Härskiä sumutusta

rehellisyyttä pyydän

Taas oli Herätkään kansikuvassa tulevan paratiisin kuva, jossa oli 3 lasta. Miksi kaunistellaan tulevaisuutta, sillä paratiisissa, sen lopullisessa muodossaan ei voi olla lapsia, vain pelkästään aikuisia ihmisiä. Miten niin voin sanoa. Yksinkertaisesti jt.oppi sanoo niin. Siis kun maa on kansoitettu täyteen (lähinnä kait ylösnousevilla) lisääntyminen loppuu.

LIsäksi opettavat, että ylösnousevat eivät saa lapsia, joten Hg:n. jälkeen lapsia nähdään vain ylösnousevien joukosta ja ehkä Hg:n. yli elävien synnyttäminä. Mutta lopullisessa tilassa kun maa on täytetty, ei siis lapsia ole. Miksi siis kirjallisuudessa harhauttavasti kuvataan lapsia paratiisissa?

15

968

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • metaskeema

      Ei uskonnon tarvitse olla loogista, koska se perustuu fantasiaan.

      • tosikkoko?

        Jt. porukka puhuu oppinsa yhteydessä TOTUUDESTA.

      • Just a mirrow

        Näinhän se on!

      • timotei
        tosikkoko? kirjoitti:

        Jt. porukka puhuu oppinsa yhteydessä TOTUUDESTA.

        voi vaihdella? Uutta valoa pukkaa ja edellinenkin jo pimeäksi käynyt oli Totuus. VT_seura on ottanut itselleen jumalan aseman, jolloin se ei voi edes edustaa jumallaa maan päällä.

    • Roikkuja

      Sanotaanko Herätkää lehdessä, että kansikuva esittää paratiisia lopullisessa muodossa?

      Taidat vain itse ajatella niin.

    • viitettä pyydän

      >opettavat, että ylösnousevat eivät saa lapsia

      Siis maan päälle ylösnousevatko eivät voi saada lapsia? Älytöntä. Mitä jt-kirjat asiasta tarkkaan ottaen sanovat?

      • salaisuus?

        opetettiin ettei ylösnousseet mene avioon ja näin ei perusta perhettä. Eunukki ylösnousemus oli siis tiedossa 60- 80 luvulla. Miten on tämän päivän ylösnousemuksen kanssa?? Onko valo kasvanut???

      • aijaa nii vai
        salaisuus? kirjoitti:

        opetettiin ettei ylösnousseet mene avioon ja näin ei perusta perhettä. Eunukki ylösnousemus oli siis tiedossa 60- 80 luvulla. Miten on tämän päivän ylösnousemuksen kanssa?? Onko valo kasvanut???

        Eunukkeja siellä täällä,
        eroako sillä. Suurin osa uskonnoista on menossa
        taivaaseen :D sieläpä sitä lihallista seksiä sitte:D kjeh kjeh... aika eunukkia seki touhu varmaan on..

    • Paratiisia ei enää tule. Tekstissäsi käsittelet jotekin jehovien oppia, joka on harhaoppi, valheellista, ja joka eksyttää ihmisiä.

      Paratiisissa asui kerran Adam ja Eeva.
      He lankesivat syntiin. Paratiisi menetettiin.
      Jumalla oli kuitekin suunnitelma. Hän lähettää aioan Poikansa Jeesuksen Kristuksen, joka on Jumala, mutta hän syntyi ihmiseksi, hedelmöitys oli yliluonnollinen, hän hedelmöittyi Pyhästä Hengestä, ja siksi hän on synnitön, koska hän on Jumala. Jeesus sitten kasvoi ja oli kuuliainen vanhemmilleen. Tuli aika jolloin hän oli noin 30 vuotta, että voi astua ylimmäispapilliseen tehtäväänsä. Hän paransi sairaita, opetti opetuslapset ja Hänestä ovat Pyhän Raamatun Evankeliumit kirjoitettu. Jeesus oli piilotettuna jo vanhassa testamentissakin. Veriuhrit ovat punainen lanka, joka kulkee läpi vanhan testamentin. Vanhan testamentin aikana, kun Mooseksen laki oli voimassam siis Jeesukseen saakka synnit täytyi sovittaa jonkun eläimen veriuhrilla. Mutta Jeesus, ristinkuolemassaan, tuli kertakaikkiseksi uhriksi, eikä muuta uhria enää tarvita syntien anteeksisaamiseksi. Vain Pyytämällä Jeesukselta synnit saadaan anteeksi. Jeesus siis kuoli golgatan ristillä, kantoi koko maailman synnit ja sairaudetkin. Jumala herätti hänet kuolleista, ja joka uskoo tämän ja sen että Jeesus on HERRA, hän pelastuu. Kun Jeesus sitten meni taivaaseen, hän lähetti Pyhän Hengen. Pyhä Henki on jokaisessa uskovassa.

      Pyhän Hengen armolahjoja voi saada vielä lisäksi.
      http://www.jeesusonherra.net/armolahjat.htm

      Jos olet jehova, ja haluat luopua siitä ja päästä osalliseksi oikeasta iankaikkisesta elämästä Taivaassa, jossa on yhteys Jumalan kanssa, tässä on ohje, miten voit tulla uskoon oikeaan Jeesukseen, oikealla tavalla.

      http://www.jeesusonherra.net/jehovat_jeesukseen_uskoviksi.htm

      • Lähimmäinen.

        Harmagedonia seuraa paratiisimaa

        ”HARMAGEDON” on monille pelottava sana. Maailman johtajat käyttävät sitä usein viitatessaan mahdollisesti syttyvään kolmanteen maailmansotaan. Mutta Raamattu tarkoittaa Harmagedonilla paikkaa, jossa Jumala käy vanhurskaan sodan. (Ilmestys 16:14, 16, KR) Tämä Jumalan sota valmistaa tietä vanhurskaalle uudelle maailmalle.

        2 Ihmisten sodissa tapetaan sekä hyvät että pahat, mutta Harmagedonissa tuhotaan vain pahat. (Psalmi 92:8) Jehova Jumala on silloin Tuomari, ja hän hävittää kaikki, jotka itsepintaisesti kieltäytyvät tottelemasta hänen vanhurskaita lakejaan. Monet ihmiset eivät nykyään pidä esimerkiksi haureutta, juopumista, valehtelemista tai pettämistä millään tavalla vääränä. Mutta Jumala sanoo niiden olevan vääriä, eikä hän siksi säästä Harmagedonissa niitä harjoittavia. (1. Korinttolaisille 6:9, 10; Ilmestys 21:8) Tuollaisia pahoja tekoja mahdollisesti harjoittavien ihmisten on tärkeää muuttaa tapansa tultuaan tuntemaan Jumalan näitä asioita koskevat lait.

        3 Mikään osa tästä pahasta maailmasta ei säily Harmagedonissa. Vain Jumalaa palvelevat ihmiset saavat elää. (1. Johannes 2:17) Jeesus Kristus vertasi nykyistä tilannetta Nooan päiviin. (Matteus 24:37–39; 2. Pietari 3:5–7, 13; 2:5) Harmagedonin jälkeen Jumalan valtakunta on maapallon ainoa hallitus. Saatana ja hänen demoninsa ovat poissa. (Ilmestys 20:1–3) Tarkastele seuraavilla sivuilla olevia esimerkkejä niistä siunauksista, joista tottelevaiset ihmiset saavat Raamatun mukaan nauttia.

        Kaikki ihmiset elävät rauhassa

        ”Lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: . . . Rauhanruhtinas. Herraus on oleva suuri ja rauha loppumaton.” – Jesaja 9:5, 6.

        ”Hänen päivinänsä vanhurskas kukoistaa, ja rauha on oleva runsas siihen saakka, kunnes kuuta ei enää ole. Hallitkoon hän merestä mereen ja Eufrat-virrasta maan ääriin saakka.” – Psalmi 72:7, 8.

        Ei enää sotia

        ”Tulkaa, katsokaa Herran töitä, hänen, joka tekee hämmästyttäviä tekoja maan päällä: hän lopettaa sodat maan ääriin saakka.” – Psalmi 46:9, 10.

        Hyvä koti ja mielekästä työtä kaikille

        ”He rakentavat taloja ja asuvat niissä. . . . he eivät rakenna muitten asua, eivät istuta muitten syödä; . . . Minun valittuni kuluttavat itse kättensä työn. He eivät tee työtä turhaan eivätkä lapsia synnytä äkkikuoleman omiksi, sillä he ovat Herran siunattujen siemen, ja heidän vesansa ovat heidän tykönänsä.” – Jesaja 65:21–23.

        Ei enää rikollisuutta, väkivaltaa eikä vääryyttä

        ”Sillä pahat hävitetään, . . . Hetkinen vielä, niin jumalatonta ei enää ole; kun hänen sijaansa katsot, on hän jo poissa.” – Psalmi 37:9, 10.

        ”Jumalattomat hävitetään maasta, ja uskottomat siitä reväistään pois.” – Sananlaskut 2:22.

        Paratiisi koko maapallolla

        Jeesus sanoi: ”Sinä tulet olemaan minun kanssani paratiisissa.” – Luukas 23:43.

        ”Vanhurskaat perivät maan ja asuvat siinä iankaikkisesti.” – Psalmi 37:29.

        Runsaasti hyvää ruokaa kaikille

        ”Herra Sebaot laittaa kaikille kansoille . . . pidot rasvasta, pidot voimaviinistä, ydinrasvasta.” – Jesaja 25:6.

        ”Maa kasvakoon runsaasti viljaa, vuorten huippuja myöten.” ”Maa on satonsa antanut. Siunatkoon meitä Jumala, meidän Jumalamme.” – Psalmi 72:16; 67:7.

        4 Haluat varmasti elää sellaisen puutarhan kaltaisessa paratiisimaassa, johon ensimmäinen ihminen, Aadam, luotiin. (1. Mooseksen kirja 2:8; Luukas 23:43) Ajattelehan: ei enää sotia, rikollisuutta eikä väkivaltaa. Voit kävellä missä tahansa milloin tahansa päivällä tai yöllä pelkäämättä, että sinulle tehdään pahaa. Pahoja ihmisiä ei yksinkertaisesti enää ole. – Psalmi 37:35–38.

        5 Tämä merkitsee sitä, että epärehelliset poliitikot ja ahneet liikemaailman johtajat eivät voi enää sortaa ihmisiä. Ihmisten ei myöskään tarvitse maksaa raskaita veroja, jotta voitaisiin hankkia sota-aseita. Keneltäkään ei enää koskaan puutu hyvää ruokaa tai viihtyisää asuntoa sen vuoksi, ettei hänellä olisi varaa siihen. Työttömyyttä, inflaatiota ja korkeita hintoja ei enää ole. Ne ongelmat, jotka aiheuttavat nykyään kärsimystä perheille, ovat hävinneet. Kaikilla on mielekästä työtä, ja he voivat nähdä työnsä tulokset ja nauttia niistä.

        6 Aluksi Harmagedonista elossa säilyvien tehtävänä on puhdistaa maa ja raivata pois tämän vanhan järjestelmän rauniot. Ja sitten heillä on etu Valtakunnan hallinnon ohjauksessa viljellä maapalloa ja tehdä siitä kaunis asuinpaikka. Se tulee olemaan todella tyydytystä tuottavaa työtä! Jumala siunaa kaiken mitä tehdään. Hän järjestää maanviljelyyn ja karjan kasvattamiseen sopivan ilmaston ja huolehtii siitä, etteivät sairaudet ja muut vahingot kohtaa satoa eivätkä karjaa.

        7 Silloin täyttyy seuraava lupaus, jonka rakkaudellinen Luoja antoi erään Raamatun psalmistan kautta: ”Sinä avaat kätesi ja tyydytät kaikkien elävien toiveen.” (Psalmi 145:16, UM) Kaikki jumalaapelkäävien ihmisten oikeat toiveet tyydytetään todellakin täysin. Me emme pysty edes kuvittelemaan, miten suurenmoista elämä maallisessa paratiisissa tulee olemaan. Kertoessaan niistä järjestelyistä, joita Jumala on tehnyt kansansa hyväksi, apostoli Pietari kirjoitti: ”Hänen [Jumalan] lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus on asuva.” – 2. Pietari 3:13; Jesaja 65:17; 66:22.

        8 Mitä nämä ”uudet taivaat” ovat? Ne eivät ole uusia kirjaimellisia taivaita. Jumala teki kirjaimelliset taivaamme täydellisiksi, ja ne tuovat hänelle kunniaa. (Psalmi 8:4; 19:2, 3) ”Uudet taivaat” tarkoittavat maapallon uutta hallitusta. Nykyiset ”taivaat” muodostuvat ihmishallituksista, jotka katoavat Harmagedonissa. (2. Pietari 3:7) Nuo hallitukset korvataan ”uusilla taivailla” eli Jumalan taivaallisella hallituksella. Sen kuningas on Jeesus Kristus. Mutta hänen 144 000 uskollista seuraajaansa hallitsevat hänen kanssaan, ja he ovat osa ”uusista taivaista”. – Ilmestys 5:9, 10; 14:1, 3.

        9 Mikä sitten on ”uusi maa”? Se ei ole uusi planeetta. Jumala teki tämän Maa-planeetan juuri sopivaksi ihmiselämälle, ja hänen tahtonsa on, että se säilyy ikuisesti. (Psalmi 104:5) ”Uusi maa” tarkoittaa uutta ihmisryhmää eli -yhteisöä. Raamattu käyttää sanaa ”maa” usein tällä tavoin. Se sanoo esimerkiksi: ”Kohottakaa Jumalalle riemuhuuto, kaikki maa”, ts. kaikki ihmiset. (Psalmi 66:1) Se ”maa”, joka tuhotaan, muodostuu ihmisistä, jotka tekevät itsestään tämän pahan asiainjärjestelmän osan. (2. Pietari 3:7) Se ”uusi maa”, joka tulee heidän tilalleen, koostuu Jumalan tosi palvelijoista, jotka ovat erottautuneet tästä pahojen ihmisten muodostamasta maailmasta. – Johannes 17:14; 1. Johannes 2:17.

        10 Niitä kaikkiin eri rotuihin ja kansallisuuksiin kuuluvia ihmisiä, jotka muodostavat osan ”uudesta maasta”, kootaan parhaillaan kristilliseen seurakuntaan. Sen keskuudessa vallitseva rauha ja yksimielisyys on vain pieni ennakkovälähdys siitä, mikä tekee elämän paratiisimaassa Harmagedonin jälkeen niin miellyttäväksi. Jumalan valtakunta tulee todellakin tekemään sellaista, mitä yksikään ihmishallitus ei voisi edes haaveilla tekevänsä. Seuraavilla sivuilla on mainittu muutamia noista siunauksista.

        Lämmin veljeys kaikkien ihmisten kesken

        ”Jumala ei ole puolueellinen, vaan jokaisessa kansassa se, joka pelkää häntä ja toteuttaa vanhurskautta, on hänelle otollinen.” – Apostolien teot 10:34, 35.

        ”Katso, suuri joukko, jota kukaan ei kyennyt laskemaan, kaikista kansakunnista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä . . . He eivät tule enää näkemään nälkää eivätkä enää janoa.” – Ilmestys 7:9, 16.

        Rauha ihmisten ja eläinten välillä

        ”Susi asuu karitsan kanssa, ja pantteri makaa vohlan vieressä; vasikka ja nuori leijona ja syöttöhärkä ovat yhdessä, ja pieni poikanen niitä paimentaa.” – Jesaja 11:6; 65:25.

        Ei enää sairautta, vanhuutta eikä kuolemaa

        ”Silloin avautuvat sokeain silmät ja kuurojen korvat aukenevat. Silloin rampa hyppii niinkuin peura ja mykän kieli riemuun ratkeaa.” – Jesaja 35:5, 6.

        ”Ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan. Ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistään, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä surua eikä parkua eikä kipua ole enää oleva. Entiset ovat kadonneet.” – Ilmestys 21:3, 4.

        Kuolleet herätetään eloon

        ”Tulee hetki, jolloin kaikki muistohaudoissa olevat kuulevat hänen äänensä ja tulevat esiin.” – Johannes 5:28, 29.

        ”Meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja kuolema ja Haades antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat.” – Ilmestys 20:13.

        11 Jumalan valtakunnan hallitsema paratiisi on todellakin paljon parempi kuin mikään tämän vanhan järjestelmän saavutus! Jotkut ihmiset ovat tosin nykyäänkin saaneet asuinpaikkansa näyttämään paratiisilta. Mutta ihmiset, jotka elävät keskenään noissa paikoissa, saattavat olla ilkeitä ja itsekkäitä, ja he saattavat jopa vihata toisiaan. Ja aikanaan he sairastuvat, vanhenevat ja kuolevat. Mutta Harmagedonin jälkeen maan päälle tulevaan paratiisiin liittyy paljon muutakin kuin vain kauniita koteja, puutarhoja ja puistoja.

        12 Ajattelehan tätä: Kaikkiin rotuihin ja kansallisuuksiin kuuluvat ihmiset oppivat elämään yhdessä yhtenä veljien ja sisarten muodostamana perheenä. He todella rakastavat toisiaan. Kukaan ei ole itsekäs eikä epäystävällinen. Kukaan ei vihaa toista pelkästään tämän rodun, värin tai kotipaikan vuoksi. Ennakkoluulot häviävät. Jokainen maan päällä elävä on kaikkien muiden todellinen ystävä ja lähimmäinen. Silloin maan päällä on todella hengellinen paratiisi. Haluaisitko sinä elää tässä paratiisissa ”uusien taivaitten” alaisuudessa?

        13 Ihmiset puhuvat nykyään hyvin paljon rauhanomaisesta rinnakkaiselosta, ja he ovat jopa perustaneet Yhdistyneet Kansakunnat -nimisen järjestön. Kuitenkin ihmiset ja kansat ovat erimielisempiä kuin koskaan aiemmin. Mitä tarvitaan? Ihmisten sydänten täytyy muuttua. Sellaisen ihmeen tekeminen on kuitenkin aivan mahdotonta tämän maailman hallituksille. Mutta Raamatun sanoma Jumalan rakkaudesta saa parhaillaan tällaista aikaan.

        14 Tieto tästä vanhurskaasta uudesta järjestyksestä saa monet ihmiset sydämestään rakastamaan Jumalaa. Ja niin he alkavat Jumalan tavoin kohdella toisia rakkaudellisesti. (1. Johannes 4:9–11, 20) Se merkitsee suurta muutosta heidän elämässään. Monista, jotka olivat aiemmin ilkeitä ja vihamielisiä niin kuin petoeläimet, on siten tullut lempeitä ja rauhaisia. Heidät on tottelevaisten lampaitten tavoin koottu kristilliseen laumaan.

        15 Yli 1 900 vuoden ajan koottiin ”pientä laumaa”. Se koostuu 144 000 kristitystä, jotka tulevat hallitsemaan Kristuksen kanssa. Vain joitakin heistä on enää maan päällä; useimmat hallitsevat jo taivaassa Kristuksen kanssa. (Luukas 12:32; Ilmestys 20:6) Mutta Jeesus sanoi puhuessaan toisista kristityistä: ”Minulla on muita lampaita, jotka eivät ole tästä tarhasta [”pienestä laumasta”]; nekin minun täytyy tuoda, ja ne kuuntelevat minun ääntäni, ja niistä tulee yksi lauma, yksi paimen.” (Johannes 10:16) Nykyään kootaan näiden ”muiden lampaitten” ”suurta joukkoa”. He ovat ”uuden maan” ensimmäiset asukkaat. Jehova suojelee heidät ”suuren ahdistuksen” läpi tämän pahan järjestelmän lopussa, niin että he voivat säilyä elossa maan päälle tulevaan paratiisiin. – Ilmestys 7:9, 10, 13–15.

        16 Harmagedonin jälkeen vallitseviin paratiisiolosuhteisiin lisätään vielä yksi ihme. Eläimet, jotka nyt voivat olla vaarallisia – esimerkiksi leijonat, tiikerit, pantterit ja karhut – tulevat silloin olemaan kesyjä. Tulee olemaan todella suurenmoista kävellä silloin metsässä ja kulkea hetken vierekkäin leijonan kanssa ja ehkä myöhemmin suuren karhun kanssa! Kenenkään ei tarvitse enää koskaan pelätä mitään elävää luomusta.

        17 Mutta vaikka kodit ja puutarhat olisivat hyvin kauniita, ihmiset hyviä ja huomaavaisia ja eläimet ystävällisiä, ja ihmiset kuitenkin sairastuisivat, vanhenisivat ja kuolisivat, niin suru ei olisi kadonnut. Mutta kuka voi antaa täydellisen terveyden kaikille? Ihmishallitukset eivät ole onnistuneet nujertamaan syöpää, sydäntauteja eivätkä muita sairauksia. Mutta vaikka ne pystyisivätkin tekemään sen, niin lääkärit myöntävät, ettei se estäisi ihmisiä ikääntymästä. Me vanhenisimme jatkuvasti. Aikanaan näkömme hämärtyisi, lihaksemme heikentyisivät, ihomme rypistyisi ja sisäelimemme lakkaisivat toimimasta. Seurauksena olisi kuolema. Se olisi hyvin surullista!

        18 Harmagedonin jälkeen perustettavassa paratiisimaassa Jumalan suurenmoinen ihme muuttaa tuon kaiken, sillä Raamatun lupaus kuuluu: ”Eikä yksikään asukas sano: ’Minä olen vaivanalainen.’ ” (Jesaja 33:24) Jeesus Kristus todisti maan päällä ollessaan, että hänellä oli voimaa parantaa kaikenlaisia sairauksia, jotka johtuvat Aadamilta perimästämme synnistä. (Markus 2:1–12; Matteus 15:30, 31) Myös vanheneminen lakkaa Valtakunnan hallitessa. Vanha jopa nuortuu. ”Silloin hänen ruumiinsa taas uhkuu nuoruuden voimaa.” (Job 33:25) Silloin on todella sykähdyttävää herätä joka aamu ja havaita voivansa paremmin kuin edellisenä päivänä!

        19 Ihmiset, jotka elävät nuorina ja täydellisen terveinä paratiisimaassa, eivät varmasti halua koskaan kuolla. Eikä kenenkään tarvitsekaan kuolla! Kun ihmisiin sovelletaan lunastusuhrin hyötyä, niin se merkitsee sitä, että he saavat vihdoinkin nauttia Jumalan suurenmoisesta lahjasta, joka on ”ikuinen elämä Kristuksen Jeesuksen, meidän Herramme, välityksellä”. (Roomalaisille 6:23) Raamatun mukaan Kristuksen ”täytyy hallita kuninkaana, kunnes Jumala on pannut kaikki viholliset hänen jalkojensa alle. Viimeisenä vihollisena tehdään tyhjäksi kuolema”. – 1. Korinttolaisille 15:25, 26; Jesaja 25:8.

        20 Myös ne ihmiset, jotka nyt ovat kuolleita, pääsevät paratiisimaahan. Heidät herätetään henkiin! Silloin kuullaan siis kuolinilmoitusten sijasta iloisia uutisia niistä, jotka ovat saaneet ylösnousemuksen. On todella suurenmoista ottaa vastaan haudoista nousevat kuolleet isät, äidit, lapset ja muut meille läheiset ihmiset! Paratiisimaan kauneutta eivät pilaa ruumishuoneet, hautausmaat eivätkä hautakivet.

        21 Ketkä ohjaavat eli johtavat toimia paratiisimaassa? Kaikki lait ja ohjeet tulevat ylhäällä olevilta ”uusilta taivailta”. Mutta maan päällä tulee olemaan uskollisia miehiä, jotka nimitetään huolehtimaan siitä, että näitä lakeja ja ohjeita noudatetaan. Koska nämä miehet edustavat taivaallista valtakuntaa erikoisella tavalla, niin Raamattu käyttää heistä nimitystä ”ruhtinaat”. (Psalmi 45:17; Jesaja 32:1, 2, [valtiaat = ruhtinaat, UM]). Jumalan pyhä henki nimittää nykyäänkin kristilliseen seurakuntaan miehiä huolehtimaan seurakunnan toiminnasta ja ohjaamaan sitä. (Apostolien teot 20:28) Voimme luottaa Kristuksen huolehtivan Harmagedonin jälkeen siitä, että oikeat miehet nimitetään Valtakunta-hallituksen edustajiksi, sillä hän ryhtyy silloin suoranaisesti johtamaan maan asioita. Miten sinä voit osoittaa, että odotat innokkaasti Jumalan ”uusia taivaita” ja ”uutta maata”? Tekemällä kaikkesi täyttääksesi ne vaatimukset, jotka asetetaan elämän saamiselle tuossa vanhurskaassa uudessa järjestyksessä. – 2. Pietari 3:14.

      • ihmetyttää
        Lähimmäinen. kirjoitti:

        Kuten sanoin olet todella aivopesty tapaus. Koeta kuitenkin joskus ajatella omillakin aivoilla asiaasi.

      • vaihtoehdot vähissä
        ihmetyttää kirjoitti:

        Kuten sanoin olet todella aivopesty tapaus. Koeta kuitenkin joskus ajatella omillakin aivoilla asiaasi.

        Mitkä vaihtoehdot mielestäsi Raamattu tarjoaa?

      • ARMO

        Lähimmäinen:
        "Monet ihmiset eivät nykyään pidä esimerkiksi haureutta, juopumista, valehtelemista tai pettämistä millään tavalla vääränä. Mutta Jumala sanoo niiden olevan vääriä, eikä hän siksi säästä Harmagedonissa niitä harjoittavia. (1. Korinttolaisille 6:9, 10; Ilmestys 21:8) Tuollaisia pahoja tekoja mahdollisesti harjoittavien ihmisten on tärkeää muuttaa tapansa tultuaan tuntemaan Jumalan näitä asioita koskevat lait."

        "EI TEOT vaan ARMO....Usko Jeesukseen riittää. Teoilla ei tule autuaksi...": julistavat vapaasuuntaiset helluntailiikkeet

      • masa

        litaniaa,mutta kuka viitsi olla sellaisessa porukassa ikuisesti kun järjestöläiset on?
        En minä ainakaan yhtä ainoaa päivää.
        Jos en olisi uskossa ja tullut tuntemaan totuutta,olisin mielummin maan matosten kanssa kun vartiotorni-kyykytyksessä ikuisesti:"fyi-då"!.

    • todistaja...

      kyllä paratiisissa tullaan saamaan lapsia.. sen takia monet todistajat jotka eivät vaan yxin kertaisesti pysty saamaan niitä niin ne ei luovu toivosta eivätkä murehdi koska tietävät että he saavat sielä lapsia.....maa ei tule läheskään täyteen vaikka kuolleista ihmiset herätetäänkin....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      89
      5585
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      80
      4732
    3. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      111
      3057
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      90
      2966
    5. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      23
      2624
    6. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      61
      2049
    7. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      25
      1986
    8. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1523
    9. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      114
      1449
    10. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      185
      1328
    Aihe