ARMOLAHJOJA

Arttu

Mites o, onks armolahjoi, kute parantamisenlajaa tait sit kielilläpuhumisii

32

1069

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • masa

      sillä he uskovat että ne katosivat kohta apostolisen ajan jälkeen.

      Historia todistaa kuitenkin katoamisesta toisin.

      On tosin ollut aikoja että kielilläpuhumisia ei juuri ole ollut,mutta toisaalta toisina aikoina niitä on ollut enemmän.
      Yleensä Jt:lla on nurja asenne nykyajan,näihin kahteen armolahjaan.

      Osittain myös ymmärrän syyn.
      Mutta aivan niin yks oikoista asennetta vieroksun.
      Onhan niin että joillain karismaattisissa liikkeissä on näihin armolahjoihin hieman liian "kevytkenkäinen asenne".

      Ei asiat ole ihan niinkuin näyttää.
      Esim kielilläpuhuminen silloin kun ei ole tulkitsijaa.
      Raamatun kanta on silloin selvä:"puhukoon kotonaan yksinäisyydessään jos puhuvat enkelien kanssa".
      Ei tarvitse puhua ilman tulkitsijaa.Ja kielilläpuhuja hallitsee itse lahjaansa ja voi olla puhumatta.

    • näin Rsaamatun mukaan

      "8 Rakkaus ei koskaan häviä.

      Mutta mikäli on profetoimislahjoja, ne tulevat poistumaan; mikäli on kieliä, ne tulevat lakkaamaan; mikäli on tietoa, se tulee poistumaan.

      9 Sillä meillä on osittainen tieto, ja me profetoimme osittaisesti,

      10 mutta kun saapuu se, mikä on täydellistä, niin poistuu se, mikä on osittaista. " 1.Kor.138-10 UM

      • masa

        Mihin aikaan Paavali viittasi puessaan nuo jakeet.

        Vuosiin 80-100 y.a.a:ko?
        Tai siihen kun Johannes kuoli?

        Vaiko siihen kun apostolien kautta,kätten päälle panemisen kautta,jotkut opetuslapset saivat Pyhältä Hengeltä näitä lahjoja.Tuolloin viimeiset tämä armolahjan omistavat olisivat kuolleet ehkä noin vuonna 150 y.a.a.
        Luetaanpa mitä Paavali sanoi jakeissa jae 12.

        "Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta,kuin arvoitusta,mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin.Nyt tietoni on vielä vajavaista,mutta KERRAN se on TÄYDELLISTÄ....."

        Milloin tuo aika olisi?
        Milloin Paavali odotti tietonsa olevan täydellistä?
        Vuonna 100 tai 150 tai silloin kun raamattumme koottiin noin vuonna 300?
        Kenet ja milloin Paavali odotti näkevänsä kasvoista kasvoihin?

        Joskus Jt:t viittaavat tämän tiedon olevan raamatun kokonaisuudessaan.

        Miten silloin voidaan puhua:"kasvoista kasvoihin"?
        On oltava kysymys Jumalasta ja Jeesuksesta!

        Mitä sitä ennen tapahtuu?
        Profetoimista ja kielilläpuhumista.Aina tähän päivään asti ja siihen päivään kun uskovat näkevät Kristuksen kasvoista kasvoihin.

        Siksi onkin todisteita kautta historian ajoista jolloin kielilläpuhuminen ja profetoiminen on ollut voimissaan.

      • yleisuskonnollisia ilmiöitä
        masa kirjoitti:

        Rovasti O. Peltolan omakohtaiseen katselmukseen katsoen,

        " ns. yliluonnolliset, poikkeukselliset armolahjat kuten kielilläpuhuminen, profetoiminen erikoisena puheena tai sellainen rukouksella parantaminen, joka antaa parannettavalle jonkun kokemuksen, esim. kaatumisen selälleen tai lämpimän aallon, ovat yleisuskonnollisia ja hurmoksellisia eli ekstaattisia ilmiöitä.

        Niiden ilmeneminen ei vaadi uskoa Jeesukseen Kristukseen.

        Siksi täsmälleen samoja ilmiöitä tavataan muissakin uskonnoissa ja nimenomana shamanismissa"

      • jumalan-tulenkantaja

        Niin sitten kun uskovat ovat temmatut Jeesuksen toimesta taivaaseen, ei enää tarvita kielillä puhumista.

        Huomatkaa, että alla on jo jehovien UM eli uuden maailman käännöksestä. Otsikko jo valehtelee. Jehoviin ei siis voi luottaa yhdessäkään Uskoa Tai Jeesusta tai Raamattua koskevass asiassa. Se on muka raamatun mukaan ja alla on UM.

        Siitäpä nyt saadaan yksi esimerkki, miten Jehovalaiset ovat väärentäneet raamattua.

        8.Rakkaus ei koskaan häviä. Mutta profetoiminen katoaa, kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto häviää.
        9.Tietomme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista.
        10.Kun täydellinen tulee, katoaa vajavainen.
        [Jumalan Kansan Raamattu: 1Kor. 13:8-10]

        Eli siinä sama kohta oikeasta Raamatusta. Ei Uuden maailman käännöksestä, joka on siis väärennetty raamattu. ELi kyseinen kohta tarkoitta sitä, että kun Jeesus tulee hakemaan taivaaseen omansa, eli uskovat, katoaa kielillä puhuminen, koska sitä ei sitten tarvita.

        Muistakaa jokainen ihminen, joka tätä luette, että JEhovien opin päälle tai yhteistyössä ei voida perustaa mitään oikeaa Kristillistä Hengellistä Jeesukseen perustuvaa toimintaa.

        Jehovien oppi on harhaoppi. Näin sanotaan mm. Jehovien Uuden Maailman raamatun väännöksestä, oikean Pyhän RAamatun lopussa.

        Nämä ovat Raamatun viimeisiä lauseita.

        18.Minä todistan jokaiselle, joka kuulee tämän kirjan profetian sanat: Jos joku panee niihin jotakin lisää, panee Jumala hänen kärsittävikseen ne vitsaukset, jotka on kirjoitettu tähän kirjaan.

        19.Jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, ottaa Jumala pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.
        [Jumalan Kansan Raamattu: Ilm. 22:18-19]

        Jehovalaisuuteen ei ole mitään muuta ratkaisua, kuin luopua ja irtisanoutua siitä omalla suun tunnustuksella ja käytännön teoilla ja tulla uskoon Jeesukseen Kristukseen.

        Varokaa siis jokainen Jehovan todistajia näillä netetialueilla. Jehovalaisuus on demoni, jonka kanssa Jeesukseen uskova ei voi olla yhteistyössä. Jehovalaisuus ei johda taivaaseen ikuiseen iloon ja rauhaan Jumalan kanssa.

        Mutta Jeesus Kristus pelasta, ken tahtoo. Jehovista voi tulla uskovia, mutta kaiken pitää muuttua. Kuten hävittää jehovien raamatun väännökset jne. Ja tunnustaa usko Jeesukseen

        http://www.jeesusonherra.net/uskoontulo.htm

      • Lähimmäinen.
        jumalan-tulenkantaja kirjoitti:

        Onko tästä palstasta tullut "Helluntailaisten temmellyskenttä"?

      • vielä lisää...
        masa kirjoitti:

        Mihin aikaan Paavali viittasi puessaan nuo jakeet.

        Vuosiin 80-100 y.a.a:ko?
        Tai siihen kun Johannes kuoli?

        Vaiko siihen kun apostolien kautta,kätten päälle panemisen kautta,jotkut opetuslapset saivat Pyhältä Hengeltä näitä lahjoja.Tuolloin viimeiset tämä armolahjan omistavat olisivat kuolleet ehkä noin vuonna 150 y.a.a.
        Luetaanpa mitä Paavali sanoi jakeissa jae 12.

        "Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta,kuin arvoitusta,mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin.Nyt tietoni on vielä vajavaista,mutta KERRAN se on TÄYDELLISTÄ....."

        Milloin tuo aika olisi?
        Milloin Paavali odotti tietonsa olevan täydellistä?
        Vuonna 100 tai 150 tai silloin kun raamattumme koottiin noin vuonna 300?
        Kenet ja milloin Paavali odotti näkevänsä kasvoista kasvoihin?

        Joskus Jt:t viittaavat tämän tiedon olevan raamatun kokonaisuudessaan.

        Miten silloin voidaan puhua:"kasvoista kasvoihin"?
        On oltava kysymys Jumalasta ja Jeesuksesta!

        Mitä sitä ennen tapahtuu?
        Profetoimista ja kielilläpuhumista.Aina tähän päivään asti ja siihen päivään kun uskovat näkevät Kristuksen kasvoista kasvoihin.

        Siksi onkin todisteita kautta historian ajoista jolloin kielilläpuhuminen ja profetoiminen on ollut voimissaan.

        9 Vääryyden ihminen tulee Saatanan vaikutuksesta suurella voimalla, tehden petollisia tunnustekoja ja ihmeitä. (2. Tess. 2:9, KR92)

        Osasit paremmin lukea lokakuussa 1984 kun olimme samalla Tienraivaajien Palveluskoulun kurssilla nro 34...

        Näin sen näin.

      • masa
        vielä lisää... kirjoitti:

        ...hölynpölyyn sitä on aikaansa tullut laitettua.

        Näin sen näen.
        Toivottavasti Herra Jeesus avaa sinunkin sydämesi ja suomut putoaa silmiltäsi eli a la vartiotorni.
        Totuus näet vapauttaa ja se totuus ei ole järjestön tarinat.

        Näin senkin näen.

      • Ohdake

        Ja voit varmasti ihan ystävällismielisesti ja selkeästi kertoa, mikä tämä täydellinen oli ja milloin se on saapunut?

        Kiitos.

      • Ohdake
        vielä lisää... kirjoitti:

        9 Vääryyden ihminen tulee Saatanan vaikutuksesta suurella voimalla, tehden petollisia tunnustekoja ja ihmeitä. (2. Tess. 2:9, KR92)

        Osasit paremmin lukea lokakuussa 1984 kun olimme samalla Tienraivaajien Palveluskoulun kurssilla nro 34...

        Näin sen näin.

        Oletko tutustunut tähän henkilöön?

        http://www.share.fi/ihmeet/main.php

        Monet ovat laskeneet hänen nimestään pedon luvun 666.
        Katsopa, mitä hänestä kerrotaan sharen sivuilla.

      • fger.
        Ohdake kirjoitti:

        Ja voit varmasti ihan ystävällismielisesti ja selkeästi kertoa, mikä tämä täydellinen oli ja milloin se on saapunut?

        Kiitos.

        Onko ’kielilläpuhumisen’ määrä jatkua, kunnes tulee se, mikä on ”täydellistä”?

        1. Korinttilaiskirjeen 13:8:ssa puhutaan useista ihmelahjoista – profetoimisesta, kielistä ja tiedosta. Jae 9 viittaa jälleen kahteen näistä lahjoista – tietoon ja profetoimiseen – sanoessaan: ”Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista.” (KR-38.) Sitten 10. jae sanoo: ”Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista.” (KR-38.) Sana ”täydellistä” on käännetty kreikkalaisesta sanasta te′lei·on, joka välittää ajatuksen täysikasvuisuudesta, kokonaisuudesta tai täydellisyydestä. Huomaa, että kielten lahjan ei sanota olevan ”vajavaista” tai ”osittaista”. Sen sijaan ”profetoimisen” ja ”tiedon” sanotaan olevan sellaista. Toisin sanoen vaikka varhaiskristityillä oli nuo ihmelahjat, he ymmärsivät Jumalan tarkoituksen vain epätäydellisellä eli osittaisella tavalla. Mutta kun profetiat täyttyisivät, kun Jumalan tarkoitus toteutuisi, tulisi se, ”mikä täydellistä on”. Tässä ei siis ilmeisesti puhuta siitä, kuinka kauan kielten lahja olisi voimassa.

        Raamattu ilmaisee kuitenkin, kuinka kauan ’kielten lahja’ kuuluisi kristittyjen kokemuksiin. Se kertoo, että tämä ja muut hengen lahjat välitettiin ihmisille aina siten, että Jeesuksen Kristuksen apostolit panivat kätensä heidän päälleen tai olivat läsnä (Apt. 2:4, 14, 17; 10:44–46; 19:6; ks. myös Apt. 8:14–18). Kun siis he ja ne, jotka olivat saaneet nuo lahjat sillä tavoin, kuolivat, Jumalan hengen toiminnasta johtuneitten ihmelahjojen on täytynyt päättyä. Tämä näkemys on sopusoinnussa noiden lahjojen tarkoituksen kanssa, joka ilmaistaan Heprealaiskirjeen 2:2–4:ssä. rs 153

    • puhetta

      1.KORINTTILAISILLE 13: UM

      "9 Samoin jos tekään ette esitä kielellä helposti ymmärrettävää puhetta, mistä tiedetään, mitä puhutaan? Tehän puhutte ilmaan.

      10 Maailmassa voi olla niin monenlaisia puheääniä, ja kuitenkaan ei yksikään ole vailla merkitystä.

      11 Ellen siis ymmärrä puheäänen sisällystä, niin minä olen puhuvalle vieraskielinen, ja puhuva on minulle vieraskielinen.

      12 Niin tekin, koska palavan innokkaasti haluatte hengen lahjoja, tavoitelkaa sitä, että teillä on niitä runsaasti seurakunnan rakennukseksi.

      28 Mutta ellei tulkkia ole, niin pysyköön hän vaiti seurakunnassa ja puhukoon itselleen ja Jumalalle.

      • Emeritus-Corrector

        Huomasitkos, että tuo kohta osoitti, että kielillä puhuminen saattoi olla myös sellaista jota toiset kristityt eivät ymärtäneet. Ts. sellainen puhuminen ei siis ollut itsessään väärää tahi väärästä lähteestä, vaan hiljaa piti olla siksi, että tulkkaamattomana se ei olisi rakentanut seurakuntaa.

        Mitä tulee jehovien väitteeseen siitä, että "kun tulee se, mikä täydellistä on" viittaisi aikaan jolloin Raamatun kirjoitukset olisivat valmiit, niin väite on järjetön, koska Uusi testamentti kanonisoitiin vasta jolloinkin 300-luvulla, Elikä ei Paavalilla ja kumppaneilla ollut käsitystä mistään tulavaisuuden "valmiista Raamatusta". Ei, vaan heille pyhät kirjoitukset olivat niitä samoja kirjoituksia joita fariseuksetkin käyttivät. (Saddukeuksethan eivät muistaakseni pitäneet pyhinä kirjoituksina muita kuin Mooseksen kirjoja ja ehkä Joosuan kirjaa.)

        -Corrector-

    • ....ja nimenomana shamanism...

      >>Helluntailais-karismaattisessa liikkeessä esiintyvät ns. yliluonnolliset, poikkeukselliset armolahjat kuten kielilläpuhuminen, profetoiminen erikoisena puheena tai sellainen rukouksella parantaminen, joka antaa parannettavalle jonkun kokemuksen, esim. kaatumisen selälleen tai lämpimän aallon, ovat yleisuskonnollisia ja hurmoksellisia eli ekstaattisia ilmiöitä. Ne kuuluvat ensimmäisen uskonkappaleen alueelle, ei kolmannen. Niiden ilmeneminen ei vaadi uskoa Jeesukseen Kristukseen. Siksi täsmälleen samoja ilmiöitä tavataan muissakin uskonnoissa ja nimenomana shamanismissa.

      Ekstaattisuudella tarkoitan kykyä siirtyä normaalista sieluntilasta "toisenlaiseen", ei-tavalliseen sieluntilaan, "joutua pois suunniltaan", "langeta loveen" (4 Moos 24:4, KR 38). "Ekstaasi, hurmos kohottaa tai tempaa ihmisen irti omasta itsestään, tämä on ilmaistu sanoissa olla suunniltaan. Ihminen on kokonaan Jonkun tai Jonkin vallassa. Siinä minkä vallassa ihminen on, ilmenee melkoista vaihtelua" (Torsten Nilsson).

      Erityisen vaikeaksi asian tekee se, että Jeesus varoittaa vääristä profeetoista. Nämä ovat profetoineet kuitenkin nimenomaan Jeesuksen nimessä, ei siis omassa nimessään. Mikä vielä yllättävämpää, he ovat Jeesuksen nimessä karkottaneet pahoja henkiä, siis saavuttaneet hyviä tuloksia, auttaneet ihmisiä ja tehneet Jeesuksen nimessä myös näkyviä voimatekoja. Kuitenkin Jeesus sanoo heille: "En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät" (Matt 7:22-23).

      • masa

        Tämä asia on "pahanpalvelijalle" herkullinen paikka laittaa eksytystään.

        On oltava tarkkana ettei mene kaikenlaisen eksytyksen perässä.
        Juuri suurilla ihmeteoilla "pröystäilevät" voivat olla ne jotka Jeesus toimittaa kadotukseen.
        Kielillä puhuminen oli erityisesti voimissaan alkuseurakunnassa ja vielä joitain satoja vuosia sen jälkeen.

        En nyt muista tarkalleen tapausta historian kirjoista kun noin vuonna 220 oli lähi-idässä kaste tilaisuus jossa kastettiin intialaisia uskoon tulleita.
        Noustessaan vedestä he alkoivat puhua kieliä joita puhuttiin heidän kotimaassaan.
        Samaa on tapahtunut myöhemminkin.

        Mutta sitten on näitä tapauksia,joissa tulkitsijaa ei ole ollut ja pölinää on riittänyt ja tilaisuus on muuttunut sekasortoiseksi.

        Joskus jopa on käynyt niin että vieraan kielen ymmärtäjä on ollutkin paikalla ja teksti on ollut luokkaa:"sensuroitu".

        Ei muisteta sitä että "Jos puhutaan kieliä,vain kaksi tai enintään kolme saa puhua,kukin vuorollaan ja jonkun on tulkittava puhetta.Ellei tulkitsijaa ole,puhuja olkoon seurakunnan parissa vaiti ja puhukoon vain itselleen ja Jumalalle.".

        Siis "seurakunnan parissa vaiti" eli puhukoot kotonaan.1.Kor.14:27-33.

        Näitä kahta lahjaa yhdistetään paljon toisiinsa.Profetoimisen lahjaa ja kielilläpuhumisen lahjaa.
        On mielenkiintoista että jakeessa 32 kerrotaan siitä että profeetat pystyvät hallitsemaan henkilahjaansa.Miksi ei myös kielilläpuhujat?
        Jos hallitsee lahjaansa osaa myös pitää suunsa tarvitessa kiinni ja jatkaa kotonaan yksin jumalan kanssa.

      • Jouni

        masa:
        "En nyt muista tarkalleen tapausta historian kirjoista kun noin vuonna 220 oli lähi-idässä kaste tilaisuus jossa kastettiin intialaisia uskoon tulleita.
        Noustessaan vedestä he alkoivat puhua kieliä joita puhuttiin heidän kotimaassaan."

        Joo tuohon uskon, sillä itselläni on samanlainen kokemus ;)

        PS.Suomi on kaksikielinen maa: Suomi ja Ruotsi (sekä rannikkoruotsi, jota en kuitenkaan koskaan tullut puhuneeksi)

      • masa
        Jouni kirjoitti:

        oli vähän muuta kuin nykyään ja he alkoivat juuri puhumaan niitä kieliä jota aikaisemmin eivät osanneet.Paikalla oli joitain muitakin sen alueen ihmisiä jotka eivät ottaneet uskoa heti vastaan,mutta ottivat sen jälkeen kun kuulivat omaa kaukaista kieltään.
        Eli aivan samoin kun raamatun sivuilla kun Pietari alkoi julistaa.

      • 8hjk6

        Eräs, joka oli puhunut kielillä ensi kertaa elämässään, kertoi: "Sisälläni oli polttava tunne, värisin vilusta ja hikosin suuria hikipisaroita, vapisin ja jäseniäni heikotti."

        Kielilläpuhumiskokemukseen liittyy usein epätavallista käyttäytymistä, joka häiritsee joitakuita. Esimerkiksi "muuan tyttö melkein tukehtui omaan sylkeensä oiettuaan suoraksi tuolissaan siten, että niska nojasi vasten selkänojaa, kantapäät olivat lattiassa ja jalat sojottivat jäykkinä". Erään seurakunnankokouksen aikana "muuan mies teki kuperkeikkoja kirkon toisesta päästä toiseen".

        Professori William J. Samarin kirjoittaa: "Joillekuille kielilläpuhuminen on Pyhässä Hengessä kastamisen ehto." Jos ihminen ei saa tätä kokemusta, hänet "saadaan tuntemaan itsensä hieman vaillinaiseksi". Sitä pidetään myös "vastauksena rukoukseen ja vakuutena Jumalan rakkaudesta ja hyväksymyksestä". Toisten mielestä se jättää heille sisäisen sopusoinnun, ilon ja rauhan tunteen, ja he tuntevat itsensä "voimakkaammiksi" ja heidän "identiteettinsä kasvaa".

        w92 15/8 3

      • masa
        8hjk6 kirjoitti:

        kielilläpuhuminen koetaan ilmestymäksi armolahjoista ollaan hakoteillä.

        Armolahjat on moninaiset ja vaikka Paavalikin sanoi:"tahtoisin teidän kaikkien puhuvan kielillä" ei se tarkoittanut että kaikki puhuisi.

        Monet muut armolahjat jäisivät ilmestymästä jos näin olisi.
        Kuka sitten esim.toteuttaisi antamisen armolahjaa?
        Tai opettamisen?

    • Väiskä

      "Mielestäni aikanamme uskovien eksyttämiseksi demoniset ja okkultistiset vallat ovat saaneet ja niille on annettu erikoinen taito ottaa käyttöönsä kaikki Raamatussa mainitut ns. yliluonnolliset armolahjat, karismat.

      Helluntailaisuuden tutkijat ovat nähneet eräänä liikkeen kasvun salaisuutena sen kyvyn hyödyntää mitä erilaisimpia paikallisiin kulttuureihin ja uskontoihin ja uskomuksiin liittyviä piirteitä, näin esim. Koreassa shamanistisia piirteitä. Samoin "helluntailais-karismaattisuuteen kuuluu Afrikassa voimakkaita animistisia piirteitä" (Veli-Matti Kärkkäinen, Viisi pneumatologista kokousta, TAA 5/99, s. 462). Tärkeitä ovat tässä varovaiset ilmaukset "shamanistiset ja animistiset piirteet".

      Itse näen, että käsittämättömällä tavalla tällaiset "piirteet" ja niiden takana olevat vallat osaavat jäljitellä elävää kristillisyyttä ja pettää vanhojakin uskovia. Niille on annettu suuri lumoamisvoima. "Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen" (2 Tess 2:11). "Ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin" (Matt 24:24). "Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden. Ja se villitsee maan päällä asuvaiset niillä ihmeillä, joita sen sallittiin tehdä" (Ilm 13:13-14a).

      Nämä henkivallat osaavat mitä uskottavimmin jäljitellä Kristus-uskon näkyviä tunnusmerkkejä ja sen ilmenemismuotoja. Eksytys tulee yhä hienosyisemmäksi. Nuo henget ovat tavattoman notkeita, mukautumiskykyisiä ja rohkeita. "Eikä ihme, sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi" (2 Kor 11:14). Ne eivät edes pelkää käyttää kristillisen uskomme ydinsanoja kuten ristiinnaulittu Jeesus, Jeesuksen veri, Jeesuksen ylösnousemus, sillä nämä sanat kertovat historiallisesta tapahtumasta. Pakkohan riivaajienkin on pitää niitä totena "ja vapisevatkin" (Jaak 2:19). Nämä vallat eivät pelkää myöskään käyttää Raamatun lauseita, jolloin Raamatun ulkonaisen käytön pohjalta tulee entistä vaikeammaksi erottaa, mikä on se voima, valta ja henki, joka nyt käyttää näitä raamatunlauseita.

      Väitän, että okkultistiset ja demoniset henget ovat erittäin kiinnostuneita sellaisesta uskovasta, joka on avannut sielunsa ovet hurmoksellisuudelle. Ne haluavat livahtaa sisään vartioimattomasta ovesta. Vain valvovalla omallatunnolla vaeltava uskova, joka suostuu koko ajan Raamatun sanan tutkivaan ja koettelevaan kontrolliin pysyy hengellisesti terveenä ja raittiina puhuessaan kielillä tai profetoidessaan. Vain silloin hän todella rakentaa oikein uskonelämäänsä ja seurakuntaa. Armolahjojen sokea, arvostelukykyä vailla oleva käyttö meidän ajassamme vie aina harhaan."

      http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/teemat/teemat1h.htm

    • lkk9looko

      Psyykkisellä tasolla voidaan ihmiseen vaikutaa. en ole perehtynyt muuta kuin näytöstasolla asioihin. Kuitenkin sen verran tiedän itsekin, että jos joku osoitaa kannustusta vaikeassa tilanteessa, helposti luottaa henkilöön.

      Henkilö saattaa osoittua miksi tahansa. Oman edun tavittelijaksi, ihan maallisesti tai sitten jonkun srk:n pienimmäksi, joka saa etua teostaan seurakunnan sisällä.

      • Haitilla

        Helposti mieleemme nousee kysymus, että "voiko kyky 'puhua kielillä' tulla jostakin muusta lähteestä kuin tosi Jumalalta?

        1. Joh. 4:1: "Rakkaat, älkää uskoko jokaista henkeytettyä ilmausta ["jokaista henkeä", KR-38], vaan koetelkaa henkeytetyt ilmaukset nähdäksenne, ovatko ne Jumalasta." (Ks. myös Matt. 7:21–23; 2. Kor. 11:14, 15.)

        Nykyään 'kielillä puhuvien' joukossa on helluntailaisia ja baptisteja sekä myös roomalaiskatolilaisia, episkopaaleja, metodisteja, luterilaisia ja presbyteriaaneja.

        Jeesus sanoi, että pyhä henki 'opastaisi hänen opetuslapsensa koko totuuteen' (Joh. 16:13).

        Uskovatko kaikkien näiden uskontojen jäsenet, että muut, jotka myös 'puhuvat kielillä', on opastettu "koko totuuteen"? Kuinka näin voisi olla, koska nämä kaikki eivät ole yksimielisiä? Mikä henki tekee heille mahdolliseksi 'puhua kielillä'?

        Fountain Trustin ja Englannin kirkon evankelisen neuvoston yhteislausunto myönsi: "Olemme myös tietoisia siitä, että samanlainen ilmiö voi tapahtua okkulttisen/demonisen vaikutuksen alaisuudessa." (Gospel and Spirit, julk. Fountain Trust ja Englannin kirkon evankelinen neuvosto, huhtikuu 1977, s. 12.)

        Kirja Religious Movements in Contemporary America (toim. Irving I. Zaretsky ja Mark P. Leone, Princeton, New Jersey, USA, 1974, L. P. Gerlachin lausunto, s. 693) kertoo, että Haitissa 'kielilläpuhuminen' on luonteenomaista sekä helluntailaisille että voodoouskonnoille. (Ks. myös 2. Tess. 2:9, 10.)

        rs - Kielilläpuhuminen

    • ADGJ

      ><
      Kirjassaan Tongues of the Spirit Cyril G. Williams sanoo olevan mahdollista, että "epäonnistumisen tunne ja 'kielten' haluaminen liittyvät toisiinsa". Hän kuvailee kielilläpuhumista vapautumismekanismiksi, jolla on "terapeuttista arvoa jännityksen vähentämisessä" ja "sisäisen ristiriidan selvittämisessä". Turhautumisen kirkon työssä, tunneperäisen paineen, uralla epäonnistumisen, omaisen kuoleman, kotona ilmenevien paineiden tai perheenjäsenen sairauden sanotaan olevan osasyynä hurmokselliseen puheeseen.

      Samalla tavoin John P. Kildahl sanoo kirjassaan The Psychology of Speaking in Tongues, että "ahdistuneisuus on kielilläpuhumiskyvyn kehittämiselle välttämätön edellytys". Kun kielilläpuhujien elämää tutkittiin ja heitä haastateltiin perusteellisesti, saatiin selville, että "yli 85 prosenttia kielilläpuhujista oli käynyt läpi selvästi määriteltävän ahdistuneisuuden kauden juuri ennen kokemustaan kielilläpuhumisesta".

      Esimerkiksi muuan äiti halusi puhua kielillä voidakseen rukoilla syöpää sairastavan poikansa puolesta.

      Eräs mies alkoi puhua kielillä ollessaan epätietoinen siitä, ottaako vastaan hänelle tarjottu ylennys työssä.

      Muuan toinen nainen alkoi puhua kielillä viikon kuluessa siitä, kun hänen miehensä oli liittynyt AA-liikkeeseen.
      ><

      w92 15/8 3

      • jumalan-tulenkantaja

        Oikea kielillä puhuminen on Pyhän Hengen lahja. Raamattu sanoo että kielillä puhuva rakentaa itseään. Kun on kyse Jumalan asioista, täytyy lukea Pyhästä RAamatusta, miten ne toimivat.

        Kielilläpuhuminen on hyvä lahja, koska kielillä Puhuva rakentaa itseään!

        4.Kielillä puhuva rakentaa itseään, mutta profetoiva rakentaa seurakuntaa.
        [Jumalan Kansan Raamattu: 1Kor. 14:4]

        Alla Pyhän Raamatun uudessa testamentissa on kohta, jossa käsitellään kielilläpuhumista.

        4. He kaikki tulivat täyteen Pyhää Henkeä ja alkoivat puhua muilla kielillä sen mukaan, mitä Pyhä Henki antoi heille puhuttavaksi.

        5.Jerusalemissa asui juutalaisia, jumalaapelkääviä miehiä, kaikista kansoista taivaan alla.

        6.Tämän äänen kuuluessa paikalle kokoontui paljon kansaa, ja hämmästys valtasi kaikki, sillä kukin kuuli heidän puhuvan hänen omaa kieltään.

        7.Ymmällä ja ihmeissään he kyselivät: "Eivätkö nämä kaikki, jotka puhuvat, ole galilealaisia?

        8.Kuinka me sitten kuulemme kukin oman synnyinmaamme kieltä?

        9.Me parttilaiset, meedialaiset, eelamilaiset, ja jotka asumme Mesopotamiassa, Juudeassa, Kappadokiassa, Pontossa, Aasiassa*,

        10.Frygiassa, Pamfyliassa, Egyptissä, Kyrenen puoleisen Libyan alueilla, ja täällä oleskelevat roomalaiset, juutalaiset ja käännynnäiset,

        11.kreetalaiset ja arabit, me kukin kuulemme heidän puhuvan omalla kielellämme Jumalan suurista teoista."

        12.He olivat kaikki ihmeissään tietämättä, mitä ajatella, ja he kyselivät toinen toiseltaan: "Mitä tämä mahtaakaan olla?"

        13.Jotkut taas pilkkasivat heitä ja sanoivat: "He ovat täynnä makeaa viiniä."

        14. Pietari astui esiin niiden yhdentoista kanssa ja puhui heille kovalla äänellä: "Miehet, juutalaiset ja kaikki Jerusalemissa asuvat, olkoon tämä teille tiettävä, ja ottakaa sanani korviinne.

        15.Eivät nämä ole juovuksissa kuten te luulette. Onhan nyt vasta päivän kolmas tunti*.

        16.Tämä on sitä, mistä profeetta Jooel sanoi:

        17.'Viimeisinä päivinä on tapahtuva, sanoo Jumala, että minä vuodatan Henkeni kaiken ihmissuvun* päälle. Silloin teidän poikanne ja tyttärenne profetoivat, nuorukaisenne näkevät näkyjä ja vanhuksenne saavat ennusunia.

        18.Myös palvelijaini ja palvelijattarieni päälle minä vuodatan Henkeäni, ja he profetoivat.

        19.Minä annan näkyä ihmeitä ylhäällä taivaalla ja merkkejä alhaalla maan päällä, verta, tulta
        ja savupatsaita.

        20.Aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu [kuin] vereksi*, ennen kuin tulee Herran päivä, se suuri ja loistava.

        21.Ja on tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.'

        22.Te Israelin miehet, kuulkaa nämä sanat: Jeesus Nasaretilainen oli mies, josta Jumala todisti teille voimateoilla, ihmeillä ja merkeillä, mitä Jumala teki hänen kauttaan teidän keskuudessanne, kuten itse tiedätte.

        23.Hänet luovutettiin teille niin kuin Jumala oli ennalta suunnitellut ja nähnyt. Lakia tuntemattomien* miesten käsillä te naulitsitte hänet ristiin ja surmasitte.

        24.Mutta Jumala herätti hänet ja päästi kuoleman kivuista, kuten ei ollutkaan mahdollista, että kuolema olisi voinut pitää hänet vallassaan.

        25.Daavid sanoo hänestä: 'Minä näen Herran alati edessäni, sillä hän on oikealla puolellani, etten horjahtaisi.

        26.Siksi minun sydämeni iloitsee ja kieleni riemuitsee, ja myös ruumiini on lepäävä toivossa.

        27.Sinä et jätä sieluani tuonelaan* etkä salli Pyhäsi ruumiin maatua*.

        28.Sinä osoitat minulle elämän tiet, sinä täytät minut ilolla kasvojesi edessä.'

        29.Miehet, veljet, kantaisästämme Daavidista voin rohkeasti sanoa, että hän on kuollut ja haudattu. Onhan hänen hautansa keskellämme vielä tänäkin päivänä.

        30.Daavid oli profeetta ja tiesi, että Jumala oli valalla vannoen luvannut asettaa hänen oman jälkeläisensä* hänen valtaistuimelleen.

        31.Siksi hän ennalta nähden puhui Kristuksen ylösnousemuksesta ja sanoi, ettei hän ollut jäävä tuonelaan, eikä hänen ruumiinsa ollut maatuva.

        32.Tämän Jeesuksen on Jumala herättänyt, ja sen todistajia me kaikki olemme.

        33.Jumalan oikealle puolelle korotettuna hän on Isältä saanut hänen lupaamansa Pyhän Hengen, jonka vuodattamisen te näette ja kuulette.

        34.Eihän Daavid noussut taivaisiin, vaan hän itse sanoo: 'Herra sanoi minun Herralleni: Istu minun oikealle puolelleni,

        35.kunnes panen vihollisesi jalkojesi astinlaudaksi'.

        36.Varmasti tietäköön siis koko Israelin kansa, että Jumala on asettanut Herraksi ja Kristukseksi tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte."
        [Jumalan Kansan Raamattu: Ap. t. 2:4-36]

      • masa

        olemme haluamaan?
        Pyhä Henki tekee mitä tahtoo ja meidän haluamisemme ei ole paljoakaan kiinni Pyhän Hengen ilmentymiselle.
        Voimme kuitenkin rukoilla Pyhää Henkeä ja jos niin kävisi että saisimme jonkun erityislahjan olisi se tietenkin kiitoksen aihe.

        erityislahjoilla tietenkin armolahjoja Pyhältä hengeltä.

    • jumalan-tulenkantaja

      Jehovan todistajilla ei voi olla aitoja Pyhän Hengen armolahjoja, jotka on mainittu 1 Korinttolaiskirje 12 luvussa. Kuten profetoimisen lahja, tai parantamisen armolahjat. Nyt on siis kyse oikeasta RAamatusta eikä ns. Jehovalaisten Uuden Maailman väärennöksestä!

      Koska Jehovat eivät kunnolla uuden Testamentin mukaisesti tunnusta Jeesusta Kristusta Jumalana, pelastajana, ja syntien anteeksiantaja, jonka kautta on pääseminen iankaikkiseen elämään taivaaseen, heissä ei siten ole PYhää Henkeä, eivätkä he ole vielä pelastuneita. Eri asia on kun joku lähtee pois jehovien lahkosta tekee siis parannuksen siitä harhaopista ja tulee uskoon, niin hänellä on pääsy todelliseen uskoon Jeesukseen.

      Jehovalaisuus on demoni, sitä hallitsee paha henkivalta ja heidän oppinsa on harhaoppia. Ei Pyhään Raamattuun perustuvaa. Heidän raamattunsa ns. uuden maailman käännös lainaa jokin verran Pyhää Raamattua, mutta vääristelee sitä sanan sieltä sanan täältä. Eli siihen ei voi luottaa tippaakaan. JOkainen asia on tiedettävä oikeasta raamatusta. Pyhä Raamattu, esimerkiksi 1933/1938 käännös. Tai vaikka Jumalan Kansan Pyhä Raamattu tai sitten Raamattu Kansalle käännös. Siinä kolme oikeata suomenkielistä Raamattua.

      Jehovalaisten kanssa ei myöskään kannata väitellä ellei uskovalla ihmisellä ole vielä armolahjoja juuri siitä 1 kor 12 luettelosta. Koska niiden kautta voi kuulla oikeasti Jumalaa, Pyhää Henkeä.

      Jehovalaisuudesta päsee eroon eroamalla siitä ja hävittämällä kirjallisuuden, ja erityisesti suun tunnustuksella näin.

      1. Irtisanoudun Jehovalaisuudesta. Jeesuksen Kristuksen nimessä ja veressä pyydän kaikki syntini anteeksi. Tahdon taivaaseen ikuiseen iloon.

      Lue vielä ohje alla linkissä, miten voi tulla uskoon. Tämä kenelle tahansa, joka haluaa tulla uskoon tai luopua jehovalaisuudesta.

      http://www.jeesusonherra.net/uskoontulo.htm

      Jehovalaisuus on vaarallinen tietämättömyyden tila, joka ei siis vie taivaaseen, eikä muuta ikuista elämää ole kuin taivas tai helvetti sen mukaan, uskooko ihminen Jeesukseen!

      http://www.jeesusonherra.net/armolahjat.htm

      Jos joku henkilö tulee ulos jostakin henkivaltojen painostuksesta, kuten jehovalaisuudesta, hänen on hyvä harjoitella armolahjojen käyttöä toisten pidempään Jeesukseen uskossa olleiden kanssa. Seurakunnassa tai kotikokouksessa. JA on huomattava, että armolajat annetaan Pyhän Hengen toimesta, niitä ei matkia. Siinä nimen omaan ei ole kyse mekaanisesta toiminnasta, niin kuin jehovlaisilla on.

      Mutta todella jokainne jehovalainen, joka tämän luette. PElastakaa nahkanne ja lähtekää pois sieltä! Tulkaa uskoon Jeesukseen KRistukseen, joka on elävä!

      http://www.jeesusonherra.net

      • Lähimmäinen.

        Kielilläpuhuminen

        Määritelmä: Joillekuille varhaiskristillisen seurakunnan opetuslapsille pyhän hengen välityksellä annettu erikoiskyky, jonka avulla he saattoivat saarnata tai muutoin kirkastaa Jumalaa muulla kuin omalla kielellään.

        Sanooko Raamattu, että kaikki, joilla olisi Jumalan henkeä, ’puhuisivat kielillä’?

        1. Kor. 12:13, 30: ”Totisesti meidät kaikki kastettiin yhdellä hengellä yhdeksi ruumiiksi – –. Eihän kaikilla ole parantamislahjoja? Eiväthän kaikki puhu kielillä?” (Myös 1. Kor. 14:26.)

        1. Kor. 14:5: ”Tahtoisin tosin teidän kaikkien puhuvan kielillä, mutta pidän parempana, että profetoitte. Profetoiva onkin suurempi kuin kielillä puhuva, ellei tämä myös tulkitse, jotta seurakunta saisi rakennusta.”

        Todistaako hurmioitunut puhe kielellä, jota henkilö ei ole koskaan aikaisemmin oppinut, että hänellä on pyhää henkeä?

        Voiko kyky ’puhua kielillä’ tulla jostakin muusta lähteestä kuin tosi Jumalalta?

        1. Joh. 4:1: ”Rakkaat, älkää uskoko jokaista henkeytettyä ilmausta [”jokaista henkeä”, KR-38], vaan koetelkaa henkeytetyt ilmaukset nähdäksenne, ovatko ne Jumalasta.” (Ks. myös Matt. 7:21–23; 2. Kor. 11:14, 15.)

        Nykyään ’kielillä puhuvien’ joukossa on helluntailaisia ja baptisteja sekä myös roomalaiskatolilaisia, episkopaaleja, metodisteja, luterilaisia ja presbyteriaaneja. Jeesus sanoi, että pyhä henki ’opastaisi hänen opetuslapsensa koko totuuteen’ (Joh. 16:13). Uskovatko kaikkien näiden uskontojen jäsenet, että muut, jotka myös ’puhuvat kielillä’, on opastettu ”koko totuuteen”? Kuinka näin voisi olla, koska nämä kaikki eivät ole yksimielisiä? Mikä henki tekee heille mahdolliseksi ’puhua kielillä’?

        Fountain Trustin ja Englannin kirkon evankelisen neuvoston yhteislausunto myönsi: ”Olemme myös tietoisia siitä, että samanlainen ilmiö voi tapahtua okkulttisen/demonisen vaikutuksen alaisuudessa.” (Gospel and Spirit, julk. Fountain Trust ja Englannin kirkon evankelinen neuvosto, huhtikuu 1977, s. 12.) Kirja Religious Movements in Contemporary America (toim. Irving I. Zaretsky ja Mark P. Leone, Princeton, New Jersey, USA, 1974, L. P. Gerlachin lausunto, s. 693) kertoo, että Haitissa ’kielilläpuhuminen’ on luonteenomaista sekä helluntailaisille että voodoouskonnoille. (Ks. myös 2. Tess. 2:9, 10.)

        Onko nykyinen ’kielilläpuhuminen’ samanlaista kuin ensimmäisen vuosisadan kristityillä?

        Ensimmäisellä vuosisadalla hengen ihmelahjat, joihin sisältyi kyky ’puhua kielillä’, todistivat, että Jumalan suosio oli siirtynyt juutalaiselta palvontajärjestelmältä vastaperustetulle kristilliselle seurakunnalle (Hepr. 2:2–4). Koska tuo tarkoitus toteutui ensimmäisellä vuosisadalla, onko tarpeellista todistaa samaa asiaa yhä uudelleen meidän aikanamme?

        Kyky ’puhua kielillä’ antoi ensimmäisellä vuosisadalla vauhtia kansainväliselle todistustyölle, jonka Jeesus oli antanut seuraajiensa tehtäväksi (Apt. 1:8; 2:1–11; Matt. 28:19). Käyttävätkö ’kielillä puhuvat’ tuota kykyä nykyään sillä tavoin?

        Kun kristityt ’puhuivat kielillä’ ensimmäisellä vuosisadalla, heidän puheellaan oli merkitystä niille, jotka osasivat noita kieliä (Apt. 2:4, 8). Eikö nykyään ole niin, että ’kielilläpuhuminen’ on tavallisesti käsittämättömien äänien hurmioitunutta purkausta?

        Raamattu osoittaa, että ensimmäisellä vuosisadalla seurakuntien piti rajoittaa ’kielilläpuhuminen’ kahteen tai kolmeen ihmiseen, jotka puhuisivat kussakin kokouksessa; heidän piti puhua ”yksi kerrallaan”, ja jos läsnä ei ollut tulkkia, heidän piti pysyä vaiti (1. Kor. 14:27, 28, KR-38). Tapahtuuko sillä tavoin nykyään?

        Ks. myös pääaihetta ”Henki”, s. 77, 78.

        Saattaisiko pyhä henki johtaa karismaatikot tapoihin, jotka menevät yli sen, mitä Raamatussa sanotaan?

        2. Tim. 3:16, 17: ”Koko Raamattu on Jumalan henkeyttämä ja hyödyllinen opettamiseen, ojentamiseen, oikaisemiseen, kurittamiseen vanhurskaudessa, jotta Jumalan ihminen olisi täysin pätevä, täydelleen varustautunut kaikkeen hyvään työhön.” (Voiko jokin sanoma olla Jumalan henkeyttämä, jos se on ristiriidassa sen kanssa, mitä Jumalan henki paljasti Jeesuksen ja hänen apostoliensa välityksellä?)

        Gal. 1:8: ”Vaikka me julistaisimme tai enkeli taivaasta julistaisi teille hyvänä uutisena jotakin muuta [”toisenlaista sanomaa”, UTN] kuin sitä, minkä olemme teille hyvänä uutisena julistaneet, hän olkoon kirottu.”

        Todistaako niiden järjestöjen jäsenten elämäntapa, jotka suhtautuvat suosiollisesti ’kielilläpuhumiseen’, että heillä on Jumalan henkeä?

        Ilmaisevatko he ryhmänä huomattavassa määrin sellaisia hengen hedelmiä kuin lempeyttä ja itsehillintää? Ovatko nämä ominaisuudet selvästi niiden havaittavissa, jotka tulevat heidän palvontakokouksiinsa? (Gal. 5:22, 23.)

        Pitääkö heistä tosiaan paikkansa se, että he ”eivät ole osa maailmasta”? Ovatko he tämän vuoksi täysin omistautuneita Jumalan valtakunnalle, vai sekaantuvatko he maailman poliittisiin asioihin? Ovatko he pysyneet puhtaina verivelasta sota-aikana? Onko heillä ryhmänä hyvä maine siksi, että he välttävät maailman moraalitonta käytöstä? (Joh. 17:16; Jes. 2:4; 1. Tess. 4:3–8.)

        Voidaanko tosi kristityt nykyään tunnistaa kyvystä ’puhua kielillä’?

        Joh. 13:35: ”Tästä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on rakkaus keskuudessanne.”

        1. Kor. 13:1, 8: ”Jos minä puhun ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei ole rakkautta, minusta on tullut kumiseva pronssi tai kalskahteleva symbaali. Rakkaus ei koskaan häviä. Mutta mikäli on profetoimislahjoja, ne tulevat poistumaan; mikäli on kieliä, ne tulevat lakkaamaan.”

        Jeesus sanoi, että pyhä henki tulisi hänen seuraajiensa päälle ja että he tulisivat olemaan hänen todistajiaan maan ääriin asti (Apt. 1:8). Hän kehotti heitä ’tekemään opetuslapsia kaikkien kansakuntien ihmisistä’ (Matt. 28:19). Hän ennusti myös, että ’tämä valtakunnan hyvä uutinen tultaisiin saarnaamaan koko asutussa maassa todistukseksi kaikille kansakunnille’ (Matt. 24:14). Ketkä nykyään sekä ryhmänä että yksilöinä tekevät tätä työtä? Eikö meidän tulisi Jeesuksen sanojen mukaan tähyillä tätä todistetta siitä, että ryhmällä on pyhää henkeä?

        Onko ’kielilläpuhumisen’ määrä jatkua, kunnes tulee se, mikä on ”täydellistä”?

        1. Korinttilaiskirjeen 13:8:ssa puhutaan useista ihmelahjoista – profetoimisesta, kielistä ja tiedosta. Jae 9 viittaa jälleen kahteen näistä lahjoista – tietoon ja profetoimiseen – sanoessaan: ”Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista.” (KR-38.) Sitten 10. jae sanoo: ”Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista.” (KR-38.) Sana ”täydellistä” on käännetty kreikkalaisesta sanasta te´lei·on, joka välittää ajatuksen täysikasvuisuudesta, kokonaisuudesta tai täydellisyydestä. Huomaa, että kielten lahjan ei sanota olevan ”vajavaista” tai ”osittaista”. Sen sijaan ”profetoimisen” ja ”tiedon” sanotaan olevan sellaista. Toisin sanoen vaikka varhaiskristityillä oli nuo ihmelahjat, he ymmärsivät Jumalan tarkoituksen vain epätäydellisellä eli osittaisella tavalla. Mutta kun profetiat täyttyisivät, kun Jumalan tarkoitus toteutuisi, tulisi se, ”mikä täydellistä on”. Tässä ei siis ilmeisesti puhuta siitä, kuinka kauan kielten lahja olisi voimassa.

        Raamattu ilmaisee kuitenkin, kuinka kauan ’kielten lahja’ kuuluisi kristittyjen kokemuksiin. Se kertoo, että tämä ja muut hengen lahjat välitettiin ihmisille aina siten, että Jeesuksen Kristuksen apostolit panivat kätensä heidän päälleen tai olivat läsnä (Apt. 2:4, 14, 17; 10:44–46; 19:6; ks. myös Apt. 8:14–18). Kun siis he ja ne, jotka olivat saaneet nuo lahjat sillä tavoin, kuolivat, Jumalan hengen toiminnasta johtuneitten ihmelahjojen on täytynyt päättyä. Tämä näkemys on sopusoinnussa noiden lahjojen tarkoituksen kanssa, joka ilmaistaan Heprealaiskirjeen 2:2–4:ssä.

        Eikö Markuksen 16:17, 18 (KR-38) osoita, että kyky ’puhua uusilla kielillä’ olisi uskovien tunnusmerkki?

        Tulisi panna merkille, etteivät nämä jakeet viittaa ainoastaan ’uusilla kielillä puhumiseen’ vaan myös käärmeiden käsittelemiseen ja kuolettavan myrkyn juomiseen. Edistävätkö kaikki ’kielillä puhuvat’ myös näitä tapoja?

      • masa
        Lähimmäinen. kirjoitti:

        puuttumaan.

        Se oli kielilläpuhuminen silloin kun ei tulkitsijaa ole.Silloin henkilö puhuu Jumalalle.
        On paljon kokemuksia tänäkin päivänä siitä että joku puhuu kielillä kotonaan.Se ei aiheuta "hulinaa"kokouksissa.

        Henkilö rakentuu ja vahvistuu tälläisestä kokemuksesta.
        Sitä tapahtui jo alkuseurakunnan yhteydessä.
        Et aivan sellaista on-off asetelmaa en julistaisi mikä tuossa lähimmäisen kirjoituksessa oli.

        >>1. Joh. 4:1: ”Rakkaat, älkää uskoko jokaista henkeytettyä ilmausta [”jokaista henkeä”, KR-38], vaan koetelkaa henkeytetyt ilmaukset nähdäksenne, ovatko ne Jumalasta.” (Ks. myös Matt. 7:21–23; 2. Kor. 11:14, 15.)>>

        Millä tavalla SINÄ koettelet, onko jonkun armolahja Jumalasta vaiko ei?

        Jos kaikki olisivat saatanasta, niin miksi pitäisi koetella?

        Vai tuomitsetko ne suoraan saatanallisiksi, vain koska "erehtyväinen hallintoelimenne" on päättänyt, ettei armolahjoja enää ole koska "täydellinen" (joka on mikä) on tullut?

        *************

        >>Ilmaisevatko he ryhmänä huomattavassa määrin sellaisia hengen hedelmiä kuin lempeyttä ja itsehillintää? Ovatko nämä ominaisuudet selvästi niiden havaittavissa, jotka tulevat heidän palvontakokouksiinsa? (Gal. 5:22, 23.)>>

        Palvontakokouksissako näiden hengen hedelmien tulisi ilmetä? Missäs raamatunpaikassa niin sanotaan?
        Kyllä minä olen sitä mieltä, että hedelmien tulee näkyä ihan jokapäiväisessäkin elämässä.

        niin kopistelet nyt väärää puuta.En ole ollut samaa mieltä Jt:n kanssa 10 vuoteen,mutta tiettyä varovaisuutta on hyvä käyttää kun on kysymys näistä muutamasta armolahjasta.

        On tietenkin 18 muuta armolahjaa ja niiden kohdalla tilanne on helpompi.
        Kyllä Herra on antanut minulle lahjan uskosta.
        Kun ottaa kaiken sen huomioon mitä olen kokenut,niin eihän minulla pitäisi olla uskoa laisinkaan.
        On ihme että omaan uskon jota mikään ei heilauta.

    • TimoTaitava

      http://www.markolind.net/kuninkaansoturit/JUMALA9.htm ...josta lainauksia on suoritettu

      "Siirtykäämme nyt kuitenkin itse asiaan, eli kielilläpuhumiseen. Olet varmasti joskus ihmetellyt, huolimatta siitä, missä kirkkokunnassa Herraa palvelet, että miksi eivät kaikki ole saaneet kielillä puhumisen armolahjaa? Oletko sinä?

      Monet ovat rukoilleet tuota lahjaa, eivätkä ole saaneet. Minäkin rukoilin aikoinaan, ja rukoilen vieläkin (en tietenkään samanlaisia kieliä, kuin mitä usein hurmosliikkeissä esiintyy, vaan Raamatun opetuksen mukaisia kieliä)! Jos sinä et ole saanut hurmosliikkeiden opin mukaisia kieliä, niin kiitä siitä Jumalaa. Tulet kyllä huomaamaan, tätä lukua lukiessasi, että hurmosliikkeiden "pulinakielet" eivät ole se kielillä puhumisen armolahja, mistä Raamattu puhuu, vaan nuo tuollaiset kielet ovat perintöä pakanallisesta kulttuurista ja näin ollen, ikävä sanoa, saatanasta.

      Helluntailiikkeessä oli aikoinaan käsitys hengenkasteesta (on monilla vieläkin), sellainen, että ihminen ei ollut hengessä kastettu, jos ei puhunut kielillä. Kärjistynein tulkinta liikkeen sisällä oli, että ihminen ei ole edes uskossa, jos ei puhunut kielillä. Tämä vaikutti monen liikkeessä olevan jäsenen elämään siten, että peläten muiden luokittelevan maalliseksi, alkoivat he puhua itse keksityillä kielillä, pulisten ja kaikenlaisia lausahduksia päästäen.

      Monet liikkeen sisällä eivät sortuneet kuitenkaan tähän ja siksi heidät luokiteltiin toisen luokan uskoviksi. Näin ollen kyseiset hurmosliikkeet omalla väärällä, Raamatun vastaisella opetuksellaan ovat lisänneet ja lisäävät tänäkin päivänä raskaita taakkoja jäsentensä hennoille hartioille. Kuinka moni onkaan itkenyt itsensä uneen haaveillessaan kielistä, jotka tekisivät hänestä uskovaisen. Niin, kukapa ei haluaisi hyväksyntää...

      Hurmosliikkeiden opettajat opettavat armolahjoista! He väittävät itsellään olevan kaikkein eniten tietoa kyseisestä asiasta. Kuitenkin, he ovat kielilläpuhumisesta tehneet itselleen ja koko liikkeelle "tunnusmerkin". He luokittelevat keskuudessaan ihmisiä eri kasteihin, riippuen siitä, onko saanut kielet vai ei. He väittävät tietävänsä kaiken armolahjoista ja kuitenkaan edes sitä, ketä varten kielet ovat, he eivät tiedä!

      Oletko koskaan ajatellut, että kun Pyhä Henki, jonka tulisi johdattaa Jumalan lapsia Jeesuksen sanojen mukaan "kaikkeen totuuteen", tuntemaan Jumala Jeesuksessa Kristuksessa ja Hänen Sanansa eli Raamattu, ei ole monenkaan ihmisen kohdalla, joka väittää olevansa täyttynyt Pyhällä Hengellä, kuitenkaan johdattanut kyseistä ihmistä läheisempään suhteeseen Jumalan kanssa? Monet, jotka sanovat olevansa täyttyneitä Pyhällä Hengellä eivät kuitenkaan ole kasvaneet Raamatullisissa totuuksissa! Mistä johtuu, että kielillä puhuvat katolilaiset muuttuvat enemmin katolilaisiksi ja saman aikaisesti kielillä puhuvat helluntalaiset muuttuvat enemmän helluntalaisiksi, puhumattakaan babtisteista jne.? Jeesus sanoi; Joh.16:13"Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen"!

      Ihmisillä, jotka väittävät olevansa täyttyneitä Pyhällä Hengellä, tulisi olla myöskin jotakin näyttöä! Sillä sanoihan Jeesus: Matt.7:16-20"Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita? Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä. Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen.Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään."

      Kirkkokunnat, jotka opettavat armolahjoista ja väittävät itsellään niitä olevan, eivät kuitenkaan eroa kirkkokunnista, joilla ei kyseisiä armoituksia heidän mielestään ole, paremmalla vaelluksellaan! Kielillä puhumisen armolahja mm. helluntailiikkeen mukaan on uskovan kasvua varten. Miksi näissä hurmosliikkeissä esiintyy kuitenkin niin paljon lihallisuutta ja maailmallisuutta? He väittävät itsellään olevan kielilläpuhumisen lahjan ja kuitenkin elävät monesti jumalatonta elämää. Tämä ei päde tietenkään kaikkiin yksilöihmisiin, tiedän monia vilpittömiä ja vakaita Jeesuksen opetuslapsia mm. helluntailiikkeessä, mutta yleisesti ottaen tämä pätee. Jos omistaa kielillä puhumisen lahjan, jonka tarkoitus on hurmosopin mukaan kasvattaa lahjan saajaa, niin miksi ei kasvua ole useinkaan tapahtunut?

      Helluntailiike opettaa, että on olemassa kahdenlaisia kieliä, joita annetaan uskovalle. Otan lainauksen helluntailiikkeen "oppikirjasta", Isosta Raamatun Tietosanakirjasta osa 3, s.108; "Kielillä puhuttaessa voi UT:ssa olla kyseessä jokin muutoin tunnettu, mutta puhujalle vieras kieli. Useimmiten ei kuitenkaan ole kyse tavallisesta kielestä."

      Oletko koskaan miettinyt, että saarnaajat, jotka väittävät itsellään olevan kielilläpuhumisen armolahjan matkustaessaan vieraskielisiin maihin saarnaamaan armolahjoista, tarvitsevat tulkin? He itse opettavat, että on kahdenlaisia kieliä, toiset ns. enkelien kieliä ja toiset eri maiden kieliä. Miksi näissä hurmosliikkeissä saarnaajilla ei koskaan ole kuin vain yhdenlaisia kieliä? He opettavat kielilläpuhumisesta monia vilpittömiä Jumalan lapsia ja itse osaavat vain pulista ja saarnatessaankin tarvitsevat tulkkia. Jos heillä kerta on kielilläpuhumisen lahja, niin miksi he tarvitsevat tulkkia? Ja miksi Jumalan Pyhä Henki ei anna heille koskaan noita "toisenlaisia" kieliä

      Sen sijaan, että nämä hurmosliikkeet etsisivät vain nautintoja hengen maailmasta, he voisivat ruveta rukoilemaan todellista kielten puhumisen armolahjaa, kykyä puhua erimaiden kielillä. Hurmosliikkeet opettavat, kuten mm. helluntalaisuus, että kielillä puhumisen armolahja esiintyy kahdella tavalla, myös kykynä puhua eri maiden kieltä. Miksi heidän keskuudessaan ei tällaista kuitenkaan esiinny? Miksi vain pulinaa, josta ei kukaan saa mitään selvää ja joka näyttää usein aivan mielipuolisten touhulta? Jos Jumala todella vastaisi heidän rukouksiinsa, niin kuin he väittävät, niin miksi Hän ei antaisi heille todellista kielten puhumisen armolahjaa ja tekisi heidät näin kykeneviksi lähtemään kehitysmaihin kertomaan sorretulle ja kärsivälle kansalle todellista ilouutista Jeesuksesta Kristuksesta? Nyt nuo hurmosliikkeen edustajat vain pulisevat ja valittavat tulkkien puutetta. Mihin he tulkkeja tarvitsevat, jos heillä ainoastaan on kerta oikea opetus armolahjoista? Niin...missä ne kaivatut kielet viipyvät? Ne totisesti olisivat tarpeen tämän päivän kylmässä ja karussa maailmassa. Maailmassa, jossa on nälänhätää ja kurjuutta enemmän kuin koskaan aikaisemmin!

      Oletko koskaan miettinyt, mikä on kielillä puhumisen merkitys? Hurmosliikkeen edustajat sanovat, että uskova näin rakentaa itseään. Kun ihminen rukoilee pulisten, eikä ymmärrä mitään, niin oletko miettinyt, miten hän tietää saavansa rukousvastauksia? Olen tavannut ihmisiä, mitkä sanovat rukoilevansa vain kielillä. Kuinka he tietävät, mitä pyytävät ja keneltä? Kuinka he saavat rukousvastauksia, kun eivät tiedä edes, että mitä rukoilevat?

      Eikö juuri Jeesus varoittanut, että tulisi harkiten miettiä mitä rukoilee:Matt.6:7"Ja kun rukoilette, niin älkää tyhjiä hokeko niin kuin pakanat, jotka luulevat, että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullaan."

      Tiedätkö mitä rukous on? Eikö se ole ihmisen ja Jumalan välistä puhetta. Samoin kun rukouksessa pieni ihminen puhuu suurelle Jumalalle, puhuu myöskin Jumala ihmiselle. Rukous ei ole vain pyyntöjä ihmisen puolelta, vaan myöskin kuuntelemista, mitä Jumala sanoo. Miten ihminen, joka rukoilee vain kielillä, joita ei itse ymmärrä, voi puhua Jumalan kanssa? Miten ihminen voi kasvaa tällaisessa rukouksessa?

      Mikä on hurmosliikkeissä esiintyvien järjettömien kielten historiallinen tausta? Mitä kieliä nämä tälläiset usein samojen sanojen hokemiset ovat?

      (lainaus Doug Batchelorin kirjasta:"kielten vangitsema) Glossolalia on sana, jota usein käytetään ilmaisemaan useimmissa karismaattisissa seurakunnissa suosittua hurmos kokemusta. American Heritage Dictionary- Amerikkalainen sanakirja- määrittelee tuon termin näin; "keinotekoista" ja epä- mielekästä puhetta, erityisesti sellaista puhetta, joka liittyy transsi-tilaan tai tiettyihin skitsofreniasta kärsivien oireisiin.

      Nykyaikainen kielilläpuhuminen karismaattisissa liikkeissä juontaa juurensa- ei Raamatusta Jumalan lasten keskuudesta, vaan muinaisista pakanallisista rituaaleista. Kuudennella vuosisadalla eKr. Delfin oraakkeli oleskeli Parnassus- vuoren juuren lähellä olleessa temppelissä. Delfi oli myös pyhitetty Dionysokselle, viinin-, hedelmällisyyden- ja aistillisen tanssin jumalalle sekä yhdeksälle muusalle- musiikin suojelija jumalattarille. Samalla kun innoittavaa musiikkia soitettiin, Pythia- niminen ylipapitar tapasi hengittää huumaavaa savua ja siirtyä voimakkaaseen transsi tilaan, jossa hän alkoi mutista. Ylipapittaren päästämät oudot äännähdykset tulkittiin avustavan papin toimesta, joka yleensä puhui runomitassa. Ylipapittaren äännähdyksiä pidettiin viesteinä Apollos- jumalalta, mutta viestit olivat niin epämääräisiä, että niitä harvoin kyettiin todistamaan virheellisiksi.

      Samassa kirjassaan Doug Batchelor kertoo omista kokemuksistaan. "Kun asuin Amerikan alkuperäisväestön keskuudessa Uudessa Meksikossa olin useita kertoja paikalla todistamassa samankaltaista rituaalia. Intiaanit ensin söivät hallusinaatioita aikaansaavaa giftkaktusta ja istuivat sitten tuntikausia piirissä hymisten ja rumpuja soittaen. Ennen pitkää useat alkoivat äännähdellä kouristuksenomaisesti ilmaisten piinallisia näkyjään". Nykyään karismaattiset seurakunnat ovat suosituimpia kuin mitkään muut kirkot Amerikan alkuperäisväestön keskuudessa, sillä siirtyminen heidän omista vanhoista uskomuksistaan karismaattisiin yhdyskuntiin on rituaalien samankaltaisuuden vuoksi vaivatonta ja helppoa.

      Monien pakanuutta harjoittavien Afrikan heimojen keskuudessa ihmiset uhraavat kanan tai vuohen saadakseen jumaliltaan siunauksen ja sitten he tanssivat tuntikausia nuotion ympärillä laulaen ja hypnotisoivan rummun soidessa taustalla. Lopulta jotkut läsnäolijoista joutuvat heidän jumaliensa hengen valtaan ja alkavat puhua aavemaista henkimaailman kieltä. Sitten paikallinen poppamies tulkitsee saadut viestit. Näitä rituaaleja yhä harjoitetaan Voodoo- katolisten keskuudessa Länsi-Intian saarilla.

      Tämä pakanallinen uskonto saapui ensi kerran Pohjois-Amerikan kristillisiin kirkkoihin 1800-luvun alussa. Monet Amerikkaan tuoduista afrikkalaisista orjista, joita oli käännytetty kristinuskoon eivät kyenneet lukemaan Raamattua. Vaikka he tulivatkin eri heimojen keskuudesta eri osista Afrikkaa, niin kaikkien heimojen kesken oli yksi yhteinen rituaali; "Henkien Tanssi", jolloin hengen vallassa oleva henkilö äännähtelee.

      Nämä orjat erehtyivät pitämään omaa uskontoaan kristittyjen kielillä puhumisena ja alkoivat sekoittaa kristinuskon piirteitä omiin rituaaleihinsa. Nuo kiihkeät palvontamenot, joita säestettiin erittäin rytmikkäällä musiikilla, alkoivat aluksi yleistyä vain Pohjois-Amerikan eteläosissa samalla kun suurten kirkkokuntien taholta näihin menoihin osallistujia kutsuttiin nimellä "Holy Rollers". Eräät jopa menivät niin pitkälle, että ottivat transsissa ollessaan käsiinsä myrkyllisiä käärmeitä todistaakseen saaneensa "hengen". (Tässä käytettiin väärin Mark.16:18, joka sanoo:"...nostavat käsin käärmeitä", viitaten tapaukseen, jolloin Paavali sai käärmeen pistoksen, mutta säilyi vahingoittumattomana Apt.28:3-6.)

      Hurmosliikkeissä valtaosalla sen jäsenistä esiintyvä pulinakieli on pakanallista alkuperää. Jumala on järjestyksen Jumala (1 Kor.14:33), eikä Hän aiheuta omiensa keskuudessa järjettömiä tilaisuuksia, joissa kontrolli häviää ja kaikki tekevät mitä sattuu! Baalin profeetat tekivät aikoinaan, niin kuin tämän päivän hurmosliikkeet palvontamenoissaan, hyppivät alttarinsa ympärillä valittaen, huutaen ja profetoiden (1 Kun.18:17-46). Jumalan todellinen profeetta, Elia, sitä vastoin polvistui Jumalan kasvojen eteen, toiselle alttarille ja rukoili YKSINKERTAISEN RUKOUKSEN!

      Hurmosliikkeissä esiintyvä kielillä puhuminen on usein lahja paholaiselta. Viholliselta saatu lahja voi olla hyvin kuolettava! Rikolliset ovat menestyksellisesti räjäytelleet monta uhriaan lähettämällä lahjaksi komean lahjapaketin, joka avattaessa on kuitenkin räjähtänyt silmille! Samoin tänä päivänä paholainen käyttää väärennettyä hengen lahjaa, kielillä puhumisen lahjan pakanallista vastinetta, saadakseen pääsyn Jumalan seurakuntaan ja tuhotakseen sen sisältä päin! Se mikä ei onnistu saatanalta pelottelulla ja painostamisella, onnistuu valitettavan usein viekkaudella...

      Tämän ovat huomanneet nyt monet hurmosliikkeiden johtajat, mm. Helluntailiikkeessä ollaan hyvin huolestuneita armolahjojen väärinkäytöstä! He ovat itse joutuneet monesti huomaamaan, että monet heidän jäsenistään väärinkäyttävät armolahjoja ja ollaan alettu yhä enenevässä määrin myöskin ottamaan liikkeen sisäisesti kantaa siihen, kenellä on ylipäätänsäkään aidot kielet ja kenellä ei! Paholaisen lähettämä lahja, kyky puhua käsittämätöntä kieltä, kieltä, jota ei ymmärrä puhuja, saatikka sitten kuulija, on osoittautumassa pommiksi, vaikka sitä harva kuitenkaan myöntää...."

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      265
      17118
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5517
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2592
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2076
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1775
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1007
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      959
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      899
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      897
    Aihe