Kuuleminen ja kaste

Johdonmukaista

Erääseen perheeseen syntyi kuuro vauva. Asia selvisi kuulokokeissa nopeasti. Hänellä on myös sydänvika, joka voi olla pian kohtalokas. Vauvaa ei voida kastaa, koska hän ei ole kuuro.

Mitä tehdä ? Jätetäänkö lapsi perisynnin valtaan ja kadotukseen, jos hän kuolee sydänvian tähden ?

5

121

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • elämä!

      Jeesus on rakkaus ja raukkaus rakastaa vanhemmille syntynyttä kuuroa vauvaa ja pelastaa tämän lapsen vanhempiensa uskon kautta. Uskon kautta tapahtuu suuria ihmeitä. Mikä lihasta syntyy on liha, mikä Hengestä syntyy on Henki.

      Minun uskoni on niin erillainen, kuin täällä taistelevien usko. Minut on kastettu vauvana, enkä tiedä olenko nukkunut vai kuunnellut, mutta silti Jumala merkitsi minut kirjoihinsa ja aina, aivan lapsesta asti muistan uskoneeni taivaan Isään, mutta myöhemmin Jeesus kutsui minut yhteyteensä ja täytti Pyhällä Hengellään ja sain armolahjat eikä yhtään ainutta kertaa ole epäilystä minuun syntynyt, ettenkö olisi lapsikasteineni Hänelle rakas.

      Ei lapsikaste olisi minua pelastanut, vaan se usko, jonka Jeesus vaikutti ja jonka kautta sain syntyä uudesti ylhäältä. Sain Jumalan vaikutuksesta palata kasteessa minulle luvattuun valtakuntaan.
      Tärkeintä on se, että tunnustin Jeesuksen suullani, sillä vaikka olin aina uskonut Jumalaan, ei minua täytetty Pyhällä Hengellä ennen kuin Jeesuksesta tuli Herrani.

      Puhun tämän kaiken omasta kokemuksestani, enkä kirjanoppineisuudestani. Uskoni elää ja sen kautta on tapahtunut suuria iheitä. Jos alkaisin todistaa mitä kaikkea olen saanut uskoni kautta, niin siitä tulisi todella paksu kirja tai jopa useampia. Jeesus elää ja rakastaa meitä tälläisinämme, eikä vaadi meiltä aivan mitään, ennen kuin antaa Itse. Hän on antanut Pyhän Henkensä jossa on kaikkinainen hyvä, rakkaus, puolustus, opetus, todistus ja armolahjat ja tämä Henki johdattaa minua ja vain tämän Hengen avulla pysyn vapaudessa ja rakkaudessa. Jeesus käskee meidän olla pelkäämättömiä ja iloisia ja se toteutuu Pyhällä Hengellä täytettyjen elämässä.

      Minut kastettiin lapsena ja sen jälkeen, kun tunnustin Jeesuksen suullani ja Hän tunnusti minut Jumalan enkelien edessä, sain Pyhän Hengen kasteen.

      • tapahtuu uskon kautta.

        Löytyi 37 jaetta Raamattu 1933/38 tekstistä. Joh. 20:31
        mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä.
        Ap. t. 3:16
        Ja uskon kautta hänen nimeensä on hänen nimensä vahvistanut tämän miehen, jonka te näette ja tunnette, ja usko, jonka Jeesus vaikuttaa, on hänelle antanut hänen jäsentensä terveyden kaikkien teidän nähtenne.
        Room. 3:22
        se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
        Room. 3:25
        jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
        Room. 3:28
        Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.
        Room. 3:30
        koskapa Jumala on yksi, joka vanhurskauttaa ympärileikatut uskosta ja ympärileikkaamattomat uskon kautta.
        Room. 3:31
        Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta? Pois se! Vaan me vahvistamme lain.
        Gal. 2:16
        mutta koska tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, niin olemme mekin uskoneet Kristukseen Jeesukseen tullaksemme vanhurskaiksi uskosta Kristukseen eikä lain teoista, koska ei mikään liha tule vanhurskaaksi lain teoista.
        Gal. 3:14
        että Aabrahamin siunaus tulisi Jeesuksessa Kristuksessa pakanain osaksi ja me niin uskon kautta saisimme luvatun Hengen.
        Gal. 3:26
        Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa.
        Ef. 2:8
        Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta-se on Jumalan lahja-
        Ef. 3:12
        jossa meillä, uskon kautta häneen, on uskallus ja luottavainen pääsy Jumalan tykö.
        Ef. 3:17
        ja Kristuksen asua uskon kautta teidän sydämissänne,
        Fil. 3:9
        ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella;
        Kol. 2:12
        ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.
        2. Tim. 3:15
        ja koska jo lapsuudestasi saakka tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.
        Hepr. 11:3
        Uskon kautta me ymmärrämme, että maailma on rakennettu Jumalan sanalla, niin että se, mikä nähdään, ei ole syntynyt näkyväisestä.
        Hepr. 11:4
        Uskon kautta uhrasi Aabel Jumalalle paremman uhrin kuin Kain, ja uskon kautta hän sai todistuksen, että hän oli vanhurskas, kun Jumala antoi todistuksen hänen uhrilahjoistaan; ja uskonsa kautta hän vielä kuoltuaankin puhuu.
        Hepr. 11:5
        Uskon kautta otettiin Eenok pois, näkemättä kuolemaa, "eikä häntä enää ollut, koska Jumala oli ottanut hänet pois". Sillä ennen poisottamistaan hän oli saanut todistuksen, että hän oli otollinen Jumalalle.
        Hepr. 11:7
        Uskon kautta rakensi Nooa, saatuaan ilmoituksen siitä, mikä ei vielä näkynyt, pyhässä pelossa arkin perhekuntansa pelastukseksi; ja uskonsa kautta hän tuomitsi maailman, ja hänestä tuli sen vanhurskauden perillinen, joka uskosta tulee.
        Hepr. 11:8
        Uskon kautta oli Aabraham kuuliainen, kun hänet kutsuttiin lähtemään siihen maahan, jonka hän oli saava perinnöksi, ja hän lähti tietämättä, minne oli saapuva.
        Hepr. 11:9
        Uskon kautta hän eli muukalaisena lupauksen maassa niinkuin vieraassa maassa, asuen teltoissa Iisakin ja Jaakobin kanssa, jotka olivat saman lupauksen perillisiä;
        Hepr. 11:11
        Uskon kautta sai Saarakin voimaa suvun perustamiseen, vieläpä yli-ikäisenä, koska hän piti luotettavana sen, joka oli antanut lupauksen.
        Hepr. 11:17
        Uskon kautta uhrasi Aabraham, koetukselle pantuna, Iisakin, uhrasi ainoan poikansa, hän, joka oli lupaukset vastaanottanut
        Hepr. 11:20
        Uskon kautta antoi Iisak Jaakobille ja Eesaulle siunauksen, joka koski tulevaisiakin.
        Hepr. 11:21
        Uskon kautta siunasi Jaakob kuollessaan kumpaisenkin Joosefin pojista ja rukoili sauvansa päähän nojaten.
        Hepr. 11:22
        Uskon kautta muistutti Joosef loppunsa lähetessä Israelin lasten lähdöstä ja antoi määräyksen luistansa.
        Hepr. 11:23
        Uskon kautta pitivät Mooseksen vanhemmat häntä heti hänen syntymänsä jälkeen kätkössä kolme kuukautta, sillä he näkivät, että lapsi oli ihana; eivätkä he peljänneet kuninkaan käskyä.
        Hepr. 11:24
        Uskon kautta kieltäytyi Mooses suureksi tultuaan kantamasta faraon tyttären pojan nimeä.
        Hepr. 11:27
        Uskon kautta hän jätti Egyptin pelkäämättä kuninkaan vihaa; sillä koska hän ikäänkuin näki sen, joka on näkymätön, niin hän kesti.
        Hepr. 11:28
        Uskon kautta hän pani toimeen pääsiäisenvieton ja verensivelyn, ettei esikoisten surmaaja koskisi heihin.
        Hepr. 11:29
        Uskon kautta he kulkivat poikki Punaisen meren ikäänkuin kuivalla maalla; jota yrittäessään egyptiläiset hukkuivat.
        Hepr. 11:30
        Uskon kautta kaatuivat Jerikon muurit, sittenkuin niiden ympäri oli kuljettu seitsemän päivää.
        Hepr. 11:31
        Uskon kautta pelastui portto Raahab joutumasta perikatoon yhdessä uppiniskaisten kanssa, kun oli, rauha mielessään, ottanut vakoojat luoksensa.
        Hepr. 11:33
        jotka uskon kautta kukistivat valtakuntia, pitivät vanhurskautta voimassa, saivat kokea lupauksien toteutumista, tukkivat jalopeurain kidat,
        Hepr. 11:39
        Ja vaikka nämä kaikki uskon kautta olivat todistuksen saaneet, eivät he kuitenkaan saavuttaneet sitä, mikä oli luvattu;
        1. Piet. 1:5
        jotka Jumalan voimasta uskon kautta varjellutte pelastukseen, joka on valmis ilmoitettavaksi viimeisenä aikana.


    • kehittyneitä

      ja kasvaneita viisauden keralla, voisimme keskustella ilman kinaa vauvakasteesta ja myöhemmin suoritettavasta kasteesta, jota taidetaan nimittää uskovaisten kasteeksi. En sano taidetaan sanaa pahalla, vaan sen takia, että minä en kaikkea tiedä ja varsinkin kirjanoppineisuus on minusta kaukana. Paljon olen Sanaa lukenut, sillä nälkä on välillä niin kova, Jeesuksen vaikuttamana, että muut asiat eivät kiinnosta kuin Raamatun lukeminen, mutta on aikoja, että en niin paljon sitä lue.
      Sanaa tuntuu olevan minussa paljon, vaikkakaan ei ylitajunnan ja muistin tasolla, mutta Pyhä Henki kykeneen Sanalla opastamaan minua aivan koko ajan. Pyhä Henki toimii vain Jumalan Sanan pohjalta.

      Vauvakasteen tähden mietin, että onko meissä ihmisissä, jotka kuitenkin synnymme lihasta ja lihallisina, Jumalan kuva vauvana vielä niin selkeä, että meissä on syntyessämme uskon siemen.

      Minä en kadottanut ikinä sitä siementä, vaikka kasvatusta minulla ei juuri ollut uskon asioihin, ei ainakaan enempää kuin yleensä täällä maassa, jossa on tieto Jumalasta. Oli pyhäkoulu sitten vähän vanhempana, mutta muistan aivan pienestä asti tunteneeni Taivaan Isän ja minulla on siinä mielessä hyvä muisti, että vuoden vanhasta muistan asioita.
      Muistan rukoilleenikin aivan aina, mutta selkeät rukousvastaukset alkoivat sen jälkeen, kun Jeesus on tullut elämääni. Sen jälkeen minä olen kokenut niin paljon ihmeitä, että monet lähimmäiseni ovat olleet hämmästyneitä.

      En osaa ollenkaan ajatella siitä uskovaisten kasteesta asioita, sillä se on sen verran outo asia minulle. Tästä ei kannata suuttua, sillä olen vasta muutamia päiviä Jeesuksen lähettämänä ollut täällä kastepalstalla töissä ja Hän lähetti minut tuomaan tänne rauhaa.
      Mitä sinä sanot, mitä tapahtuu, kun saa uskon kasteen, saako siinä samalla Pyhän Hengen kasteen. Sen kasteenhan tuntee, sillä siinä kasteessa on rakkaus ja vapaus.

      Minä en ikinä uskalla tuomita ketään, sillä se on Sanan kautta minulta täysin kielletty. Se tuomio ei olisi oikea, sillä en näe niin kuin Jumala näkeen. Minut on rajoitettu, vaikka olenkin Jumalan kuva.
      Siksikin olen kiinnostunut tästä uskovaisten kasteesta, jota en tunne, koska täällä käydään kiihkeää ja tuomitsevaa keskustelua näiden kahden kastetavan välillä. Jumala ilmaiskoon meille kaikille tahtonsa.

    • mateteuseette

      Jeesus käski kastaa kaikki kansat erottelematta ihmisiä.
      Opetuslapsettakaa kaikki kansat kastamalla ja opettamalla.
      Kristityt vanhemmat pitävät huolta perhekuntalaisistaan ja kastavat heidät Jeesuksen opetuslapiksi.

      • mitäpä heille

        Mitä tapahtuu miljoonille kastamattomina kuolleille vauvoille, joiden vanhempien uskokaan ei riitä, koska sitä ei ole ? Tuomitseeko Jumala nämä vauvat helvetin ikuiseen tuleen kastamattomina ja pakanavanhempien takia ?

        Julmaa oppia tuo lapsikasteharha ! Onneksi epäraamatullista vääristelyä !


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      262
      16720
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5387
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2548
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2019
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1751
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      978
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      944
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      28
      850
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      43
      848
    Aihe