Tarkkaa mitä ON KIRJOITETTU!

äiti'

Tällä foorumilla esitettyihin lapsikastelua puoltaviin köykäisiin sepustuksiin on todettava, että
ne ovat taas kerran vain näyte selvästä yrityksestä
pettää ja eksyttää, jolla talutusnuoraan tottuneita
kansanjoukkoja pidetään ja yritetään väen vängällä
pitää siinä
vallitsevassa epäraamatullisessa käsityksessä, minkä
valtiokastelukirkko oli nähnyt itselleen
hyödylliseksi.

Täytyihän jokaisen noiden tarkoituksella laadittujen köykäisten
sepitelmien lukijan joutua siihen harhaluuloon, että
ensiksikin Raamatussa mainittaisiin jotain
kirkollisesta lapsikastelusta, ja toiseksi, että tämä
lapsikastelumeno esitettäisiin jopa selvästi ja
perusteltuna ja valaistuna Raamatussa.

Tuo kirkollisen lapsikasteharhalahkojärjestelmän eksyttäjien umpimähkäinen sepustaminen
lapsikastelun puolesta ei voi näyttää ainoatakaan
Raamatun jaetta, jossa olisi puhuttu selkeästi
sanallakaan lapsikasteesta, vaan Raamatussa on totta
aivan päinvastainen kuin se, mitä lapsikastelulahkolaisiksi
tunnustautuneet harhaoppiset esittävät.

Koko Raamatun opetus kasteesta ja sen merkityksestä
sekä myös sen toimitustavasta käytännössä osoittaa
selvästi alkukristillisen ja apostolisen kasteen
kuuluneen vain kääntymyksen kautta omakohtaiseen
uskoon tulleille ihmisille.

Raamatun asettamaan arvoon tulee asettaa kaikki
harhaopit, kuten esim. lapsikasteharhaoppi, sillä ei
ole Raamatun Hengen mukaista helliä pimeyden
ruhtinaan, saatanan, perkeleen valhekyhäelmiä -ja
sepitelmiä kuten juuri lapsikaste.

Ellei lapsikastelua puoltavat lahkolaiset ole selvillä
siitä, että heidän täytyisi ohjeeksi osoittaa joitakin
Raamatun kohtia, jotka kelpaisivat valaisemaan asiaa
Raamatusta, niin Raamatun Hengen mukaista on
irtisanoutua kirkollisesta lapsikasteluharhaopista välittömästi.

Raamatullisen kasteopin rehelliselle tutkijalle lienee
sen sijaan tukea siitä, mikä on ilmituotu Raamatussa
tarjottavassa yksinkertaisessa ja selkeässä muodossa.

Tyhjien sanojen esittelemisen sijasta olisi sen sijaan
paikallaan seikkaperäinen näyttö Raamatulla, jos
siihen lapsikastelulahkolaisten toimesta kyetään ilman että koetetaan taivuttaa Raamatun
apostolista kasteoppia epäraamatulliseksi
lapsikasteluksi.

Eivätkö lapsikastelulahkolaiset tiedä, että luterilainen valtiokirkko
on maamme suurin eksytyslaitos.

Niin kuin maailman ja seurakunnan rajaa umpeuttavat ja
hämärtävät ilmiöt tulkitaan Raamatussa
uskottomuudeksi, haureudeksi, pornoiluksi, niin on
myöskin lapsikaste katsottava uskottomuudeksi,
haureudeksi, pornoiluksi!, sillä sen välityksellä on
saatana, pimeyden ruhtinas, perkele saanut koko
jumalattoman maailman tulvailemaan mukamas "pyhäin
yhteyteen" niin, että valtiokirkollinen
paikalliskirkko on nyt sama kuin jokin maallinen
hallintopiiri rajoineen: kaupunki, pitäjä, kauppala
suurimpine ja iljettävine huorineen ja kauhistavine
rikollisineen ja varkaineen ja murhaajineen jne. Jos
tämä kaikki pannaan Jumalan Pyhän Hengen tilille, mitä
sitten on jäänyt pimeyden ruhtinaan, saatanan,
perkeleen osuudeksi? Oi miten pimeyden ruhtinas,
saatana, perkele on onnistunut pettämään ja
eksyttämään ihmisiä sepittämällään uskonnollisella lapsikastelulla!

Lapsikastelulahkolaiset, jos käytte
kuitenkin väittämään, että uskotte Pyhän Hengen
johtaneen Kristuksen seurakunnan alkukristillisestä
kirkkaudesta kasteasiassa paavikirkon pimeyteen
(lapsikastelun avulla se on saanut vaivattomasti
kääntymättämän ja maailmanmielisen kansanpaljouden
orjuuteensa), niin minkä sille kukaan mahtaa
(Lutheruskin sanoi saaneensa kasteoppinsa paavilta
eikä Raamatusta), mutta jos lisäksi vielä väitätte,
että paavikirkon piirissä esiintyvät muutkin
epäraamatulliset mahdottomat väärinkäytökset voidaan
nimittää koko Kristuksen seurakunnan totuuden
ilmentymäksi, niin se vaikuttaa jo siltä, että olette
häväisseet törkeästi Kristusta ja tehneet Pyhän Hengen
pilkan!

Pyhän Hengen johdossa ja vapaudessa elävällä
apostolisella raamatullisella seurakunnalla oli oikea
kaste, joka kuului uskoon tulleille, mutta, kun
kirkkolaitos kehitti rituaalinsa ja käsikirjansa ja
muut muotomenonsa - missä usko loppuu, siellä temput
alkaa - niin Pyhän Hengen vapautta ei ollut ja
ihmisviisauden (riivaajien viisautta! ja
pappispimitystä!) määräämisvalta vallitsi
poikkeuksetta säännönmukaisesti.

Kirkollisen lahkokastelulaitoksen leipäpapisto ei ole Kristuksen
papistoa eikä Hengen johtamia elämän kanavia, vaan
valtion virkamiehiä, joiden on pakko
alistua ja alistaa kaikki suuren epäraamatullisen
laitoksensa ohjesääntösepitelmien ja kyhäelmien
noudattamiseen.

Lapsikastelulahkokirkon ulkonainen voima takaa sen
pelonsekaisen kunnioituksen ja siksi se on kasvanut
tämän kautta ja siitä on tullut maallisesti mahtava
laitos, mutta sillä EI ole sisäistä puhtautta ja se on
luisumassa aina vain surkeampaan tilaan.

HJ. Holmquistin Kirkkohistorian I osassa sivulla 106
kirkkohistorioitsija paljastaa, että apostolinen
alkuperäinen seurakunnan kastekäytäntö muunnettiin
taikauskoiseksi taikatemppuiluksi, koska aistilinen ja
lihallinen antiikin ihminen ei välittänyt puhtaasta
kristinuskosta.

Kristinuskon ulkonainen "menestyminen" katsottiin niin
tärkeäksi, että pidettiin sopivana väärentää sen
hengellinen perusluonne, jotta se kelpaisi suurille
jumalattomille kansanjoukoille, joille Raamatun
mukaisen opin sisäinen pyhyys oli pahennus ja
loukkaus.

Raamatun mukaisen opin sisäinen pyhyys
vaihdettiin uskonnolliseksi materialismiksi, joka oli
vaivatonta ja helposti sulatettavaa rappeutuneille
jumalattomille ja lihallisille elostelijoille.

Lapsikastelu on jatkuvasti ollut portolaitoksella se
keino, jolla maailmallisia ihmisiä voidaan pitää
porttolaitoksen uskollisena kannattajana ja tukijana.
Lapsikastelu on vaivaton eksyttävä muodollisuus, johon
liittyy kauniita ja taianomaisia tunnelmia ja
lihallista jumalatonta ihmistä viihdyttävää
uskonnollista hartautta.

Lapsikastelulla petetyt eivät voi alistua
puolueettomaan rehelliseeen Raamatun tutkisteluun, ja
he eivät anna pelastaa itseään "isiltä peritystä
turhasta vaelluksesta", vaikka saisivat nähdä kuinka
varmoja todisteita, koska he ovat lihallisensa
mielensä sokaisemia ja saatanalle raamatullinen
upotuskaste muistuttaa liikaa tappiosta, jonka se koki
kun israelilaiset ylittivät Punaisen Meren ja saatanan
omat hukkuivat vesiin, ja vedenpaisumuskaan ei ole
siltä unohtunut, siksi saatana ja sen pettämät eivät
voi sietää oikeaa raamatullista uskoon tulleiden
upotuskastetta.

Lapsikastelun kannattajat antautuvat toimimaan
lapsikasteluharhan hyväksi Raamatun kastenäkemystä
vastaan vaivautumatta edes omakohtaisesti ottamaan
selvää asiasta. Tämä osoittaa vain sen, kuinka he
ovatkaan kirkkonsa pettämiä. He luottavat kirkkonsa
omaksumaan ja esittämään kantaan yhtä sokeasti kuin
äitinporttonsa - katolisetkin. He eivät voi pitää
mahdollisenakaan, että laitosportto voisi olla
väärässä. Mutta miten harhaan johtavaa oli sekin
luottamus, jota Jeesuksen ajan juutalaiset osoittivat
ylipapeilleen ja sen laitoksen sen aikaisille
edustajistolle. Oppimattomat kalastajat olivat
kuitenkin oikeassa ja isien perinnäissääntöjen kunnian
puolesta kiivailevat muotouskonnollisuuden lihalliset
elostelijat väärässä!

Sisäistä jo ihmeessä, että lapsikastelu on kirkollista kusetusta ja täyttä pirun paskaa!

6

176

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jesaja.

      "Kenellä te iloanne pidätte? Kenelle avaatte suunne ammolleen ja kieltä pitkälle pistätte? Ettekö te ole rikoksen lapsia, valheen sikiöitä?"

      Jes.57:4

    • epätietoinennen

      sama asia kuin yökastelu?

    • lukenut

      kerro tuo viimeinen lauseesi suoraan Jumalalle

    • sanasta sanaan

      Raamatun käännös v.1938. Matteuksen evankeliumi, luku 28, jakeet 19-20.
      "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."

      Siis sanasta sanaan näin. Eli ensin kaste kehotus ja sitten kehotus opettamaan pitämään kaikki mitä Jeesus on opettanut. Juuri näin luterilainen kirkko toimii.

      Toinen pointti on tämä: Vaikuttaisiko Jumalan Pyhä Henki luterilaisessa kirkossa jos se toimisi vastoin Jumalan tahtoa? Enpähän usko että Jumala siunaa toimintaa joka on vastoin Hänen tahtoaan. Satun tietämään omasta kokemuksesta ihan hyvin, että Jumalan Pyhä Henki vaikuttaa luterilaisessa kirkossa aivan varmasti.

      En tällä tulkinnalla kiellä Helluntailaisten kastekäsitystä joka varmaan perustuu Markuksen evankeliumiin.

      • anabaptismi

        Kristittyjen ensimmäisen kasteen pilkkaaminen ja herjaaminen ja sitte suoritettu uudestikastaminen eli anabaptismi EI perustu ainakaan Raamattuun.

        Raamatussa ketään Uuden liiton aikana kristityksi kastettua ihmistä ja perheenjäsentä ei kasteta uudestaan.


    • suu pannaan

      älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi. Ajattelehan asiaa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      263
      16894
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5434
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2573
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2051
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1758
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      992
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      952
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      31
      872
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      44
      869
    Aihe