Uusimman teorian mukaan Lordin euroviisuvoitto järjestettiin!
Tarkoituksena oli saada EU:n perustuslain kannatus uuteen nousuun: ja mikäpä valtio voisi sopia paremmin viisuvoittajaksi kuin Suomi, joka sinisilmäisenä on allekirjoittamassa EU:n perustuslain.
EBU:n yleisradio -yhtiöt itse keräävät ääniä ja itse myös tulokset julkistavat.
Tietääksemme entisellä Yleisradion toimitusjohtajalla, vasemmistolaisella Wessbergillä on edelleen hyvät suhteet EBU:un.
LORDIN VOITTO OLI JÄRJESTETTY
7
390
Vastaukset
- että__
iha illuminati?
- siinä opetus
Ei pidä olla liian sinisilmäinen.
- luulenpa
Taidat vähän yliarvioida Suomen arvon EU:sa.
- oiuddi
Ei suomella ole arvoa vaan sillä miten suomalaisia voidaan käyttää hyväksi perustettaessa III-valtakuntaa.
- eu-parlamentiikko
Meidät "valittiin" voittamaan Eu:n hyväksi. Illuminaatin tekosia. Herra Bush ja Blair asialla. Täydet pisteet Iso-Britanniasta vielä lopuksi. Ei tarvitse sanoa enempää.
- Utelias
Mehän jätimme Venäjän taaksemme!
Voisiko olla niin, että kilpailun järjestäjät olivat sopineet venäläisten kanssa, että he suostuvat jäämään kakkosiksi, jos meitä ei oteta NATON jäseneksi, vaikka voimakaksikko Tarja ja Erkki sitä pyytäisivät eduskuntavaalien jälkeen?
Ei noin huono hirviöshow voi euroviisuja voittaa ilman kassakaappisopimuksia!- ghjklö
niin puiden kasvavat juuret repivät lopun asfaltin riekaleiksi.sano..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26316822Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235414- 1152560
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152036Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361755Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111986- 59948
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto30861Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?43856