Vantaa- Lohja

Hei! Minullekin tulee ehkä uusi työpaikka Lohjalle.. Asun kehä III varrella vantaalla, enkä tiedä nyt kannattaisiko muuttaa sinne Lohjalle vai kannattaako kulkea omalla autolla täältä? Onko kokemuksia?
Seuraan muidenkin muuttajien palstoja..

Paljonko Lohjalla on asukkaita? Onko viihtyisä paikka kolmekymppiselle naiselle?
131882
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Jos autolla kuljet, ei matka ole mikään ongelma paitsi ehkä bensakuluissa. Lohjalle ajaa uuden moottoritien myötä kehä kolmoselta noin puolessa tunnissa. Lohjan asukasluku on siinä 35 000 asukkaan tietämillä. Viihtyisyydestä en osaa sanoa mitään, se riippuu paljolti siitä mitä arvostaa?

Jos taloudellisesti ajattelee niin Lohjalle muutto voisi olla siinä määrin kannattavaa, että ei tule matkakustannuksia kuin murto-osa siihen nähden mitä Vantaalta kulkiessa tulee. Karkea arvioni on että bensakustannukset Lohja-Vantaa väliä sahatessa tulee olemaan 200-300 euroa/kk, kuitenkin melko iso raha kuukaudessa jos tarkemmin ajattelee, toki verovähennyksessä saa kai bussilipun verran hyvitettyä. Lisäksi asunnot ovat Lohjalla huomattavasti halvempia mitä Vantaalla, samalla rahalla ostaa paljon isomman asunnon Lohjalta.

Äänestä
  • asti puolessa tunnissa, kyllä siihen matkaan saattaa mennä tunti, riippuen lähtöpaikasta ja päätepisteestä.

    Äänestä

  • Vantaalta kirjoitti:

    asti puolessa tunnissa, kyllä siihen matkaan saattaa mennä tunti, riippuen lähtöpaikasta ja päätepisteestä.

    Ja talvella tökkii matkanteko jos on huonot kelit niin kuin usein ovat, itse kuljen väliä
    Lohja-Malmi kyllä toista tuntia menee on useasti
    tehty matkaa lähes kaksi tuntia suunta, tulee
    päivälle mittaa.

    Äänestä

  • Vantaalta kirjoitti:

    asti puolessa tunnissa, kyllä siihen matkaan saattaa mennä tunti, riippuen lähtöpaikasta ja päätepisteestä.

    Riippuu tietysti kuinka kaukaa Vantaalta matkaa, jos tulee aivan Länsirajalta niin matka on tietysti lyhyempi mitä vaikka aivan itä-osista (Hakunila jne) tultaessa. Kehä kolmoselta Lommilan (Ikea) kohdalta menee ehkä se puoli tuntia? Nummelaan ajan 15 min siitä, joten tuskin Lohjalle siitä juuri puolta kauempaa menee. Ruuhkatkin on aamulla turunväylällä Helsingin suuntaan joten Lohjan suuntaan ajaessa on nopeaa. Kehä kolmosella voi jotain pientä ruuhkaa tietty olla kumpaankin suuntaan.

    Äänestä

  • Pertsa81 kirjoitti:

    Lommila ei ole Vantaalla. Lommilan IKEA on Espoossa. Sieltä ajaa Lohjalle allekin puolessa tunnissa, mutta Vantaalta menee tunteroinen.

    Äänestä

  • entinen espoolainen kirjoitti:

    Lommila ei ole Vantaalla. Lommilan IKEA on Espoossa. Sieltä ajaa Lohjalle allekin puolessa tunnissa, mutta Vantaalta menee tunteroinen.

    Alkuperäisessä viestissäni olen puhunut matka-aikaa tarkoittaen vain kehä kolmosesta, en Espoosta enkä Vantaasta. Tällä tarkoitin paikkaa kehä kolmosella josta käännytään Turunväylälle, eli Lommilasta. Vantaalla kehä kolmosta riittää noin 30 km, joten on mahdoton ilman lähtöpaikkaa arvioida meneekö 5 minuuttia vai 30 minuuttia ennenkuin on Lommilan kohdalla.

    Äänestä

  • pitää. kirjoitti:

    Ja talvella tökkii matkanteko jos on huonot kelit niin kuin usein ovat, itse kuljen väliä
    Lohja-Malmi kyllä toista tuntia menee on useasti
    tehty matkaa lähes kaksi tuntia suunta, tulee
    päivälle mittaa.

    "Ja talvella tökkii matkanteko jos on huonot kelit niin kuin usein ovat, itse kuljen väliä
    Lohja-Malmi kyllä toista tuntia menee on useasti
    tehty matkaa lähes kaksi tuntia suunta, tulee
    päivälle mittaa."

    Ei helvetti...toivottavasti en joudu ajamaan sun perässä ikinä....

    mäntynummi-martinlaakso menny viimeiset 2vuotta keskimäärin 35-40 min.

    Äänestä

  • Pertsa81 kirjoitti:

    Alkuperäisessä viestissäni olen puhunut matka-aikaa tarkoittaen vain kehä kolmosesta, en Espoosta enkä Vantaasta. Tällä tarkoitin paikkaa kehä kolmosella josta käännytään Turunväylälle, eli Lommilasta. Vantaalla kehä kolmosta riittää noin 30 km, joten on mahdoton ilman lähtöpaikkaa arvioida meneekö 5 minuuttia vai 30 minuuttia ennenkuin on Lommilan kohdalla.

    Mäntynummen Shell-Kehä III, enkat n.13min, ennen moottoritietöitä v. 2004.

    Normiajossa MnShell - Kehä III max 17min.

    Äänestä

vieläkin harkituttaa, mutta kai se muutto kuulostaisi järkevimmältä..

Äänestä
  • Mukavia asuinpaikkoja Lohjalla ovat Rantakantti, Ojamo, Pyhäkaupunki ja miksei Hiidensalmikin. Matkaasi ajatellen taas asemanseutu tai peräti Muijalakin ovat varteenotettavia. Mutta varo Moisionpeltoa!

    Äänestä

  • muuta kirjoitti:

    Mukavia asuinpaikkoja Lohjalla ovat Rantakantti, Ojamo, Pyhäkaupunki ja miksei Hiidensalmikin. Matkaasi ajatellen taas asemanseutu tai peräti Muijalakin ovat varteenotettavia. Mutta varo Moisionpeltoa!

    Hei, kuljen itse joka päivä Lohjan Asemanpellolta omalla autolla Vantaa/Petikko ja aikaa kuluu noin 30 min. Eli ei mikään pitkä ajoaika. Jos muutat Lohjalle, niin mukavia asuin paikoja on SE Moisionpelto...!!! sekä Asemanpelto, Muijala. Ojamolle en kyllä muuttaisi, mutta Routio (Hiidensalmi) on varteenotettava, koska 2008 sinne tulee moottoritien liittymä.

    Äänestä

  • susamuru kirjoitti:

    ei siinä varmaan sitten mitään, mutta miksei Ojamo kävisi? Tai Pyhäkaupunki siinä vieressä?

    Äänestä

Muutin itse Vantaalta Lohjalle jokin vuosi sitten, enkä ole katunut. Vähän aikaa meni ennen kuin tajusi, että ei tosiaankaan tarvitse enää lähteä autolla kauas kauppakeskuksiin. Se oli huojentavaa, jälkeenpäin tajuaa, kuinka iso stressi on poistunut elämästä. Lohjalla on niin helppo asioida kun keskusta on pieni ja toimiva. Lohja on ihana pikkukaupunki.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

muutto vai ajomatka kirjoitti:

Hei! Minullekin tulee ehkä uusi työpaikka Lohjalle.. Asun kehä III varrella vantaalla, enkä tiedä nyt kannattaisiko muuttaa sinne Lohjalle vai kannattaako kulkea omalla autolla täältä? Onko kokemuksia?
Seuraan muidenkin muuttajien palstoja..

Paljonko Lohjalla on asukkaita? Onko viihtyisä paikka kolmekymppiselle naiselle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu