Ladat virka-autoiksi, veroja säästyy

Olen tässä tuuminut jo pidemmän aikaa, että Lada soveltuisi erinomaisen kestävyytensä ja edullisen hankintahintansa puolesta valtion ja kuntien virkakäyttöön. Nyt kun Ladassa on vielä mahdottoman pitkä 5 vuoden takuu, ei mielestäni asian suhteen ole enää pienintäkään epäselvyyttä. Ehdotankin teille toverit, että otatte yhteyttä paikkakuntanne kunnanvaltuutetuille, sekä tietenkin kansanedustajille. Mikäli kaikki virastot siirtyisivät luotettavan ja edullisen Ladan käyttöön, säästyisi verorahoja valtavasti tärkeimpiin valtion toimiin, kuten esim työttömyyskorvausten kohottamiseen ja julkisiin palveluihin. On suorastaan hölmöä, että me rahoitamme erinlaisten pamppujen kuljetuksen esim. Saabilla tai Mersulla. Järki käteen tässäkin asiassa, uusi Lada on taatusti riittävän edustava ja tilava, sekä ennen kaikkea selvästi luotettavampi (vähemmän turhia hilavitkuttimia) kun vaikkapa nuo äskeiset merkit!
14783
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Oliko kärpässienikeitto hyvää? Ainakin se on saanut ladailijamiekkosen fantasiat jälleen kerran lentoon. Asiahan on puitu palstalla jo useammankin kerran ja huonoksi ideaksi todettu.

Äänestä

Ajatusmaailmasi on kansalaissodan ajoilta.
Onhan noita ladoja tullut valtion virastokäytössä ajettua, moniakin eri versioita. Hankintahinta on kyllä halpa, mutta be jälkimarkkinointikulut !.
Varaosi menee paljon ja korjaamokäyntejä on runsaasti . Eli tuo auto soveltuu vain sellaiselle henkilölle, joka osaa itse rassata sen kuntoon.
Kokonaisedullisuutta ei saavuteta, sillä kanttiladat kestivät vain 150 tkm ja Samarat vain 100 tkm, kun Corolla ja Golf kulkevat ilman isompia murheita 250 tkm.
Kyllä ladan perustekniikka (kone, vaihteisto ja perä) kestävät mutta ne jatkuvat sähköviat, lukko-ongelmat ja risat penkit ovat korjaamolla teetettyinä iso kuluerä.

Äänestä

Huokean, käyttökuluiltaan edullisen, käyttövarman ja maamme oloihin erinomaisesti soveltuvan Ladan valitseminen virka-autoksi laaja-alaisesti toisi säästöjä kansantaloudellemme ja mahdollistaisi yhteisten varojen suuntaamista enemmän sinne, missä niitä kipeästi tarvitaan: päivähoitoon, työhön ongelmanuorten parissa, vanhustenhoitoon, sotaveteraanien kuntoutukseen ym.

Siten tov. Ladailijamiekkosen näkemys osoittaa syvällistä yhteiskunnan ja sen rahavarojen käytön tuntemusta ja ansaitsee laajan kannatuksemme.

Äänestä
  • Ladat eivät toisi säästöjä kansantaloudelle millään tavoin. Vain kuluja.

    Äänestä

  • Kommenttisi on suorastaan edesvastuuton. Ihannoit sellaisen auton hankintaa, joka on yksi turvattomimmista autoista liikenteessämme. Ladojen hankkiminen lisäisi huomattavasti kansantalouden kuluja terveydenhuollon osa-alueella, koska ladan matkustajat vammautuvat (tai kuolevat) vaikeammin kuin nykyaikaisissa autoissa matkustavat. Rahaa ei todellakaan jäisi mainitsemiisi hyviin ja tärkeisiin kohtiin.

    Äänestä

  • Hoitsu kirjoitti:

    Kommenttisi on suorastaan edesvastuuton. Ihannoit sellaisen auton hankintaa, joka on yksi turvattomimmista autoista liikenteessämme. Ladojen hankkiminen lisäisi huomattavasti kansantalouden kuluja terveydenhuollon osa-alueella, koska ladan matkustajat vammautuvat (tai kuolevat) vaikeammin kuin nykyaikaisissa autoissa matkustavat. Rahaa ei todellakaan jäisi mainitsemiisi hyviin ja tärkeisiin kohtiin.

    " ... koska ladan matkustajat vammautuvat (tai kuolevat) vaikeammin kuin nykyaikaisissa autoissa matkustavat."

    Missäs tuollaisesta on näyttöä? Parasta ottaa asioista ensin selvää.

    Äänestä

  • tov.wiljami kirjoitti:

    " ... koska ladan matkustajat vammautuvat (tai kuolevat) vaikeammin kuin nykyaikaisissa autoissa matkustavat."

    Missäs tuollaisesta on näyttöä? Parasta ottaa asioista ensin selvää.

    Tutustu onnettomuuksiin, joissa on ollut toisena osapuolena Lada -merkkinen auto tai kysy alan lääkäreiltä. Voin luvata, että suomut lähtevät silmiltäsi. Lisäksi uutena autona mainostetun Lada 110:n tekniset ratkaisut liikenneturvallisuuden kannalta ovat vaatimattomat. ABS:t puuttuvat, turvavyöt eivät ole nykytekniikkaa, etu- ja sivuturvatyynyt puuttuvat. Auton kori on vanhanaikainen eikä kolaritilanteessa toimi kuten nykyautoissa. Nokkakolarissa myös alaraajat ovat suuressa vaarassa, koska korirakenne ei toimi ja suojaa kuten pitäisi. Puhumattakaan ylävartalosta.

    Noin väittäen olisi paras esittää ensin tilastoja siitä, kuinka usein onnettomuuden osapuolena on ollut
    a) Lada ja
    b) virkatehtävässä oleva auto.

    Nämä molemmat ovat kaukana kärkipäästä onnettomuustilastoissa.

    Uhreja näkyy tulevan etenkin niissä autoissa, jotka ovat muka "turvallisia". Mistähän se johtuu?

    Äänestä

  • mari --- kirjoitti:

    Lada-kanta on huvennut viimeisten vuosien aikana rajusti, joten onnettomuusmääräkin on pienentynyt. Mutta kun merkki on joutunut onnettomuuksiin, jäljet ovat keskimääräistä vakavampia.

    PS. Miten liittyy asiaan "virkatehtävässä oleva auto"? Eihän ladoja ole virkatehtävissä nyky-Suomessa, ei niitä onnettomuuksia silloin niille voi tapahtuakaan! Toisin oli 70-luvun ankeina vuosina.
    PS2. "Uhreja näkyy tulevan etenkin muka "turvallisille" autoille. Miten olet tullut tähän johtopäätökseen?

    Äänestä

EU-puheenjohtajakaudelle hankkia edustusautoksi uusia Lada Samaroita. Siinä saisivat muiden maiden edustajat uusia kokemuksia tylsien istuntojen päätteeksi. Myös EU:n ja Venäjän suhteet varmasti lämpenisivät tällaisen muodollisuuden ansiosta. Puhumattakaan taloudellisuudesta.

Harmi vaan, että olen monta monta kuukautta myöhässä. Biliassa joku oli tällä kertaa vikkelämpi =)

Äänestä
  • Maahantuojahan (Oy Volvo Auto Ab) nuo tarjoukset tekee, ei yksittäinen piirimyyjä (Bilia). No, edustavat autot Suomi sai tärkeään tapahtumaan.

    Äänestä

  • Artturi kirjoitti:

    Maahantuojahan (Oy Volvo Auto Ab) nuo tarjoukset tekee, ei yksittäinen piirimyyjä (Bilia). No, edustavat autot Suomi sai tärkeään tapahtumaan.

    Olin jostain saanut sen käsityksen, että Helsingin Volvo-liikkeet ovat Bilioita, ja täältä ne Volvot olisivat tulleet. Mutta kaikki tosiaan perustui hämäriin muistikuviin, joten hyvä että saatiin asiaan faktatietoa =)

    Äänestä

  • Hessu+ kirjoitti:

    Olet siinä oikeassa, mutta eihän maahantuoja tietenkään suoraan voi autoja toimittaa. Asia loppuunkäsitelty.

    Äänestä

Käytä aikasi johonkin järkevämpään jos tuumintasi tuotokset ovat tämäntasoisia vitsejä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ladailijamiekkonen kirjoitti:

Olen tässä tuuminut jo pidemmän aikaa, että Lada soveltuisi erinomaisen kestävyytensä ja edullisen hankintahintansa puolesta valtion ja kuntien virkakäyttöön. Nyt kun Ladassa on vielä mahdottoman pitkä 5 vuoden takuu, ei mielestäni asian suhteen ole enää pienintäkään epäselvyyttä. Ehdotankin teille toverit, että otatte yhteyttä paikkakuntanne kunnanvaltuutetuille, sekä tietenkin kansanedustajille. Mikäli kaikki virastot siirtyisivät luotettavan ja edullisen Ladan käyttöön, säästyisi verorahoja valtavasti tärkeimpiin valtion toimiin, kuten esim työttömyyskorvausten kohottamiseen ja julkisiin palveluihin. On suorastaan hölmöä, että me rahoitamme erinlaisten pamppujen kuljetuksen esim. Saabilla tai Mersulla. Järki käteen tässäkin asiassa, uusi Lada on taatusti riittävän edustava ja tilava, sekä ennen kaikkea selvästi luotettavampi (vähemmän turhia hilavitkuttimia) kun vaikkapa nuo äskeiset merkit!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu