Sivarit saavat pillua

Sivari.

Aika kultaa sivarimuistot
3.6.2005 22:42

Vessojen jynssäämistä, tietokoneiden korjaamista ja seksiä siivouskomerossa. Iltalehti paljastaa sivareiden parhaimmat ja pahimmat muistot.

Naissivareita ja sivaripoliiseja

TUHANSIA SIVAREITA
*Viime vuosina sivareiden määrä on pysynyt melko tarkkaan 2 500 henkilön paikkeilla.

*Sivariin voi hakeutua kutsunnoissa tai milloin vain niiden jälkeen, myös varusmiespalveluksen aikana.

*Siviilipalveluksen kesto on 395 vuorokautta. Sen alussa on 28 vuorokautta kestävä peruskoulutusjakso, jonka kaikki sivarit käyvät Lapinjärven sivarikeskuksessa.

*Periaatteessa palveluspaikan osoittaminen on viranomaisten tehtävä, mutta käytännössä lähes kaikki sivarit järjestävät paikkansa itse.

*Käytännössä tavallisimpia palveluspaikkoja ovat sosiaali- ja terveydenhuoltoalan laitokset, virastot, koulut, yliopistot, kirjastot ja kulttuurilaitokset.

*Vuosittain noin 60-70 nuorta valitsee armeijan tai siviilipalveluksen sijasta totaalikieltäytymisen. Seurauksena on vankeusrangaistus, jonka pituus on puolet jäljellä olevasta henkilökohtaisesta palvelusajasta.

Kun kaksi toisilleen tuntematonta aikuista suomalaista miestä kohtaa, puhe kääntyy nopeasti armeijamuistoihin ja inttijuttuihin, joiden avulla pyritään selvittämään millainen toinen on miehiään.

Mutta Suomessa on myös tuhansia sivareita, jotka kertovat inttijuttujen sijasta toisilleen sivaritarinoita palvelusajoiltaan.

Samalla tavoin, kun armeijan käyneet valittavat usein raskaasta alokasajastaan, sivarit muistelevat kärttyisinä peruskoulutusaikaansa sivarikeskuksissa.

Sivarien peruskoulutuskeskus sijaitsi pitkään Vaasassa, josta se siirtyi vuonna 1998 Lapinjärvelle. Sivarit kyselevätkin usein toisiltaan ensimmäiseksi, missä kaupungissa peruspalvelus on suoritettu, sillä Vaasan ja Lapinjärven sivarikeskukset eroavat toisistaan merkittävästi.

- Vaasa on kaunis merenrantakaupunki, jossa varsinkin kesäisin sivareilla oli enemmän kuin leppoisat oltavat. Lapinjärvellä oltiin metsän keskellä. Hulluksihan siellä tuli, kertoo nykyään insinöörinä työskentelevä Turo Keinonen, 32.

Ennen Vaasaa sivarikeskuksia sijaitsi eri puolilla maata. Nyt keskuksen toiminta kilpailutetaan viiden vuoden välein.

Vanhainkodissa varsinaisen palveluksensa suorittanut Keinonen kertoi sivariaikansa sujuneen kuin siivillä. Vastaanotto vanhainkodissa oli lämmin, kun työntekijät olivat ensin tottuneet pitkätukkaiseen hiippariin.

- Jo pelkästään se, että hoiti työnsä kunnolla ja ilmestyi ajoissa työpaikalle, herätti suurta hämmästystä. Valitettavasti ihmisillä oli sellainen ennakkoasenne, että sivari on laiskajaakko, joka ei jaksa edes herätä aamuisin. Parasta oli se, kun työkaverit sanoivat, että eipä olisi tuota sivarista uskonut, Keinonen nauraa.

- Työ itsessään oli mukavaa, mutta samalla haastavaa. Vanhusten seurassa oltiin päivin ja öin, juteltiin ja kuunneltiin, käytiin yhdessä pihalla ja kaupungilla.

Kun sivarit ryhtyvät tosissaan pohtimaan sitä, mikä erottaa heidän palvelusaikansa armeijasta - fyysisen rääkin ja pyssyillä sohimisen lisäksi - vastauksena ovat naiset. Parhaat sivarijutut kun pyörivät lähes aina naisten ympärillä.

Usein sivarit ymmärrettävästi suorittavat palveluksensa varsin naisvaltaisilla työpaikoilla, kuten sairaaloissa, kirjastoissa, lastentarhoissa, kouluissa tai virastoissa. Parhaimmillaan sivari otetaan työpaikan lemmikiksi, pahimmillaan nuorta poikaa ahdistellaan seksuaalisesti ja vihjailevat puheet ovat arkipäivää.

- Menin työskentelemään siivoojaksi sairaalaan, osastolle jossa oli pelkkiä naissairaanhoitajia ja naislääkäreitä. Olin 18-vuotias ja ihan hyvännäköinen. Lievästi sanottuna pesää tuli niin ovista kuin ikkunoista, 24-vuotias Santeri Uotila kertoo.

Ulkomailla opiskeleva Uotila sanoo sivarivuoden olleen parasta aikaa elämässään.

- Eipä siitä tule hirveästi muiden kanssa puhuttua. Jotenkin tuntuu, että monet vielä nykyäänkin vähän häpeävät sivarin käymistä, varsinkin kun porukassa on armeijan käyneitä. Olisihan se myös toisaalta ehkä vähän epäreilua armeijan käyneitä kohtaan kertoa, miten sivarissa harrastettiin sairaanhoitajien kanssa siivouskomerossa rivakkaa seksiä, samalla kun toiset kaivoivat kuoppia metsissä, Uotila sanoo.

29-vuotiaalla Stugella on hieman toisenlaisia kokemuksia palveluspaikastaan, eräästä nimeltä mainitsemattomasta kirjastosta.

- 40-vuotiaat tädit taputtelivat pepulle aina kun kulkivat ohi. Ei siinä paljon uskaltanut puolustautua. Joka päivä kun istuttiin kahvitunnilla, mammat puhuivat siitä miten söpö olin ja miten he haluaisivat pistää minut purkkiin ja viedä kotiinsa. Kuuntelin juttuja korvat punaisena. Jos olisin ollut fiksumpi, asiaa olisi varmaan voinut jotenkin hyödyntääkin, Stuge pohtii.

Myös sivariin menevien ikäjakauma on laajempi kuin armeijassa. Moni lykkää sivariaikaansa, kunnes on saanut opiskelunsa päätökseen tai hyvään vauhtiin, saadakseen sitten helpommin mieluisan palveluspaikan.

- Sivarimuistojen vertailu on silti aina hauskaa ja kyllähän sieltä Lapinjärveltä sai muutaman hyvän kaverinkin. Jos aivan rehellisiä ollaan, niin osa tyypeistä oli kyllä todella outoa sakkia. Sellaisia, joista tiesi heti, ettei heitä olisi armeijaan edes huolittu. Toisaalta monet valitsevat sivarin, koska he saavat palveluspaikastaan arvokasta työkokemusta ja useat jopa jatkavat paikassa töitä palveluksensa päätyttyä tai lähtevät opiskelemaan alalle, 20-vuotias Taneli Vala kertoo.

Vala suoritti siviilipalveluksensa peruskoulun atk-tukihenkilönä. Hommia riitti, eivätkä päivät jääneet aina kahdeksaan tuntiin.

- Välillä oli helvetillinen kiire tietokoneita korjatessa ja välillä taas kului monta päivää, ettei ollut mitään tekemistä.

Vaikka armeijan sanotaan tekevän pojista miehiä, sivaritkin uskovat kokemuksensa olevan kasvattava ja panoksellaan olevan merkitystä yhteiskunnalle.

- Lopultahan se, mitä armeijasta tai siviilipalveluksesta saa irti, on kiinni itsestä ja omasta tahdosta, Vala sanoo.

Samoilla linjoilla on myös 27-vuotias Henri Laine, joka paini sivariaikanaan nuoriso-ohjaajana ongelmateinien kanssa.

- Päällimmäisenä mieleen jäivät nuorten kanssa tehdyt retket ja mukava yhdessäolo. Koin tekeväni tärkeää työtä, Laine kertoo.

TEKSTI JUHO RISSANEN
juho.rissanen@iltalehti.fi

http://www.iltalehti.fi/2005/06/04/200506033119664_uu.s html

18

1660

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sivari.

      Taas se tuli todistettua. Kukapa nainen haluaisi olla jonkun (h)inttirunkkarin kanssa, jonka äo on alhaisempi kuin paviaanilla. Keskittykää te (h)inttirunkkarit vaan tumppuun vetämiseen siellä kasarmeillanne. On varmaan tosi mukava vetää käteen ahtaassa tuvassa peiton alla, kun kymmenen kaveria töllää vieressä. No voivathan ne ainakin antaa teille ruskeaa reikää, jos käsiinne tulee rakkoja niin paljon, ettei tumppuunveto enää luonnistu.

      • Korpikuusi

        Vai 40 vee kirjastotätejä. :D

        On se kovaa. No tulihan se todistettua, ettei sinullakaan oikein leikkaa.

        Huono provo sulla. Huono mutta kohtalaisen hauska johtuen tahattomasta (?) itseironiasta. Nauratti. :D

    • Vänrikki.I

      No, yleensä sotilaana palvelevat miehet ovat jo saaneet naisen, siis ihan oikean tyttöystävän/morssiamen/vaimon, eivätkä joudu siis tyytymään kirjaston ikäloppuihin matameihin ja polkemaan näitä, että kun kerrankin elämässä saavat naista kokeilla. Tietysti kun menee jonnekin kirjastontätien keskelle palvelemaan, mikä on täynnä vanhoja piikoja, niin onhan se selvää että kun ei siellä ketään muita miehiä ole eikä tule, niin tälläinen pitkätukkainen puoli-mieskin saa sitten kokemuksia. Jos taas on kihloissa tai naimisissa jo palvelukseen mennessä, niin eipä sitä pääsisi hyödyntämäänkään tuota vanhojen kirjastotätien polkemista ainakaan hyvällä omallatunnolla. Sotilaana palvelevat siis kunnioittavat omaa naistaan ja puolustavat tätä ja tämän kunniaa eivätkä ikinä loukkaisi puolisoaan. Mutta kun sivarilla ei oikeaa puolisoa ole, niin noinhan siinä käy kuten kirjoitit. Vapaat sotilaat taas vlv:llä sitten hakevat naisseuransa ihan ikäisistään ja baareista esim. normaalisti, eivätkä ota ikäloppuja perushoitajia ja kirjastotätejä "käyttöönsä" hieman kyseenalaisesti...

      Muihin kohtiin kommentoisin:

      "Usein sivarit ymmärrettävästi suorittavat palveluksensa varsin naisvaltaisilla työpaikoilla"

      No, näinhän se on, että naisvaltaisille aloille nuo melkein-naiset itsekin menevät tilastojen mukaan, totta. ja onhan se ymmärrettävää, kun ovat sen verta naisia itsekin etteivät miesten kouluun kykene menemään. Mutta erikoista että tuossa sivareita tavallaan puolustelevassa kirjoituksessa oikein korostettiin että se on "ymmärretävää" :)

      "monet vielä nykyäänkin vähän häpeävät sivarin käymistä"

      No on syytäkin!

      • ...

        No on teillä taas järkevät jutut meneillään. Pitäkää omat mies ja naiskoulunne. Jos suomalaisia miehiä pitää erikseen kouluttaa, niin siitä vain. Eipä tässä kyllä mitään logiikkaa ole.

      • ajatuksia...

        Ei hemmetti, että kommenttisi olivat taas niin pirun hauskoja... Kuka sinut on oikein aivopessyt?

        /// Sotilaana palvelevat siis kunnioittavat omaa naistaan ja puolustavat tätä ja tämän kunniaa eivätkä ikinä loukkaisi puolisoaan. ///

        Väitteesi perustunee ilmeisesti johonkin tieteelliseen tutkimukseen?

        /// "monet vielä nykyäänkin vähän häpeävät sivarin käymistä" ///

        Sivarin käymisessä ei ole mitään hävettävää.

      • vaimonsa taposta?

        Paremmin historiaa muistavat voivat kertoa lisää.

      • buhahaa.

        Morsian, kihihii.

        Oletkos käynyt hipoissa ja juonut jaloviinaa ?

      • on.
        ... kirjoitti:

        No on teillä taas järkevät jutut meneillään. Pitäkää omat mies ja naiskoulunne. Jos suomalaisia miehiä pitää erikseen kouluttaa, niin siitä vain. Eipä tässä kyllä mitään logiikkaa ole.

        Niin, naiset pääsevät vain armeijaan.

        Sivarissa taas on miehiä.

      • Vänrikki.I
        ajatuksia... kirjoitti:

        Ei hemmetti, että kommenttisi olivat taas niin pirun hauskoja... Kuka sinut on oikein aivopessyt?

        /// Sotilaana palvelevat siis kunnioittavat omaa naistaan ja puolustavat tätä ja tämän kunniaa eivätkä ikinä loukkaisi puolisoaan. ///

        Väitteesi perustunee ilmeisesti johonkin tieteelliseen tutkimukseen?

        /// "monet vielä nykyäänkin vähän häpeävät sivarin käymistä" ///

        Sivarin käymisessä ei ole mitään hävettävää.

        No, eipä kukaan ole aiheesta vakavasti otettavaa tieteellistä tutkimusta tehnyt, ainakaan ei löytynyt julkaisuja sosiologiasta tai sotatieteistä, kun nopeasti katsoin.

        Mutta: katso vaikka kadettien perinteitä, tai oletko koskaan ollut kadettihäissä?

        Oletko koskaan lukenut kadetin antamaa valaa?

        Kyllä sotilaalle kuuluu perinteisesti oleellisena osana elämäänsä ja palvelustaan naisen puolustaminen ja naisen kunnioittaminen naisena.

        Nimenomaan sotilas puolustaa ensisijaisesti kotiaan ja perhettään, siis vaimoaan ja lapsiaan, sitten uskontoa ja isänmaata vasta.

        ks. vaikka sivut:

        http://www.kadettikunta.fi/kadettikunta_r.htm

        "kunnia kestävälle"

        Tuo lainaus siviilipalveluksen häpeämisestähän oli suora lainaus kyseisestä iltalehden jutusta. Tuskin sekään tieteelliseen näyttöön perustui, mutta niin jutun kirjoittaja oli siihen laittanut.

        En tietenkään pidä iltalehteä kovin vakavana tieteellisenä julkaisuna, enkä laittaisi sitä lähteeksi mihinkään, mutta tänne laitoin siitä suoran lainauksen.

        Uskoakseni mutu-tuntumalta sanottuna, jos tekisi tutkimuksen, että häpeävätkö sivarit tilastollisesti merkitsevästi enemmän sivariuttaan kuin armeijan käyneet armeijan käymistä, niin tulisi merkitsevä ero (p

      • Vänrikki.I
        on. kirjoitti:

        Niin, naiset pääsevät vain armeijaan.

        Sivarissa taas on miehiä.

        Sivarissa on myös naisia. Ei montaa taida olla ollut, mutta on kumminkin.

        Jos nainen lähtee vapaehtoiseen asepalvelukseen ja 45 vrk:n jälkeen hänelle tulee vakavia omantunnontuskia tai uskonnollinen herätys, että itsepuolustus väkivalloin onkin väärin, ja ilmoittautuu sitten siviilipalvelukseen, jotta vapautetaan rauhan ajan asepalveluksesta eettisistä syistä, niin nainen komennetaan siviilipalvelukseen.

        Jotkut naiset oikeasti saivat omantunnontuskia, kun huomasivat, että "elävän voiman tuhoaminen" tarkoittikin sirpalekranaatin ampumista vihollista päin siten, että sirpaleet silpovat sen vihollisen ruumiin, jolloin "elävä voima tuhoutuu". Jotkut naiset kun luulivat että armeija on jotakin partioleikkiä. Siellä kuitenkin opetellaan eri keinoin tuhoamaan mahdollisimman tehokkaasti vihoollisen elävää ja materiaalista voimaa.

        Esim. muistan itse pitäneeni oppituntia lääkintämiehille/naisille, kuvissa oli eri tavoin vammautuneita sotilaita, esiteltiin siis oppitunnilla eri aseiden vaikutusta, käyttötapaa, millä idealla saadaan tehokkaiten tuhottua elävää voimaa ja mikä vaikuttavuus eri aseilla eri ulottuvuuksilla oli.

        Eräässä kuvassa oli vihollinen astunut jalkaväkimiinaan, jonka tyypillinen käyttötarkoitus on heikentää vihollisen taistelukykyä.

        Laitoin kuvan, jossa oli jalka silpoutunut kokonaan pois polvesta alaspäin tyypillisen jv-miinan tehovaikutuksen ansioista. Kysyin vain, että mitäs luulette, kuinka hyvä tasitelukyky vihollisella on tämän jälkeen j vastaukset olivat ihan oikein, huonohan se on. Jotkut naislämärit kyllä hieman olivat ilmeeltään sellaisia että ehkä vasta siinä kohtaa tajusivat mitä armeijassa tehdään ja mitä siellä harjoitellaan. Ei se ole paraatia ja torvisoittoa vain, ne asiat kuuluvat juhliin. Päätarkoitus on oppia vammauttamaan ja tappamaan vihollisia mahdollisimman tehokkaasti, tuhoaman vihollisen elävää voimaa.

      • vain
        Vänrikki.I kirjoitti:

        olis ollut siviili joka siihen jalkaväkimiinaan oli astunut? Suomen puolustusvoimat paskat välittää ihmisoikeussopimuksista.

      • Doingg
        vain kirjoitti:

        olis ollut siviili joka siihen jalkaväkimiinaan oli astunut? Suomen puolustusvoimat paskat välittää ihmisoikeussopimuksista.

        "Suomen puolustusvoimat paskat välittää ihmisoikeussopimuksista."

        - Perustele.

      • oikeus elämään
        Doingg kirjoitti:

        "Suomen puolustusvoimat paskat välittää ihmisoikeussopimuksista."

        - Perustele.

        Ottawan sopimuksesta kieltäytyminen kuvastaa hyvin Suomen asennetta turvaamaan tästä maailmasta edes hiukan inhimillisempi paikka ELÄÄ.

      • Doingg
        oikeus elämään kirjoitti:

        Ottawan sopimuksesta kieltäytyminen kuvastaa hyvin Suomen asennetta turvaamaan tästä maailmasta edes hiukan inhimillisempi paikka ELÄÄ.

        Eikös Suomi ole luopumassa noista miinoista jo muutaman vuoden sisään, muistaakseni vuoteen 2012 mennessä? Korjaa toki jos olen väärässä, koska ihan tarkkaan en muista.

        Suomen miinat eivät muuten laske elintasoa missään saati tee maailmasta huonompaa paikkaa kuin mitä se jo on.

      • sivistysvaltio

        on meidän toiminnallamme myös osoitettava se! Ymmärtääkseni luopumisesta emme ole päässeet puheita pidemmälle, mutta jos tosiaan 2012, niin hyvä.

      • Doingg
        sivistysvaltio kirjoitti:

        on meidän toiminnallamme myös osoitettava se! Ymmärtääkseni luopumisesta emme ole päässeet puheita pidemmälle, mutta jos tosiaan 2012, niin hyvä.

        Se vuosiluku oli 2010. Löysin vähän infoa asiasta. Ja siitä ollaan kyllä kohistu tietyissä piireissä, koska miinat ovat oleellinen osa puolustusta nykysodassakin. Miinoista luopuminen muistaakseni juontaa pohjimmiltaan Afrikan jalkapuolista ja siitä kuinka sieltä löytyy vieläkin sisällissotien aikaisia miinoja pitkin poikin, johtuen siitä, että niiden asettelua ei olla osattu/viitsitty kartoittaa, minkä luulisi olevan ihan yleinen käytäntö, etteivät omat joukot vahingossa etene omiin miinoihin. Tätä ongelmaa ei pitäisi sivistysvaltioissa olla, oli miinoja eli ei. Sopimuksen ulkopuolella olevat valtiothan ovat nimenomaan luvanneet antaa apua miinojen raivaamiseen afrikasta sun muualta, missä ne ovat se ongelma.

        Se vain pistää miettimään, että miksi miinoista nostetaan niin kauhea haloo, kun maailmassa riittää ydinaseita maapallon poistamiseen kiertoradalta moneen kertaan. Miinathan ensisijaisesti ovat puolustautumiseen käytettävä ase, toisin kuin ydinaseet.

      • sdsdsjkjkjk
        Doingg kirjoitti:

        "Suomen puolustusvoimat paskat välittää ihmisoikeussopimuksista."

        - Perustele.

        Tulihan tuosta noottia viime sodassa kun suomen versio ss :stä ei ruokkinut vankeja.
        Juutalaisten lähettäminen puolan leireille joista yksi selvisi hengissa ja onneksi todisti suomea vastaan Nürnbergissa. Suomen jalkaväkimiinat on myös vastaan kanssainvälisiä sääntöjä ja rypälepommit mitä kiihkoisänmaaliset himoitsee. Yk valittaa koska suomen fasistinen hallitus laittaa totaalit vankilaan

    • HugaZaga

      ..2498 RUMAA sivaria pillua?

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      262
      16685
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5370
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2545
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2010
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1742
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      975
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      941
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      28
      849
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      43
      843
    Aihe