Adventistien

3236
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olen pahoillani että on kirjoitettu tuollaisia adventistin nimissä , mutta tuo ei ole meidän kirkon uskonoppia , olen ollut 40vuotta kirkon jäsen ja ensimmäisen kerran näin tuommoisen kirjoituksen , älkää kaikkia uskoko mitä on kirjoitettu , tutkikaa onko asiassa perää , niin minäkin teen kun nään jonkun toisesta seurakunnasta olevan kirjoituksen , tutkin onko se kirkon opetusta vai jonkun yksilön pielipide vain .

Äänestä

Henkilön Kristillisyyden etsintä tuloksien hakua. Nykyään on vallalla käsitys, että kristin usko otettiin vastaan ilman mitään Skismaa. Ja
mitään väärennöksiä ei Pyhiin kirjoituksiin ole kukaan tehnyt? Voisin kysyä esimerkiksi, kuinka vanhoja ovat viimeisimmät käsikirjoitukset?

Minäkin olen lukenut tuon Kesari konstantinuksen
antaman määräyksen, jossa kirjan oppineita keisarin määräyksellä määrätään muuttamaan raamatun kirjoituksia sellaiseen muotoon, että tämä muutos voi yhdistää pakant Kristin uskon piiriin. Pitää muistaa se, että Rooman valtakunnassa oli tuohon aikaan monin kertainen
pakanain enemmistö.

Sunnuntai oli vahvin merkki sovitteluratkaisun tuloksesta. Tämä asia löytyy helposti monista asiakirjoituksista. Asian mutkistaa vielä asian
pituus eli pitkä aikajakso. Väärennöksiä on
tehty ja tehdään edelleen. Tämä on totuus.

Nyt ihmiset saattavat uskoa vääryyttä totuudeksi ja päin vastoin. Nykyihmiselle kelpaa kaikki.
Kunhan vain Joku on kunnolla vakuuttanut asian
uskottavuuden. Uskon minä vielä sen, että Juutalaiset ovat vielä todisteena oikeasta Jumalasta!!!!!

Äänestä
  • Jospa uskoisit Israelilla olevan tarkoituksensa lain ja Liiton vuoksi niin sinullekin loksahtaisivat palapelin osat paikoilleen..
    Humaisit syyn miksi sapatti on vanhassa liitossa juutalaisten noudatettavana ja muilla olisi noudattamisen valinnanvapaus.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


uskonoopi??? kirjoitti:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000013&posting=22000000016603526

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu