Turun Sanomat 25.5.2006

Toimittaja x

Turkulainen kaupunginvaltuutettu Olavi Mäenpää
(sks) on neuvotellut poliittisesta yhteistyöstä kansanedustaja Tony Halmeen (ps) kanssa.
Halme vieraili viikonvaihteessa Turussa ja liikkui Mäenpään seurassa useanakin päivänä.

Mäenpää myöntää tapamisen.Hän ei suostu kuitenkaan paljastamaan,suunnitteleeko perus-
suomalaisia edustava Halme nyt siirtymistä Mäenpään sinivalkoisiin.

Halmetta ei tiistaina tavoitettu.
Kamppailulajien ottelijana tunnettu Halme valittiin viime eduskuntavaaleissa Helsingistä perussuomalaisten listoilta.Hän sai yli 16000 ääntä.

Suhteet puoluejohtoon ovat joutuneet kuitenkin koetteille myöhemmän rikostuomion ja päihteiden käytön vuoksi.Halme palasi viime viikolla eduskuntatyöhön pitkältä sairaslomalta.Hän ilmoitti aiemmin ainakin harkitsevansa,yrittääkö enää toiselle kaudelle.

Olavi Mäenpääkin on vaikuttanut aikanaan perussuomalaisten edeltäjän eli Suomen maaseudun puolueen riveissä.Hänet aiottiin asettaa 1999 sitoumattomana perussuomalaisten eduskuntavaali-
ehdokkaaksi.Puolue pudotti hänet kuitenkin listoiltaan ulkomaalaisvastaisuuteen liittyneen rikostuomion vuoksi.

2

150

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Heheee

      Pata kattilaa.. kaksi rikoksista tuomittua suunnittelee vaikuttavansa Suomen Lainsädäntöön...
      Kumpikaan ei ole myöntänyt rikoksiaan - eli mitähän he siis edustavat mahdollisessa läinsäädäntötyössä?
      Edustaja Halme on toistuvasti ollut kiinnostunut ns alapään jutuista, kuten lesbous, homous, perse, munat tapilla jne.
      Varsinainen lainsäädäntä jäi pelkäksi kuolleiden veteraanien hautapaikan maksuttomuudesta tehtyyn asian huolehtimiesta.
      Syyllistyi toistuvasti rikollisiin toimiin jopa lainsäätäjäksi valinnan jälkeen.

      huh huh mitä veikkoja!

    • niin just

      Hyvä vitsi! :) Jutussa ei mitään perää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4419
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3283
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      33
      1058
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      1016
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      11
      1014
    8. 158
      997
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      924
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe