Laulajatar Madonna on aloittanut uuden maailmankiertueen. Lavalla nähdään mm. suuri krusifiksi, jossa tähti "roikkuu" piikkikruunu päässä.
Madonna kertoi eilen ristillä laulamisen olevan kannanotto Aidsista kärsivien puolesta,esityksen aikana taustalle näkyy Aids-potilaita Afrikasta ja ympäri maailmaa.Lisäksi konsertissa kritisoidaan rankasti Bushia ja Blairia.
Madonna, piikkikruunu päässä.
27
1598
Vastaukset
- Grecian2000
oikein hyvä asia kunhan ei rupea siinä samalla puhumaan kondoomien puolesta jos kerta on aids asia esillä. Kondoomi ei aidsia estä vaan siveellinen elämä kuten Kirkko opettaakin. Muuten on hyvä että nykyajan maallistunutta nuorisoa muistutetaan Kristinuskon perusasioista Jeesus, risti ja Krusifiksi. Laulajatarhan on saanut aikoinaan hyvän Katolisen kasvatuksen. Hyvä että jakaa siitä nuorille. Piikkikruunu se oli päässään Herrallamme Jeesuksellakin. Nyt voi nuorisolla herätä kiinnostus niihin ratkaiseviin tapahtumiin kun Jeesus meidät synnistä vapaaksi lunasti.
- amazon22
minusta Madonna alkaa toistaa itseään näillä "katolilais vastaisillaan" tempuillaan. Se ei enään sävädytä minua, niinkuin joskus vuosikymmen takaperin.
- lihaksikas
amazon22 kirjoitti:
minusta Madonna alkaa toistaa itseään näillä "katolilais vastaisillaan" tempuillaan. Se ei enään sävädytä minua, niinkuin joskus vuosikymmen takaperin.
sinä tuossa näet? Eihän se ole katolisvastaista, vaan yksinkertaisesti kristillisen kuvaston hyödyntämistä ja vielä hyvän asian puolesta. Totta sekin, että Madonna on katolisesta perheestä lähtöisin ja sai ankaran katolisen kasvatuksen, haaveilipa pikkutyttönä nunnaksi ryhtymisestäkin. Hyvä Madge!
- Carolina
Nyt minä en oikein ymmärrä. Mitä katolinen kirkko mahtaa oikein opettaa, kun juuri katolisissa maissa teiniraskaudet ja abortit ovat niin runsaslukuisia? Vai onko niin että opetuksesta huolimatta siveellinen elämäntyyli ei oikein onnistu? Onko vika sitten mahdollisesti geeneissä?
Sitä paitsi luulen, että kun Grecianin pöydästä loppuu ruoka ylikansoituksen seurauksena, niin Grecianin suhtautuminen kondomeihin muuttuu. Olen itse katolisissa maissa nähnyt miten ylväät hyveet häipyvät nälkäisten ihmisten ajatuksista. - Grecian2000
Carolina kirjoitti:
Nyt minä en oikein ymmärrä. Mitä katolinen kirkko mahtaa oikein opettaa, kun juuri katolisissa maissa teiniraskaudet ja abortit ovat niin runsaslukuisia? Vai onko niin että opetuksesta huolimatta siveellinen elämäntyyli ei oikein onnistu? Onko vika sitten mahdollisesti geeneissä?
Sitä paitsi luulen, että kun Grecianin pöydästä loppuu ruoka ylikansoituksen seurauksena, niin Grecianin suhtautuminen kondomeihin muuttuu. Olen itse katolisissa maissa nähnyt miten ylväät hyveet häipyvät nälkäisten ihmisten ajatuksista.ja ahkera ja yritteliäs mies joten minun ja perheeni ruokapöydästä ei ihan äkkiä ruoka lopu. Se ei ole mikään peruste kehua kondoomeja jos jokua ei saa perheelleen hommattua pötyä pöytään.
- vastamäki
Grecian2000 kirjoitti:
ja ahkera ja yritteliäs mies joten minun ja perheeni ruokapöydästä ei ihan äkkiä ruoka lopu. Se ei ole mikään peruste kehua kondoomeja jos jokua ei saa perheelleen hommattua pötyä pöytään.
ja tauti kaataa sinut, Grecian, työkyvyttömäksi lopun ikääsi. Mistäs pöty silloin tulee, kun elintaso laskee kuin lehmänhäntä? Lapset vinkuvat uutta elektroniikkaa ymmä muita arvoleluja, ja vaimo vaatii komeaa kesämekkoa ja uusia korvakoruja äitienpäivälahjaksi. Mutta Grecian se vain makaa sängyssä köyhänä kuin kirkonhiiri ja miettii, että mistä seuraava leivänkannikka löydetään. Pitääkö lasten ja vaimon kerjuulle lähteä?
- Carolina
Grecian2000 kirjoitti:
ja ahkera ja yritteliäs mies joten minun ja perheeni ruokapöydästä ei ihan äkkiä ruoka lopu. Se ei ole mikään peruste kehua kondoomeja jos jokua ei saa perheelleen hommattua pötyä pöytään.
Entäs ne kaikki uskonveljesi, joiden pöydästä ruoka on jo loppunut ylikansoituksen seurauksena, heidän kohtaloille ei siis löydy mitään myötätuntoa?
Onko sellainen välinpitämättömyys lähiimmäistä kohtaan katolisen opin mukaista?
Entäs ne runsaslukuiset abortit ja teiniraskaudet? - Yrjö K
Grecian2000 kirjoitti:
ja ahkera ja yritteliäs mies joten minun ja perheeni ruokapöydästä ei ihan äkkiä ruoka lopu. Se ei ole mikään peruste kehua kondoomeja jos jokua ei saa perheelleen hommattua pötyä pöytään.
Minulla hyvin, kaikki hyvin! Ajatteleekohan Paavikin näin egoistisesti ja rajoitetusti?
- szigethy

Pelottavan yksinkertaistava oli viestisi sisältö Grecian.
Elämässä mikään ei ole niin musta-valkoista kuin sinun kondoomi vs. ruokapöydän antimet vastakkain asettelu oli.
Sanooko sinulle sana liikaakansoittaminen ja sen seuraamukset mitään?
Tuli vain mieleeni. - Grecian2000
szigethy kirjoitti:
Pelottavan yksinkertaistava oli viestisi sisältö Grecian.
Elämässä mikään ei ole niin musta-valkoista kuin sinun kondoomi vs. ruokapöydän antimet vastakkain asettelu oli.
Sanooko sinulle sana liikaakansoittaminen ja sen seuraamukset mitään?
Tuli vain mieleeni.edellä minun viestiini rumasti ja asiattomasti vastanneille. Siinä ei ole mitään pilkkaamista että olen Katolilainen yrittäjä ja olemme koko perheen voimalla horjumattoman uskollisia Kirkon opetukselle. Jos jotakin sattuisi minulle olisi kuitenkin eläke ja aina vaimoni auttamaan pystyy jos tiukka paikka tulee. Ennen kaikkea on itsestään selvää että vaikeuksissa luotamme Jumalaan ja rukouksen voimaan. Isä auttaa aina lapsiaan ja rukous kantaa. Turha on ilkeilijöiden maalailla piruja seinille.
Perheelläni menee hyvin ja elintaso on aina ollut korkea. Jumala on todella meitä aina siunannut.
Muutoin mikään puhe leivättömistä pöydistä ei mitenkään puolusta kondoomin käyttöä. Se kondoomi ei pöytään leipää leivo. Kondoomi ainoastaan kannustaa ja yllyttää siveettömään menoon ja hillittömyyksiin jotka Kirkko viisaudessaan selvillä sanoilla kieltää. Oikea keino tautien, köyhyyden ja liika isojen perheiden ja muitten ongelmien kuriin saamiseksi on juuri se mitä Kirkko opettaa: itsehillintä, siveys ja pidättäytyminen. Luonnollinen perhesuunnittelu on Kirkon ohje ja sitä noudattamalla välttää sekä kuolemansynnin että liika ison perheen vaarat. Pidättäytyminen on Kirkolle kaikkein mieluisin ja kaikkein varmin tapa välttää taudit ja kyseiset ongelmat. Kun on ikää jo jonkin verran ja lapsiluku täynnä on mitä luonnollisinta turvata uskoon, yhteiseen rukoukseen ja siveelliseen yhteiselämään. Katolilaisen elämässä on paljon muutakin kuin sukupuolinen kanssakäyminen. Jumalan kiitos Kirkkomme ainoana maailmassa jaksaa siitä muistuttaa. Luonnollinen perhesuunnittelu ja jatkuva tahi kausittainen pidättäytyminen ovat parhaat ja varmimmat keinot sielun autuutta vaarantamattomaan perhesuunnitteluun. Aivan kuten Kirkko tehtävänsä muistaen opettaa. Kondoomeita ei siinä tarvita eikä kondoomin käyttö köyhyyteen ja surkeuteen vaikuta kuin lisäävästi. Liikakansoittamista ei kondoomilla hoideta vaan ottamalla vakavasti Kirkon opetus siveydestä ja luonnollisesta perhesuunnittelusta. Toistan vielä: kondoomi ja kondoomin käyttö ei kenellekään tuo ruokaa pöytään mutta sen sijaan vie varmaan kadotukseen. Kirkko opettaa toisin ja pyrkii siihen että me uskovat emme joutuisi synnin takia kadotukseen. - Grecian2000
Carolina kirjoitti:
Entäs ne kaikki uskonveljesi, joiden pöydästä ruoka on jo loppunut ylikansoituksen seurauksena, heidän kohtaloille ei siis löydy mitään myötätuntoa?
