On hienoa nähdä, että vähitellen suomalaisetkin osaavat riemuita esim. euroviisuvoitosta. Monien muiden maiden kansalaisethan ovat hallinneet tuon irroittelun ja kansanjuhlat aina, esim. jalkapallomestaruuden jälkeen kadut ovat täyttyneet juhlivista ihmisistä, joilla on kansallistunto huipussaan. Suomalaiset ovat olleet aiemmin vähän turhan juroja. Kansa, jolla on itsekunnioitusta, osaa irroitella ja juhlia menestyksestään viihteen, urheilun, taiteen tai muulla rintamalla! Se on merkki hyvästä itsetunnosta.
Hienoa, että suomalisetkin osaavat
4
396
Vastaukset
- Hitman-1
Toki riemuita saa, jos aihe on hyvä.
Lordin voitosta jäi vähän outo olo.
Jokin siinä ei täsmää rehellisesti ansaittuun voittoon verrattuna...- Kristitty nainen
Lordin voitto on hyvä aihe.
Lordin voitosta ei jäänty outo, vaan hyvä olo.
Lordin voitto oli rehellisesti ansaittu.
Koita arvostaa toisten mielipiteitä ja iloa, äläkä hauku ja aliarvoi Suomen kansan arviointikykyä tässä asiassa, äläkä myöskään suomalaisia. Ilossamme ei ole kyse huonosta itsetunnosta, vaan päinvastoin. Hyvällä itsetunnolla varustettu kykenee myös iloitsemaan menestyksestä. Suomalaisten riemu ja iloitseminen on vielä vaatimatonta monien muiden kansojen tapaan reagoida vastaavissa tilanteissa :) - John Woo
"Toki riemuita saa, jos aihe on hyvä."
Euroviisujen voitto ensimmäistä kertaa ennätyspisteillä on mitä mainioin aihe.
"Lordin voitosta jäi vähän outo olo."
Muille ei jäänyt, eikä siihen ole mitään aihetta, joten hanki outoon oloosi apua muualta, käy ensin vaikka lääkärissä.
"Jokin siinä ei täsmää rehellisesti ansaittuun voittoon verrattuna..."
Kaikki täsmää, voitto ansaittiin rehellisesti ja paikalla ollut yleisökin kannatti ylivoimaisesti eniten Lordia. Sinun korvien välissäsi ei täsmää, muille tämä ei ole ongelma.
- älä meuhkaa.
Allah on suurin.
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517021Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235485- 1152586
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152069Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361768Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111001- 59959
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32886Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?44883