Painajainen

timotei

Luulin, että olen päässyt pelkojeni herraksi, mutta en sittenkään koko tajunnan tasolla.

Viime yönä näin unta kamalasta harmasta. Jostakin länsitaivaalta tuli ikäänkuin mustaa savua, joka romahdutti rakennukset, tappoi melkein kaikki ihmiset. Uni oli polveileva, eikä sitä voi kertoa, sen voi vaan tuntea.

S...perin jtuskonto. Pidän itseäni realistisena yksilönä nyttemmin koettuani yhtä ja toista, mutta se jo lapsena syöpynyt kauhistus ilmestyy vielä uniin.

Kuinka on muiden kohdalla? Eräs tuttavani on liukumassa pois jt-kuvioista. Ansio ei ole minun. En ole koskaan arvostellut hänelle uskontoa, koska pidän häntäkin uhrina, mutta ilmeisesti on srk:ssa tapahtunut jotakin. En ole kysynyt, eikä hän ole kertonut, mutta merkit huomaa selvästi.

7

354

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KlausBoon

      Jospa olet kompastuttanut "erään tuttavasi" tällä palstalla? Kaikki kirjoituksesi eivät ole rakentavia, vaan jopa repiviä...

      • masa

        palvelusta on hyvin sykähdyttävää repiä.

        Odotamme hyvin innostuneesti aikaa jolloin Jeesus palaa suurella voimalla takaisin ja paljastaa lopullisesti kaikki eksytykset,joista Jt-järjestö oppi on yksi.

        Ihmiset jotka nyt jo kuulevat raamatun käskyn:"lähtekää ulos siitä minun kansani,ettette tulisi sen synteihin(järjestö-epäjumalanpalvelus)osalliseksi,"kokevat vapautuksen kun asettuvat Jeesuksen puolelle.

        Rohkeutta ja Jumalan siunausta!

      • -täyttymys-
        masa kirjoitti:

        Erilaiset ristit olivat yleisiä muinaisina aikoina.

        The Encyclopædia Britannica -tietosanakirja sanoo: "Yksinkertaisen muotonsa tähden ristiä on käytetty sekä uskonnollisena vertauskuvana että koristeena ihmiskunnan sivistyksen aamunkoitosta saakka. Kaikkialta vanhasta maailmasta on löydetty erilaisia esineitä, jotka ovat olleet peräisin paljon kristillistä aikakautta edeltäneeltä ajalta ja joissa on erimuotoisia ristinkuvia." (11. painos, 7. osa, s. 506)

        Näin ollen ristin alkuperä ei ole, kuten jotkut saattaisivat sanoa, "kristillinen". Tämä ei tietenkään merkitse sitä, että Jeesus ei kuollut ristillä.

        Joitakuita ihmisiä on teloitettu ristiinnaulitsemalla. Roomalaiset surmasivat kuitenkin ihmisiä usein paaluissa, joissa ei ollut poikkipuuta. Olisiko niin voinut käydä Jeesuksen tapauksessa?

        Jos Jeesuksen ajan taiteilija olisi seissyt Golgatalla kuolevan Jeesuksen edessä, hän olisi saattanut piirtää meille oikeaperäisen kuvan tuosta erittäin merkittävästä tapauksesta. Mutta yhtään tällaista taideteosta ei ole olemassa, ja myöhempi perinne ei varmastikaan ole ehdottoman ratkaiseva.

        Meillä on kuitenkin erään silminnäkijän muistiinmerkinnät. Kuka hän oli?

        Kun Jeesus katsoi alas tuolta kidutus- ja tappovälineeltä, hän näki "sen opetuslapsen, jota hän rakasti", apostoli Johanneksen. Hänelle Jeesus uskoi äitinsä Marian huolenpidon. (Joh. 19:25–30) Niin, Johannes oli siellä. Hän tiesi, kuoliko Jeesus ristillä.

        Kuvaillessaan Jeesuksen kuoleman välikappaletta Johannes käytti kreikkalaista sanaa staurós, joka on käännetty "kidutuspaaluksi" englanninkielisessä Uuden maailman käännöksessä. (Joh. 19:17, 19, 25)

        Klassisessa kreikassa staurós merkitsee samaa kuin se merkitsi Raamatun kristillisissä kirjoituksissa, jotka on kirjoitettu yleiskreikaksi, nimittäin ensisijaisesti pystysuoraa paalua eli salkoa, jossa ei ole poikkipuuta.

        Myös John Denham Parsons kirjoittaa kiinnostavasti kirjassaan The Non-Christian Cross (Ei-kristillinen risti): "Missään Uuden testamentin muodostavissa lukuisissa kirjoituksissa ei ole ainuttakaan lausetta, joka todistaisi alkuperäisellä kreikan kielellä edes epäsuorasti sen puolesta, että Jeesuksen tapauksessa käytetty stauros oli jotakin muuta kuin tavallinen stauros, ja vielä vähemmän sen puolesta, että se olisi koostunut, ei yhdestä puunkappaleesta, vaan kahdesta kappaleesta, jotka oli naulattu yhteen ristin muotoon."

        The Interpreter’s Dictionary of the Bible -sanakirja mainitsee sanasta staurós: "Kirjaimellisesti pystysuora paalu, pylväs tai salko . . . Teloitusvälineenä risti oli maahan pystysuoraan upotettu paalu. Usein, mutta ei suinkaan aina, pystysuoraan osaan kiinnitettiin vaakasuora kappale."

        Toinen hakuteos sanoo: "Kreikankielinen rististä käytetty sana staurós tarkoittaa oikeastaan paalua, pystysuoraa salkoa tai paalutusvälinettä, johon voidaan ripustaa mitä tahansa tai jota voidaan käyttää maapalstan paaluttamiseen [aitaamiseen]. . . . Roomalaistenkin keskuudessa crux (josta sana 'risti' on johdettu) näyttää alun perin olleen pystysuora paalu ja se on aina ollut sen tärkein osa." – The Imperial Bible-Dictionary.

        Hermann Fuldan kirjassa The Cross and Crucifixion (Risti ja ristiinnaulitseminen) sanotaan: "Jeesus kuoli yksinkertaisessa surmanpaalussa. Tämän puolesta puhuu a) tämän teloitustavan yleinen käyttö itämailla, b) epäsuorasti itse kertomus Jeesuksen kärsimyksistä ja c) monet varhaisten kirkkoisien ilmaukset." Fulda osoittaa myös, että joissakin vanhimmissa Jeesuksen naulitsemista esittävissä kuvissa hän riippuu yksinkertaisessa paalussa. g75 8/3 21

      • timotei

        Tuttavani on jo sitä ikäluokkaa, että ei omista internetliittymää, joten en minä eikä kukaan muukaan ole voinut täällä kompastuttaa.

        Miksi muuten yleensä kuvittelen sellaista?

      • timotei
        timotei kirjoitti:

        Tuttavani on jo sitä ikäluokkaa, että ei omista internetliittymää, joten en minä eikä kukaan muukaan ole voinut täällä kompastuttaa.

        Miksi muuten yleensä kuvittelen sellaista?

        KUVITTELET.

      • timotei
        -täyttymys- kirjoitti:

        Erilaiset ristit olivat yleisiä muinaisina aikoina.

        The Encyclopædia Britannica -tietosanakirja sanoo: "Yksinkertaisen muotonsa tähden ristiä on käytetty sekä uskonnollisena vertauskuvana että koristeena ihmiskunnan sivistyksen aamunkoitosta saakka. Kaikkialta vanhasta maailmasta on löydetty erilaisia esineitä, jotka ovat olleet peräisin paljon kristillistä aikakautta edeltäneeltä ajalta ja joissa on erimuotoisia ristinkuvia." (11. painos, 7. osa, s. 506)

        Näin ollen ristin alkuperä ei ole, kuten jotkut saattaisivat sanoa, "kristillinen". Tämä ei tietenkään merkitse sitä, että Jeesus ei kuollut ristillä.

        Joitakuita ihmisiä on teloitettu ristiinnaulitsemalla. Roomalaiset surmasivat kuitenkin ihmisiä usein paaluissa, joissa ei ollut poikkipuuta. Olisiko niin voinut käydä Jeesuksen tapauksessa?

        Jos Jeesuksen ajan taiteilija olisi seissyt Golgatalla kuolevan Jeesuksen edessä, hän olisi saattanut piirtää meille oikeaperäisen kuvan tuosta erittäin merkittävästä tapauksesta. Mutta yhtään tällaista taideteosta ei ole olemassa, ja myöhempi perinne ei varmastikaan ole ehdottoman ratkaiseva.

        Meillä on kuitenkin erään silminnäkijän muistiinmerkinnät. Kuka hän oli?

        Kun Jeesus katsoi alas tuolta kidutus- ja tappovälineeltä, hän näki "sen opetuslapsen, jota hän rakasti", apostoli Johanneksen. Hänelle Jeesus uskoi äitinsä Marian huolenpidon. (Joh. 19:25–30) Niin, Johannes oli siellä. Hän tiesi, kuoliko Jeesus ristillä.

        Kuvaillessaan Jeesuksen kuoleman välikappaletta Johannes käytti kreikkalaista sanaa staurós, joka on käännetty "kidutuspaaluksi" englanninkielisessä Uuden maailman käännöksessä. (Joh. 19:17, 19, 25)

        Klassisessa kreikassa staurós merkitsee samaa kuin se merkitsi Raamatun kristillisissä kirjoituksissa, jotka on kirjoitettu yleiskreikaksi, nimittäin ensisijaisesti pystysuoraa paalua eli salkoa, jossa ei ole poikkipuuta.

        Myös John Denham Parsons kirjoittaa kiinnostavasti kirjassaan The Non-Christian Cross (Ei-kristillinen risti): "Missään Uuden testamentin muodostavissa lukuisissa kirjoituksissa ei ole ainuttakaan lausetta, joka todistaisi alkuperäisellä kreikan kielellä edes epäsuorasti sen puolesta, että Jeesuksen tapauksessa käytetty stauros oli jotakin muuta kuin tavallinen stauros, ja vielä vähemmän sen puolesta, että se olisi koostunut, ei yhdestä puunkappaleesta, vaan kahdesta kappaleesta, jotka oli naulattu yhteen ristin muotoon."

        The Interpreter’s Dictionary of the Bible -sanakirja mainitsee sanasta staurós: "Kirjaimellisesti pystysuora paalu, pylväs tai salko . . . Teloitusvälineenä risti oli maahan pystysuoraan upotettu paalu. Usein, mutta ei suinkaan aina, pystysuoraan osaan kiinnitettiin vaakasuora kappale."

        Toinen hakuteos sanoo: "Kreikankielinen rististä käytetty sana staurós tarkoittaa oikeastaan paalua, pystysuoraa salkoa tai paalutusvälinettä, johon voidaan ripustaa mitä tahansa tai jota voidaan käyttää maapalstan paaluttamiseen [aitaamiseen]. . . . Roomalaistenkin keskuudessa crux (josta sana 'risti' on johdettu) näyttää alun perin olleen pystysuora paalu ja se on aina ollut sen tärkein osa." – The Imperial Bible-Dictionary.

        Hermann Fuldan kirjassa The Cross and Crucifixion (Risti ja ristiinnaulitseminen) sanotaan: "Jeesus kuoli yksinkertaisessa surmanpaalussa. Tämän puolesta puhuu a) tämän teloitustavan yleinen käyttö itämailla, b) epäsuorasti itse kertomus Jeesuksen kärsimyksistä ja c) monet varhaisten kirkkoisien ilmaukset." Fulda osoittaa myös, että joissakin vanhimmissa Jeesuksen naulitsemista esittävissä kuvissa hän riippuu yksinkertaisessa paalussa. g75 8/3 21

        teksti liittyy aloitukseen? Minulle on yksi hailee, kuinka on surmattu. Tietysti kidutus on julminta, jos sen tietää johtavan kuolemaan. Tämä paalu, risti filosofia on mielestäni hyvin suuri bagatelli koko kristillisyyskeskustelussa. Monet ajattelevat kristillisyyttä ristinä.

      • exexex

        Olitpa nokkela. Aloitit viittauksella Britannicaan, josta esittämäsi lainaus ei mitenkään tue JT-oppia, että Jeesus kuoli paalussa. Lopussa esität lainauksia hämärämmistä lähteistä. Herkkäuskoinen lukija muistaa vain, että lainasit Britannicaa. Toimit kuten Vartiotorniseura lainauksissaan. Mietihän vähän:

        Jos JT-opille paalusta ristin sijaan olisi selvät perusteet, miksi Vartiotorniseuran piti lainata tahallisen väärin historialähteitä, esim:

        Shortly after Lucian [117-180] wrote his trial, he composed the dialogue of Prometheus on Caucasus. Strangely, the Witnesses think that this writing supports their belief that stauros meant stake... The 1984 [New World Translation] revision even gave a specific citation: "It was such a stake, or pale, that the person to be punished was fastened, just as the popular Greek hero Prometheus was represented as tied to rocks. Where as the Greek word that the dramatist Aeschylus used to describe this simply means to tie or fasten, the Greek author Lucian(Prometheus, I) used anastauroo as a synonym for that word." Lucian did use anastauroo the way the Witnesses say he did: "Suppose we crucify him half way up somewhere hereabouts over the ravine..." But the next phrase indicates what type of stauros Lucian had in mind: "...with his hands out-stretched from crag to crag."

        Lue lisää: http://www.forananswer.org/Top_JW/jwcross.pdf

        Paaluopin historialliset perustelut ovat yhtä hakusassa kuin 607-opin perustelut, joten sinulle ja VT-seuralle kelpaavat mitkä tahansa lainaukset? Toivottavasti luit allaolevan ketjun, jossa lisää esimerkkejä VT-seuran harjoittamasta lukijan harhaanjohtamisesta esitettiin kosolti:

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000099&posting=22000000015837427

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      264
      16953
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5458
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2581
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2058
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1762
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      996
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      952
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      880
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      44
      880
    Aihe