Näitä uskovaisten

cmos

keskustelupalstoja kun seuraa, niin alkaa miettimään väkisinkin uskon logiikkaa.

Ymmärrän mainiosti, että uskotaan jumalan tai jonkun korkeamman voiman olemassaoloon. Mahdollisesti joku yli-inhimillinen olio on luonut universumin luonnonlakeineen. Useimmilla ihmisillä on tällainen ajatus takaraivossaan ainkin silloin tällöin.

Ymmärrän myös sen, että pyritään elämään nuhteetonta elämää noudattaen vaikkapa Raamatun kymmentä käskyä. Niissä on hyvä perusta elämälle.

Mutta sitä en ymmärrä alkuunkaan, kun kristinuskoiset tulkitsevat ihmisen kirjoittamaa kirjaa, Raamattua, kukin omalla tavallaan ja pitävät tulkintaansa, kuinkas muuten, ainoana oikeana.

Hyvänä esimerkkinä toimikoon kaste. On (uskovaisista) äärimmäisen tärkeää, että kaste toimitetaan oikein. Oikeassa iässä ja oikealla tavalla.

Toinen esimerkki olkoon syntien anteeksianto. Eräs lahko tulkitsee niin, että ihminen voi antaa synnit anteeksi. Toinen suuntaus kumoaa tämän täysin ja väittää ainoastaan jumalan voivan tehdä saman.

Uskovaiset näpertelevät mitättömien asiakysymysten parissa kuin ne olisivat kuolemankysymyksiä.

Jos hyväksytään se ajatus, että jonkinlainen jumalolento on olemassa, niin on erittäin kaukaa haettu ajatus, että tämä "jumala" alkaisi tarkkailemaan, miten ja millä kaavalla häntä "palvotaan". Ja että hän alkaisi lajitella uskovia sen perusteella, noudattavatko he "sääntöjä" pilkulleen vai lipsuvatko.

Te uskovaiset olette ihan hassuja. Jos jumala on olemassa, hän nauraa katketakseen teidän toilailullenne, riitelyllenne, raamatun tulkinnoillenne. Todennäköisesti jumala lepäilee rankan luomisurakan jälkeen lepotuolissaan aurinkoa ottaen ja piupaut välittää, mitä maan matoset värkkäilevät: uskovaiset ja uskosta osattomat (mikä ylivoimaisen typerä ilmaisu!)

Pieni annos logiikkaa ei olisi pahitteeksi uskon lomassa.

11

326

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • humpps

      Jumalalle ei todellakaan ole mikään ongelma laittaa ihmiset tekemään asioita niinkuin itse haluaa (esim laittaa ihmiset kirjoittamaan raamattua niinkuin parhaaksi näkee)

    • humpss

      Äläkä muuten mielellään kirjoittele logiikasta kun omasta tekstistäsi näyttäisi se suurimmaksi osaksi puuttuvan. Raamatun jumala = looginen

      • vaikkapa sitä, että yksi Jumala esiintyy kolmessa eri muodossa, jotka kaikki ovat erillisiä mutta kuitenkin yksi ja sama...


      • Työmies2 kirjoitti:

        vaikkapa sitä, että yksi Jumala esiintyy kolmessa eri muodossa, jotka kaikki ovat erillisiä mutta kuitenkin yksi ja sama...

        on syntynyt vasta apostolien jälkeen toisella ja kolmannella vuosisadalla. Eikä Raamatun kirjoitukset anna mitään tukea kolmelle "yhtä suurelle" jumaluudelle!

        Jeesus ja apostolit eivät myöskään vaatineet uskomaan, että Jeesus lihan puolesta olisi Hengestä syntynyt, sillä Jeesus opetti: "Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki", (Joh.3:6).

        Luukas 3:23 opetetaan Jeesuksen olleen, "niin kuin luultiin, Joosefin poika."

        Room.1:3,4 jakeissa Paavali opetti Jeesuksen Jumalan Pojaksi ja hänen jumaluuden johtuneen hänen "kuolleistanousemisen kautta" eikä hänen syntyperänsä perusteella:

        3. "hänen Pojastansa-joka lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä
        4 ja pyhyyden hengen puolesta kuolleistanousemisen kautta asetettu Jumalan Pojaksi voimassa-Jeesuksesta Kristuksesta, meidän Herrastamme,"

        Kirkot ovat huijanneet tietämättömiä ihmisiä ja tehneet omia dogmeja, joilla ei ole mitään yhteyttä Raamatun ilmoituksen kanssa. Kolminaisuusoppiin kuuluu vielä kadotustuomion lausuminen niille, jotka eivät usko kaikkea, mitä se oppi opettaa.

        Kolminaisuusoppi ei ole vain vaikea, vaan ihan mahdoton pitää sitä loogisena.


      • cmos

        yleensä miten sattuu. Kieliopista ei välitetä, mutta pahampi puute on lauseiden ja virkkeiden rakenteelinen sekavuus, joka tekee ajatukset vaikeiksi tai mahdottomiksi ymmärtää.

        En väitä osaavani kirjoittaa kieliopillisesti oikein, mutta pyrin selkeyteen asiani ilmaisussa. Valitan, jos se ei aina onnistu.

        PS.
        Jumala voi olla looginen, mutta Raamattu on kaukana siitä. Sitä paitsi jumalan logiikkaa on vaikea arvioida, koska kukaan ei ole häntä nähnyt, hänen kanssaan puhunut, eikä kukaan edes tiedä onko hän olemassa.


    • tuttan

      Ymmärrän liki mitä tarkoitat. Tärkeintä on kuitenkin, että rakastaa Jumalaa kaikesta sydämestään, kaikesta sielustaan, kaikesta ymmärryksestään ja kaikesta voimastaan. Ja rakastaa lähimmäistään niinkuin itseään.

      Tässä tiiviissä paketissa koko juttu. Nimittäin jos rakastat Jumalaa noin, et voi tehdä laittomuuksia ja jos rakastat lähimmäistäsi noin, et voi tehdä ihmiselle pahaa.

      Me ihmiset ollaan mitä ollaan, Jumala on täydellinen-viisaus täydellinen-oikeus täydellinen-rauha täydellinen-rakkaus. Raamattu on tutkimisen arvoinen opus.

      Tiiäkkö muuten, että sullekin on tehty mittatilaustyönä sija Jumalan luona. Kantsii käydä tekemässä sopari vaikka tänään, niin tilaus astuu voimaan ja saat sen heti kun hetki koittaa.

      • cmos

        hienoa,että säästän tuon sijan jollekin sitä tarvitsevalle? Minulle riittää n. 80 x 200 cm2 maapala hautuumaalla. Siellä kasvattelen koiranputkia oman "iäisyyteni".

        "Tiiäkkö muuten, että sullekin on tehty mittatilaustyönä sija Jumalan luona. Kantsii käydä tekemässä sopari vaikka tänään, niin tilaus astuu voimaan ja saat sen heti kun hetki koittaa."


    • uskovien keskinäisestä kirjaimen saivartelusta cmos on aika lähellä totuutta, sillä:

      Job 35. luku
      5. "Luo silmäsi taivaalle ja näe, katsele pilviä, jotka ovat korkealla pääsi päällä.
      6. Jos sinä syntiä teet, mitä sillä hänelle teet; ja vaikka sinulla paljonkin rikoksia olisi, mitä sillä hänelle mahdat?
      7. Jos olet vanhurskas, mitä sillä hänelle annat, tahi ottaako hän mitään sinun kädestäsi?
      8. Ihmistä, kaltaistasi, koskee jumalattomuutesi ja ihmislasta sinun vanhurskautesi."

      Jes. 40:15
      "Katso, kansakunnat ovat kuin pisara vesisangon uurteessa, ovat kuin tomuhiukkanen vaa'assa. Katso, merensaaret hän nostaa kuin hiekkajyvän."

      Kaikesta tuosta huolimatta Jeesus tiesi sanoa, ettei yksikään hius irtoa päästämme taivaan Isän tietämättä!

    • todennäköisesti itkee

      Niin, enpä usko Jumalan nauravan uskovien torailulle, vaan surevan sitä.

      Minustakin uskovana on surullista seurata monia täälläkin käytyjä "keskusteluja", joiden aiheet ja käsittelytapa ovat kaikkea muuta kuin asiallista ja rakentavaa.

      Valitan, moni meistä kieltämättä antaa uskosta ja Jumalasta ihan väärän kuvan. Toivottavasti et kuitenkaan jämähdä siihen kuvaan, joka netin kautta välittyy. Voit toki tutkia Raamattua, ja jopa löytää Hänet sieltä. Siis uskon alkajan ja täyttäjän, Jeesuksen Kristuksen. Niin minäkin löysin. Ja ehkäpä joskus törmäät oikeassakin elämässä sellaiseen uskovaan, jossa Jeesus on saanut sijaa, siis joka voi välittää sinulle sitä jumalallista rakkautta, jota on itse saanut kokea.

      Silloin toivottavasti voit muuttaa käsityksesi meistä. Ja jopa tulla yhdeksi meistä.

    • ja säännöt korvaavat aitojen Jumala-kokemusten puutteen. Kun Jumalaan ei saada suoraa kontaktia ja sisimmässä kalvaa epäilys hänen olemassaolostaan, pyritään hengellistä kokemusta hakemaan karismaattisilla elämyksillä ja luomalla lahkolaisten kesken voimakasta yhteenkuuluvuuden tunnetta. Tämä saadaan aikaan tekemällä selkeä jaottelu "meidän uudestisyntyneiden" ja noiden muiden "uskosta osattomien" välille.

      Kuten totesit, tulkitsevat uskovat Raamattua kukin tavallaan. Se on totuus, jonka he jättävät näkemättä, ehkä osin tiedostamattaankin. Ahdasmielisessä lahkolaisuudessa lienee monessakin mielessä kyse siitä, että jäsenet pyrkivät vaientamaan järkikultansa, joka pyrkii vihjailemaan uskonnollisten dogmien huteruudesta. Järjen äänen vaimentamiseksi turvaudutaan tiukkiin, yksinkertaisiin säännöstöihin ja oppeihin, jotka vievät huomiota pois epäilyksiltä, jotka uhkaisivat sitä turvallisuuden tunnetta, minkä voimakas yhteisöllisyys tullessaan tuo. Mieli pyritään turruttamaan kiinnittämällä huomio epätoivoisen intensiivisesti usein täysin järjettömiin oppeihin, rituaaleihin ja vääräuskoisille jaettaviin tuomioihin.

    • cmos

      että uskonnot pärjäävät niinkin hyvin, kun tunnetaan niiden oppien ristiriidat.

      Jos ateisteilla olisi vastaavia oppiristiriitoja, niille nauraisivat naurismaan aidatkin.

      Uskonnolle sen sijaan ei saa nauraa: se on kuoleman vakava juttu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      101
      4507
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3343
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      36
      1388
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1183
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      37
      1116
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      13
      1064
    8. 158
      1007
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      934
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      872
    Aihe