Työttömyys on tänä keväänä lähtenyt taas jyrkkään kasvuun lyhyen suvantovaiheen jälkeen.
Korkeasti koulutettujen työttömyys alkaa olla samalla tasolla kuin pahimman laman aikaan 90-luvun alussa.
Teollisuudesta olemme saaneet kuulla viikoittain uutisia uusista irtisanomisista ja yt-neuvotteluiden aloittamisista.
Kepun talouspolitiikka on alkanut purra.
Työttömyys jyrkässä kasvussa
7
108
Vastaukset
- kokoomuksen vihollinen no2
...kokoomusyrittäjillä paha paikka. Markkinat vetää ja ahneus käskee työllistämään ja ottamaan voitot kotiin, mutta kepu-demu hallitus saa kiitokset. Ei ole helppoa kenelläkään, ei.
Kyllä ne satatuhatta uutta työpaikkaa taitaa kuitenkin syntyä...vaikka kuinka jarruttelisi. - Myönteisiä uutisia
Suomen talouskehitys on kova pala monelle suomalaisella mielenlaadulla varustetulle.
"Työttömyys jatkoi viime kuussa laskuaan siihen tahtiin, että hallituksen tavoite 100 000 uuden työpaikan luomisesta tällä vaalikaudella eli ensi vuoteen tultaessa voi toteutua"
Näin uutisoi Helsingin Sanomat taloussivuillaan tänään 24.5.2006 Ja lehti jatkoi:"Jos maailman ja Suomen talous pysyy nykyisessä vedossaan ja vauhti jatkuu samana, tavoite täyttyy ensi helmikuussa eli punamultahallituksen kannalta parahultaisesti ennen vaaleja" - keskity vähemmistöihi
Matti hoitaa politiikan.
- Otsikossa hymiö
...
- oasiossa kaikki
Otsikossa hymiö kirjoitti:
...
heippa stuppi
- Otsikossa hymiö
oasiossa kaikki kirjoitti:
heippa stuppi
...
- heh heh
Otsikossa hymiö kirjoitti:
...
on kesän ilman persettä. Vahtii täällä kirjoittajia, ettei kapia kukaan hauku. Ilmoittaa kapille jos häntä loukataan.
Kapihan on joutunut hoitoon. Pojat ovat lukeneet kapin kirjoitukset ja vieneet lääkäriin. Heh Heh. Oli odotettavissakin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874148Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283087No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760