Suomi antoi nyt voimakkaan ruoskan iskun vapahtajalle, kaikkivaltiaalle kuningasten KUNINKAALLE, Kristus Jeesus vapahtajalle. Joka on syntynyt ja tullut ihmiskuntaa saatanan orjuudesta ja ikuiselta kadotukselta pelastamaan! Mutta, jota on kokoajan kaikin tavoin enemmistön osalta vastustettu. Kuitenkin omaksi tuomiokseen, itselleen ennenaikaisiksi kuolemiksi, onnettomuudeksi ja onnettomuuksiksi sairauksiksi ym. pahaksi / hirveiksi kärsimyksiksi ja valtaviksi, eritavoin menetyksiksi.
Nyt Suomen kasakunta kuitenkin antoi selkeän signaalin siitä ketä he tahtovat ylistää, palvoa ja palvella, tai se tuli tällä tavalla maailman laajuisesti julkisesti ja näkyvästi ilmi, ketä ovat itseään pettäen muka, salaa sukupolvista toiseen valinnoillaan, sekä kaikella muulla, sanoin ja teoin palvelleet. Mutta jonka hedelmä on ollut ymmärtäväisten nähtävissä ja vaikutukset; valtavat valitusten äänet ja voimakkaat tuskien huokaukset kansakuntalaisissaan kuultavissa, selkeästi huomattavissa ja koettavissa. Varoituksista ja valistuksista, sekä; oikeaan turvalliseen suuntaan ohjaus kehotuksista huolimatta, ovat tietoisesti jatkaneet tuhon ja turmelun, kaiken pahan ja väärän puolesta touhujaan kukin omaksi ja kansalliseksi yhteiskunnan tuhokseen!
Oliko tämä nyt viimeinen naulan isku Suomalaisilta omaan arkkunsa, Suomen Jumalattomien tuomioksi. Siltä vaikuttaa! Kyllähän tämä oli selkeä valinta saatanan hyväksynnälle ja Kristuksen Jeesuksen hylkäämiselle, eli ristiin naulitsemiselle pelastajanaan. Ja varmaan tämänkin Jumala vaikutti merkiksi siitä, missä tilassa Suomi ja muukin maailma on. Se on. ns. ylikypsä! Eli niin mädännäisyyden valtaama, ettei se kelpaa mihinkään, se on tuhottava, hyljättävä (tuomittava) maan lannaksi, = Fin land. Maan lopuksi ja maailman lopuksi, Jumalattomuudesta (kaikki paha ja väärä) tuomioksi! Siitä, mitä se on, voi lukea Raamatun ilmestyskirjasta. Siellä ne on edeltä käsin ilmoitettu ja syykin miksi, etukäteen varoitukseksi kerrottu. Jota on julistettu jo, lähes 2000 v.
Näin se on mennyt, kun on annettu pikkusormi pahalle, se on vienyt koko ns. ”Suomi neidon”, kuin muunkin maailman kansat. Mutta, Suomi on Jumalan suuresta armosta saanut olla kaikkein eniten Kristillisyyttä tunnustava, kristillisin tunnistimin ja merkein sekä nimin ja tavoin kristillisin opetuksin ja kasvatuksin varustettu kansakunta! Jopa suurelta osin hyvin harras itsenäistymisen alkuvaiheissaan. Siniristilipun ja Kristuksesta Jeesuksesta vuosiluvun valinnastaan, jonkin aikaa eteenpäin. Näin uskoa ja uskollisuutta Jeesukselle Kristukselle / Isälle Jumalalle, ovat esi-isämme vannoneet. Joka on nyt näin lyhyessä ajassa tehty turhaksi (mitätöity). Tämä valtavan suuri ja kallis Jumalan armo Kristuksessa hylätty.
Näin Hänen meille, Suomen kansalle Kristuksen ansiosta saatu armo, on nyt siis lopullisesti, ihan maailman laajuisesti nähtävin ja kuultavin valinnoin HYLJÄTTY. Koko Suomelle tuomioksi ja kaikille niillekin kansoille osansa, joissa tätä saatanan kuvajaista ihannoitiin ja äänestettiin. Tuomio alkaa Raamatun mukaan Jumalan huoneesta, päätelkää itse mistä se nyt voisi alkaa! Tässä on kuitenkin vielä LYHYT katumuksen ja synnin tunnustuksen / parannuksen tekoon mahdollisuus aika.
Mutta ehdottaisin sen puolen päätöstä hyvin pian, ettei käy niin kuin Nooan aikaiselle maailmalle! Alkoivat katumaan ja tunnustamman syntejään liian myöhään! Eli vasta siiten kun alkoi tuomioksi sateen (vedenpaisumukseksi) kohina kuulumaan ja näkymään, Se oli silloin myöhäistä. Sillä, itse Jumala, oli sulkenut Nooan arkin oven, vähän ennen kun antoi sateensa alkaa. Jumalattomat saivat tuomionsa. Vain vanhurskaat (todelliset uskovaiset) pelastuivat. Niin tulee tapahtumaan jälleen.
Vielä todisteeksi: Ei koskeneet Egyptin vitasukset Jumalan kansaan, ne tuli vain Egyptiläisten (Jumalattomien päälle). Ja Raamatussa on monta muutakin esimerkkiä, kuinka Hän aina suojeli omansa, Hänelle kuuliaiset uskovaisensa. Ja kuinka muut sai katkeran tuomionsa, ANSIONSA mukaa!
Kukin kohdallanne, päättäkää siis pian; kumpaa herraa tahdotte palvella? HERAA Jeesusta Kristusta ja Isä Jumalaa, kaiken luojaa ja omistajaa. Vai tämän, pahan vallassa vielä olevaa, maailman herraa, saatanaa. Jonka hallintavalta aikakausi on nyt lopuillaan. Vielä se ns. viimeinen puristus aika ihmisten tuhoksi, on jäljellä. Sitten koko ihmiskunnan tuomio. Josta voi edeltä käsin, että tietää mitä on tulossa ja miten, lukea siis Raamatun ilmestyskirjasta.
Suomi ilmensi omaa arvoansa...
6
572
Vastaukset
- älä jeesustele
Voi,voi tuota sinunkin ajatuksen juoksua, signaalejasi.
Oliskohan syytä hakeutua mielenterveystoimistoon.
Ole huoleti ei se satuolento jeesuksesi tule vielä muutamaan miljardiin vuoteen, eikä edes silloinkaan. - kirjoitetaan
pienellä, jotta tulevaisuudessa muistaisit.
- Sara
No niin. Mistä aloittaisin. Olen uskovainen, kristitty ja Herran oma enkä ymmärrä sinun viestiäsi. Etköhän HIEMAN ylireagoi. Lordi on vain yhtye! Ei heitä palvota, ihmiset vain pitävät heidän musiikistaan. Asut ja show ovat sitä varten että he saisivat huomiota. Sinun pitäisi kuunnella heidän lyriikoitaan ennen kuin alat syöksemään kaikkia suomalaisia helvettiin. En sano tätä pahalla, käytät vain aika voimakkaita ilmauksia. Lyriikoissa julistetaan lähinnä rock-musiikin ja avarakatseisuuden puolesta, ei sen enempää. Kyllä ihmiset voivat kuunnella musiikkia kääntymättä pois Jumalasta. Minä en ainakaan ole kääntynyt vaikka hurrasin Lordin puolesta euroviisuissa! Eiköhän meillä ole paljon pahempiakin koettelemuksia ja kiusauksia jotka vievät meitä pois Jumalan luota kuin yksi rock-yhtye.
- Tämä on sitä lopunajan eksy...
Minä tiedän mistä aloitan. Tämä on sitä lopunajan eksytystä, johon jopa valitut eksyvät.
lortin kuva on jo itsestään paha. Vieläkö puolustelette sitä?)tarkoituksella lordi pienellä)
Noituutta esitellään jatkuvasti edestä ja keskeltä. Hiljattain, senaattori Hillary Clinton antoi henkilöstölleen erikoispainoksen kirjasta "Living History". Kirjan kannessa on kuva Hillarysta puettuna kuten Harry Potter ja hän on täysin Harryn näköinen. Hän on puettuna mustaan tyypillisen punaisen ja keltaisen kaulaliinan kanssa. Hänellä on myös pyöreät silmälasit ja saatanallinen salama otsallaan, sekä laakeripuusta tehty taikasauva. Tätä taikasauvaa pidetään loitsuamis-asennossa kun hänen kätensä tarttuu sauvaan rystyset ulospäin sauvan ylittäessä hänen oikean olkapäänsä
Ei ole epäilystäkään siitä etteivätkö pahat henget jotka saivat lähdön okkultismin myötä olisi antaneet nuorille ihmisille himon outoon viihteeseen. Hiljattain, norjalainen Black Metal -bändi järkytti Puolaa performanssillaan. Bändi nimeltään Gorgoroth lavasti erikoisen konsertin johon sisältyi kymmeniä lampaanpäitä seivästettyinä, kirjaimellinen verikylpy, sekä alaston ristiinnaulittu nainen. Kaikkialla lavalla oli verta. Kaikki oli maalattu noin sadalla litralla lampaanverta. Saatanallisia symboleita oli kaikkialla. Viranomaiset halusivat keskeyttää konsertin mutta pelkäsivät mellakkaa verisen fanijoukon taholta joka oli maksanut nähdäkseen sen.
Minun tehtäväni on antaa tällaista järkyttävää informaatiota jotta me saisimme vihjeen kuinka pahaa on siellä jossakin. Se ei ole tämä maailma jonka me kerran tunsimme; se ei ole sellainen jollaisena me muistamme sen. Se muistuttaa päivistä jolloin meillä oli käytävämonitorit kouluissamme. Sitten tulivat metallinpaljastimet ja poliisit käytäville. Nyt New York Cityn koulut ovat niin väkivaltaisia että poliisin erikoisryhmät (SWAT teams) on määrätty kahteentoista kouluun. Nooan ja Lootin päivät ovat keskellämme!
uusi elokuva nimeltään
Kirjoittanut: "The Passion of the Ch... 20.5.2006 klo 19.10
uusi elokuva nimeltään "The Passion of the Christ" otti meidän maamme myrskyllä, tuoden yli 76 miljoonaa dollaria ensimmäisenä viikonloppuna. Se on kerännyt yli 245 miljoonaa tähän mennessä ja on arvioitu että myynti voisi kaikenkaikkiaan helposti nousta 650 miljoonaan dollariin. Mel Gibsonion odotetaan tienaavan henkilökohtaisesti 300 miljoonaa tällä elokuvalla. Tuotanto- ja markkinointikustannukset olivat noin 45 miljoonaa. Näyttää siltä että niin kutsuttujen "kristittyjen" sokeus tuo onnenpotkun Gibsonin Icon Productions -yhtiölle. Lippujen myynnin lisäksi, Gibsonilla on lisenssi oheistuotteiden myyntiin kuten naulojen jäljennäksiin hihnaremmien kanssa joita kannetaan kaulalla, T-paitoja ja kahvimukeja muiden tavaroiden kanssa. Gibson myös saa 9 - 15% oheistuotteiden myynnistä ja nämä markkinat ovat noin 4,2 miljardia dollaria. Nämä elokuvan oheistuotteet kuljetettiin "kristillisiin" kirjakauppoihin kaikkialle maahan valtavan suurina kuljetuksina ennenkuin tämä elokuva tuli esitykseen.
Kaikki tässä elokuvassa on väärin. Ensinnäkin, kukaan ei voi esittää Jeesuksen osaa eikä kenenkään pitäisi. Tämä kaksiulotteinen "Kristus"valkokankaalla ei ole todellinen Jeesus Kristus. Se on väärennös nimeltään Jim Caviezel. Tämä on antikristus! Toinen Korinttolaiskirje 11:3-4 sanoo: "Mutta minä pelkään, että niinkuin käärme kavaluudellaan petti Eevan, niin teidän mielenne ehkä turmeltuu pois vilpittömyydestä ja puhtaudesta, joka teissä on Kristusta kohtaan. Sillä jos joku tulee ja saarnaa jotakin toista Jeesusta kuin sitä, jota me olemme saarnanneet, tai jos te saatte toisen hengen, kuin minkä olette saaneet, tai toisen evankeliumin, kuin minkä olette vastaanottaneet, niin sen te hyvin kärsitte."
Selvästi, Jim Caviezel on pseudo-Kristus tai väärä Kristus. Jeesuksen pelastava veri halvennetaan tekoverellä, ja Jumalan viha alkoi jo tätä filmiä kuvattaessa. Jim Caviezel, joka esitti Jeesuksen osaa, kärsi hypotermiasta, kehitti keuhkoinfektion, sai keuhkokuumeen ja häntä iski salama kahdesti!
Maria Magdaleenan osaa esitti hard-core pornotähti nimeltään Monica Belluci. Hän näytteli sellaisissa elokuvissa kuten "Irreversible" johon sisältyi niin todenmukainen raiskauskohtaus että 250 katsojaa käveli ulos ja jotkut tarvitsivat lääkäriä. Gibson valitsi tämän pornotähden! Gibson itse on väkivaltaisten ajatusten valtaama, ja useimmissa hänen elokuvissaan tätä esitetään äärimmäisessä muodossa. Kun Christianity Today -sanomalehti haastatteli Gibsonia hänen "Passion" -elokuvastaan, hän sanoi näin: "Minä olen itse asiassa hämmästynyt siitä miten, sanoisinko, evankelinen yhteisö on 'laskenut kätensä alas' vastauksena tähän filmiin enemmän kuin mikään muu kristillinen ryhmä. Se mikä tässä hämmästyttää minua on että tämä filmi on niin 'marialainen'. Maria on suunnaton kanssalunastaja ja välittäjä." Täten, Gibson on syyllistynyt kerettiläisyyteen ja vääriin oppeihin koska hän selvästi ja julkisesti lausui että Maria on samanarvoinen Jeesuksen kanssa lunastajana ja välittäjänä. Eikö ole hämmästyttävää että kaikki valtavirran suuret uskonnolliste johtajat ja TV-evankelistat suosittelevat tätä elokuvaa? Eikö ole outoa että Kristinuskon varhaisina päivinä, roomalaiset maksoivat päästäkseen Circus Maximukselle katsomaan kuinka kristityt kuolivat, ja nyt kristityt maksavat nähdäkseen kuinka Jeesus kuolee? Tämä totisesti paljastaa kuinka pitkälle me olemme menneet kansakuntana.
Narnia-sarjan noituus (The Witchcraft of the Narnia Chronicles)
Kirjoitan tätä kiireistä sanomaa, koska hyvin pian lapsemme täällä USA:ssa ja muualla maailmassa tulevat kokemaan lumoavaa ja petollista okkulttista opetusta. Syyskuun 9. päivänä 2005 julkistetaan uusi Disney-filmi “The Chronicles of Narnia.” Filmi perustuu C.S.Lewis'in kirjaan "The Chronicles of Narnia; The Lion, the Witch, and the Wardrobe (Leijona, noita ja vaatekomero)." On murheellinen tosiasia, että valtavirran "kristikunta" pitää C.S.Lewis'iä suurena "kristillisenä" kirjailijana ja hänen kirjoituksiaan rakentavina, joilla on syvällinen "kristillinen" sisältö. C.S.Lewis'in kirjoja voi löytää "kristillisistä" kirjakaupoista kaikkialla ja jopa tri. James Dobson'in Focus on the Family-järjestö tarjoaa ja mainostaa C.S.Lewis'in teoksia. Näitä samoja kirjoja kuitenkin voidaan löytää myös okkulttisista kirjakaupoista kaikkialla! myö filminä oli saatavissa patmoksesta
Oli pelottavaa seurata Lordin voittokulkua televisiosta, kun voitto vähitellen varmistui. Britannian edustaja teki muodosti sormillaan pirun sarvet ilmoittaessaan suomen saavan 12 pistettä. Pedon sarvia tekivät myös monet katsojat Lordin toisen esityskerran aikana. Järkyttävää oli nähdä kun eräällä eturivin katselijalla oli esillä suurikokoinen Suomen lippu risti ylösalaisin. Samoin järkyttävää oli seurata ihmisten demonista juhlintaa Helsingin kaduilla heti voiton jälkeen (YLE:n aamu-uutiset sunnuntaina).
Vielä paljon pahempaa on odotettavissa ensi perjantaina (26.5.06) kun Lordi järjestää voitonjuhlat Helsingin Kauppatorilla. Tällöin uskomaton määrä demoneita kerääntyy paikalle osallistuakseen juhlintaan. Mitä tahansa voi tapahtua. Tilaisuus on vielä kymmenen tai sata kertaa pehempi kuin jokavuotinen Valpyrinyön (vappu) juhlinta ryyppäjäisineen, joka on myös hyvin demoninen tapahtuma ja jolloin esiintyy paljon väkivaltaa. Todenäköisesti näissä tulevissa voitonjuhlissa tehdään pirunsarvi-merkkejä enemmän kuin Tuska-festivaaleilla konsanaan. Tilaisuudesta saattaa muotoutua yhteinen kutsuhuuto Saatanalle. Suomi-neito saatetaan vihkiä lopullisesti Saatanalle Lordin voitonlaulun aikana. Siitä hetkestä alkaa uusi ajanjakso Suomen historiassa. Ensi lauantai (27.5.06) onkin 1.1.0000 jälkeen Euroviisuvoiton. Tämä uusi ajanjakso on tuntematon ja pelottava. Lordin voitonjuhla on merkittävyydessään ja kauheudessaan samaa luokkaa kuin uskovien ylöstempaus, tai vieläkin kauheampi. Jos Lordin voitosta haluaa etsiä jotain hyvää, niin ehkä se etä nyt ei yksikään ulkomainen saarnaaja (toivottavasti) kehtaa enää tulla Nokia-mission tilaisuuksiin povaamaan Suomelle suurta herätystä. Toinen myönteinen seikka on se, että tämän vihkimyksen jälkeen Ruotsi on selkeästi Suomea vähemmän demoninen -- niin, ja tämä oli tietysti arvovaltatappio Mellerille. - Ethän
Tämä on sitä lopunajan eksy... kirjoitti:
Minä tiedän mistä aloitan. Tämä on sitä lopunajan eksytystä, johon jopa valitut eksyvät.
lortin kuva on jo itsestään paha. Vieläkö puolustelette sitä?)tarkoituksella lordi pienellä)
Noituutta esitellään jatkuvasti edestä ja keskeltä. Hiljattain, senaattori Hillary Clinton antoi henkilöstölleen erikoispainoksen kirjasta "Living History". Kirjan kannessa on kuva Hillarysta puettuna kuten Harry Potter ja hän on täysin Harryn näköinen. Hän on puettuna mustaan tyypillisen punaisen ja keltaisen kaulaliinan kanssa. Hänellä on myös pyöreät silmälasit ja saatanallinen salama otsallaan, sekä laakeripuusta tehty taikasauva. Tätä taikasauvaa pidetään loitsuamis-asennossa kun hänen kätensä tarttuu sauvaan rystyset ulospäin sauvan ylittäessä hänen oikean olkapäänsä
Ei ole epäilystäkään siitä etteivätkö pahat henget jotka saivat lähdön okkultismin myötä olisi antaneet nuorille ihmisille himon outoon viihteeseen. Hiljattain, norjalainen Black Metal -bändi järkytti Puolaa performanssillaan. Bändi nimeltään Gorgoroth lavasti erikoisen konsertin johon sisältyi kymmeniä lampaanpäitä seivästettyinä, kirjaimellinen verikylpy, sekä alaston ristiinnaulittu nainen. Kaikkialla lavalla oli verta. Kaikki oli maalattu noin sadalla litralla lampaanverta. Saatanallisia symboleita oli kaikkialla. Viranomaiset halusivat keskeyttää konsertin mutta pelkäsivät mellakkaa verisen fanijoukon taholta joka oli maksanut nähdäkseen sen.
Minun tehtäväni on antaa tällaista järkyttävää informaatiota jotta me saisimme vihjeen kuinka pahaa on siellä jossakin. Se ei ole tämä maailma jonka me kerran tunsimme; se ei ole sellainen jollaisena me muistamme sen. Se muistuttaa päivistä jolloin meillä oli käytävämonitorit kouluissamme. Sitten tulivat metallinpaljastimet ja poliisit käytäville. Nyt New York Cityn koulut ovat niin väkivaltaisia että poliisin erikoisryhmät (SWAT teams) on määrätty kahteentoista kouluun. Nooan ja Lootin päivät ovat keskellämme!
uusi elokuva nimeltään
Kirjoittanut: "The Passion of the Ch... 20.5.2006 klo 19.10
uusi elokuva nimeltään "The Passion of the Christ" otti meidän maamme myrskyllä, tuoden yli 76 miljoonaa dollaria ensimmäisenä viikonloppuna. Se on kerännyt yli 245 miljoonaa tähän mennessä ja on arvioitu että myynti voisi kaikenkaikkiaan helposti nousta 650 miljoonaan dollariin. Mel Gibsonion odotetaan tienaavan henkilökohtaisesti 300 miljoonaa tällä elokuvalla. Tuotanto- ja markkinointikustannukset olivat noin 45 miljoonaa. Näyttää siltä että niin kutsuttujen "kristittyjen" sokeus tuo onnenpotkun Gibsonin Icon Productions -yhtiölle. Lippujen myynnin lisäksi, Gibsonilla on lisenssi oheistuotteiden myyntiin kuten naulojen jäljennäksiin hihnaremmien kanssa joita kannetaan kaulalla, T-paitoja ja kahvimukeja muiden tavaroiden kanssa. Gibson myös saa 9 - 15% oheistuotteiden myynnistä ja nämä markkinat ovat noin 4,2 miljardia dollaria. Nämä elokuvan oheistuotteet kuljetettiin "kristillisiin" kirjakauppoihin kaikkialle maahan valtavan suurina kuljetuksina ennenkuin tämä elokuva tuli esitykseen.
Kaikki tässä elokuvassa on väärin. Ensinnäkin, kukaan ei voi esittää Jeesuksen osaa eikä kenenkään pitäisi. Tämä kaksiulotteinen "Kristus"valkokankaalla ei ole todellinen Jeesus Kristus. Se on väärennös nimeltään Jim Caviezel. Tämä on antikristus! Toinen Korinttolaiskirje 11:3-4 sanoo: "Mutta minä pelkään, että niinkuin käärme kavaluudellaan petti Eevan, niin teidän mielenne ehkä turmeltuu pois vilpittömyydestä ja puhtaudesta, joka teissä on Kristusta kohtaan. Sillä jos joku tulee ja saarnaa jotakin toista Jeesusta kuin sitä, jota me olemme saarnanneet, tai jos te saatte toisen hengen, kuin minkä olette saaneet, tai toisen evankeliumin, kuin minkä olette vastaanottaneet, niin sen te hyvin kärsitte."
Selvästi, Jim Caviezel on pseudo-Kristus tai väärä Kristus. Jeesuksen pelastava veri halvennetaan tekoverellä, ja Jumalan viha alkoi jo tätä filmiä kuvattaessa. Jim Caviezel, joka esitti Jeesuksen osaa, kärsi hypotermiasta, kehitti keuhkoinfektion, sai keuhkokuumeen ja häntä iski salama kahdesti!
Maria Magdaleenan osaa esitti hard-core pornotähti nimeltään Monica Belluci. Hän näytteli sellaisissa elokuvissa kuten "Irreversible" johon sisältyi niin todenmukainen raiskauskohtaus että 250 katsojaa käveli ulos ja jotkut tarvitsivat lääkäriä. Gibson valitsi tämän pornotähden! Gibson itse on väkivaltaisten ajatusten valtaama, ja useimmissa hänen elokuvissaan tätä esitetään äärimmäisessä muodossa. Kun Christianity Today -sanomalehti haastatteli Gibsonia hänen "Passion" -elokuvastaan, hän sanoi näin: "Minä olen itse asiassa hämmästynyt siitä miten, sanoisinko, evankelinen yhteisö on 'laskenut kätensä alas' vastauksena tähän filmiin enemmän kuin mikään muu kristillinen ryhmä. Se mikä tässä hämmästyttää minua on että tämä filmi on niin 'marialainen'. Maria on suunnaton kanssalunastaja ja välittäjä." Täten, Gibson on syyllistynyt kerettiläisyyteen ja vääriin oppeihin koska hän selvästi ja julkisesti lausui että Maria on samanarvoinen Jeesuksen kanssa lunastajana ja välittäjänä. Eikö ole hämmästyttävää että kaikki valtavirran suuret uskonnolliste johtajat ja TV-evankelistat suosittelevat tätä elokuvaa? Eikö ole outoa että Kristinuskon varhaisina päivinä, roomalaiset maksoivat päästäkseen Circus Maximukselle katsomaan kuinka kristityt kuolivat, ja nyt kristityt maksavat nähdäkseen kuinka Jeesus kuolee? Tämä totisesti paljastaa kuinka pitkälle me olemme menneet kansakuntana.
Narnia-sarjan noituus (The Witchcraft of the Narnia Chronicles)
Kirjoitan tätä kiireistä sanomaa, koska hyvin pian lapsemme täällä USA:ssa ja muualla maailmassa tulevat kokemaan lumoavaa ja petollista okkulttista opetusta. Syyskuun 9. päivänä 2005 julkistetaan uusi Disney-filmi “The Chronicles of Narnia.” Filmi perustuu C.S.Lewis'in kirjaan "The Chronicles of Narnia; The Lion, the Witch, and the Wardrobe (Leijona, noita ja vaatekomero)." On murheellinen tosiasia, että valtavirran "kristikunta" pitää C.S.Lewis'iä suurena "kristillisenä" kirjailijana ja hänen kirjoituksiaan rakentavina, joilla on syvällinen "kristillinen" sisältö. C.S.Lewis'in kirjoja voi löytää "kristillisistä" kirjakaupoista kaikkialla ja jopa tri. James Dobson'in Focus on the Family-järjestö tarjoaa ja mainostaa C.S.Lewis'in teoksia. Näitä samoja kirjoja kuitenkin voidaan löytää myös okkulttisista kirjakaupoista kaikkialla! myö filminä oli saatavissa patmoksesta
Oli pelottavaa seurata Lordin voittokulkua televisiosta, kun voitto vähitellen varmistui. Britannian edustaja teki muodosti sormillaan pirun sarvet ilmoittaessaan suomen saavan 12 pistettä. Pedon sarvia tekivät myös monet katsojat Lordin toisen esityskerran aikana. Järkyttävää oli nähdä kun eräällä eturivin katselijalla oli esillä suurikokoinen Suomen lippu risti ylösalaisin. Samoin järkyttävää oli seurata ihmisten demonista juhlintaa Helsingin kaduilla heti voiton jälkeen (YLE:n aamu-uutiset sunnuntaina).
Vielä paljon pahempaa on odotettavissa ensi perjantaina (26.5.06) kun Lordi järjestää voitonjuhlat Helsingin Kauppatorilla. Tällöin uskomaton määrä demoneita kerääntyy paikalle osallistuakseen juhlintaan. Mitä tahansa voi tapahtua. Tilaisuus on vielä kymmenen tai sata kertaa pehempi kuin jokavuotinen Valpyrinyön (vappu) juhlinta ryyppäjäisineen, joka on myös hyvin demoninen tapahtuma ja jolloin esiintyy paljon väkivaltaa. Todenäköisesti näissä tulevissa voitonjuhlissa tehdään pirunsarvi-merkkejä enemmän kuin Tuska-festivaaleilla konsanaan. Tilaisuudesta saattaa muotoutua yhteinen kutsuhuuto Saatanalle. Suomi-neito saatetaan vihkiä lopullisesti Saatanalle Lordin voitonlaulun aikana. Siitä hetkestä alkaa uusi ajanjakso Suomen historiassa. Ensi lauantai (27.5.06) onkin 1.1.0000 jälkeen Euroviisuvoiton. Tämä uusi ajanjakso on tuntematon ja pelottava. Lordin voitonjuhla on merkittävyydessään ja kauheudessaan samaa luokkaa kuin uskovien ylöstempaus, tai vieläkin kauheampi. Jos Lordin voitosta haluaa etsiä jotain hyvää, niin ehkä se etä nyt ei yksikään ulkomainen saarnaaja (toivottavasti) kehtaa enää tulla Nokia-mission tilaisuuksiin povaamaan Suomelle suurta herätystä. Toinen myönteinen seikka on se, että tämän vihkimyksen jälkeen Ruotsi on selkeästi Suomea vähemmän demoninen -- niin, ja tämä oli tietysti arvovaltatappio Mellerille.ole tosissasi? Mistä teitä hulluja oikein sikiää? Vetää sanattomaksi tuollainen sekopäisyys.
- herrakunnan luoma
Älä murehdi pikkuasioista. Kerran Suomi lähti natsisaksan mukana sotaan ja silti pelastui. Vähän suhteellisuudentajua sinne päähän. Älä usko kaikkea mitä mediat toitottaa. Siellä missä on eniten valtaa on suurin hiljaisuus. Älä anna markkinatorien hälinän sumentaa järkeäsi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26216685Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235370- 1152545
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152010Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361742Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111975- 59941
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28849Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?43843