Tammikuussa uudet eurokolikot

siitä jos suomalaisiin rahoihin tulee uudet kuvat,mitä niiden pitäisi esittää? tarkoitan pitäisikö olla,henkilöitä,rakennuksia muita vastaavia.kertokaas mielipiteenne.

Kolikot uudistuvat pikkusenttejä lukuun ottamatta. Syynä on EU-kartan laajentuminen.

Eurokolikot muuttuvat ensi vuonna. Kolikkoihin tulee uudet yhteiset puolet.

- Suomen kansallisten puolten kuva-aiheet säilyvät todennäköisesti ennallaan, Rahapajan toimitusjohtaja Raimo Makkonen arvioi.

Lopullisen päätöksen asiasta tekee valtionvarainministeriö.

Syynä EU:n laajentuminen
Kolikot päivittyvät, koska Euroopan unioniin on liittynyt kymmenen uutta jäsenmaata edellisten luonnosten jälkeen. Nykyisten kolikoiden klaavapuolen kartassa on vain 15 vanhaa jäsenmaata.

Rahapajan mukaan kukin euromaa päättää itse, koska uudet rahat otetaan käyttöön. Suomessa kolikot tulevat jakeluun heti tammikuussa.

Vanhat kolikot kelpaavat uusien kolikkojen ohella ja poistuvat vähitellen kierrosta. Rahapajan toimitusjohtaja arvelee, että ensimmäiset uudet kolikot häviävät nopeasti keräilijöiden taskuihin.

Muutokset koskevat 10, 20 ja 50 sentin sekä 1 ja 2 euron kolikoita. Pienimmät kolikot eivät muutu.

(MTV3-STT)

http://www.mtv3.fi/uutiset/
0522
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


mitä mieltä ootte kirjoitti:

siitä jos suomalaisiin rahoihin tulee uudet kuvat,mitä niiden pitäisi esittää? tarkoitan pitäisikö olla,henkilöitä,rakennuksia muita vastaavia.kertokaas mielipiteenne.

Kolikot uudistuvat pikkusenttejä lukuun ottamatta. Syynä on EU-kartan laajentuminen.

Eurokolikot muuttuvat ensi vuonna. Kolikkoihin tulee uudet yhteiset puolet.

- Suomen kansallisten puolten kuva-aiheet säilyvät todennäköisesti ennallaan, Rahapajan toimitusjohtaja Raimo Makkonen arvioi.

Lopullisen päätöksen asiasta tekee valtionvarainministeriö.

Syynä EU:n laajentuminen
Kolikot päivittyvät, koska Euroopan unioniin on liittynyt kymmenen uutta jäsenmaata edellisten luonnosten jälkeen. Nykyisten kolikoiden klaavapuolen kartassa on vain 15 vanhaa jäsenmaata.

Rahapajan mukaan kukin euromaa päättää itse, koska uudet rahat otetaan käyttöön. Suomessa kolikot tulevat jakeluun heti tammikuussa.

Vanhat kolikot kelpaavat uusien kolikkojen ohella ja poistuvat vähitellen kierrosta. Rahapajan toimitusjohtaja arvelee, että ensimmäiset uudet kolikot häviävät nopeasti keräilijöiden taskuihin.

Muutokset koskevat 10, 20 ja 50 sentin sekä 1 ja 2 euron kolikoita. Pienimmät kolikot eivät muutu.

(MTV3-STT)

http://www.mtv3.fi/uutiset/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu