Kansanedustaja perustivat

Kansanedustajille on lähetetty kirjeissä kannabiksen vapauttamista vaativia vetoomuksia, joiden mukana on kannabiskasvin siemeneksi väitetty siemen.

Asia kävi ilmi tiistaina, kun edustajat palasivat viikonlopun vietosta töihin ja avasivat postejaan.

Siemenen sisältävä kirje on lähetetty kaikille 200 kansanedustajalle. Allekirjoittamattomassa kirjeessä muistutettiin muun muassa kieltolaista ja sen purkamisen myönteisistä seuraamuksista. Muovikalvoon pakatun siemenen väitettiin olevan "Northern lights" -lajiketta.

Eduskunnan turvallisuusjohtajan Jukka Savolan mukaan kaikki kirjeet kerätään pois ja toimitetaan poliisille, koska rikoslaki kieltää myös huumekasvien siementen hallussapidon.

Savolan muistin mukaan samantapaisia lähetyksiä on tullut edustajille joskus aiemminkin huumausainelainsäädäntöä kiristettäessä, mutta ei tässä mittakaavassa.

www,verkkouutiset.fi
188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

hamppu-kasvin ja siementen hallussapito on sallittua niin kauan kunhan sitä ei käytetä huumausainetarkoituksiin eli kuivata ja leikata.
koristekasvi on sallittu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kasvihuoneen. kirjoitti:

Kansanedustajille on lähetetty kirjeissä kannabiksen vapauttamista vaativia vetoomuksia, joiden mukana on kannabiskasvin siemeneksi väitetty siemen.

Asia kävi ilmi tiistaina, kun edustajat palasivat viikonlopun vietosta töihin ja avasivat postejaan.

Siemenen sisältävä kirje on lähetetty kaikille 200 kansanedustajalle. Allekirjoittamattomassa kirjeessä muistutettiin muun muassa kieltolaista ja sen purkamisen myönteisistä seuraamuksista. Muovikalvoon pakatun siemenen väitettiin olevan "Northern lights" -lajiketta.

Eduskunnan turvallisuusjohtajan Jukka Savolan mukaan kaikki kirjeet kerätään pois ja toimitetaan poliisille, koska rikoslaki kieltää myös huumekasvien siementen hallussapidon.

Savolan muistin mukaan samantapaisia lähetyksiä on tullut edustajille joskus aiemminkin huumausainelainsäädäntöä kiristettäessä, mutta ei tässä mittakaavassa.

www,verkkouutiset.fi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu