Töölön kisahallin parkkipaikka / Mäntymäenkenttä

Olemme kotoisin Pohjois-Suomesta ja tulimme parin päivän matkalle Helsinkiin. Veimme auton parkkiin stadionin oopperatalon puoleiselle parkkipaikalle(kisahallin vieressä) torstai-iltana 24h paikalle(jonka tarkistimme).

Kävimme pe-iltana vielä autolla kävellen hakemassa tavaroitamme.

La-iltapäivällä odotti mukava yllätys. Kävelimme autoamme kohti ja ihmettelimme, ettei se vielä eilen ollut noin päin parkissa tuossa kohtaa parkkipaikkaa. Saavuttuamme autollemme huomasimme mukavan pikavoiton tuulilasissa sekä pyyhkijässä ilmoituksen "autonne on siirretty".

Parkkipaikalla oli lauantaina joku palokunnan paraati-häppening menossa, jonka takia auto oli siirretty.

Jos joku osaisi vastaisuuden varalle sanoa, tietääkö kukaan mistä moinen olisi pitänyt tietää? Eli että juuri ko. päivänä parkkipaikalle ei saakaan parkkeerata. Koska ainakaan me emme, missään välissä moista ilmoitusta nähneet että onko tästä mahdollista esittää vastalausetta.

Sinällään juttu on pieni, koska olimme pikkubussilla liikenteessä ja maksajia on yli kymmenen, mutta periaatteen puolesta vähän hämmästyttää. Samaten kuin vastaisuuden varalla tietää kun ko. parkkia käyttää, että mistä voi nähdä milloin se ei olekaan käytössä.
2229711
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

varmaan soitella virastoihin ja kysellä sieltä, koska ei ne mitään lappuja parkkialueelle vie , jotta kansalaiset vois sen sieltä lukea, eihän ne muuten sais kirjoitella pikavoittoja.

Äänestä
  • tai siis tod.näk. sielä varmaan pakko on olla joku yleinen kilpi, missä lukee sellaiset päivät jolloin ko. alue ei ole käytössä.

    Jostain syystä semmoinen jäi ainakin meillä yhdeksällä hengellä huomaamatta.

    Äänestä

Lappuliisat piirsivät pitkäaikaisparkissa liidulla merkin renkaaseen ja katuun. Tarkistivat määräajan kuluttua, että auto on liikahtanut tai muuten kirjoittivat lapun. Tarkoittaa sitä että 24h paikallakin paikka on oltava tarjolla toiselle parkkeejalle ainakin jonkin aikaa ja pysäköinti ei ole samassa paikassa ollut yli 24h.

Äänestä

Jätin huhtikuussa auton aamulla Kulosaareen ja illalla ihmettelin sen olevan toisella puolella katua. Tuulilasinpyyhkimessä oli rakennusviraston keltainen teippi, jossa lukee "maksullinen ajoneuvon siirto". Ne oli päivän aikana lakaissut katuja ja täten siirtäny monia autoja. En kyllä nähnyt mitään siirtokehotuskylttejä silloin.

No, ei ole kuulunut mistään maksusta. Tämä tapahtui huhtikuussa eli ei siitä mitään pikavoittoa enää tule. Kummallinen juttu vaan.

Äänestä
  • On tainnut kuitenkin pikavoitto tulla? Itselläni oli sama tilanne huhtikuussa 16.4. Kerkesin unohtaa koko asian ja auto joka siirrettiin on jo myytykin eteenpäin. Nyt sieltä sitten noin viikko sitten tuli HKR:ltä oikein kirjattu kirje! Kyllä on hittolainen kun saa vaivautua itse hakemaan postista tyhjänpäiväisiä laskuja eikä kanneta kotiin asti! 18.7 on laskussa eräpäivä ja 61.15€ kustantaa tuo lysti! Halpaa touhua.

    Äänestä

  • kannattaa kokeilla jonkunlaista selitystä/selvennnystä pysäköinnin syyksi!!
    voit saada esim. alennusta maksusta!!

    Äänestä

En tarkemmin tunne ko. parkkipaikkaa, mutta arvelisin, että sen pysäköintirajoitukset (aikarajoitus) on ilmoitettu liikennemerkillä.Pysäköinti oli sallittu vain 24 h ajan, ei pitempään. Teidän olisi tullut poistua parkista perjantai-iltana.
Jos pysäköintiä joudutaan jostain syystä (lumenajo, lakaisu, häppeningit) rajoittamaan normaalista poiketen, katujen varsille laitetaan siirtokehoitus-liikennemerkit, joissa on ilmoitettu aika, jolloin pysäköinti on kielletty. Siirtokehoitusmerkin laittaja ottaa muistiin jo parkkeerattuina olevien autojen rekkarit. Ne autot, jotka ovat olleet parkissa jo ennen kuin siirtokehoituskyltit laitettiin, siirretään pois tieltä lähialuelle maksutta. Muut saavat pysäköintivirhemaksun.
Maksutta siirrettävät ovat valtaosin kadunvarsipaikolla olevia asukaspysälöintitunnuksella varustettuja lähialueen asukkaiden autoja, jotka saavat seistä parkissa rajoittamattoman ajan.

Jos olisitte lopettaneet pysäköinnin perjantai-iltana, kun 24 h tuli täyteen ja tarkastaneet samalla uudestaan pysäköintirajoituksen, olisit luultavasti huomannut siirtokehoitus-liikennemerkin siinä samassa liikennemerkissä, jossa ilmoitettiin normaalista pysäköintirajoituksesta. Vastaisen varalle: pysäköi vain sallittu aika, sen jälkeen siirrä autosi kokonaan pois parkkiruudusta tms. ja pysäköi uudestaan. Katso samalla, ettei uusia rajoituksia ole tullut (ikäänkuin parkkeeraisit eka kertaa).

Jos kaikesta huolimatta olette sitä mieltä, että siirtokehoitusmerkkiä ei ollut, voitte tietenkin tehdä kirijallisen vastalauseen. Ohjeethan löytää pikavoiton kääntöpuolelta.

Näiden häppeningien yms. tapahtuma-aikaa ei ilmoitella missään etukäteen, joten ne siirtokehoitusmerkit (valkoinen kyltti, jossa hinausauton kuva ja voimassaoloaika) ovat ainoa keino, jolla poikkeuksellisesta tilanteesta viestitään.
Keskustassa pitempiaikainen pysäköinti maksutta ei valitettavasti ole kovinkaan mahdollista. Ja lyhytaikaisessa pysäköinnissäkin kannattaa olla tarkkana, kantakaupungin kadut ovat kapeita ja lumenajon takia autot pyritään saamaan pois kadunvarresta. Keväällä taas pestään katuja.

Toivottavasti tästä nyt oli jotain apua, lisätietoja löytynee rakennusviraston nettisivuilta ja ainahan pysäköinninvalvontaan voi soittaa. He kyllä neuvovat auliisti.

Äänestä

Eli auto oli samassa paikassa yli 24 h parkissa 24 h parkkipaikalla, niinkö? Vertaa tilannetta, että olisitte parkkeeranneet 2 h paikalle yli neljäksi tunniksi ja ihmettelisit palstalla saamaanne parkkisakkoa.

Äänestä
  • "Eli auto oli samassa paikassa yli 24 h parkissa 24 h parkkipaikalla, niinkö? Vertaa tilannetta, että olisitte parkkeeranneet 2 h paikalle yli neljäksi tunniksi ja ihmettelisit palstalla saamaanne parkkisakkoa."

    Mistä tiedetään auton pysäköintiajan alku, kun on kyse 24 tunnista.

    Äänestä

mielestäni tässä tapauksessa auton siirtäjän pitää maksaa lasku.yhteydenotto palokuntaan ja sillä siisti.

Äänestä

paskiaiset sakottaa mistä millonki huvittaa ei mitään logiikkaa hinataan ja tungetaan lappuja kouraan minkä kerkee

Äänestä

että 24h aikarajoitus todella tarkoittaa 24 tuntia, eli yhtä vuorokautta. Sen jälkeen tulee se pikavoitto jos auto on vielä samalla paikalla. Tuolla happeningilla ei tässä ole mitään roolia, vaan sallitun aikarajoituksen ylityksestähän tuo rangaistus on tullut.
Moni luulee, että 24h-paikalla saa pysäköidä ympäri vuorokauden jatkuvasti - näinhän se ei mene!

Äänestä

tuo alue on useasti tapahtumaparkkina osittain tai kokonaan. Jolloin siellä ei ssaa pysäköidä. Kyllä siellä laput sisäänajossa on paria päivää etukäteen

Äänestä

eikö siis tullu mieleen että 24h parkki ei ole sama kuin 48h. Torstai-ilta ->perjantai-ilta on yhteensä se 24h, Lauantaihin tulee jo toiset 24h. Tottakai täällä tarkistetaan varsinkin kisiksen parkkialue joka päivä, rekkarit otetaan ylös. Jos näin ei tehtäis niin kaikki jotka viipyy hesassa enemmän kuin päivän täyttäis tän paikan.

Äänestä
  • etkö huomannut, että ne kerto olevansa pohjosesta - poronpurijoita :)
    ne tuntee poromerkit, mut ei näit etelän ihmeellisiä liikennemerkkejä

    Äänestä

  • reboter kirjoitti:

    etkö huomannut, että ne kerto olevansa pohjosesta - poronpurijoita :)
    ne tuntee poromerkit, mut ei näit etelän ihmeellisiä liikennemerkkejä

    Niin, noinhan se em kirjoittaja tuntee? Pohjoisen olot? Kannattaisi sivistää itsensä ja käydä pohjoisessa (on muuten paljon kauempana kuin kehä III pohjoisosa)

    Äänestä

Kuules kun oot ajanu sinne kentälle, niin oot ajanu sellasen kyltin ohi, missä kerrotaan "katualue varattu" ja mukana on päivämäärät ym.

Äänestä

Siinä vieressä on Auroran sairaala, jonka pihassa voi maksutta pysäköidä vaikka kuinka kauan.

Äänestä
  • Mistäs helvetin maalta sä olet oikein stadiin tupsahtanu?
    Jos kisiksen parkki on Auroran vieressä? Voi venäjä oot laaja maa. Kyllä siihen välille sopii jo stadion ja vähän muutakin. Ei ne nyt ihan vierekkäin ole.

    Äänestä

pohjoisesta Stadiin, siellä on eläminen liian vaikeeta meille tavallisille ihmisille. Jotain ihme 24 tunnin paikkojakin ja sakkoja laitetaan vaikka vaan kaks vuorokautta autoa pidettiin.

Äänestä
  • Pitäisi olla vähän enemmän toleranssia meille maalaisille. Ei me ymmärretä että jossain ollaan noin tiukkapipoja. Päivä sinne tänne ja heti laputetaan. Hyi helvetti! Ei tulla enää sihnne

    Äänestä

Ei kaivatakaan. Jos teille täytyy olla jokapaikassa joustoa 24 h niin eihän tästä mitään tulisi.
Maalaisten tuntuu olevan ylipääsemätöntä hahmottaa et pk-seudulla liikkuu ruuhkaliikenteessä muutamien tuntien sisällä yli 500 000 ajoneuvoa.
Sauhutaan ajotaidosta nastarenkaiden tarpeettomuudesta ja ties mistä. Se niin helppo arvostella kun pikkukaupungissa ei ole kun kaksi katua ristissä. Sittenkään se liikenne ei ole mitenkään toimivaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


esa kirjoitti:

Olemme kotoisin Pohjois-Suomesta ja tulimme parin päivän matkalle Helsinkiin. Veimme auton parkkiin stadionin oopperatalon puoleiselle parkkipaikalle(kisahallin vieressä) torstai-iltana 24h paikalle(jonka tarkistimme).

Kävimme pe-iltana vielä autolla kävellen hakemassa tavaroitamme.

La-iltapäivällä odotti mukava yllätys. Kävelimme autoamme kohti ja ihmettelimme, ettei se vielä eilen ollut noin päin parkissa tuossa kohtaa parkkipaikkaa. Saavuttuamme autollemme huomasimme mukavan pikavoiton tuulilasissa sekä pyyhkijässä ilmoituksen "autonne on siirretty".

Parkkipaikalla oli lauantaina joku palokunnan paraati-häppening menossa, jonka takia auto oli siirretty.

Jos joku osaisi vastaisuuden varalle sanoa, tietääkö kukaan mistä moinen olisi pitänyt tietää? Eli että juuri ko. päivänä parkkipaikalle ei saakaan parkkeerata. Koska ainakaan me emme, missään välissä moista ilmoitusta nähneet että onko tästä mahdollista esittää vastalausetta.

Sinällään juttu on pieni, koska olimme pikkubussilla liikenteessä ja maksajia on yli kymmenen, mutta periaatteen puolesta vähän hämmästyttää. Samaten kuin vastaisuuden varalla tietää kun ko. parkkia käyttää, että mistä voi nähdä milloin se ei olekaan käytössä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu