Tämä nettiin kirjoittamani teksti on selkeämpänä tässä linkissä, koska se on oma nettisivunsa.
http://www.jeesusonherra.net/sanat.htm
Mutta myös tässä alla pelkkänä tekstinä.
Sanat.
-----
Niin kauvan, kun emme ole sanoneet sanoja, hallitsemme niitä, mutta sanotut sanat hallitsevat meitä. Erityisesti ne hallitsevat sitä ihmistä, joka ne sanoo.
Saamme siis sanojemme mukaan, mitä rukoilemme, tai myöskin mitä sanomme. Mitä puhumme, mitä kirjoitamme.
Esimerkiksi epätoivon tai kirouksen toisen henkilön päälle julistaminen täällä internetin keskustelualueella, tai missä tahansa, saa aikaan sen, että se henkilö, joka pahan asian on sanonut (kirjoittanut tai julistanut) saa itse kylvämänsä siemenen mukaisen hedelmän ajan mittaan. Se tulee hänen vastaan elämässään. Kylvämisen ja niittämisen laki toimii. Se toimii siis uskomattomienkin elämässä. Uskomatonkin ihminen niittää sitä mitä kylvää suullaan, julistamisellaan, kirjoittamisellaan.
Asia on niin, että kunkin ihmisen elämässä ne sanat, joitä hän puhuu, luovat sen ihmisen elämää hänelle itselle siitä eteenpäin. Eli jos ihminen valittaa ja puhuu pahaa, hän saa ongelmia ja pahaa. Jos ihminen puhuu sairautta ja sairautta, hän saa niitä lisää.
Mutta kun ihminen ylistää ja kiittää Jeesusta, hän saa hyvää. Hän saa siunauksia. Hän saa paranemisen. Hän saa kaikkea hyvää.
Se on kylvämisen ja niittämisen laki.
Kielellä on vallassaan elämä ja kuolema, ja ne jotka päästävät sen valloileen, saavat syödä sen hedelmää, joko elämäksi tai kuolemaksi.
Sananl. 18:21 The Amplified Bible jae suomeksi ulkomuistista. Se on selkeää.
21.Kielellä on vallassaan kuolema ja elämä. Jotka sitä rakastavat, saavat syödä sen hedelmää.
[Jumalan Kansan Raamattu: Sananl. 18:21]
21.Death and life are in the power of the tongue; Those who love it will eat its fruit.
[World English Bible: Sananl. 18:21]
Eli siis nimenomaan se henkilö joka nettialueella tai missä tahansa omassa elämässä päästää kirjoituksensa ja kielensä valloilleen, hän saa ITSE syödä sen hedelmää.
Tuo paikka on Vanhasta testamentista. Se on aivan OK, koska se on Uuden Testamentin mukainen. Sama asia löytyy Uudesta testamentista myöskin. Eli vanhasta testamentista voidaan ottaa ja käyttää Jumalan sanaa, kun sen tekijä tietää varmasti, että se on Uuden Testamentin, mukaista. Siihen ei riitä summittainen arvio, vaan kyse on siitä, että henkilö on lukenut todella monta kertaa Pyhän Raamatun Uuden Testamentin, niin silloin hän Pyhän Hengen kanssa kykenee ottamaan jonkun opetuksen vanhasta testamentista.
Uudesta Testamentista:
1. Veljeni, älkööt aivan monet teistä pyrkikö opettajiksi, sillä te tiedätte, että me saamme sitä kovemman tuomion.
2.Monessa kohdenhan me kaikki hairahdumme. Jos joku ei erehdy puheessa, hän on täydellinen mies ja kykenee hillitsemään myös koko ruumiinsa.
3.Kun panemme suitset hevosten suihin, että ne tottelisivat meitä, me voimme ohjata niiden koko ruumiin.
4.Vaikka laivat ovat suuria ja rajujen tuulten kuljettamia, perämies ohjaa niitä varsin pienellä peräsimellä, minne haluaa.
5.Samoin myös kieli on pieni jäsen ja silti voi kerskata suurista asioista. Voihan pieni tuli sytyttää suuren metsän!
6.Myös kieli on tuli, vääryyden maailma. Meidän jäsenistämme kieli tahraa koko ruumiin, sytyttää tuleen elämän pyörän, itse syttyen helvetistä*.
7.Kaikenlaisen luonnon, sekä petojen että lintujen, niin matelijain kuin merieläintenkin, ihminen kesyttää ja onkin kesyttänyt.
8.Mutta kieltä kukaan ihminen ei voi kesyttää. Se on levoton paha, täynnä kuolettavaa myrkkyä.
9.Kielellä me kiitämme Herraa ja Isää, ja sillä me kiroamme ihmisiä, Jumalan kuvaksi luotuja.
10.Samasta suusta lähtee kiitos ja kirous. Näin ei saa olla, veljeni.
11.Pulppuaako lähde samasta silmästä makeaa ja karvasta vettä?
12.Eihän viikunapuu voi tuottaa öljymarjoja eikä viiniköynnös viikunoita? Samoin ei suolainen lähde voi antaa makeaa vettä. Eikö niin, veljeni?
13.Kuka teistä on viisas ja ymmärtäväinen? Tuokoon hän tekonsa näkyviin hyvällä vaelluksellaan sävyisässä viisaudessa.
14.Mutta jos teillä on katkeraa kiivautta ja riitaisuutta sydämessänne, älkää kerskatko älkääkä valehdelko totuutta vastaan.
15.Tämä ei ole ylhäältä tulevaa viisautta, vaan se on maallista, sielullista, riivaajien viisautta.
16.Missä on kiivautta ja riitaisuutta, siellä on epäjärjestystä ja kaikenlaista pahaa menoa.
17.Mutta ylhäältä tuleva viisaus on puhdasta, rauhaisaa, lempeää, taipuisaa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä. Se ei ole epäluuloinen eikä teeskentele.
18.Vanhurskauden hedelmä kylvetään rauhassa rauhan tekijöille.
[Jumalan Kansan Raamattu: Jaak. 3:1-18]
Eli puhumasi sanat hallitsevat sinua. Sinä hallitset sanojasi siihen saakka, kun et ole niitä sanonut tai kirjoitanut (julistus se on sekin). Mutta kun olet sanonut sanasi, sanat hallitsevat sinua. Tämä on kenelle tahansa.
Kun nyt on tullut tietämään tämän opetuksen, kannattaa pyyttää Jeesukselta anteeksi sanojaan, valehtelemisia, tai muita lupauksia, joita ei ole pitänyt. Erityisesti, jos on Jumalalle luvannut, eikä ole pitänyt, on syytä pyytää anteeksi.
Sitten pöytä on puhdas, ja ihminen voi alkaa kouluttaa itseään puhumalla hyvää ja puhumalla Jumalan sanaa.
Esimerkkejä hyvistä sanoista, jotka tuottavat hyvän hedelmän, se jota pyydetään, tai sanotaan.
- Saan sen työpaikan.
- Paranen tästä sairaudesta, koska Jeesus on voittaja, hän on sen jo kantanut Golgatan ristillä. Matt 8:16-17
- Minä kykenen tekemään sen ja sen.
- Minä pelastun, koska Jeesus on antanut ja antaa kaikki syntini anteeksi.
- Rakastan sinua vaimoni, olet ihana ja kaunis.
- Jokin uuden testamentin raamatunlause, tai vanhasta testamentista, joka on silti UT:n mukainen. Kuten tämä. Todella hyvä sana, omalla suulla tunnustettavaksi, jos on tarve parantua, tunnusta vaikka joka aamu, niin kauvan, että olet parantunut.
4.Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päälleen. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana,
5.mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahojen tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällään, että meillä olisi rauha, ja hänen haavojensa kautta meidät on parannettu.
6.Me vaelsimme kaikki eksyksissä kuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päälleen kaikkien meidän syntivelkamme.
[Jumalan Kansan Raamattu: Jes. 53:4-6]
Nämä ovat hyviä sanoja, jotka luovat henkilön elämän, joka ne puhuu. Jos ne eivät toimi, vika on siinä, että niitä ei ole sanottu uskossa. Eli täyty uskoa myös se mitä sanoo, niin se toteutuu,
Jos joku sanoisi sille ja sille ongelman vuorelle, että heittäydy mereen eikä epäilisi, vaan uskoisi sen tapahtuvan, se tapahtuu.
