Movettajia on kielletty kirjoittamasta tälle palstalle. Silti johtaja Movessa puhuvat, että kaikki julkisuus on positiivista ja muutaman viikon päästä kukaan ei muista kuin nimen, vaikka Helsingin sanomissa olisi ollut aukeaman kokoinen negatiivinen juttu Movesta. Näiden negatiivisten juttujenhan jälkeen alkaa aina kahden viikon päästä ennennäkemätön kasvu! Niin siinä käy varmaan nytkin, kun tänne suomi24.fi:hin tulee paskaa tekstiä movesta, lehdet kirjoittavat siitä ja oikeudessa on jutut menossa.
Uudet edustajat, miettikää missä paskassa olette mukana. Ottakaa rahanne pois sieltä vielä kun kerkiätte, sillä itse olin liian pitkään mukana ja en ole vieläkään saanut niitä pois.
Lopettakaa movetus, niin lopetatte kusettamisen!!!
Movettajia kielletty kirjoittamasta tälle
9
1557
Vastaukset
- Mut mut
Ei ole kielletty kirjoittamasta, mutta sopimusehdoissa lukee, ettei edustajat anna lausuntoja yrityksestä.
Ja edustajat ovat nykyään sen verran fiksumpia, että ymmärtävät tänne kirjoittelun olevan ajanhaaskuuta ja turhaa.
Ja hyvä niin. Eventistä, joka oli kertakaikkiaan paras ikinä, ei ole kirjoitettu mitään ja sekös ottaa pannuun teitä.- Andersenko se taas
satuilee? "Eventistä, joka oli kertakaikkiaan paras ikinä" - kun edustajille jäi kouraan kasa lippuja joita eivät saaneet myytyä. Eikä oikein porukkaakaan enää saapunut paikalle.
- Jxx
Uusia "yhteistyökumppaneita" julkistettiin, sirukortti maksaa enemmän kuin se vanha (edustajalle), kaikki lähtivät voittajina kädet pystyssä ja puhujina oli todellisia menestyjiä. Taisi olla pelkkä ydinjoukko paikalla. Aika ehtoopuolella alkaa viritys olla.
- Nyppiikö ?
Jxx kirjoitti:
Uusia "yhteistyökumppaneita" julkistettiin, sirukortti maksaa enemmän kuin se vanha (edustajalle), kaikki lähtivät voittajina kädet pystyssä ja puhujina oli todellisia menestyjiä. Taisi olla pelkkä ydinjoukko paikalla. Aika ehtoopuolella alkaa viritys olla.
Taitaa nyppiä aika lailla, kun kukaan ei kerro mitä tapahtui.
Ai niiiiiiiiin, sen verran paljastan, että jengiä oli reilu tuhat henkeä :)
Repikää siitä. - Joulupukki
Nyppiikö ? kirjoitti:
Taitaa nyppiä aika lailla, kun kukaan ei kerro mitä tapahtui.
Ai niiiiiiiiin, sen verran paljastan, että jengiä oli reilu tuhat henkeä :)
Repikää siitä."sen verran paljastan, että jengiä oli reilu tuhat henkeä " uskoo ken tahtoo :DDD
Homma kusi ja pahasti. Mitään uutta ja ihmeellistä ei ollut. Ja ilmapiiri oli kuitenkin hypetystä, mutta kaikesta aisti sen ettei hommat etene niin kuin pitäisi. Eli kai sitä voisi jo kutsua lopunajanmerkeiksi. Ei hyvä, rahat jää TAAS tulematta. - Ai eikö?
Joulupukki kirjoitti:
"sen verran paljastan, että jengiä oli reilu tuhat henkeä " uskoo ken tahtoo :DDD
Homma kusi ja pahasti. Mitään uutta ja ihmeellistä ei ollut. Ja ilmapiiri oli kuitenkin hypetystä, mutta kaikesta aisti sen ettei hommat etene niin kuin pitäisi. Eli kai sitä voisi jo kutsua lopunajanmerkeiksi. Ei hyvä, rahat jää TAAS tulematta.Heeeeeeeeeeh.. Hitto kun on hauskaa. JA että taas sua nyppii.
- Joulupukki
Ai eikö? kirjoitti:
Heeeeeeeeeeh.. Hitto kun on hauskaa. JA että taas sua nyppii.
Sen verran kyllä, että jopa joulupukki on uskottavampi nykysin kuin moven lupaukset. Tulikin lähdettyä mukaan aikanaan ja edes yritettyä moista. Nyt on vain ne katteettomat lupaukset ja mitään ei kumminkaan tapahdu. Itse en ainakaan enää niele mitää ylälinjalta ja eventtiin en mene vaikka maksettas palkkaa siellä olosta.
- viii
Joulupukki kirjoitti:
Sen verran kyllä, että jopa joulupukki on uskottavampi nykysin kuin moven lupaukset. Tulikin lähdettyä mukaan aikanaan ja edes yritettyä moista. Nyt on vain ne katteettomat lupaukset ja mitään ei kumminkaan tapahdu. Itse en ainakaan enää niele mitää ylälinjalta ja eventtiin en mene vaikka maksettas palkkaa siellä olosta.
Ei siellä eventissä mitään sirukorttia ollut. Kuva semmoisesta tosin väläyttettiin. Tuhat oikeaa sirukorttia kertoisi enemmän kuin yksi kuva...
- Jxx
Nyppiikö ? kirjoitti:
Taitaa nyppiä aika lailla, kun kukaan ei kerro mitä tapahtui.
Ai niiiiiiiiin, sen verran paljastan, että jengiä oli reilu tuhat henkeä :)
Repikää siitä.ulvonnasta. Ei nypi yhtään. Kuva sirukortista ei paljon sykähdytä. Olen tosin aika viilipytty, bisneksessä pitää olla hyvä pokeri.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26316822Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235414- 1152560
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152036Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361755Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111986- 59948
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto30861Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?43856