EU:n maatalousvalvonta

EU:n maatalousvalvontaan menee 30 miljoonaa euroa ja sieltä saadaan takaisin 1,2 miljoonaa euroa.
Uskomatonta menoa on, jonka onneksi A-studio paljasti maanantaina.
Eu:n vastustus tulee entisestäänkin lisääntymään näiden paljastusten myötä.
11440
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

valvontamenot ovat Suomen osalta 40 000 0000€, se on rahaa jonka maksamme itse jäsenmaksujen päälle. Hyvä EU ??

Äänestä
  • "Suomen maatalousministeri Juha Korkeaoja (kesk) toisti tiistaina Brysselissä kantansa, jonka mukaan tilakohtaisia tukia ei pitäisi julkistaa."
    http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/EU-komissaari perää maataloustukien saajien julkistamista/1135220004850

    Äänestä

Jos seula olisi yhtä tiukka kuin sossussa tulisi väärinkäytökset esiin.Pitäisikö vaihtaa sosiaali- ja maataloussihteerien virat.

Äänestä

Perusongelma on nimenomaan se ,että EU on luonut maatalouden tukemiseen aivan liikaa erilaisia tukimuotoja, taitaa olla kohta kumisaappaiden paikkaamiseenkin joku oma tukimuotonsa, ja lomakkeensa ja siten myös valvojansa.
Jos muilla elinkeinoilla olisi likimainkaan yhtä paljon tukimuotoja ,niin EU hyytyisi niihin välittömästi.
Siis : Maatalouden tuet vähennettävä murto-osaan nykyisestä , samalla vähenee EU-maksut sekä väärinkäytöksen mahdollisuudet ,sekä valvonnan byrokratia.

Äänestä
  • Silloin sinulle raukalle ja ilmaisruuan saalistajalle nousee ruuan hinta noin puolella? Oletko valmis maksamaan, jos sinulle on työttömyys-tai pieni eläketulotulo noin 300- 800 euroo kuukaudessa. Näitä pienituloisia on Suomessa ainakin 2 miljoonaa.

    Äänestä

  • Maalaispoika kirjoitti:

    Silloin sinulle raukalle ja ilmaisruuan saalistajalle nousee ruuan hinta noin puolella? Oletko valmis maksamaan, jos sinulle on työttömyys-tai pieni eläketulotulo noin 300- 800 euroo kuukaudessa. Näitä pienituloisia on Suomessa ainakin 2 miljoonaa.

    Kun tukia vähennetään olennaisesti ,niin säästyy paljon rahaa ,jotka voidaan sitten kanavoida esim. vähäosaisille ruuan ostamiseen ,joka on sitten halvempaa , kun samalla siirrytään ostamaan ruokaa maailmanmarkkinahinnoilla.
    Melkoisen hölmöltä tuntuu nykyinen systeemi ,joka ruokkii vaan maanviljelyä,ja byrokraatteja.

    Äänestä

  • residentti kirjoitti:

    Kun tukia vähennetään olennaisesti ,niin säästyy paljon rahaa ,jotka voidaan sitten kanavoida esim. vähäosaisille ruuan ostamiseen ,joka on sitten halvempaa , kun samalla siirrytään ostamaan ruokaa maailmanmarkkinahinnoilla.
    Melkoisen hölmöltä tuntuu nykyinen systeemi ,joka ruokkii vaan maanviljelyä,ja byrokraatteja.

    raha maasta ulos, vähän niinkun firmatkin, ei jää tänne suuresti lämmittään.

    Tuotantolinjoja voisi tietysti tarkistaa,

    "Tutkimus: Suomen maatiloilla valtaisa energiavaranto"
    http://www.yle.fi/uutiset/ymparisto/vasen/id34939.html

    Äänestä

tulisi lisääntymään. Onhan tuttua sananparsi: Keskusta pettää aina.

Äänestä
  • Ajatelkaa nyt edes joskus sitä viljelijääkin. Onhan se kepu tietysti viljelijöidenkin puolue, vaikka ei kaikkien. Miettikääpä vähän mihin suuret EU:n maatalousmaat Ranska, Saksa, Italia jne oikein pyrkivät. Ne pyrkivät monopilisoimaan maatalouden itselleen. Voi olla, että se toimisi, jos olot pysyisivät rauhallisina, ei olisi sää- ja ilmasto-ongelmia jne. Kyllä jokaisella maalla tulee olla tietty elintarvikkeiden tuotantokapasiteetti samoin kun asevoimat. Ja onhan se nyt jollain lailla järjetöntä, että luodaan sellainen valvontajärjestelmä, joka EU:ssa nyt on. Systeemi on samanlaista kyttäämistä, mikä oli tyypillistä Neuvostoliitossa ja on nykyään Venäjälläkin. Ei siitä niin kauan ole kun ruoka oli tässäkin maassa hakusessa

    Äänestä

  • CHEAPFOOD kirjoitti:

    Ajatelkaa nyt edes joskus sitä viljelijääkin. Onhan se kepu tietysti viljelijöidenkin puolue, vaikka ei kaikkien. Miettikääpä vähän mihin suuret EU:n maatalousmaat Ranska, Saksa, Italia jne oikein pyrkivät. Ne pyrkivät monopilisoimaan maatalouden itselleen. Voi olla, että se toimisi, jos olot pysyisivät rauhallisina, ei olisi sää- ja ilmasto-ongelmia jne. Kyllä jokaisella maalla tulee olla tietty elintarvikkeiden tuotantokapasiteetti samoin kun asevoimat. Ja onhan se nyt jollain lailla järjetöntä, että luodaan sellainen valvontajärjestelmä, joka EU:ssa nyt on. Systeemi on samanlaista kyttäämistä, mikä oli tyypillistä Neuvostoliitossa ja on nykyään Venäjälläkin. Ei siitä niin kauan ole kun ruoka oli tässäkin maassa hakusessa

    No eihän nykyinen Euvostoliitto juurikaan poikkea entisestä N-liitosta. Samanlainen kakka vaan eri paketissa.

    Äänestä

  • Maalaispoika kirjoitti:

    No eihän nykyinen Euvostoliitto juurikaan poikkea entisestä N-liitosta. Samanlainen kakka vaan eri paketissa.

    Mutta hyvänen aika, tämähän onkin virkamiesten ja poliittikkojen paratiisi kuten oli Neuvostoliittokin. Isot palkat, paljon etuoikeuksia eikä kukaan noki toista ainakaan niin,että sattuisi. Ainoa lohtu on se, että hajosi se Neuvostoliittokin, vaikka vain hyvin harvat sitä osasivat veikata 20 vuotta sitten.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Maalaispoika kirjoitti:

EU:n maatalousvalvontaan menee 30 miljoonaa euroa ja sieltä saadaan takaisin 1,2 miljoonaa euroa.
Uskomatonta menoa on, jonka onneksi A-studio paljasti maanantaina.
Eu:n vastustus tulee entisestäänkin lisääntymään näiden paljastusten myötä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu