"Me uskomme, että raamattu on Jumalan sanaa, sikäli kuin se on oikein käännetty; me uskomme myös, että Mormonin kirja on Jumalan sanaa."
Siis, mormonin kirjaako ei ole käännetty? Oliko ne kultalevyt (jotka tempaistiin taivaaseen), joista mr.Smith "kirjoitti" Mormonin kirjan, alunperin englanniksi?
Vai käänsikö hän ne englanniksi?
Miksi hän ei yksinkertaisesti kopionut levyjä!?
Valokuvannut!?
Miksi Jumala halusi levyt taivaaseen, vaikka olivat maanneet pöpelikössä pari tuhatta vuotta?
Eikö hän halunnut vakuuttaa maailmaa siitä, että Joseph Smith oli oikeassa?
Mitkä osat raamatusta on käännetty väärin?
Kääntääkö jehovat sitä oikein?
Tässä aluksi.
Ensi viikolla kysyisin Israelin todellisesta kokoamisesta Amerikan mantereelle, ja sitä kautta ajatuksianne mormooneista tulevana yläluokkana.
Terveisin
Johannes Katalyytti
Onko tämä totta,
2
180
Vastaukset
Kieli, josta käännettiin, oli uudistetuin egyptin kirjainmerkein kirjoitettua hepreaa. Kääntämisessä ainakin eglannista suomeksi voi olla virheitä. Uusi suomennos valmistui muutamia vuosia sitten.
Kukaan ei olisi ymmärtänyt alkuperäistä tektiä. Kääntämiseen tarvittiin erityisiä välneitä eli uurimia ja tummimia, jotka mainitaan myös Raamatussa.
Levystä on ensin kolmen ja sitten kahdekan silminnäkijän todisteet. Vahvin todiste kirjasta on se, jonka jokainen voi saada itse tutkimalla. Mormonin kirja ei kaipaa muita todisteita aitoudestaan, kuin senHengen todistuksen joka on luvattu jokaiselle vakavasti tutkivalle.
Raamatussa on lukuisia virhekäännöksiä. Sitä on käännetty moneen kertaan. Vertaa vaikkapa nykykäännöstä edelliseen. Nykykäännöskään ei ole oikein kaikin osin.- totta tottakai
Tapani vastasi jo alkuoassan
Miksi hän ei yksinkertaisesti kopionut levyjä!?
Valokuvannut!? Kameraa ei ollut vielä kaksitty. Hän kopioi jotakin merkkejä Martin Harrisille joka vei ne mukanaan erään yliopiston professorille joka sanoi että ne olivat aitoja merkkejä.
Miksi Jumala halusi levyt taivaaseen, vaikka olivat maanneet pöpelikössä pari tuhatta vuotta?
Eikö hän halunnut vakuuttaa maailmaa siitä, että Joseph Smith oli oikeassa? EI häv vaatii ihmisiltä uskoa ja jos levyt olisivat vielä täällä ei uskoa tarvittaisi.
Mitkä osat raamatusta on käännetty väärin? Vaikeata tietää, kun ei ole alkuperäistä kirjaa. Sanojen tarkoituksetkin muuttuvat vuosien aikana. Muuten on mormoninkirjassakin virheitä, etenkin kirjoitusvirheitä... eikä sitä ole väitetty virheettömäksi vaan että se on lähinnä virheettömyyttä, lähenpänä kuin Raamattu.
Kääntääkö jehovat sitä oikein? En tiedä, tuskin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455080Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131604Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481289Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101209- 131143
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171027Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76989Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3925Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah59795Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27773