Jonkin aikaa näitä keskusteluja täällä seurattuani päätin ottaa osaa. En tiedä kannattaako tämä, palstalla tuntuu liikkuvan niin paljon sellaisia jotka ilmiselvästi haluavat vain mustamaalata toinen toisiansa. Toivoisin tähän keskusteluun erilaisia näkökantoja ja näkemyksiä kunnioittavaa sävyä, että puhuttaisiin uskonasiosta eikä niiden vierestä. Keskityttäisiin olennaiseen. Kuka meistä on synnitön heittäköön ensimmäisen kiven.
Olen syntynyt vanhoillislestadiolaiseen perheeseen ja kasvanut kaikessa siinä. Pienestä pitäen olen käynyt seuroissa ja tottunut myös tuntemaan erilaisuutta uskoni tähden. Ei se ole ollut aina helppoa, todellakaan, mutta kuitenkin jotakin sellaista, josta haluan olla kiitollinen. Tuskimpa olisin tähän maailmaan syntynytkään jos vanhempani eivät olisi halunneet luottaa Jumalaan ja ottaa vastaan vielä yhtä lasta. Olen miettinyt olenko aivopesty, ehkäpä osittain olenkin, minulle on puhuttu Jumalan sanaa ja neuvottu lapsen lailla uskomaan siihen. Seuroista on muistoja paljonkin, ei pienenä aina olisi jaksanut istua ja kuunnella. Onneksi äiti aina varasi paperia mukaan niin sai piirtää. Seuroissa myös tapasi kaavereita ja sai joskus karkkia. Suviseurat olivat vuoden kohokohta. Mikään ei pienestä lapsesta tuntunut niin ihanalta ja turvalliselta kuin maata illalla asuntovaunussa ja kuunnella seurateltassa laulettavia siionin lauluja.
Kotona tunsin olevani turvassa,sisarukset ystäväni, yhtäkään niistä en antaisi pois! Naapurissa katselin joskus telkkaria, en kertonut siitä äidille mutta ei se jäänyt vaivaamaan. Meillä kotona luettiin paljon kirjoja ja leikittiin ulkona. En koe että olisin jäänyt mistään paitsi.
Sinulle joka kirjoitat Lestadiolaisista helvetin ja saatanan herätysliikkenä. Kehoittaisin tutustumaan asiaan lähemmin. Aivan samalla tavalla sielunvihollinen on lähellä VL-uskoistakin kuin kaikkia maailman ihmisiä. Kun on omalla kohdallaan tuntenut Jumalan rauhan, saanut uskoa syntinsä anteeksi toisen uskovaisen julistamana on sielunvihollinen kuitenkin väistynyt. Aivan joka päivä ja hetki se jatkaa väijjymistään omassa turmeltuneessa luonnossamme mutta meillä on vahva voima sitä vastaan -evankeliumi.
Ei minua ole ikinä peloteltu helvetillä, päinvastoin minulle on sanottu että pääsen Jumalan luokse taivaaseen kun vain haluan pysyä uskovaisena. Mitä tarkoittaa pysyä uskovaisena?
Raamattu puhuu sielunvihollisesta että se on kuin kiljuva jalopeura joka etsii kenet nielisi, sa haluaisi että valitutkin eksytettäisiin. Ne sellaiset "säännöt" joita lestadiolaisten piireissä on annettu johtuvat juuri siitä. Eivät ne kaikki Raamatusta ole, eivät todellakaan! Ja mielestäni osa niistä onkin hieman kummallisia. Ei liene ole väliä asialla pitääkö koruja korvissa vai kaulassa tai että värjääkö hiuksensa vaiko permanenttaa ne. Ei Jumala katso ihmisen muotoon. Yhteisen rakkauden takia olen kuitenkin ymmärtänyt olla tekemättä kaikkea sellaista jota ehkä muutoin olisin halunnutkin. Toisaalta ulkonaiseen luonnollisuuteen kehoittavat neuvot ovat helpottaviakin. Miksi minun pitäisi meikata itseäni, ei minun tarvitse kelvata muille kuin Jumalalle. Telkkaria ja elokuvia katseltuani ymmärrän kyllä hyvin, miksi niitä ei ole niin hyvä katsella. Aika helposti saattaisin kiintyä sellaiseen elämänmuotoon jota niissä esitellään. Koska tiedän olevani heikko haluan kaikin tavoin estää synnin tarttumista!
Oma isäni on puhuja. Kokemuksesta voin sanoa, ettei vanhoillislestadiolaisten puhujien tarkoituksena suinkaan ole yrittää syöttää kummallista harhaoppia vaan nöyränä pyrkiä selittämään Raamatun sanaa sellaisenaan, kokonaisena, ottamatta siitä mitään pois. Tästä asiasta olen täysin varma. Raamattu on ristiriitainen kirja ja sitä voi tulkita ehkä monella tavalla. En minä voi varmaksi sanoa että juuri Lestadiolaisten tulkinta olisi oikea, mitä suuremmassa määrin toivonkin että tuo "vain me" -oppi olisi väärin ja kaikki suinkin jotka Jeesukseen uskovat pääsisivät taivaaseen. Emme me voi tietää emmekä tuomita. Jumala ainoastaan tietää ihmisen sydämen tilan. Aivan varmasti lestadiolaisten joukossa on sellaisia jotka eivät ole sydämeltään uskomassa. Onko sydämeltään uskovia muualla? En minä ole sitä näkemään. Voin kuitenkin tuntea Pyhän Hengen lahoittaman rakkauden omassa Siionissani. Yhteisen ymmärryksen, halun uskoa. Olen joskus miettinyt että jos lähtisinkin katselemaan muita seurakuntia, ei ole kuitenkaan tehnyt mieli. Kansankirkon Jumalanpalvelus-saarnoista en tunne saavani kylliksi. Seuroissa puhujat lukevat Raamattua ja pyrkivät selittämään sitä. Minua puhuttelee puheen yksinkertaisuus, se, ettei sitä tarvitse tuoda esiin markkinoiden. Suviseuroissakaan ei tarvitse olla erillistä ohjelmaa vaikkapa nuorille -kaikille Jumalan sana on sama, yksinkertainen, eläväksi tekevä. Sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi.
En uskalla tässä lähteä väittelemään uskomiseni opillisista perusteista, minun pitää myöntää etten tunne Raamattua tarpeeksi hyvin vaikka olen sitä kyllä aika paljon lukenutkin. Sinulle joka mietit näitä, kehoitan etsimään juttuseuraksesi vanhoillislestadiolaisen papin -sellainen ehkä löytyy omasta seurakunnastasikin.
Jeesus kehoittaa kilvoittelemaan sisälle ahtaasta portista ja kulkemaan kaitaa tietä. Sillä se tie on kaita joka vie elämään ja harvat ovat jotka sitä tietä kulkevat. Oletko sinä sillä tiellä? Oletko löytänyt Jumalan valtakunnan? Jokainen voi kysyä sitä itseltään, vain itsensä puolesta voi uskoa.
Raamattu puhuu paljon Jumalan valtakunnasta. Tahtoisin kysyä muilta kuin vanhoillislestadiolaisilta, millaisena te käsitätte tämän valtakunnan.
oikomisia ja asiallisempaa keskustelua
6
536
Vastaukset
- valtakunta
Lopullisesti pääsemme Jumalan varsinaiseen valtakuntaan; taivaaseen, viimeisen tuomion koittaessa.
Nyt uskovina kuulumme jo Jumalan valtakuntaan. Se on meissä uskon kautta.
Jumalan valtakunta on meissä kuin siemen, Jumalan Sana istutettuna sydämiimme. Kova maa on sellainen, että kuultuamme Sanan emme ota sitä vastaan ja paholainen ryöstää sen. Ohdakkeinen maa; kuulee Jumalan sanan, mutta murehtii niin paljon maailman asioita, ettei sana pääse muuttamaan hänen sisintään. Hyvä maa on ihminen, joka kuuntelee, mitä Jumala opettaa ja tottelee. Hänestä tulee ihminen, joka kertoo muillekin Jumalan rakkaudesta.
