Palestiinassa, ei "Israelissa" ei koskaan ollut edes maata nimeltään "Israel"
Israelin jälkeläisiä kyllä oli, mutta niitä ei ole enää.
Jeesus
55
2940
Vastaukset
- rasismia vastaan
Juudeassa joka oli Rooman miehittämä. Alueesta tuli Juudean Provinssi jokunen vuosi Jeesuksen syntymän jälkeen. Tosin Jeesuksen tarkkaa syntymävuotta ei tiedetä, joten hän on saattanut syntyä jo Juudean provinssissakin.
Israel niminen maa on ollut jo noin 3000 v sitten, Syria -Palestiinaan nimitys tuli Juudean alueelle vasta sata vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen.- Palestiina
on ollut jo 500 vuotta ennen Jeesuksen syntymää.
Ei ole mitään päteviä todisteita, että on ollut maa nimeltään Israel. Se voi olla hyvinkin juutalaisten propaganda. - shomer_mitzvot
Palestiina kirjoitti:
on ollut jo 500 vuotta ennen Jeesuksen syntymää.
Ei ole mitään päteviä todisteita, että on ollut maa nimeltään Israel. Se voi olla hyvinkin juutalaisten propaganda.En tiedä missä tai kenen johdolla olet Israelin historiaa "opiskellut", mutta sinuna menisin takaisin koulun penkille.
- rasismia vastaan
Palestiina kirjoitti:
on ollut jo 500 vuotta ennen Jeesuksen syntymää.
Ei ole mitään päteviä todisteita, että on ollut maa nimeltään Israel. Se voi olla hyvinkin juutalaisten propaganda.Jeesuksen aika
6 eaa.-4 eaa. – Jeesus syntyy
1 – Ensimmäinen vuosi kristillisessä kalenterissa
6 – Augustus panee Herodeksen viralta; Samariasta, Juudeasta ja Idumeasta tulee suoran Rooman hallinnon alainen Juudean provinssi, jonka pääkaupunki on Kesareassa; Quirinius saa Syyrian maaherran viran ja panee Juudeassa toimeen väestönlaskennan veronkeräystä varten
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kristinuskon_aikajana
V 135 j Kr Juudeasta tuli osa Syria-Palestiinaa.
"Vuonna 132 Juudeassa puhkesi Messiaanakin pidetyn Bar-Kokhban kapina, joka jäi viimeiseksi. Jerusalem kukistui vuonna 135 ja juutalaisilta kiellettiin pääsy Aelia Capitolinaksi uudelleen nimettyyn roomalaiskaupunkiin kuolemanrangaistuksen uhalla. (Määräys kumottiin vasta 400-luvulla.)
Juudean provinssin tilalle muodostettiin Syria Palaestina -niminen provinssi, jonka pääkaupunki oli Kesarea."http://www2.hs.fi/kronot/palestiina/03.html
Assyyrialaiset asiakirjat väittävät että he tuhosivat Israelin ja voittivat sen kuninkaan 720e Kr.
Israelin kuningas Omri mainitaan myös Meshan kivessä:
iExplore Community: Jordan Tourism, Things To Do In Jordan, Jordan ...The famous Mesha Steele was erected by the king to tell of his success, and is the earliest example of Hebrew script unearthed. ...
community.iexplore.com/planning/journalEntryActivity. asp?JournalID=10283&EntryID=17958 -
Israel mainitaan myös Amarnan kirjeissä v 1300 e kr.
Ilmeisesti Israelin naapurit jo tuhansia vuosia sitten osallistuivat juutalaisten propagandaan mm leuhkimalla voittaneensa nämä sodissa. - Heillä ei ole
shomer_mitzvot kirjoitti:
En tiedä missä tai kenen johdolla olet Israelin historiaa "opiskellut", mutta sinuna menisin takaisin koulun penkille.
historia, paitsi lähi-historia, joka on terrorismin avulla perustettu valtio.
Tarkoitat varmaan Palestiinan historia. - Paavo
Palestiina kirjoitti:
on ollut jo 500 vuotta ennen Jeesuksen syntymää.
Ei ole mitään päteviä todisteita, että on ollut maa nimeltään Israel. Se voi olla hyvinkin juutalaisten propaganda.Eiköhän kuitenkin kyseessä ole Jumalan maa? Jumala ei voi tehdä vääriä liikkeitä niin kuin ihminen. Maassa on kansa joka kulloinkin siellä on. Siitä alkaa kansallinen vastuu Jumalan suurennuslasin alla! Sama pätee kaikkiin maan kansoihin ja kaikkeen maahan, joka niille on määrätty.
- todella
rasismia vastaan kirjoitti:
Jeesuksen aika
6 eaa.-4 eaa. – Jeesus syntyy
1 – Ensimmäinen vuosi kristillisessä kalenterissa
6 – Augustus panee Herodeksen viralta; Samariasta, Juudeasta ja Idumeasta tulee suoran Rooman hallinnon alainen Juudean provinssi, jonka pääkaupunki on Kesareassa; Quirinius saa Syyrian maaherran viran ja panee Juudeassa toimeen väestönlaskennan veronkeräystä varten
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kristinuskon_aikajana
V 135 j Kr Juudeasta tuli osa Syria-Palestiinaa.
"Vuonna 132 Juudeassa puhkesi Messiaanakin pidetyn Bar-Kokhban kapina, joka jäi viimeiseksi. Jerusalem kukistui vuonna 135 ja juutalaisilta kiellettiin pääsy Aelia Capitolinaksi uudelleen nimettyyn roomalaiskaupunkiin kuolemanrangaistuksen uhalla. (Määräys kumottiin vasta 400-luvulla.)
Juudean provinssin tilalle muodostettiin Syria Palaestina -niminen provinssi, jonka pääkaupunki oli Kesarea."http://www2.hs.fi/kronot/palestiina/03.html
Assyyrialaiset asiakirjat väittävät että he tuhosivat Israelin ja voittivat sen kuninkaan 720e Kr.
Israelin kuningas Omri mainitaan myös Meshan kivessä:
iExplore Community: Jordan Tourism, Things To Do In Jordan, Jordan ...The famous Mesha Steele was erected by the king to tell of his success, and is the earliest example of Hebrew script unearthed. ...
community.iexplore.com/planning/journalEntryActivity. asp?JournalID=10283&EntryID=17958 -
Israel mainitaan myös Amarnan kirjeissä v 1300 e kr.
Ilmeisesti Israelin naapurit jo tuhansia vuosia sitten osallistuivat juutalaisten propagandaan mm leuhkimalla voittaneensa nämä sodissa."500-luvulla eaa kreikkalainen historioitsija Herodotos ja myöhemmin Ptolemaeus ja Plinius vanhempi käyttävät alueesta nimeä Syria Palaestina."
wikipediasta lainattu.
Rooman valta-kunnan karta vuodelta 116.
Siinä näkyy hienosti Palestiina.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuva:Rooman-valtakunta.png - eivät
Paavo kirjoitti:
Eiköhän kuitenkin kyseessä ole Jumalan maa? Jumala ei voi tehdä vääriä liikkeitä niin kuin ihminen. Maassa on kansa joka kulloinkin siellä on. Siitä alkaa kansallinen vastuu Jumalan suurennuslasin alla! Sama pätee kaikkiin maan kansoihin ja kaikkeen maahan, joka niille on määrätty.
olleet kansa vaan heimo. He ovat Jaakobin eli Israelin jälkeläisiä. Mutta ne sekoittuivat muihin heimoihin ja kansoihin.
Koko maapallo on Jumalan maa, eikä vain Palestiina. Ihan varmasti Jumala ei hyväksy "Israelin" olemassa olo. Koska se on perustettu pakkokeinoin, tappamalla palestiinalaisia ja karkottamalla heitä kodeistaan. "Israelilaiset" tekevät edelleen sitä.
Se on totta, että Jumala lupasi Aabrahamin jälkeläisille Palestiinan, ja Jumala piti lupauksensa koska arabit ovat Abrahamin jälkeläisiä Ismailin puolelta. - Paavo
eivät kirjoitti:
olleet kansa vaan heimo. He ovat Jaakobin eli Israelin jälkeläisiä. Mutta ne sekoittuivat muihin heimoihin ja kansoihin.
Koko maapallo on Jumalan maa, eikä vain Palestiina. Ihan varmasti Jumala ei hyväksy "Israelin" olemassa olo. Koska se on perustettu pakkokeinoin, tappamalla palestiinalaisia ja karkottamalla heitä kodeistaan. "Israelilaiset" tekevät edelleen sitä.
Se on totta, että Jumala lupasi Aabrahamin jälkeläisille Palestiinan, ja Jumala piti lupauksensa koska arabit ovat Abrahamin jälkeläisiä Ismailin puolelta."Se on totta, että Jumala lupasi Aabrahamin jälkeläisille Palestiinan, ja Jumala piti lupauksensa koska arabit ovat Abrahamin jälkeläisiä Ismailin puolelta."
Välittämättä siitä kuka tappoi kenet Israelissa/Palestiinassa, voisivatko nämä kaksi Jumalalle rakasta veljeä (Iisak ja Ismael) elää sovussa keskenään? Viha on suurta molemmin puolin. Viha tulee joka tapauksessa jatkumaan, ellei sovitusta tule kummallekin. Jumala tahtoo sovintoa ja rauhaa, ei luoteja ja kostoa! - gabriel
eivät kirjoitti:
olleet kansa vaan heimo. He ovat Jaakobin eli Israelin jälkeläisiä. Mutta ne sekoittuivat muihin heimoihin ja kansoihin.
Koko maapallo on Jumalan maa, eikä vain Palestiina. Ihan varmasti Jumala ei hyväksy "Israelin" olemassa olo. Koska se on perustettu pakkokeinoin, tappamalla palestiinalaisia ja karkottamalla heitä kodeistaan. "Israelilaiset" tekevät edelleen sitä.
Se on totta, että Jumala lupasi Aabrahamin jälkeläisille Palestiinan, ja Jumala piti lupauksensa koska arabit ovat Abrahamin jälkeläisiä Ismailin puolelta.näin sanoo minun raamattuni:
11 Vielä Herran enkeli puhui hänelle: "Katso, sinä olet raskaana ja synnytät pojan ja kutsut hänet Ismaeliksi, sillä Herra on kuullut sinun hätäsi.
12 Hänestä tulee mies kuin villiaasi: hänen kätensä on kaikkia vastaan, ja kaikkien käsi on häntä vastaan, ja hän on kaikkien veljiensä niskassa.
Ei tunnu olevan kovinkaan "rauhaisa" ennuste tämän pojan jälkeläisille.
Ja vielä raamattuni sanoo:
1 Moos 17:19-21
19 Niin Jumala sanoi: "Totisesti, sinun vaimosi Saara synnyttää sinulle pojan, ja sinun on pantava hänen nimekseen Iisak, ja minä teen liittoni hänen kanssaan iankaikkiseksi liitoksi hänen jälkeläisillensä.
20 Mutta myös Ismaelista minä olen kuullut sinun rukouksesi; katso, minä siunaan häntä ja teen hänet hedelmälliseksi ja annan hänen lisääntyä ylen runsaasti. Hänestä on polveutuva kaksitoista ruhtinasta, ja minä teen hänestä suuren kansan.
21 Mutta liittoni minä teen Iisakin kanssa, jonka Saara sinulle synnyttää tähän aikaan tulevana vuonna."
Siis eiköhän Jumala tiedä, mitä on luvannut ja varmasti myös lupauksensa pitää.
Anna Jumalalle kunnia ja pidä kielesi kurissa, sillä mikä sinä olet sanomaan mitä Jumala "ei ihan varmasti hyväksy".
Vai oletko sinä Jumalan puhemies? - Todellisuudessa
Paavo kirjoitti:
"Se on totta, että Jumala lupasi Aabrahamin jälkeläisille Palestiinan, ja Jumala piti lupauksensa koska arabit ovat Abrahamin jälkeläisiä Ismailin puolelta."
Välittämättä siitä kuka tappoi kenet Israelissa/Palestiinassa, voisivatko nämä kaksi Jumalalle rakasta veljeä (Iisak ja Ismael) elää sovussa keskenään? Viha on suurta molemmin puolin. Viha tulee joka tapauksessa jatkumaan, ellei sovitusta tule kummallekin. Jumala tahtoo sovintoa ja rauhaa, ei luoteja ja kostoa!juutalaisia ei voi enää pitää Iisakin jälkeläisinä, koska ne eivät enää ole etninen ryhmä.
Palestiinlaiset suostui rauhaan, vuonna 1988 mutta israelilaiset eivät. He miehittävät vielä Palestiinaa, rakentavat siirtokuntia, rakensivat apartheid-aidan ja rikkovat jatkuvasti YK päätöksiä. - olet,
Todellisuudessa kirjoitti:
juutalaisia ei voi enää pitää Iisakin jälkeläisinä, koska ne eivät enää ole etninen ryhmä.
Palestiinlaiset suostui rauhaan, vuonna 1988 mutta israelilaiset eivät. He miehittävät vielä Palestiinaa, rakentavat siirtokuntia, rakensivat apartheid-aidan ja rikkovat jatkuvasti YK päätöksiä.nyky median aivopesemä, lukisit historiaa oikeista lähteistä.
- sanat
olet, kirjoitti:
nyky median aivopesemä, lukisit historiaa oikeista lähteistä.
sinulle.
- mitä raamattu
gabriel kirjoitti:
näin sanoo minun raamattuni:
11 Vielä Herran enkeli puhui hänelle: "Katso, sinä olet raskaana ja synnytät pojan ja kutsut hänet Ismaeliksi, sillä Herra on kuullut sinun hätäsi.
12 Hänestä tulee mies kuin villiaasi: hänen kätensä on kaikkia vastaan, ja kaikkien käsi on häntä vastaan, ja hän on kaikkien veljiensä niskassa.
Ei tunnu olevan kovinkaan "rauhaisa" ennuste tämän pojan jälkeläisille.
Ja vielä raamattuni sanoo:
1 Moos 17:19-21
19 Niin Jumala sanoi: "Totisesti, sinun vaimosi Saara synnyttää sinulle pojan, ja sinun on pantava hänen nimekseen Iisak, ja minä teen liittoni hänen kanssaan iankaikkiseksi liitoksi hänen jälkeläisillensä.
20 Mutta myös Ismaelista minä olen kuullut sinun rukouksesi; katso, minä siunaan häntä ja teen hänet hedelmälliseksi ja annan hänen lisääntyä ylen runsaasti. Hänestä on polveutuva kaksitoista ruhtinasta, ja minä teen hänestä suuren kansan.
21 Mutta liittoni minä teen Iisakin kanssa, jonka Saara sinulle synnyttää tähän aikaan tulevana vuonna."
Siis eiköhän Jumala tiedä, mitä on luvannut ja varmasti myös lupauksensa pitää.
Anna Jumalalle kunnia ja pidä kielesi kurissa, sillä mikä sinä olet sanomaan mitä Jumala "ei ihan varmasti hyväksy".
Vai oletko sinä Jumalan puhemies?sanoo. Uskontoa ei pitäisi soveltaa maailmaan tapahtumissa.
Ihminen pystyy erottamaan hyvä pahasta ilman uskontoa. - pätee
mitä raamattu kirjoitti:
sanoo. Uskontoa ei pitäisi soveltaa maailmaan tapahtumissa.
Ihminen pystyy erottamaan hyvä pahasta ilman uskontoa.kaikkiin uskontoihin ja kaikkiin kansoihin, myös lähi-idän alueella.
Missä muuten noin sanotaan tarkalleen? - Paavo
Todellisuudessa kirjoitti:
juutalaisia ei voi enää pitää Iisakin jälkeläisinä, koska ne eivät enää ole etninen ryhmä.
Palestiinlaiset suostui rauhaan, vuonna 1988 mutta israelilaiset eivät. He miehittävät vielä Palestiinaa, rakentavat siirtokuntia, rakensivat apartheid-aidan ja rikkovat jatkuvasti YK päätöksiä."juutalaisia ei voi enää pitää Iisakin jälkeläisinä, koska ne eivät enää ole etninen ryhmä."
Iisakin jälkeläisiä tai eivät, olemme kaikki Adamista ja Eevasta lähtöisin ja täten veljiä ja sisaria keskenämme. Jumalan tahto on rauha ja ihmisen tehtävä on rauhaa yksin henk.koht. toteuttaa. Toisesta ihmisestä en voi mennä sillä tavalla vastuuseen, että häntä rauhaan voisi pakottaa. Toki voin periaatteessa ampua rauhan vasustajan, mutta mitä todennäköisemmin tulen myöhemmin itse ammutuksi koska olen rikkonut yhtä kymmenestä käskystä "Älä tapa". Ikävää mutta totta. - rasismia vastaan
todella kirjoitti:
"500-luvulla eaa kreikkalainen historioitsija Herodotos ja myöhemmin Ptolemaeus ja Plinius vanhempi käyttävät alueesta nimeä Syria Palaestina."
wikipediasta lainattu.
Rooman valta-kunnan karta vuodelta 116.
Siinä näkyy hienosti Palestiina.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuva:Rooman-valtakunta.pngsitten erehtyi ja puhui juutalaista propagandaa.
Juudea ei kuulunut edes Roomalle ennen v.63 joten roomalaiset eivät sitä olleet voineet nimetä. - Minni-Matleena
rasismia vastaan kirjoitti:
sitten erehtyi ja puhui juutalaista propagandaa.
Juudea ei kuulunut edes Roomalle ennen v.63 joten roomalaiset eivät sitä olleet voineet nimetä.että Jeesus olisi voinut erehtyä tuollaisessa asiassa. Sitäpaitsi on ihan älytön ajatus, että Jeesus olisi puhunut propagandaa.
- ShaIom
rasismia vastaan kirjoitti:
sitten erehtyi ja puhui juutalaista propagandaa.
Juudea ei kuulunut edes Roomalle ennen v.63 joten roomalaiset eivät sitä olleet voineet nimetä.Raamattu sisältää henkisen ja taivaallisen merkityksen, jotka ovat itse totuus. Siten nykyisten juutalaisten oikeus luvattuun maahan saa aivan toisen merkityksen, minkä tämän ajan jotkut kristilliset lahkot ovat omaksuneet Raamatun kirjaimellisesta merkityksestä. Näiden sisäisten merkitysten mukaan esim. "luvattu maa" tarkoittaakin siunattujen henkistä tilaa paratiisissa, eikä suinkaan mitään maantieteellistä aluetta. Samoin näiden sisäisten merkitysten mukaisesti Raamatussa mainittu "valittu kansa" tarkoittaakin totuudessa ja hyvyydessä eläviä ihmisiä rotuun, kansallisuuteen ja uskontoon katsomatta. Tämä tarkoittaa sitä, että Jumalalla ei ole mitään erikoisasemassa olevaa kansaa ja näin täytyy olla, sillä eihän Jumala ole rasisti.
- pataljoonakeitto
Paavo kirjoitti:
"Se on totta, että Jumala lupasi Aabrahamin jälkeläisille Palestiinan, ja Jumala piti lupauksensa koska arabit ovat Abrahamin jälkeläisiä Ismailin puolelta."
Välittämättä siitä kuka tappoi kenet Israelissa/Palestiinassa, voisivatko nämä kaksi Jumalalle rakasta veljeä (Iisak ja Ismael) elää sovussa keskenään? Viha on suurta molemmin puolin. Viha tulee joka tapauksessa jatkumaan, ellei sovitusta tule kummallekin. Jumala tahtoo sovintoa ja rauhaa, ei luoteja ja kostoa!ettei tässä olekkaan kysymys mistään veljesten välisestä, vaan nykyisten kasaarien ja vain osittain Iisakin jälkeläisistä, joista tosin niistäkin iso osaa taitaa asuttaa myös Palestiinan maa-aluetta.
Maa ei tarvitse kuin tarpeeksi mädän johtajan, niin koko kansa on läpeensä mätä(Saksa=Adolf Hitler, Israel ja Yhdysvallat= George W. Bush& Ariel Sharon, Neuvostoliitto= Josef Stalin...)
- Israelilaiseksi et silleen
Jeesus syntyi Israelilaiseksi
Siitä kirjoitettin jo vanhassa testamentissa ne sadat profetiat hänestä täyttyivät.
Mikä/kuka oli oletetun palestiinan valtion...
syntyvuosi, valtio muoto, raha yksikkö, halitsija,
minkä takia se olisi kaatunut, ketä hallitsija olisi kaadetttu tai syrjäytetty vallasta, löytyykö kirjoituksia siltä ajalta, löytyykö kolikoita joissa on palestiinan valtion tunnuksia...
et silleen- oli israelilanene
koska hän oli Israelin jälkeläinen, mutta hän oli myös palestiinalainen, koska syntyi Palestiinan alueella.
Palestiina ei ollut koskaan itsenäinen valtio. Palestiinan oli tosi vaikea itsenäistyä, koska se oli Iso-Britanian mandaatti-alue. Palestiinalaiset taistelevat yhä itsenäistymisestä. Pitää muistaa, että kansojen kansallisuustunne nousi ensimmäisen maailmansodan jälkeen.
Pitää muistaa myös, että todellisuudessa juutalaisia ei voi määritelle kansaksi, koska monet ihmiset eri etnisistä ryhmistä ovat kääntyneett juutalaisuuteen. - ystävä hyvä
oli israelilanene kirjoitti:
koska hän oli Israelin jälkeläinen, mutta hän oli myös palestiinalainen, koska syntyi Palestiinan alueella.
Palestiina ei ollut koskaan itsenäinen valtio. Palestiinan oli tosi vaikea itsenäistyä, koska se oli Iso-Britanian mandaatti-alue. Palestiinalaiset taistelevat yhä itsenäistymisestä. Pitää muistaa, että kansojen kansallisuustunne nousi ensimmäisen maailmansodan jälkeen.
Pitää muistaa myös, että todellisuudessa juutalaisia ei voi määritelle kansaksi, koska monet ihmiset eri etnisistä ryhmistä ovat kääntyneett juutalaisuuteen.miksi tulet tänne saarnaamaan juutalais/israel vihaasi?
- historiaa
oli israelilanene kirjoitti:
koska hän oli Israelin jälkeläinen, mutta hän oli myös palestiinalainen, koska syntyi Palestiinan alueella.
Palestiina ei ollut koskaan itsenäinen valtio. Palestiinan oli tosi vaikea itsenäistyä, koska se oli Iso-Britanian mandaatti-alue. Palestiinalaiset taistelevat yhä itsenäistymisestä. Pitää muistaa, että kansojen kansallisuustunne nousi ensimmäisen maailmansodan jälkeen.
Pitää muistaa myös, että todellisuudessa juutalaisia ei voi määritelle kansaksi, koska monet ihmiset eri etnisistä ryhmistä ovat kääntyneett juutalaisuuteen.Kolme laillista ja kansainvälistä organisaatiota on 1900-luvulla luvannut Israelille sen maan: Brittiläinen mandaattihallinto v.1917 Balfourin julistuksella, Kansainliitto v.1922 ja YK v. 1947. Tosin alue on joka kerta pirstottu pienemmäksi ja näin rikottu juutalaisille alun perin annettuja lupauksia. V. 1922 jaettiin Israelille aiemmin luvatusta alueesta 77% palestiinalaisarabeille ja beduiineille. Maan nykyinen nimi on Jordania. Israelille jäi vain 23% alueesta.
YK ehdotti v.1947 Israelille jätetyn 23% edelleen jakamista arabeille ja juutalaisille. Israel ilmoitti hyväksyvänsä jaon, mutta arabiosapuoli ilmoitti, että he eivät jakoa hyväksy, vaan haluavat ottaa omakseen koko alueen. Heti Israelin julistauduttua itsenäiseksi v.1948 arabit aloittivat hyökkäyssodan Israelia vastaan, mutta hävisivät sen miesylivoimastaan huolimatta. - sanoa
ystävä hyvä kirjoitti:
miksi tulet tänne saarnaamaan juutalais/israel vihaasi?
tosiasian.
En viha rauhaa rakastavia juutalaisia. Mutta valitettavasti suurinosa heistä on sionisteja ja niitä mä vihaan. YK piti sionisimia rasistiseksi ideologiaksi. Mutta ilmeisesti Usan painostuksesta kumosivat sitä päätöslauselmaa vuonna 1991. - on ollut
historiaa kirjoitti:
Kolme laillista ja kansainvälistä organisaatiota on 1900-luvulla luvannut Israelille sen maan: Brittiläinen mandaattihallinto v.1917 Balfourin julistuksella, Kansainliitto v.1922 ja YK v. 1947. Tosin alue on joka kerta pirstottu pienemmäksi ja näin rikottu juutalaisille alun perin annettuja lupauksia. V. 1922 jaettiin Israelille aiemmin luvatusta alueesta 77% palestiinalaisarabeille ja beduiineille. Maan nykyinen nimi on Jordania. Israelille jäi vain 23% alueesta.
YK ehdotti v.1947 Israelille jätetyn 23% edelleen jakamista arabeille ja juutalaisille. Israel ilmoitti hyväksyvänsä jaon, mutta arabiosapuoli ilmoitti, että he eivät jakoa hyväksy, vaan haluavat ottaa omakseen koko alueen. Heti Israelin julistauduttua itsenäiseksi v.1948 arabit aloittivat hyökkäyssodan Israelia vastaan, mutta hävisivät sen miesylivoimastaan huolimatta.täynnä arabeja ennen juutalaissiirtolaisten laiton muutto Palestiinan. Palestiinassa on aina ollut arabijuutalaisia ja heillä on ollut täysin samat oikeudet kuin muille arabeille.
Palestiina on arabeille Pyhämaa. Palestiinan sijainti on hyvin tärkeä arabeille, koska se yhdistää Afrikan arabimaailma ja Aasian arabimaailma toisiinsa. Palestiinalaiset arabialaistuivat jo vuodelta 635.
Tottakai se oli hyvin epäoikeuden mukaista, kun Palestiinan kauneimmat alueet annettiin juutalaissiirtolaisille, jotka harjoittivat raakaa terrorismia jo 1800 luvun lopusta lähtien. - ystävä hyvä
on ollut kirjoitti:
täynnä arabeja ennen juutalaissiirtolaisten laiton muutto Palestiinan. Palestiinassa on aina ollut arabijuutalaisia ja heillä on ollut täysin samat oikeudet kuin muille arabeille.
Palestiina on arabeille Pyhämaa. Palestiinan sijainti on hyvin tärkeä arabeille, koska se yhdistää Afrikan arabimaailma ja Aasian arabimaailma toisiinsa. Palestiinalaiset arabialaistuivat jo vuodelta 635.
Tottakai se oli hyvin epäoikeuden mukaista, kun Palestiinan kauneimmat alueet annettiin juutalaissiirtolaisille, jotka harjoittivat raakaa terrorismia jo 1800 luvun lopusta lähtien.kohta Iranilla on pommi, jolla voi laittaa koko "Pyhänmaan" tuusan nuuskaksi. Menee sitten samalla iskulla sekä juutalaiset että palestiinalaiset ja ehkä lopultakin saadaan rauha.
Teheranin yliopistossa on avattu aivan uusi rahasto, jonka nimi on :*Israelin tuhoamisrahasto*. Joten sinne vaan ylimääräiset kolikot. Samalla voi kirjoittautua tulevaksi "shahiidiksi", mutta varoitan: lista on pitkä (tuhansia), joten voit varautua vuosien odotussaikaan.
- mopo.nen
2:4 Niin Joosefkin lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ylös Juudeaan, Daavidin kaupunkiin, jonka nimi on Beetlehem, hän kun oli Daavidin huonetta ja sukua,
Eli Jeesus syntyi Beetlehemissä ja asui nuoruuden Nasaretissa. - Palestiinalaiset & juut...
http://www.lib.utexas.edu/maps/historical/palaestina_1849.jpg
http://www.lib.utexas.edu/maps/historical/palestine_1020bc.jpg
Palestiinalaiset & juutalaiset molemmat tulivat aikoinaan maasta joka tunnetaan nimeltä....IRAK.
Alaosasta.
Molemmat sukulaiskansoja - Minni-Matleena
Mitä merkitystä sillä on juutalaisille, minkä nimisessä maassa Jeesus syntyi, kun juutalaiset eivät edes usko Jeesukseen.
- usko
Jeesukseen messiaana, henkilönä kylläkin.
Ja kiista tässä on tuosta maakappaleesta (pyhämaa) eikä Jeesuksesta. - rasismia vastaan
väitteen saanee korjata koski se ketä hyvänsä. Joillekin kristityille näkyy olevan suurta merkitystä ettei Jeesus vain olisi syntynyt missään juutalaisessa paikassa. Jeesus on voinut olla vaikka arabi, mutta hän syntyi silti Juudeassa, jota ei kutsuttu nimellä Syria-Palestiina ennen vuotta 135.
Jeesus itse puhui Israelin muinaisista kuninkaista useinkin, on huvittavaa että Jeesuksen seuraajat tulevat pitäneeksi hänenkin sanomisiaan "juutalaisena propagandana." Mitäpä muuta se olisi jos koko kungaskuntaa ei milloinkaan ole ollut? - Minni-Matleena
rasismia vastaan kirjoitti:
väitteen saanee korjata koski se ketä hyvänsä. Joillekin kristityille näkyy olevan suurta merkitystä ettei Jeesus vain olisi syntynyt missään juutalaisessa paikassa. Jeesus on voinut olla vaikka arabi, mutta hän syntyi silti Juudeassa, jota ei kutsuttu nimellä Syria-Palestiina ennen vuotta 135.
Jeesus itse puhui Israelin muinaisista kuninkaista useinkin, on huvittavaa että Jeesuksen seuraajat tulevat pitäneeksi hänenkin sanomisiaan "juutalaisena propagandana." Mitäpä muuta se olisi jos koko kungaskuntaa ei milloinkaan ole ollut?väitellä tuosta asiasta, koska Raamatussahan sanotaan selvästi, miten se on. Kyllä kai kristittyjen luulisi uskovan Raamattua, eihän koko kristinuskossa ole muuten mitään järkeä.
- Paavo
Minni-Matleena kirjoitti:
väitellä tuosta asiasta, koska Raamatussahan sanotaan selvästi, miten se on. Kyllä kai kristittyjen luulisi uskovan Raamattua, eihän koko kristinuskossa ole muuten mitään järkeä.
Olet oikeassa. Kyse on juuri ja nimenomaan Raamatun kokonaisvaltaisesta lukemisesta ja ymmärtämisestä.
- Palestiinan eteläosassa.
rasismia vastaan kirjoitti:
väitteen saanee korjata koski se ketä hyvänsä. Joillekin kristityille näkyy olevan suurta merkitystä ettei Jeesus vain olisi syntynyt missään juutalaisessa paikassa. Jeesus on voinut olla vaikka arabi, mutta hän syntyi silti Juudeassa, jota ei kutsuttu nimellä Syria-Palestiina ennen vuotta 135.
Jeesus itse puhui Israelin muinaisista kuninkaista useinkin, on huvittavaa että Jeesuksen seuraajat tulevat pitäneeksi hänenkin sanomisiaan "juutalaisena propagandana." Mitäpä muuta se olisi jos koko kungaskuntaa ei milloinkaan ole ollut?jo vuosilta 4000-3000 eKr.Palestiina on kutsuttu Filistean maaksi ja se tarkottaa sama kuin Palestiinaa.
Israelilla tarkoitetaan alue, jossa israelilaiset heimot asuivat. Israel ei koskaan ollut maantieteellinen nimi. - rasismia vastaan
Palestiinan eteläosassa. kirjoitti:
jo vuosilta 4000-3000 eKr.Palestiina on kutsuttu Filistean maaksi ja se tarkottaa sama kuin Palestiinaa.
Israelilla tarkoitetaan alue, jossa israelilaiset heimot asuivat. Israel ei koskaan ollut maantieteellinen nimi.lähi-idän historian uusiksi. Filistealaiset tulivat alueelle vasta n 1200-1100 e.Kr. Mitenkä aluetta on voitu kutsua heidän nimellään tuhansia vuosia ennen kuin heitä edes oli? Filistealaiset eivät olleet arabeja vaan tulivat alueelle meritse luultavasti jostain Kreikan/sen saariston alueelta.
"Israelilla tarkoitetaan alue, jossa israelilaiset heimot asuivat. Israel ei koskaan ollut maantieteellinen nimi" tämä se on varsinainen helmi. Mutta samaa tasoa oli muukin osa kirjoituksestasi. - aina ollut.
rasismia vastaan kirjoitti:
lähi-idän historian uusiksi. Filistealaiset tulivat alueelle vasta n 1200-1100 e.Kr. Mitenkä aluetta on voitu kutsua heidän nimellään tuhansia vuosia ennen kuin heitä edes oli? Filistealaiset eivät olleet arabeja vaan tulivat alueelle meritse luultavasti jostain Kreikan/sen saariston alueelta.
"Israelilla tarkoitetaan alue, jossa israelilaiset heimot asuivat. Israel ei koskaan ollut maantieteellinen nimi" tämä se on varsinainen helmi. Mutta samaa tasoa oli muukin osa kirjoituksestasi.4000-3000 eKr. Filistealaiset saapuivat lähi-itään ja sen rannikoille ja sulautui muihin heimoihin ja näin filistealaiset omaksuivat seemiläisen kielen.
Tuo yksikin historian kartta, jossa lukee Israel. - rasismia vastaan
aina ollut. kirjoitti:
4000-3000 eKr. Filistealaiset saapuivat lähi-itään ja sen rannikoille ja sulautui muihin heimoihin ja näin filistealaiset omaksuivat seemiläisen kielen.
Tuo yksikin historian kartta, jossa lukee Israel.http://en.wikipedia.org/wiki/Philistines
http://en.wikipedia.org/wiki/Palestine_(region)#Boundaries_and_name
http://reference.allrefer.com/encyclopedia/P/Philistn.html
http://ancienthistory.about.com/gi/dynamic/offsite.htm?zi=1/XJ&sdn=ancienthistory&zu=http://www.mideastweb.org/palearly.htm
http://www.bible-history.com/geography/maps/map_philistine_cities_expansion.html
http://www.bu.edu/anep/
Vilkaisepa myös joskus jotain historian oppikirjaa. - Filistean
rasismia vastaan kirjoitti:
http://en.wikipedia.org/wiki/Philistines
http://en.wikipedia.org/wiki/Palestine_(region)#Boundaries_and_name
http://reference.allrefer.com/encyclopedia/P/Philistn.html
http://ancienthistory.about.com/gi/dynamic/offsite.htm?zi=1/XJ&sdn=ancienthistory&zu=http://www.mideastweb.org/palearly.htm
http://www.bible-history.com/geography/maps/map_philistine_cities_expansion.html
http://www.bu.edu/anep/
Vilkaisepa myös joskus jotain historian oppikirjaa.nimi näkyi kaikissa kartoissa, missä luki Israel.
Israelilaiset lähtivät pois sieltä omasta tyhmyydestään. Heidän ei olisi ollut kovin järkevää kapinoida roomalaisia vastaan.
Sitäpaitsi nykyiset "israelilaiset" eivät polveudu muinaisista israelilaisista. - rasismia vastaan
Filistean kirjoitti:
nimi näkyi kaikissa kartoissa, missä luki Israel.
Israelilaiset lähtivät pois sieltä omasta tyhmyydestään. Heidän ei olisi ollut kovin järkevää kapinoida roomalaisia vastaan.
Sitäpaitsi nykyiset "israelilaiset" eivät polveudu muinaisista israelilaisista.tapa sinulla tulkita faktaa. Kapina Roomaa vastaan ei todella ollut järkevää, mutta israelilaiset eivät olleet ne jotka kapinoivat, vaan juutalaiset.Israelilaiset olivat jo aikaisemmin tehneet pahan poliittisen virheen, menettäneet valtionsa ja nopeasti sen jälkeen sulautuneet muihin kansoihin.
Juutalaisilla ja israelilaisilla oli samat esi-isät mutta olivat saman kansan eri haaroja. Nykykansoista mikään ei ole "puhtaasti" sitä mitä olivat vaikkapa 3000 vuotta sitten. Tosin valtaosaa nykykansoista ei erillisinä ryhminä tuolloin edes ollut, juutalaiset ovat tässä harvinainen poikkeus. Harva nykykansa kuitenkaan koostuu niin monesta eri elementistä kuin nykyään palestiinalaisiksi kutsuva ryhmä jonka saadakseen itselleen oma historia, on se varastettava toiselta kansalta ja kirjoitettava uudelleen koko levantin muinaishistoria. - ihan sama
rasismia vastaan kirjoitti:
tapa sinulla tulkita faktaa. Kapina Roomaa vastaan ei todella ollut järkevää, mutta israelilaiset eivät olleet ne jotka kapinoivat, vaan juutalaiset.Israelilaiset olivat jo aikaisemmin tehneet pahan poliittisen virheen, menettäneet valtionsa ja nopeasti sen jälkeen sulautuneet muihin kansoihin.
Juutalaisilla ja israelilaisilla oli samat esi-isät mutta olivat saman kansan eri haaroja. Nykykansoista mikään ei ole "puhtaasti" sitä mitä olivat vaikkapa 3000 vuotta sitten. Tosin valtaosaa nykykansoista ei erillisinä ryhminä tuolloin edes ollut, juutalaiset ovat tässä harvinainen poikkeus. Harva nykykansa kuitenkaan koostuu niin monesta eri elementistä kuin nykyään palestiinalaisiksi kutsuva ryhmä jonka saadakseen itselleen oma historia, on se varastettava toiselta kansalta ja kirjoitettava uudelleen koko levantin muinaishistoria.Kaikkea juutalaisia ei ole karkoitettu, vain niitä, jotka kapinoivat roomalaisia vastaan karkoitettiin. Sitäpaitsi kaikki Palestiinan asukkaat eivät olleet juutalaisia.
Juutalaisilla nykyään ei ole samat esi-isät.
Nykyään juutalaiset eivät ole ollenkaan "puhtasti" sama kansa, koska juutalaisuus ei ole kansa, vaan uskonto. Ovatko kristityt sama kansaa?
Palestiinalaiset ovat aina asuneet Palestiinassa ja Palestiinan arabeja on aina sanottu palestiinalaisiksi, kuten esim. Irakin arabit sanotaan irakilaiseksi. Kaikilla arabimailla on omia murteita, ja kulttuureissakin on jonkin verran eroja.
Palestiinalaiset, eivät varastaneet toisilta kansoilta mitään, päinvastoin nykyiset israelilaiset, jotka varastivat toisten kulttuuria ja maita ja haluavat hävittää koko Palestiinan kansan ja heidän rikasta kulttuuria. Onko juutalaisilla sama kulttuuri? Ei todellakaan ole, juutalaiset esim. kuntelevat erilaista musaa. Heillä on vaan juutalaisia elämäntapoja,esim. eivät syö sianlihaa. Mutta ei läheskään kaikki juutalaiset noudata juutalaisia elämäntapoja, koska suurinosa juutalaisista on maallistuneita. - rasismia vastaan
ihan sama kirjoitti:
Kaikkea juutalaisia ei ole karkoitettu, vain niitä, jotka kapinoivat roomalaisia vastaan karkoitettiin. Sitäpaitsi kaikki Palestiinan asukkaat eivät olleet juutalaisia.
Juutalaisilla nykyään ei ole samat esi-isät.
Nykyään juutalaiset eivät ole ollenkaan "puhtasti" sama kansa, koska juutalaisuus ei ole kansa, vaan uskonto. Ovatko kristityt sama kansaa?
Palestiinalaiset ovat aina asuneet Palestiinassa ja Palestiinan arabeja on aina sanottu palestiinalaisiksi, kuten esim. Irakin arabit sanotaan irakilaiseksi. Kaikilla arabimailla on omia murteita, ja kulttuureissakin on jonkin verran eroja.
Palestiinalaiset, eivät varastaneet toisilta kansoilta mitään, päinvastoin nykyiset israelilaiset, jotka varastivat toisten kulttuuria ja maita ja haluavat hävittää koko Palestiinan kansan ja heidän rikasta kulttuuria. Onko juutalaisilla sama kulttuuri? Ei todellakaan ole, juutalaiset esim. kuntelevat erilaista musaa. Heillä on vaan juutalaisia elämäntapoja,esim. eivät syö sianlihaa. Mutta ei läheskään kaikki juutalaiset noudata juutalaisia elämäntapoja, koska suurinosa juutalaisista on maallistuneita.provinssissa asui muitakin kuin juutalaisia mutta juutalaiset olivat enemmistönä. Kaikkia juutalaisia ei karkoitettu, vaan merkittävä juutalaisasutus jäi, olet siinä oikeassa, milloinkaan alue ei ole ollut ilman juutalaista väestöä, enemmistöä tai huomattavaa vähemmistöä, muut ovat tulleet ja menneet. Yksi elementti vain on ollut pysyvä.
Juutalaiset ovat kansa jolla on oma uskonto-näinhän se on ollut alusta asti. Palestiinan arabit ovat arabeja jotka ovat muuttaneet sinne eri arabimaista. Palestiinalaisiksi kutsuttiin vielä 30-luvulla mandaatin juutalaisasukkaita eikä erillisestä arabi-palestiinalaisesta identitetistä ole mitään todisteita ennen kuin viime vuosisadalta jolloin sionistinen liike synnytti kansallisliikkeen arabien keskuudessa.
Logiikkasi on edelleen outoa: "Onko juutalaisilla sama kulttuuri? Ei todellakaan ole, juutalaiset esim. kuntelevat erilaista musaa. Heillä on vaan juutalaisia elämäntapoja,esim. eivät syö sianlihaa. Mutta ei läheskään kaikki juutalaiset noudata juutalaisia elämäntapoja, koska suurinosa juutalaisista on maallistuneita."
Juutalaiset eivät ole juutalaisia koska heillä on vain juutalaisia tapoja, joita he eivät noudata eivätkä kuuntele oikeaa yhdenlaista musaa. Nyt sentään saa kuunnella "musaa"?
Israelilaiset eivät halua hävittää palestiinalaisia tai heidän kulttuuriaan vaan haluavat Palestiinan valtion Israelin rinnalle. Tällä hetkellä palestiinalaiset ovat keskittyneet ryhmiensä väliseen taistelemiseen joten taas joudumme odottamaan, valitettavasti molempien osapuolten kannalta, erityisesti palestiinalaisten itsensä. - ollut vähemmistönä
rasismia vastaan kirjoitti:
provinssissa asui muitakin kuin juutalaisia mutta juutalaiset olivat enemmistönä. Kaikkia juutalaisia ei karkoitettu, vaan merkittävä juutalaisasutus jäi, olet siinä oikeassa, milloinkaan alue ei ole ollut ilman juutalaista väestöä, enemmistöä tai huomattavaa vähemmistöä, muut ovat tulleet ja menneet. Yksi elementti vain on ollut pysyvä.
Juutalaiset ovat kansa jolla on oma uskonto-näinhän se on ollut alusta asti. Palestiinan arabit ovat arabeja jotka ovat muuttaneet sinne eri arabimaista. Palestiinalaisiksi kutsuttiin vielä 30-luvulla mandaatin juutalaisasukkaita eikä erillisestä arabi-palestiinalaisesta identitetistä ole mitään todisteita ennen kuin viime vuosisadalta jolloin sionistinen liike synnytti kansallisliikkeen arabien keskuudessa.
Logiikkasi on edelleen outoa: "Onko juutalaisilla sama kulttuuri? Ei todellakaan ole, juutalaiset esim. kuntelevat erilaista musaa. Heillä on vaan juutalaisia elämäntapoja,esim. eivät syö sianlihaa. Mutta ei läheskään kaikki juutalaiset noudata juutalaisia elämäntapoja, koska suurinosa juutalaisista on maallistuneita."
Juutalaiset eivät ole juutalaisia koska heillä on vain juutalaisia tapoja, joita he eivät noudata eivätkä kuuntele oikeaa yhdenlaista musaa. Nyt sentään saa kuunnella "musaa"?
Israelilaiset eivät halua hävittää palestiinalaisia tai heidän kulttuuriaan vaan haluavat Palestiinan valtion Israelin rinnalle. Tällä hetkellä palestiinalaiset ovat keskittyneet ryhmiensä väliseen taistelemiseen joten taas joudumme odottamaan, valitettavasti molempien osapuolten kannalta, erityisesti palestiinalaisten itsensä.ennen kuin palestiinalaiset arabialaistuivat.
Juutalaisia siellä on ollut aina, se on totta. Muslimit eivät sentään vainonneet juutalaisia, kuten Eurooppalaiset.
Palestiinalaiset arabialaistuivat, koska arabia oli kukoistava sivistyskieli. Heidän on ollut helppo arabialaistua, koska puhuivat läheistä sukukieltä arabialle. Siellä ei ollut mitään kansan vaihtoa. Palestiinan arabit eivät ole 100% identiteetiltään arabialaisia, mutta palestiinalaisia kyllä. Arabit eivät ole identiteetisti yhtenäinen ryhmä.
"Palestiinalaisiksi kutsuttiin vielä 30-luvulla mandaatin juutalaisasukkaita" toi oli kyllä se varsinainen helmi. Taidat lukee liikaa juutalaista/sionimista propagandaa.
Ongelmasi on se, ettet osaa erottaa uskoa ja tosiasioita toisistaan. Juutalaisten uskomuksen mukaan he ovat kansa, mutta todellisuudessa tämä ei ole totta. Juutalaisia ei yhdistä mitään muuta kuin uskonto.
Sionismin perustavoite on hävittää koko Palestiinan kansan maan päältä.
Israelilaiset eivät halua rauhaa, suurin todiste on se, että he rakentavat vielä siirtokuntia palestiinalaiseten alueelle. Israelilaiset puhuvat rauhasta, mutta tekevät kaikkea muuta.
Palestiinalaiset haluavat rauhaa, jopa kaikkein isänmaallisin järjestö Hamas suostui rauhaan ja tunnustamaan pakkokeinoin perustettua juutalaisvaltiota, mikäli juutalaiset siirtyvät YK:n tekemään jakoalueeseen. - rasismia vastaan
ollut vähemmistönä kirjoitti:
ennen kuin palestiinalaiset arabialaistuivat.
Juutalaisia siellä on ollut aina, se on totta. Muslimit eivät sentään vainonneet juutalaisia, kuten Eurooppalaiset.
Palestiinalaiset arabialaistuivat, koska arabia oli kukoistava sivistyskieli. Heidän on ollut helppo arabialaistua, koska puhuivat läheistä sukukieltä arabialle. Siellä ei ollut mitään kansan vaihtoa. Palestiinan arabit eivät ole 100% identiteetiltään arabialaisia, mutta palestiinalaisia kyllä. Arabit eivät ole identiteetisti yhtenäinen ryhmä.
"Palestiinalaisiksi kutsuttiin vielä 30-luvulla mandaatin juutalaisasukkaita" toi oli kyllä se varsinainen helmi. Taidat lukee liikaa juutalaista/sionimista propagandaa.
Ongelmasi on se, ettet osaa erottaa uskoa ja tosiasioita toisistaan. Juutalaisten uskomuksen mukaan he ovat kansa, mutta todellisuudessa tämä ei ole totta. Juutalaisia ei yhdistä mitään muuta kuin uskonto.
Sionismin perustavoite on hävittää koko Palestiinan kansan maan päältä.
Israelilaiset eivät halua rauhaa, suurin todiste on se, että he rakentavat vielä siirtokuntia palestiinalaiseten alueelle. Israelilaiset puhuvat rauhasta, mutta tekevät kaikkea muuta.
Palestiinalaiset haluavat rauhaa, jopa kaikkein isänmaallisin järjestö Hamas suostui rauhaan ja tunnustamaan pakkokeinoin perustettua juutalaisvaltiota, mikäli juutalaiset siirtyvät YK:n tekemään jakoalueeseen.kristittyjä lukuunottamatta eivät käyttäneet Palestiina/palestiinalainen nimitystä itsestään tai instituutioistaan, juutalaiset käyttivät, oli Palestiinan filharmoonikot, Palestine Post, palestiinalaislegioona, vaikka mitä.
Sionismin tavoite koski vain oma kansaa, ja se oli itsenäisyyden hankkiminen, älä sekoita sionismin tavoitetta joidenkin arabiliikkeiden tavoitteisiin.
Hamas on ilmoittanut että suostuu vain aselepoon, lopputavoite on Israelin hävittäminen, eikä sekään riitä vaan juutalaisten tuhoaminen on päämäärä,joka kiven ja puun takaa. Palestiinalaisten enemmistö on nyt vaaleissa ilmaissut kannattavansa tätä Hamasin tavoitetta eli se on asettanut päämääräkseen ei oman valtion synnyn vaan toisen tuhoamisen. Taas on Palestiinan valtion synty entistä kauempana ja täysin turhaan. - tosiasioita.
rasismia vastaan kirjoitti:
kristittyjä lukuunottamatta eivät käyttäneet Palestiina/palestiinalainen nimitystä itsestään tai instituutioistaan, juutalaiset käyttivät, oli Palestiinan filharmoonikot, Palestine Post, palestiinalaislegioona, vaikka mitä.
Sionismin tavoite koski vain oma kansaa, ja se oli itsenäisyyden hankkiminen, älä sekoita sionismin tavoitetta joidenkin arabiliikkeiden tavoitteisiin.
Hamas on ilmoittanut että suostuu vain aselepoon, lopputavoite on Israelin hävittäminen, eikä sekään riitä vaan juutalaisten tuhoaminen on päämäärä,joka kiven ja puun takaa. Palestiinalaisten enemmistö on nyt vaaleissa ilmaissut kannattavansa tätä Hamasin tavoitetta eli se on asettanut päämääräkseen ei oman valtion synnyn vaan toisen tuhoamisen. Taas on Palestiinan valtion synty entistä kauempana ja täysin turhaan.Olet pahasti sionismin aivopesty. Ymmärrän hyvin sitä, koska länsimainen media on aika pahasti juutalaisten hallussa. Tämä on ihan faktaa!
- Hamas
rasismia vastaan kirjoitti:
kristittyjä lukuunottamatta eivät käyttäneet Palestiina/palestiinalainen nimitystä itsestään tai instituutioistaan, juutalaiset käyttivät, oli Palestiinan filharmoonikot, Palestine Post, palestiinalaislegioona, vaikka mitä.
Sionismin tavoite koski vain oma kansaa, ja se oli itsenäisyyden hankkiminen, älä sekoita sionismin tavoitetta joidenkin arabiliikkeiden tavoitteisiin.
Hamas on ilmoittanut että suostuu vain aselepoon, lopputavoite on Israelin hävittäminen, eikä sekään riitä vaan juutalaisten tuhoaminen on päämäärä,joka kiven ja puun takaa. Palestiinalaisten enemmistö on nyt vaaleissa ilmaissut kannattavansa tätä Hamasin tavoitetta eli se on asettanut päämääräkseen ei oman valtion synnyn vaan toisen tuhoamisen. Taas on Palestiinan valtion synty entistä kauempana ja täysin turhaan.ei tehnyt kahteen vuoteen iskuja Israeliin. Israelin jatkuvasta valtioterrorismista huolimatta.
- rasismia vastaan
tosiasioita. kirjoitti:
Olet pahasti sionismin aivopesty. Ymmärrän hyvin sitä, koska länsimainen media on aika pahasti juutalaisten hallussa. Tämä on ihan faktaa!
argumentit loppuvat on kai pakko turvautua tällaiseen?
- Minni-Matleena
Hamas kirjoitti:
ei tehnyt kahteen vuoteen iskuja Israeliin. Israelin jatkuvasta valtioterrorismista huolimatta.
osapuolien pitäisi lopettaa sotiminen. Ei se kumminkaan johda mihinkään, onhan se jo nähty.
- Paavo
tosiasioita. kirjoitti:
Olet pahasti sionismin aivopesty. Ymmärrän hyvin sitä, koska länsimainen media on aika pahasti juutalaisten hallussa. Tämä on ihan faktaa!
Oletetaan että kysymys johtaa lopulta Jerusalemiin. Juutalaiset, kristityt ja muslimit ovat hallinneet Jerusalemia kukin vuorollaan. Siitä ei ole tullut kenkään kohdalla mitään lopullista. Mistä tämä johtuu? Kuka oli paras hallitsija? Mikä ratkeaisi jos palestiinalaiset saisivat Jerusalemin kokonaan? Olisiko se ikuisesti ratkaistu kysymys?

olihan se jo heillä ennen vuotta -67 vanha osa siis, jossa eri uskontojen pyhät paikat ovat, mutta ei sillä ollut mitään merkitystä. Jerusalem oli unelias Jordanian pikkukaupunki jota ei missään erityisesti huomioitu, paitsi pidettiin hyvin tarkkaan huolta etteivät juutalaiset päässeet omille pyhille paikoilleen.

Tiedän tämän. Halusinkin vain ottaa puheeksi aiheen koska tuntuu että kyse on jostain paljon suuremmista asioista kuin maalänteistä ja kansojen asuinsijoista. Jerusalem päästää hetkeksi aina jonkun itseään hallitsemaan. Tuntuu että samalla kyseinen taho joutuu valtavan punnitsemisen alaisuuteen ja jossa se kevyeksi havaitaan. Valta vaihtuu, Jerusalem pysyy.
- Palestiinalaiset mereenkö?
Minni-Matleena kirjoitti:
osapuolien pitäisi lopettaa sotiminen. Ei se kumminkaan johda mihinkään, onhan se jo nähty.
Sota on ollut alusta saakka USA:n pohjattomasta ja varauksettomasta tuesta nauttivan Israelin armeijan, jota luonehditaan myös maailman nykyaikaisemmaksi sotakoneistoksi, voittokulkua!
Palestiinan alue jaettiin YK:n päätöksellä siten, että Israelille myönnettiin 55% ja Palestiinalaisille, alkuperäisasukkaille 45% osuus alueesta.
Juutalaiset perustelivat Israelin valtion perustamista palestiinan alueelle mm. näin: Me olemme kansa ilman maata ja Palestiina on maa ilman kansaa. Kun Israelin valtio viimein perustettiin, ajoivat juutalaiset palestiinalaiset alkuperäisasukkaat, erittäin kovia pakkotoimia ja raakaa väkivaltaa käyttäen pois kodeistaan. Alueen epäoikeudenmukainen jako ja juutalaisten tarpeeton ja hirviömäinen väkivalta ja ylivoima, olivat omiaan synnyttämään nykyisiä lähi-idän ongelmia.
Jos katsot karttaan nyt, niin huomaat että tuosta alunperin Palestiinalaisille alkuperäisasukkaille myönnetystä 45% ei ole enää jäljellä kuin pieni kulma. "Jälkiviisaan", Psykiatrin, kirjailijan, muusikon, kansanedustajan... Glaes Andersonin mukaan, lähi-idän konflikti johtunee kokolailla nimom. siitä, että Israel miehittää Palestiinaa. - Minni-Matleena
Palestiinalaiset mereenkö? kirjoitti:
Sota on ollut alusta saakka USA:n pohjattomasta ja varauksettomasta tuesta nauttivan Israelin armeijan, jota luonehditaan myös maailman nykyaikaisemmaksi sotakoneistoksi, voittokulkua!
Palestiinan alue jaettiin YK:n päätöksellä siten, että Israelille myönnettiin 55% ja Palestiinalaisille, alkuperäisasukkaille 45% osuus alueesta.
Juutalaiset perustelivat Israelin valtion perustamista palestiinan alueelle mm. näin: Me olemme kansa ilman maata ja Palestiina on maa ilman kansaa. Kun Israelin valtio viimein perustettiin, ajoivat juutalaiset palestiinalaiset alkuperäisasukkaat, erittäin kovia pakkotoimia ja raakaa väkivaltaa käyttäen pois kodeistaan. Alueen epäoikeudenmukainen jako ja juutalaisten tarpeeton ja hirviömäinen väkivalta ja ylivoima, olivat omiaan synnyttämään nykyisiä lähi-idän ongelmia.
Jos katsot karttaan nyt, niin huomaat että tuosta alunperin Palestiinalaisille alkuperäisasukkaille myönnetystä 45% ei ole enää jäljellä kuin pieni kulma. "Jälkiviisaan", Psykiatrin, kirjailijan, muusikon, kansanedustajan... Glaes Andersonin mukaan, lähi-idän konflikti johtunee kokolailla nimom. siitä, että Israel miehittää Palestiinaa.Alue pitäisi jakaa molemmille oikeudenmukaisesti. En tosin tiedä miten se tapahtuisi, mutta varmaan jonkun ulkopuolisen tahon avulla.
- mullehh kaikki!
Minni-Matleena kirjoitti:
Alue pitäisi jakaa molemmille oikeudenmukaisesti. En tosin tiedä miten se tapahtuisi, mutta varmaan jonkun ulkopuolisen tahon avulla.
on tuominnut Israelin ja sen tekoja varmaankin jo tuhansia kertoja. Israelin ei kuitenkaan tarvitse välittää YK:sta koska USA tukee sitä vetoo-oikeuksineen jne... . Myös Haagin kansainvälinen rikostuomioistuin on tuomminnut monesti Israelin ja sen tekemät hirviömäiset teot mutta Israelin ei jostain syystä ole tarvinnut piitata mokomasta lainkaan?
Kaikki narut ovat olleet alusta saakka Israelin käsissä. He eivät ole vain halunneet rauhaa köyhän ja puolustuskyvyttömän Palestiinan kanssa, koska heidän suoranainen provosointinsa johtaa uusiin konflikteihin, jonka seurauksena juutalaiset saavat tekosyyn valloittaa aina vaan lisää maa-alueita itselleen. - Minni-Matleena
mullehh kaikki! kirjoitti:
on tuominnut Israelin ja sen tekoja varmaankin jo tuhansia kertoja. Israelin ei kuitenkaan tarvitse välittää YK:sta koska USA tukee sitä vetoo-oikeuksineen jne... . Myös Haagin kansainvälinen rikostuomioistuin on tuomminnut monesti Israelin ja sen tekemät hirviömäiset teot mutta Israelin ei jostain syystä ole tarvinnut piitata mokomasta lainkaan?
Kaikki narut ovat olleet alusta saakka Israelin käsissä. He eivät ole vain halunneet rauhaa köyhän ja puolustuskyvyttömän Palestiinan kanssa, koska heidän suoranainen provosointinsa johtaa uusiin konflikteihin, jonka seurauksena juutalaiset saavat tekosyyn valloittaa aina vaan lisää maa-alueita itselleen.en kai minä sille mitään voi! Minä olen kyllä sitä mieltä, että molemmilla puolilla on syytä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h282849Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062641Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv262353Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.491904Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska141483- 321463
- 1771173
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1021173En vain unohda
Sitä miten rakastuneesti olet minua katsonut. Oliko tunteet liian suuria että niistä olisi voinut puhua.711015Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?81958