Oli ennen vanhaan koskematon tai sanotaanko että sitä ei saanut kyseenalaistaa.
Leikkikoulussa ollessani ope sanoi vaahterapuiden olevan harvinaisia, johon minä sanoin ettei ainakaan meidän pihassa, jossa niitä kasvoi kymmeniä, no eihän siihen kukaan uskonut ja valehtelijaksi sanottiin.
Kansalaiskoulussa taas luonnontieteen tunnilla opettaja kertoi suomessa kasvavista havupuista ja varsinkin männystä jossa on kaksi neulasta yhdessä, ja että se olisi ainut suomessa kasvava havupuulaji jossa näin on.
Taas jälleen kerran minä kiistin asian, koska eräällä pihalla kasvoi männyn sukulainen missä oli jotain neljästä viiteen neulasta yhdessä.
No jälki-istuntoahan siitä sain, kun kehtasin vielä tuoda sellaisen näytille.
Hoh hoiaa,, kyllä elämä oli silloin rankkaa. :)
Että sellasia muistoja näin keskiviikon kunniaksi.
Opettajien auktorieetti
animattiN
1
437
Vastaukset
- animattiN
Pari virhettä. Siis auktoriteetti (meniköhän nyt oikein) ja kansakoulussa ei kansalaiskoulussa. :)
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26316894Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235434- 1152573
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152051Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361758Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111992- 59952
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto31872Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?44869