Urho Kekkonen, UKK oli kova ja taitava, eikä hänen raskasta työsarkaansa Korhosen tasoiset diletantit edes kyenneet käsittämään.

      Todella omituiseksi avauksen tekee Korhosen yhteys puolustusvoimiin, sillä hän sanoo olevansa kapteeni evp!

      Jos näin on, niin Korhonen on todella omituinen poikkeus kunniakkaitten upseereittemme sarjassa, josta joukosta ei yksikään psyykkisesti terve henkilö ryhtyisi törkeästi julkisuudessa panettelemaan esimiestään. Tässä tapauksessa Korhosen toiminta on erityisen tuomittavaa, kun kyseessä on edesmenneen suurmiehemme maineen mustamaalaaminen.
      Osaako Korhonen lainkaan hävätä omituista puuhaansa, onko hänellä jokin psyykkinen häiriö, jonka johdosta hän saa anteeksi omituisen toimintansa?

      • Osmium

        Korhosen tekstiä, älä henkilöä. Tai onko asia niin, että kun puhutaan asiaa, sellaista joka perustuu tosiasioille eikä kepumytologialle, niin teiltä loppuu eväät...

        Ellet usko Hannu Rautkallion, Lasse Lehtisen tai Jukka Tarkan yms. tutkioiden tietoja, niin lue vaikkapa Seppo Keräsen Ikuinen evakko, kirja kertoo Johannes Virolaisesta. Keränen on ankara kepulainen ja muistaakseni Ilkan toimittaja. Siis kepuänkyrä, hän arvostelee Kekkosen toimia Johannes Virolaista vastaan.


      • minne kuulut

        Äläkä tule tänne sönkkäämään, kun sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa. Historia-palsta on tarkoitettu asiatyyliseen ajatusten vaihtoon.


      • autotehdas
        Osmium kirjoitti:

        Korhosen tekstiä, älä henkilöä. Tai onko asia niin, että kun puhutaan asiaa, sellaista joka perustuu tosiasioille eikä kepumytologialle, niin teiltä loppuu eväät...

        Ellet usko Hannu Rautkallion, Lasse Lehtisen tai Jukka Tarkan yms. tutkioiden tietoja, niin lue vaikkapa Seppo Keräsen Ikuinen evakko, kirja kertoo Johannes Virolaisesta. Keränen on ankara kepulainen ja muistaakseni Ilkan toimittaja. Siis kepuänkyrä, hän arvostelee Kekkosen toimia Johannes Virolaista vastaan.

        haukkua toisia henkilöiden arvostelusta ethän sinäkään tee muuta kuin nimittelet toisia. Ja kaiken lisäksi uskot ilmeisesti myyttisiin tarinoihin.


    • kepututkija

      Eiköhän tuossa Kekkosen vallassa roikkumisessa päde se vanha totuus että valta turmelee ja ehdoton valta turmelee ehdottomasti. Omien voimien alkaessa hiljalleen huveta alkoi hännystelijöiden ja perintöprinsseiksi itsensä kuvitelleiden kulissipeli, joka likaisimmillaan, vai pitäisikö sanoa kepulaisimillaan ilmeni Uusitalon ja Väyrysen tempuissa. Kekkonen näki ympärillään näitä vallantavoittelijoita ja tuli entistäkin epäluuloisemmaksi uskaltamatta luopua.

      Jätät pohdinnassasi 1974 poikeuslain taustoista vähälle huomiolle erittäin merkittävän tekijän, Neuvostoliiton "suositukset". Sieltähän tuo ratkaisu ohjailtiin, ilmeisesti Kekkosen pyynnöstä tai ainakin "vihjeestä", Novosibirskin hengessä. Kylmän sodan rintamalinjojen tunnustamiseksi aloittetu ETYK prosessi oli meneillään ja Neuvostoliitto tarvitsi lännen saamiseksi prosessiin mukaan niin Kekkosen kuin koko Suomen diplomaattista tukea.

      Tervon "Myyrä" on hauska fiktio jossa on siteeraamasi kaltaisia oivalluksia. Oivalluksia joissa täytyy olla totuuden siemen pohjalla koska J. Suomikin suomi kirjaa sen ilmestyttyä.

      • JormaKKorhonen

        ..esityksessäsi tässäkin, ja tuolla keskustan saitilla toit niitä lisää, joista siellä kiittelin.

        Varmasti Kekkosen mielenmuutokseen vaikuttivat monetkin asiat, mutta olisiko sittenkin taustalla vaikuttanut ratkaisevasti se, johon Urpo Levo jo vuonna 1972 vihjaisi: "Ei Urho Kekkosta enää"! Kyllä Kekkoselle hyvin läheiseksi ja luotetuksikin tullut adjutantti varmasti pitkäaikaisen esimiehensä tilanteen tunsi ja upseerina ei voinut siihen poliitikkojen tavoin huolettomasti suhtautua.


    • poikkeuslaki

      että jos poikkeuslaki määritellään noin, niin pankin ryöstöstä syytetty voisi sitten sanoa että ei se mitään rikollista toimintaa ollut vaan toimin poikkeuslain edellyttämällä tavalla.
      (poikkeuslaki=rikos--->lainsäätäjä=rikollinen)

      Pian varmaan jokin väittää että kaikki lainmuutokset ovat rikollisia, koska niissä muutetaan lain sisältöä. Täytyisikö laittaa tuon 1974 poikkeuslain laatijat ja sen hyväksyneet tuomioistuimen eteen kun ovat rikkolliseen toimintaan syyllistyneet?

      ei muuta.

      • JormaKKorhonen

        Onhan noita poikkeuslakeja säädelty paljon sen jälkeenkin, esim. eläkkeitä on usein heikennetty määräaikaiseksi säädetyllä varsinaisista eläkelaeista poikkeavilla laeilla.

        Mutta nyt puheena olevassa asiassa poikkeuslait ovat kuuluneet vain sodanaikaisiin käytäntöihin, joten vuonna 1974 sellaiseen ei olisi pitänyt mennä. Kun sille ei ollut mitään muuta aihetta tai tarvetta kuin "valtiaan" oikku, jolla halvennettiin demokratiaa ja vähennettiin lakien kunnioitusta.

        Tervon "Myyrä" on tietysti fiktiota, mutta hyvin hän siinä asian luonteen toi esille!


      • muistutus
        JormaKKorhonen kirjoitti:

        Onhan noita poikkeuslakeja säädelty paljon sen jälkeenkin, esim. eläkkeitä on usein heikennetty määräaikaiseksi säädetyllä varsinaisista eläkelaeista poikkeavilla laeilla.

        Mutta nyt puheena olevassa asiassa poikkeuslait ovat kuuluneet vain sodanaikaisiin käytäntöihin, joten vuonna 1974 sellaiseen ei olisi pitänyt mennä. Kun sille ei ollut mitään muuta aihetta tai tarvetta kuin "valtiaan" oikku, jolla halvennettiin demokratiaa ja vähennettiin lakien kunnioitusta.

        Tervon "Myyrä" on tietysti fiktiota, mutta hyvin hän siinä asian luonteen toi esille!

        on laki jossa poikkeuslain termiä on viimeksi käytetty ja liittyi presidentin valtaoikeuksiin. Tietääkseni Suomi ei ole missään sotatilassa eikä edes lähelläkään sitä.

        http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Kriisinhallintalaki eteni eduskunnassa/1135219006501


    • Iso-isä

      "Valtiaan oikku" oli syy tehdä poikkeuslaki. Kekkonen,jolla oli toimilleen N:liiton tuki, saattoi pyörittää puolueita miten tahtoi.
      Vaalitaistoon Kekkonen ei halunnut ryhtyä, koska siinä hän olisi joutunut julkiseen väittelyyn syvästi inhoamansa Vennamon kanssa.
      Koko puoluekoneisto, Vennamoa ja kokoomuksen oikeistosiipeä lukuunottamatta, oli Kekkosen "armoilla". Puolueilla ei ollut uskallusta nousta Kekkosta vastaan ja näin vanha "valtias" halusi/saatiin jatkamaan.
      Jatkamisen syyt olivat varmaan moninaiset, mutta "hovin" ja "perässähiihtäjien" vaikutus on luultavasti ollut merkittävä.

      • JormaKKorhonen

        ...eikä ollenkaan huono!

        Monenlaisia perusteita on esitetty vastaukseksi otsikkoni kysymykseen, sekä täällä että varsinkin tuolla keskustan palstalla. Monissa niissä toistuvat samatkin näkemykset, mutta o´n tullut minulle uusiakin, ja ainakin eri näkökulmista katsottuja. Täytyy joskus oikein ajan kanssa pyrkiä selvittelemään asiaa itselleen.

        Kiitos hyvästä vastauksestasi!


    • Freudenthalisti

      Kepusaitilla kiivasta menoa ja JKK antaa taatusti vauhtia:

      http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000016593142

      http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000016608764

      Puntila on päivännyt 10.3.1978 seuraavaa:

      "Oli keskusteltu UKK:n kunnosta. Johannes Virolainen oli todennut, että edessä on hyvin vaikea kuusivuotiskausi: presidentti on jo nyt siinä tilassa, ettei muista aamulla, mitä illalla on sovittu" (kirjan sivulla 394).

      Samainen L.A. Puntila kirjoitti väitöskirjassaan Ruotsalaisuus Suomessa 1944 näin:

      Axel Olof Freudenthal (1836-1911) Helsingin yliopiston ruotsin kielen professori

      http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000129&posting=22000000012933156#22000000012933156

      L. A. Puntila, Ruotsalaisuus Suomessa, s. 149-150.

      >>Siellä missä ruotsalainen väestö oli säilynyt puhtaimpana, kuten Pohjanmaan Närpiössä, sen ulkomuoto oli jalon arjalainen: 'hieno, valkoinen iho, puhtaat, jossakin määrin ylimykselliset kasvonpiirteet, kirkkaansiniset silmät ja mustat hiukset' - Juuri toiminnan tarmokkuus oli Freudenthalin mielestä maamme ruotsalaisen väestön luonteen silmäänpistävin piirre.

    • Semjon Kotko

      Kekkosen nousu oli osa KGB:n toimintaa Maalaisliitossa ja Suomen politiikassa. Keinot, joita Urkki käytti kotimaisia kilpailijoitaan vastaan, ovat moraalisesti tuomittavia, koska pelattiin ulkovallan resursseilla sisäpolitiikassa ja maksetiin palvelukset ulkopoliittisesti.

      Maanpetoksen ja reaalipolitiikan raja oli siihen aikaan "veteen piirretty viiva", eli Kekkosen toiminnan arvottamisessa täytyy olla syvempää ymmärrystä.

      Tekikö Ryti petoksen, kun allekirjoitti valtiosopimuksen, jota ei vienyt eduskunnan vahvistettavasti? Mielestäni ei, sillä jos Ryti jonkun petti, niin Saksan: Sopimus raukesi presidentin erotessa.

      Kekkonen valitutti itsensä presidentiksi ainakin kaksi kertaa KGB:n avulla, ja jäi velkaa. Hänestä ei kuitenkaan saatu Kremlin käskyläistä siinä mielessä kuin Paavo Väyrysestä, Kalevi Sorsasta ym. "pikkukekkoslaisuuden" edustajista.

      Kekkonen oli luovimisen taituri, ja poliittiselta moraaliltaan niin joustava että jos joku tekisi saman yksityiselämässä, hänestä käytettäisiin rumia ilmaisuja.

      Kekkonen ei koskaan luopunut haaveestaan saada Karjala takaisin Suomelle. Nikita Hrutsev, jonka kanssa UKK:n peli oli kaikkein läheisintä, oli aloittanut uransa stalinistisena apparatsnikkinä, mutta NKP:n 21. ja 22:nnessa puoluekokouksessa juuri hän repi verhot Stalinin rikosten edestä. Ja jätti neuvostokansalaiset nielemään shokkiaan.

      Nikita oli tekojen mies, ja pystyi tarvittaessa rohkeisiin liikkeisiin. Kenties UKK ja Nikita olivat jo ottaneet tarkasteluun tempun, jolla NL lyö USA:n ällikällä kansainvälisen politiikan areenalla??

      Porkkalan palautus, jonka juhlavuotta vietetään Kirkkonummen kunnassa mutta ei Helsingin Kolera-altaan reunalla, siellä takavasemmalla siinä rakennuksessa jonka edessä on vartiokoppi (ettei "kamarineuvos" lähde kurittomasti hortoilemaan tori-ostoksille?), oli NL:n onnistunut siirto:

      Luovuttamalla jalomielisesti ja rauhantahtoisesti pois oman sotilasliiton ulkopuolella oleva sotilastukikohta (joka oli muutenkin kallis ja tarpeeton) Hrutsev heitti pallon USA:lle.

      Jenkit olivat 50-luvun kuluessa rakentaneet tukikohtien verkon yli koko maailman -herättäen jo siellä täällä "yankee-go-home!" -mielialaa- ja Nikita purkaa omansa Suomesta. 10-pointsia ja pallo verkkoon!

      Ehkä Urkilla ja Nikitalla oli joku idea, minkä he olivat saunanlauteilla supisseet keskenään?? Hrutsevin syrjäyttäminen politrukkijuntan keskinkertaisuuksien toimesta oli maailmalle yllätys, mutta jäikö jokin suurempi yllätys tulematta?

      Lennart Meri kirjoitti joskus "mietteistä öljylampun valossa, kesäöinä"....

      Kekkosen otteen herpaantuessa "K-linja" muodostui kähmivän mafian synonyymiksi. "On sovittu" hallitsi maata.

      Ulkopolitiikka ei ollut vaarallisin sektori, vaan Kekkosen peliin välttämättömänä elementtinä kuuluvan kotimaisen "anti-kekkoslaisuuden" taantuminen: UKK oli NL:lle korvaamaton koska kotimaassa olivat nämä Junnilat & muut. 70-luvun lopulla kaikki oli toisin.

      Mistä Kekkonen keskusteli Hawaijilta palattuaan, ennen Novosibirskin matkaa, Ragnar Nordströmin kanssa tapaamisessa jonka oli järjestänyt Urkin veli? En ollut kärpäsenä katossa, enkä tiedä, mutta kannattaisi ottaa selvää??!!

      Urkki teki asioita, joita ei voida vielä -jos koskaan- hyväksyä, mutta hän oli meidän puolella.

      Väyryset, Sorsat ja Sundqvistit eivät olleet.

      Kotimainen pikkukekkoslaisuus, K-linja ja kulttuuritaistolaisuus avasivat KGB:lle portit kaikkeen mitä Suomessa tapahtui. Kekkosen pelikone alkoi rykiä. -Ja Kekkonen itse kadotti otettaan tapahtumiin.

      Beljakov sai Urkilta mononkuvan takalistoon, mutta se oli dinosauruksen viimeisiä iskuja.

      "Kun sinä mudastas erkanet kerran,
      saat itse mitata minkä verran."

      Kekkosen jälkeiselle, K-linjalaisuuden kasvattamalle, poliitikkopolvelle muta on ainoa elementti jossa he osaavat ryömiä ja läträtä.

      Kun ajaa autolla keväällä halki Pohjanmaan viljelylakeuksien, kun maajussit ovat ajaneet lahoamatonta sianpaskaa pelloilleen, ja sankka haju täyttää tienoon, voi tuntea suomalaisen poliittisen ilmapiirin ihan omassa nenässään.

      • JormaKKorhonen

        Suorastaan tutkielma aiheesta tai ainakin essee! Otan ihan talteen.

        "Esseessäsi" on paljon minullekin tuttua, johon voin yhtyä, enkä ole edes omissa kirjoituksissani täysin kysennalaistanut sitäkään, etteikö Urkki olisi ollut tai ainakin uskonut olevansa ns. "meidän puolella". Mutta olikohan hänelle sittenkään aina tärkeintä se "meidän asiamme" sellaisena kuin se minun, ilmeisesti myös Sinun ja Suomen kansan enemmistön mielestä olisi ollut paras?

        Mielestäni on kyllin perusteita uskoa, että Urkin "cosa nostrassa" - meidän asiassamme siis - oli hieman samoja piirteitä kuin tuossa sisilialaisessakin. NL oli Urkille sellainen capo, että jos vastakkain oli sen tahto ja meidän etumme, viimeksi mainittu sai väistyä.

        En ollut Kalevi Sorsan suuri ihailija hänen eläessään ja osani tein siinäkin, että Ahtisaaresta tuli demarien pressaehdokas, mutta en sittenkään laittaisi Sorsaa tuossa asiassa ihan samaan kastiin Väyrysen ja muiden K-linjalaisten kanssa. Jotenkin uskon siihen, mitä Sorsa on muistelmissaan sanonut, eli että mahdollista päästä vaikuttamaan asioihin myös haluamallaan tavalla oli tulla niin lähelle Kekkosta ja tämän kautta Neuvostoliittoa, että ihan hirvitti monta kertaa.

        Olin JP 2:n alikersanttina ja puolijoukkueen johtajana (neljä partiota johdossani) ottamassa vastaan Porkkalaa talvella 1956. Me partioimme pari viikkoa Jorvaksen suunnalla alueemme lähes aari aarilta tarkastaen ja tarvittavat muutokset vanhoihin karttoihin tehden.

        Urkin vaalikampanja koetti tehdä Porkkalan palautuksestakin Urkille vaalivaltin mainostaen, että se oli tarkoitettu huomenlahjaksi NL:lle mieluiselle presidentille. Huvitti sellainen. Kansan enemmistö uskoi, että se oli tarkoitettu läksiäislahjaksi Paasikivelle.

        Totuus kuitenkin on juuri se, jonka sanot: se oli käynyt NL:lle tarpeettomaksi, kun se pystyi silloisilla voimillaan ja aseillaan täysin hallitsemaan Suomenlahtea Virosta käsin, ja sitäpaitsi valtavan varuskunnan ylläpito ja huolto kaikkine aseineen ja kalustoineen ja 40 000 ihmisineen oli käynyt ihan liian kalliiksi suurvallallekin.

        Kiitos hyvästä puheenvuorostasi!


      • Semjon Kotko
        JormaKKorhonen kirjoitti:

        Suorastaan tutkielma aiheesta tai ainakin essee! Otan ihan talteen.

        "Esseessäsi" on paljon minullekin tuttua, johon voin yhtyä, enkä ole edes omissa kirjoituksissani täysin kysennalaistanut sitäkään, etteikö Urkki olisi ollut tai ainakin uskonut olevansa ns. "meidän puolella". Mutta olikohan hänelle sittenkään aina tärkeintä se "meidän asiamme" sellaisena kuin se minun, ilmeisesti myös Sinun ja Suomen kansan enemmistön mielestä olisi ollut paras?

        Mielestäni on kyllin perusteita uskoa, että Urkin "cosa nostrassa" - meidän asiassamme siis - oli hieman samoja piirteitä kuin tuossa sisilialaisessakin. NL oli Urkille sellainen capo, että jos vastakkain oli sen tahto ja meidän etumme, viimeksi mainittu sai väistyä.

        En ollut Kalevi Sorsan suuri ihailija hänen eläessään ja osani tein siinäkin, että Ahtisaaresta tuli demarien pressaehdokas, mutta en sittenkään laittaisi Sorsaa tuossa asiassa ihan samaan kastiin Väyrysen ja muiden K-linjalaisten kanssa. Jotenkin uskon siihen, mitä Sorsa on muistelmissaan sanonut, eli että mahdollista päästä vaikuttamaan asioihin myös haluamallaan tavalla oli tulla niin lähelle Kekkosta ja tämän kautta Neuvostoliittoa, että ihan hirvitti monta kertaa.

        Olin JP 2:n alikersanttina ja puolijoukkueen johtajana (neljä partiota johdossani) ottamassa vastaan Porkkalaa talvella 1956. Me partioimme pari viikkoa Jorvaksen suunnalla alueemme lähes aari aarilta tarkastaen ja tarvittavat muutokset vanhoihin karttoihin tehden.

        Urkin vaalikampanja koetti tehdä Porkkalan palautuksestakin Urkille vaalivaltin mainostaen, että se oli tarkoitettu huomenlahjaksi NL:lle mieluiselle presidentille. Huvitti sellainen. Kansan enemmistö uskoi, että se oli tarkoitettu läksiäislahjaksi Paasikivelle.

        Totuus kuitenkin on juuri se, jonka sanot: se oli käynyt NL:lle tarpeettomaksi, kun se pystyi silloisilla voimillaan ja aseillaan täysin hallitsemaan Suomenlahtea Virosta käsin, ja sitäpaitsi valtavan varuskunnan ylläpito ja huolto kaikkine aseineen ja kalustoineen ja 40 000 ihmisineen oli käynyt ihan liian kalliiksi suurvallallekin.

        Kiitos hyvästä puheenvuorostasi!

        ....mutten kakistelematta yhdy siihen yksiulotteiseen UKK-kuvaan, joka ehkä jää Gordievskin, Rogatshin ja Rautkallionkin esille tuomien (tosien) tietojen varassa johtopäätöksiään tekeville.

        Kekkosella oli Lubjankassa agentin koodinimi, ja hän käytti ulkopoliittista asetta sisäpoliittisia vastustajiaan kohtaan. Kekkosen peli KGB:n Suomessa olevien emissaarien kanssa oli sellaista, mistä voisi antaa tuomioita "lain koko ankaruudella", mutta Urkki oli peluri, ei marionetti.

        Neuvostoliiton ulkomaantiedustelun käyttö hallitusten väliseen yhteydenpitoon ei ollut Urkin innovaatio, vaan sitä oli neuvosto-osapuolen taholta koetettu jo Jartsevin (Rybgin) tuodessa epävirallisia viestejä Suomeen.

        Jartsevin viestit olivat osin bluffia, ja yritys kaatui suomalaisten epäluuloisuuteen virkailijaa kohtaan, jolla ei ollut korkeaa diplomaattista statusta. Väinö Tanner oli sensijaan tosissaan välittäessään NKVD-kollaboratööri Hella Vuolijoen kautta suomalaisten rauhanpyrkimyksiä valottavaa tietoa Tulholmassa olevalle neuvostovakoilulle.

        Tannerin lähestymisyritystä mitätöi tällä kertaa se, että neuvostovakoilijat kokivat Vuolijoen omaksi agentikseen joka toi raporttia. Vuolijoki oli agentti, mutta venäläisten olisi pitänyt tajuta, että hän ei ole tuomassa tiedustelutietoa vaan Suomen hallituksen viestiä.

        NKVD:n ote Maalaisliitosta periytyy jo 30-luvulta, eli Urkki ei ole tälläkään alalla ladun-avaaja. Vain Kokoomukseen NL pääsi tunkeutumaan vasta sodan jälkeen.

        Politiikka on mahdollisen taidetta, ja Urkki oli tämän alan Rembrant. Pienessä naapurimaassa oleva NL:n "ystävä" oli lähtökohtaisesti "häntä joka ei heiluta koiraa", mutta toisinaan neuvostojohto näyttää heilahtaneen siihen suuntaan, että epäilyt heräävät?

        Myöntyvyydellään Kekkonen hankki Suomelle mahdollisuuden läntiseen integraatioon, Eftaan ja EEC-vapaakauppasopimukseen. Hinnan tästä maksoimme politiikkana, jolla ansaitsimme ikävän "Finnlandisierung" -leiman.

        Kekkosen pelin lopputulos ei ollut kuitenkaan Suomelle optimaalisen onnekas. Ellei Neuvostoliitto olisi hajonnut, olisimme joutuneet akuuttiin vaaraan enemmin tai myöhemmin.

        Mikä sitten haittasi Urkin peliä? Mainitsin jo "pikkukekkoslaisuuden", YYA-korrektiuden levittäytymisen yhteiskunnan kaikille tasoille.

        Urkki teki itseään NL:lle korvaamattomaksi kotimaisen opposition avulla: Ilman minua täällä on Junnilat ja Ehrnrootit. Jokainen "YYA-hengen" edistysaskel söi tätä Kekkosen linjan poliittista perustaa.

        "Idänkaupan vuorineuvokset" uivat Kekkosen vanavedessä, mutta eivät isänmaan asialla vaan pankkitilejään kartuttaakseen.

        Keskustan ja muidenkin puolueiden pyrkyrit opettelivat YYA-liturgian, ja kilpailivat siinä kuka menee pisimmälle neukkujen nuoleskelussa.

        Gorbatshovin kaataneen juntan änkyräjäsen Gennadi Janajev otti 70-luvulla kontrolliinsa koko nuoren poliitikko-sukupolven: Sundqvistin, Ahteen, Ihalaisen, ....

        KGB:n erikoisoperaatio oli taistolaisuus. Nuorison radikalismi valjastettiin ja väärennettiin eurooppalaisessa kulttuuripiirissä ainutlaatuiseksi kommunistisen roistovaltion ylistyskuoroksi, josta kaikki radikaalisuus oli kaukana.

        Myöhäis-kekkoslainen Suomi oli paikka, jossa koko nouseva poliitikkopolvi oli "Kekkosia Kreml-myöntyvyydessään mutta ilman UKK:n missiota." Moskova ei enää tarvinnut Kekkosta ja hänen peliään, sillä uudet "valtiomiehet" antaisivat myönnytyksinä kaiken mitä pyydetään, ilman vastapalveluksia.

        Eino Uusitalo oli niitä, jotka "olivat kekkoslaisempia kuin Kekkonen itse". Eikka ehdotti mm. "toista itsenäisyyspäivää". Maata hallitsi Tamminiemen viestintuoja kansliapäällikkö Perttunen, eikä kabinettiratkaisuja kukaan uskaltanut kyseenalaistaa. "On sovittu..."

        Kalevi Sorsa ulotti Kremlin tuntosarvet ja käsivarret sos.dem.-puolueiden kansainväliseen yhteisjärjestöön "Sosialistiseen internationaaliin". Sorsan pitämät puheet kirjoitettiin NL:n ulkomaantiedustelussa ja hänellä oli vaikuttaja-agentin luokitus.

        Mutta Sorsa ei ollut ainoa. Kaikki muutkin olivat samaa lajia. Gordievski kertoo KGB:ssä käydystä keskustelusta, koskien jotakuta suomalaista poliitikkoa: "Nousiko hän esiin 70- tai 80-luvulla? No sitten hän on meidän..."

        Kun KGB:n murhaosastolta ulkomaantiedusteluun blokattu epädiplomaatti Victor Vladimirov -mahd. narsistinen persoonallisuushäiriö- vehkeili Paavo Väyrysen kanssa Ahti Karjalaista presidentiksi, Albert Akulov -pitkän linjan Suomi-spesialisti- toimi Mauno Koiviston puolesta.

        Manu oli "Kremlin ehdokas". Vladimirovin typerys ei sitä ymmärtänyt. Koiviston voiton jälkeen Moskova asettuikin monien yllätykseksi sujuvasti ja luontevasti hänen tukijakseen.

        Vuoteen 1991 Suomi oli niin tiukasti Kremlin ja KGB:n ohjaksissa, ettei sitä voida vieläkään kertoa kansalle. Samat kollaboratöörithän johtavat yhä maata.

        Eräs mielenkiintoinen ilmiö on tämä "Suomi aloitti Talvisodan" -nettikuoro. Ei sellaista ole nähty sitten 70-luvun? Täysin päätöntä kommunistipropagandan toistamista sadoissa viesteissä. J.Putkisen näkyvät korottaneen päävihollisekseen??


    • JormaKKorhonen

      Avaukseni on tuottanut paljon hyviä mielipiteitä, joista kiitos!

      Linkitin avaukseni tuonne keskustan saitille, ja siellä mielipiteitä on sanottu vielä enemmän, joskin niissä on paljon siellä tavanomaista asiatonta typerehtimistä. Onneksi täällä historian saitilla näkyy pysyvän asiallinen linja. Siitä kertoo, että tuo tänne typerehtimään tullut - jonka keskustan saitilla käyttämän nikin uskon tietäväni - on saanut täällä tylyn kohtelun. Kiitos siitäkin!

      Poistun nyt saiteilta koko kesäksi, ellei politiikassa tai muuten maailmassa tapahdu jotain odottamatonta, josta pitäisi päästä keskustelemaan. Kesäni on varsin ohjelmoitu monine matkoineen kotimaassa ja ainakin yksi ulkomaanmatkakin siihen sisältyy, ennen vuoden loppua vielä kaksi muuta.

      Aion keskittyä lukemaan entistä enemmän, sillä parina viime vuonna lukemiseni on jäänyt vähemmälle osittain myös tämän nettiharrastukseni vuoksi. Keräsin äsken työhuoneeni sivupöydälle seuraavat kirjat, joiden lukeminen on kesäni urakkana (osa kirjoista on jo aikaisemmin kahlaillen luettuja, nyt aion lukea ne järjestelmällisesti läpi):

      J.K.Paasikivi: Toimintani Moskovassa ja Suomessa 1939-41
      Mauno Koivisto: Kaksi kautta
      Mauno Koivisto: Historian tekijät
      Tellervo Koivisto: Kyllä se siitä!
      Jukka Seppinen: Urho Kekkonen – Suomen johtaja
      K-A.Fagerholm: Puhemiehen ääni
      Lasse Lehtinen: K-A Fagerholm – Kekkosen tasavallan kakkonen
      Johannes Virolainen: Sanoi Paasikivi
      Lasse Lehtinen: Virolainen – tasavallan isäntärenki
      Hannu Rautkallio: Suuri viha – Stalinin suomalaiset uhrit 1930-luvulla
      Hannu Rautkallio: Paasikivi vai Kekkonen?
      Hannu Rautkallio: Kekkonen ja Moskova
      Olli Vehviläinen ja O.A.Rźeševski: Yksin suurvaltaa vastassa – talvisodan poliittinen historia
      Olavi Väliaho: Laatokan puolustajat
      Lauri Haataja: Ja kuitenkin me voitimme! – sodan muisto ja perintö
      Helena Miettinen: Inkeriläiset – maaton kansa
      Toivo U.Raun: Viron historia
      Marjo Mela: Latvian historia.

      Todettakoon, että aliupseerin poikana Laatokan saaren linnakkeella syntynyt Olavi Väliaho on toimiupseeri, yliluunantti evp, jonka kanssa olimme samanaikaisesti YK:n rauhanturvatehtävissä Kyproksella 1966. Hän on julkaissut tuota kirjaa aikaisemmin jo kaksi kirjaa, Laatokan linnakkeet Taipaleen taisteluissa ja omaelämäkerrallisen Laatokan laineet.

      Jos joku epäilee, etten tuota kirjamäärää kesässä lukisi, niin kerron, että viime syksynä kuuden viikon aikana Kanarialla luin 11 kirjaa, eivätkä ne oikein riittäneetkään. Kyllä minä nuo luen, ja ehkä kevennykseksi muutaman romaanin lisäksi.

      Nyt vain: Näkemiin, ja hyvää kesää kaikille!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      262
      16772
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5403
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2555
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2026
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1753
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      983
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      947
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      28
      857
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      43
      853
    Aihe