Pyysit ei-VL:n näkemystä, tässäpä minun ajatuksiani ... terkuin, sisko isosta perheestä - Vieläkin kristitty
Kirjoituksesi oli asiallinen ja se toi esille sen hyvän ja positiivisen, mikä vl-uskoon ja vl-uskonyhteisöön kuulumiseen usein sisältyy, mitä myös itsekin koin aikuisikään asti. Mutta on se toinenkin puoli - meille, jotka syystä tai toisesta emme voi kaikkiin vl-opinkohtiin tai elämäntapakäytäntöihin yhtyä, on usein ollut mielenterveyttä kuormittavaa niiden ristiriitaisten ajatusten takia kuulua vl-yhteisöön. Minulle se oli juuri tuo "vain me" -oppi.
Minä ymmärrän Jumalan valtakunnan siten, että se on sisällisesti meissä, jotka seuraamme Jeesusta. Me voimme ulkonaisesti kuulua kyllä eri herätysliikkeisiin tai kirkkokuntiin, mutta kuitenkin olemme saman Jumalan lapsia, kuulumme Jumalan valtakuntaan. Näin olen itse myös kokenut erottuani vl:suudesta, mikä onkin ollut minulle jatkuva ilonaihe! - Mirjamille:
Ksyit asiallisesti ja kiihkottomasti, joten saat samanlaisen vastauksenkin.
"Tahtoisin kysyä muilta kuin vanhoillislestadiolaisilta, millaisena te käsitätte tämän valtakunnan." (Mirjam)
Vastaan raamatun sanoin: Jumalan valtakunta ei ole syömistä ja juomista vaan vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä.
Nuo raamatun omat sanat kätkevät sisälleen kaiken mitä me ei-vl uskovat ajattelemme Jumalan valtakunnasta.
Ensimmäinen osa kertoo siitä mitä Jumalan valtakunta EI ole: "syömistä ja juomista" (uudempi käännös) = tämä tarkoittaa laajemminkin kuin kirjaimellisesti pelkkää syömistä ja juomista. Se pitää sisällään kaikki ihmisten perinnäissäännöt, ulkonaisen tapakulttuurin, vaatetuksen yms. Apostoli sanoi tämän samassa yhteydessä jossa hän kritisoi eräiden kristityiksi kääntyneiden vaatimusta ulkonaisten tapain yhdenmukaisuudesta. Nämä vaativat noudatettaviksi ulkonaisia perinnäissääntöjä jopa autuuden menetttämisen uhalla. Apostoli kumoaa ajatuksen jonka mukaan Jumalan valtakunnan määreisiin kuuluisi ulkonaiset yhteiset tavat ja käytännöt, koskien tässä tapauksessa ruokia, juomia, vaatetuksia, ympärileikkauksia yms. Hän siis tahtoo sanoa että ihminen voi kuulua JUmalan valtakuntaan vaikkei olisikaan ulkonaisesti samassa joukossa, noudattamassa samoja ulkonaisia tapoja.
Toinen osa = "vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä!" Vain vahvistaa ensimmäisen osan sanoman eli kyse ei ole ulkonaisesta asiasta vaan SISÄISESTÄ, sydämen asiasta! Ihmisen sydämeen ei näe toinen ihminen, mutta Jumala näkee ja tietää kenen sydämessä se oikea usko ja Jumalan valtakunta on. Tähän liittyy mm. toinen raamatunkohta jossa Jeesus opettaa: "Jumalan valtakunta on SISÄLLISESTI teissä!" (vanha käännös: teidän seassanne/keskellänne). Asiayhteys paljastaa että tarkoitetaan samaa asiaa mihin Paavalikin viittaa aiemmilla sanoilaan, ja kuinka Paavali voisikaan olla ristiriidassa Jeesuksen kanssa koska hän on raamatun mukaan "Herran apostoli"! JUmalan valtakunta on siis sisäinen asia joka ei ole ulkoisin kriteerein määriteltävissä. Se on yksinkertaisesti uskon iloa: vanhurskautta, sydämen rauhaa siitä että synnit on anteeksi saatu ja sovitettu. JUmalan valtakunnan sisäisiä rajoja ei kukaan ihmissilmä kykene määrittelemään sillä niinkuin raamattu juuri opettaa, se ei ole ulkoinen asia joka olisi ulkoisin määrein todennettavissa. Riittää että uskovaiset kokoontuvat yhteen; siinä toteutuu raamatun käsky ja Jumalan tahto, mutta jos uskovaiset alkavat täällä erotella hyviä kaloja pahoista kaloista ja tehdä jakoa helvettiin ja taivaaseen menijöihin, silloin ollaan astuttu yli sen mitä on kirjoitettu. Siitä seuraamukset on sanonut itse Jeesus: "millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidätkin tuomitaan!"
Näin olle opetus Jumalan valtakunnasta sisältää voimakkaan varoituksen ettemme alkaisi tehdä mielessämme jaoittelua ihmisten kesken sillä se on Jumalan työ viimeisenä päivänä. Se kehoittaa kääntämään katseemme ulkonaisten tunnusmerkkien sijasta huomaamaan että kyse on sisäisestä, sydämen asiasta joka ei ole riippuvainen ulkoisista asioista. Se ohjaa katsomaan ihmisten sijasta ristille Vapahtajaan ja uskomaan Hänen kärsimystensä kautta synnit anteeksi.
Minä joka en ole vl, selitin sinulle nyt raamattua tavalla jota et ehkä ole seuroissa ennen kuullut. Voit tutkia sydämessäsi puhuinko totuutta vai omiani. En kirjoita tämän enempää enkä vastaile kenenkään kysymyksiin. Tämä viestini sisältää sen mitä halusin sanoa. Hyvää jatkoa sinulle elämäsi tiellä Mirjam hyvä!- Vaeltaja
Kiitos Raamatun maukaisesta, viisaasta sanomaastasi! Toivon omalta osaltani että mahdollisimman moni osuu tämän tekstin äärelle.
Tässä on meille kaikille paljon opittavaa!
Kaunista kevättä ja siunausta sinulle, kirjoittaja.
- otsikko¤¤¤¤¤¤¤
Käsittämättömän omahyväinen aloitus. Keskustelupalstan nimenä on "keskustele vanhoillislestadiolaisuudesta". Sitten aloittaja vaatii että pitää keskustella vaan uskonasioista eikä niiden vierestä. Silloin sinun on perustettava oma keskustelupalsta.
Kuitenkin sitten toivot erilaisia näkökantoja. Eikös täällä juuri ole niitä erilaisia näkökantoja pilvin pimein! Aloittaja toivoo että keskityttäisiin olennaiseen. Olen tätä palstaa jonkin aikaa seurannut ja täällä kyllä keskitytään nimenomaan palsta aiheeseen eli vanhoillislestadiolaisuuteen kiitettävän monesta näkökulmasta.
Itse toin tähän nyt sen erilaisen näkökannan kuin omasi kun sitä kerran toivoit. Ole hyvä!- mirjam
Tarkoitukseni ei suinkaan ollut olla omahyväinen. Pahoittelen jos sait sellaisen olon. Itse vanhoillislestadiolaisuuden sisältä päin kokeneena tuntui kuitenkin siltä, että haluan oikoa joitakin räikeitä väärinymmärryksiä. Omasta mielestäni tämä palsta on kovin täynnä sellaisia eikä anna kovin todellista kuvaa otsikostaan. Tuntuu niin turhalta kaikki tällainen väittely.
On sellaisia jotka ovat jättäneet vanhoillislestadiolaisuuden, ehkä löytäneet jonkun toisen seurakunnan. Sitten on sellaisia, jotka kierreltyään monien eri liikkeiden seurakunnissa ovat löytäneet vanhoillislestaiolaisten seuroihin ja tunteneet tulleensa kotiin.
Jeesus sanoo että se joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi ei suinkaan pääse sinne sisälle.
Minä ymmärrän niin vähän. Ei ole muuta mahdollisuutta kuin lapsen lailla uskoa Jeesuksen täydelliseen sovitukseen ja syntien anteeksi saamiseen. Minut on puettu vanhurskauden valkeisiin vaatteisiin jotka minä olen saanut aivan täysin ilman omia ansiota, ilman yhtään omaa tekoa. Ne vaatteet päällä minä kelpaan Jumalalle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti25216645Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235361- 1152544
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152002Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361741Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111972- 59936
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28842Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?40840