23.Totisesti minä sanon teille: Jos joku sanoisi tälle vuorelle: 'Nouse ja heittäydy mereen', eikä epäilisi sydämessään, vaan uskoisi sen toteutuvan, minkä hän sanoo, niin se tapahtuisi hänelle.
[Jumalan Kansan Raamattu: Mark. 11:23]
Vuori kuvaa jotakin ongelmaa. Esimerkiksi
- Rahattomuus
- Sairaus
- kasvain jne.
- työttömyys
Eli siis ei tule valittaa esimerkiksi että "en saa mitään maksettua ei ole rahaa", koska se on huono raportti. Sen sijaan tulee sanoa, että "Minun Jumalani kykenee täyttämään kaikki minun tarpeeni. Halleluja."
Tähän alla olevaan sanaan voi vuoren tilalle sijoittaa sen ongelma, mikä se sitten onkaan ,vaikka jokin sairaus, joka heittäytyy mereen.
23.Totisesti minä sanon teille: Jos joku sanoisi tälle vuorelle: 'Nouse ja heittäydy mereen', eikä epäilisi sydämessään, vaan uskoisi sen toteutuvan, minkä hän sanoo, niin se tapahtuisi hänelle.
Kun alat puhumaan hyviä asioita elämääsi, kestää hetken aikaa, ennekuin saat ne. Alat kutsumaan olemattomia olemaan ja näkymättömiä näkymään.
Pahan asian voi kirota pois, kuten sairauden (älä kiroa ketään ihmistä koskaan)
Tässä on todistus Jumalan sanan ja puhuttujen sanojen toimimisesta eräästä pastorista, jolle oli tullut kasvain, joka haittasi kun hän kävi suihkussa. Hän alkoi puhua sille kasvaimelle aina kun hän meni suihkuun "Kiroan sinut kasvain Jeesuksen nimessä". Kuukauden ajan hän teki sitä. Sitten kerran kun hän meni suihkuun ja tarkisti asian, kasvain oli kuihtunut pois. Ihmisiä ei siis tule kirota, mutta jotakin huonoja asioita, vaikka sairauden voi kirota pois.
19.Nähdessään tien vieressä viikunapuun hän meni sen luo, mutta ei löytänyt siitä muuta kuin lehtiä. Hän sanoi sille: "Älköön sinusta koskaan enää kasvako hedelmää!" Viikunapuu kuivettui kohta.
20.Tämän nähdessään opetuslapset ihmettelivät ja sanoivat: "Kuinka viikunapuu niin pian kuivettui?"
21.Jeesus vastasi: "Totisesti minä sanon teille: jos teillä olisi uskoa ettekä epäilisi, te ette ainoastaan voisi tehdä, mitä viikunapuulle tapahtui, vaan myös saattaisitte sanoa tälle vuorelle: 'Nouse ja heittäydy mereen', ja niin tapahtuisi.
22.Kaiken, mitä te anotte rukouksessa uskoen, te saatte."
[Jumalan Kansan Raamattu: Matt. 21:19-22]
Täytyy myöskin olla päättäväinen, täytyy uskoa. Huomenna ei kannata kieltää sitä asiaa, jonka olet tänään puhunut.
5.Jos joltakin teistä puuttuu viisautta, anokoon sitä Jumalalta, joka antaa kaikille alttiisti ja soimaamatta, niin se annetaan hänelle.
6.Mutta anokoon uskossa, ollenkaan epäilemättä. Joka näet epäilee, on kuin meren aalto, jota tuuli ajaa ja heittelee.
7.Älköön sellainen ihminen luulko Herralta mitään saavansa,
8.kaksimielinen mies, epävakainen kaikilla teillään.
[Jumalan Kansan Raamattu: Jaak. 1:5-8]
Jos vielä et ole uskossa Jeesukseen, mutta haluaisit olla, tässä on ohjeet, miten voit tulla uskovaksi ja pelastua taivaaseen.
http://www.jeesusonherra.net/uskoontulo.htm
Nettisivut
http://www.jeesusonherra.net
Saamme rukouksemme ja sanojemme mukaan!
3
217
Vastaukset
- vain on
Jeesusta myös Jumalan Sanaksi kutsutaan.
- anteeksi...
Tuli tuossa kirjoitustasi lukiessani noista sanoista mieleen, että olisi varmaan minullakin anteeksipyynnön paikka. En varsinaisesti ole sanonut sinulle pahaa, mutta sanoin sanottavani, ehkä hieman "kiihtyneessä mielentilassa". Joten silloin ajatukset eivät ehkä ole tulleet rauhan ja rakkauden mielentilassa. Totuus on myös siinä, että vaikka sanomme sanottavamme, joka ei sisällöltään ole kovin loukkaavakaan, mutta sydämessämme on rauhattomuutta, ei sanat tule "rakkaudenhengestä", tällöin ehkä sanottavamme pitäisi jättää sanomatta. Ehkä tuolloin voisi puhua tuosta epätoivon heittämisestä toisen päälle, jos oikein ymmärrän. Eli kyseessä ei välttämättä tarvitse olla edes itse sanat, mutta niistä voi heijastua läpi oma rauhattomuus. Epätoivo voi heijastua toisiin ihmisiin. Kaiken lisäksi sydämen epätoivon tila voi olla kasvava, yhä enenevä toivottomuus, josta tulee kärsimystä itselle ja muille. Yhdestä pahasta ajatuksesta kasvaa virta ja virta voi olla vaikea pysäyttää. Joten tunsin piston sydämessäni lukiessani kirjoitustasi. koen, että minulla on sinulle anteeksipyynnön paikka. Pyydän siis anteeksi, näin netin välityksellä.
- jumalan-tulenkantaja
Olen oppinut elämään jo etukäteen anteeksiannon elämäntavassa. Koska uskovalla ei ole varaa jäädä kiinni loukkaantumisiin, koska niistä voi tulla hitautta ja ongelmia.
Annan siis anteeksi ja annoin jo aikaisemmin anteeksi.
Minäkin olen ajatellut sitä ja pyrinkin siihen, että olisi hyvä kun kykenisimme täällä nettialueella rakentavasti keskustelemaan, ei kovasti sanoen, vaan neuvomaan rakkaudessa.
Sana sanoo siitä, että vaikka asia olisi aivan oikea, vaikka armolahjan kautta saatu Jumalallinen viisaus, mutta se on kuin helisevä vaski ja kilisevä kulkunen, jos sitä ei tuoda esiin rakkaudessa.
Tästä on UT:n sana:
1. Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.
2.Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulla ei olisi rakkautta, en olisi mitään.
3.Vaikka jakelisin kaiken omaisuuteni nälkäisten ruokkimiseksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, se ei minua mitään hyödyttäisi.
[Jumalan Kansan Raamattu: 1Kor. 13:1-3]
Yksi esimerkki oikeasta elämästä. Olin evankeliointimatkalla eräänä vuonna ja olin määrtyissä kokouksissa. Eli siis minulla oli oma evankeliumin palvelu kadulla ja kauppakeskuksessa jne, mutta illalla menin paikallisseurakuntaan, jonne myös pari uskoon tullutta tuli kanssani, joka oli heille hyvä.
No paikallisseurakunnassa sitten oli vieraileva puhuja joka sanoi että "oletko tappanut kärpäisiä, montako sait" "Ylistäminen kärpästen tappmista". Minä olen siis ylistäjä, ja ylistyskokouksissa olen saanut ensimmäiset armolahjani. Ei olisi hyödyttänyt mitäään, jos olisin saonnut päin naamaa sille puhujalle. Mutta sen sijaan kokouksen jälkeen ulkona juttelin hänen kanssaan ja kysyin, että saanko siunata sinua. Laitoin kädet hänen päälleen ja siunasin häntä. Pyhä Henki vahvisti hänessä profeetan lahjoja. Jumalan armosta minulla on paimenen virkaan kuuluva lahja tunnistaa Jumalan mahdollisuuksia toisissa ihmisissa ja kannustaa heitä vahvistumaan kutsumuksessaan. Sain siis siunata häntä. Enkä puhunut mitään siitä julistamista "kärpästen tappamisesta" se oli vain taitamaton lausahdus häneltä.
Sain siis tuoduksi Jumalan hyvää hänelle. Hän ei varmsti olisi antanut siunata, eikä olisi ottanut vastaan mitään jos ensi tuttavuus olisi ollut sitä, että sanon hänelle suorat sanat.
En halua koroittaa itseäni, mutta tämä on Jumalan työtä, että ihminen voi saada daavidin sydämen. Sain sen kuulla profetiassa, australialaisen profeetan kokouksessa, sekä myös eräs toinenkin sen profetoi. Eli Jumalalle kunnia siitä. Daavidin sydän on siis hyvä sydän, joka tahtoo hyvää toiselle, ei pahaa ja esimerkiksi nopea parannuksen teko kuuluu siihen.
8.Niin hän, vaikka oli Poika, oppi kuuliaisuuden siitä, mitä kärsi.
[Jumalan Kansan Raamattu: Hepr. 5:8]
Jeesus oppi kuuliaisuuden siitä mitä kärsi. Kärsiminen myös kuuluu Jumalan palvelijan elämään. Mutta ei sairauksista kärsiminen. Jeesus kuitenkin tuli sitä varten, että on elämä ja yltäkylläisyys.
Sitten se mikä ärsyttää muita on minun armollinen suhtautumiseni uskoon tulleisiin ihmisiin. Laitimmainne esimerkki on se, että jos joku ei pääse viinasta vapaaksi ja hän on uskossa, hän kyllä pelastuu. Näitä tapauksia on sitten muuten esimerkiksi helluntaiseurakunnassa, tunsin yhden, joka oli aikaisemmalla asuinpaikkakunnalla muusikko ja oli yksi ystävistäni. Salajuoppoutta.
Jos joku ei pääse viinasta eroon, ja on uskossa, hän pelastuu kuin tulen läpi. Omat teot palavat. Ei se ole mikään suositeltava elämäntapa.
15.Se taas, jonka tekemä rakennus palaa, kärsii vahingon. Hän itse kuitenkin pelastuu, mutta kuin tulen läpi.
[Jumalan Kansan Raamattu: 1Kor. 3:15]
Jeesus kykenee vapauttamaan synnin siteistä ja on aivan oikein, että niistä pyrkii eroon. ON siis hyvä että uskoon tullut lopettaa tupakan polton ja alkoholin käyttämisen.
Tästähän on UT:n ohje.
18.Älkää juopuko viinistä, sillä siitä tulee irstas meno, vaan täyttykää Hengellä.
19.Puhukaa keskenänne psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten ja laulaen sydämessänne Herralle.
20.Kiittäkää aina Jumalaa ja Isää kaikesta meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.
21.Olkaa toisillenne alamaisia Kristuksen pelossa.
[Jumalan Kansan Raamattu: Ef. 5:18-21]
Erityisesti jos aikoo palvella toisia armolahjoilla tai sanan julistamisella, on hyvä että olisi jo päässyt eroon tupakasta ja viinasta ja myöskin muista synneistä. En nyt mitenkään syytä sinua edellinen kirjoittaja, tämä ei tarkoita sitä.
Armolahjat ja sanan julistaminen on Pyhästä Hengestä riippuvaa toimintaa. Sitä ei voi itse tehdä, ellei ole vielä saanut valtuutusta, johon kuuluu Pyhän Hengen voitelu.
Olen hyvin halukas siirtämään Jumalan lahjoja toisiin kätten päälle panemisen kautta, siten kuin Pyhä Henki niitä jakaa. Haluan olla antelias. Me asutaan ulkomailla ja joskus meillä on paltalk huone avoinna. Jossa voimme rukoilla toisten puolesta, heille armolajoja. Mutta tänään illalla me mennään itse kuuntelijoiksi ja vastaanottajiksi profeetalliseen konferenssiin.
... joudun nyt väliaikaisesti lopettamaan kirjoittamisen.. me laitetaan paltalk kokousta pystyyn...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26316894Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235434- 1152573
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152051Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361758Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111992- 59952
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto31872Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?44869