Onko sellainen välinpitämättömyys lähiimmäistä kohtaan katolisen opin mukaista?
Entäs ne runsaslukuiset abortit ja teiniraskaudet?Kirkon opetusta kuunnellaan ja totellaan siellä ei ole liikakansoitusta, aborttia (joka on synti josta aina joutuu kaikki osalliset helvettiin) eikä teiniraskauksia. Nuo synnit riivaavat vain siveettömästi eläviä jotka piut paut veisaavat Kirkon opetuksesta. Ylikansoitus seuraa siitä kun eletään kuin siat pellossa eikä kuunnella Kirkon opetusta ja pyritä vastuulliseen perheenlisäykseen noudattaen luonnollista perhesuunnittelua. Liikakansoitus ei ole Kirkon vika vaan ihmisten itsekkyyden ja siveettömyyden tulosta. Halvat kondoomit vain yllyttävät moiseen lyhytnäköiseen itsekkyyteen ja kuvitelmaan että muka voisi irstailla ja syntiä tehdä ilman siitä koituvaa luonnollista rangaistusta. Kirkkoa kuuntelemalla ja tottelemalla voimme kaikki elää parempaa elämää, köyhät, rikkaat ja keskituloiset kaikkialla maailmassa.
- Grecian2000
Yrjö K kirjoitti:
Minulla hyvin, kaikki hyvin! Ajatteleekohan Paavikin näin egoistisesti ja rajoitetusti?
Minä kuten kaikki Pyhät Isätkin ajattelemme aina Kirkon parasta ja Jumalan Korkeinta Kunniaa. Ihmisen itsekkäille himoille ei niitä pidä mennä uhraamaan. Kirkko on Äitimme joka kyllä tietää mikä meille on parasta ja sen mukaisesti Kirkko-Äiti meitä käskee, ohjaa ja kaitsee kohti Taivaan kotia.
- minä vaan
Grecian2000 kirjoitti:
edellä minun viestiini rumasti ja asiattomasti vastanneille. Siinä ei ole mitään pilkkaamista että olen Katolilainen yrittäjä ja olemme koko perheen voimalla horjumattoman uskollisia Kirkon opetukselle. Jos jotakin sattuisi minulle olisi kuitenkin eläke ja aina vaimoni auttamaan pystyy jos tiukka paikka tulee. Ennen kaikkea on itsestään selvää että vaikeuksissa luotamme Jumalaan ja rukouksen voimaan. Isä auttaa aina lapsiaan ja rukous kantaa. Turha on ilkeilijöiden maalailla piruja seinille.
Perheelläni menee hyvin ja elintaso on aina ollut korkea. Jumala on todella meitä aina siunannut.
Muutoin mikään puhe leivättömistä pöydistä ei mitenkään puolusta kondoomin käyttöä. Se kondoomi ei pöytään leipää leivo. Kondoomi ainoastaan kannustaa ja yllyttää siveettömään menoon ja hillittömyyksiin jotka Kirkko viisaudessaan selvillä sanoilla kieltää. Oikea keino tautien, köyhyyden ja liika isojen perheiden ja muitten ongelmien kuriin saamiseksi on juuri se mitä Kirkko opettaa: itsehillintä, siveys ja pidättäytyminen. Luonnollinen perhesuunnittelu on Kirkon ohje ja sitä noudattamalla välttää sekä kuolemansynnin että liika ison perheen vaarat. Pidättäytyminen on Kirkolle kaikkein mieluisin ja kaikkein varmin tapa välttää taudit ja kyseiset ongelmat. Kun on ikää jo jonkin verran ja lapsiluku täynnä on mitä luonnollisinta turvata uskoon, yhteiseen rukoukseen ja siveelliseen yhteiselämään. Katolilaisen elämässä on paljon muutakin kuin sukupuolinen kanssakäyminen. Jumalan kiitos Kirkkomme ainoana maailmassa jaksaa siitä muistuttaa. Luonnollinen perhesuunnittelu ja jatkuva tahi kausittainen pidättäytyminen ovat parhaat ja varmimmat keinot sielun autuutta vaarantamattomaan perhesuunnitteluun. Aivan kuten Kirkko tehtävänsä muistaen opettaa. Kondoomeita ei siinä tarvita eikä kondoomin käyttö köyhyyteen ja surkeuteen vaikuta kuin lisäävästi. Liikakansoittamista ei kondoomilla hoideta vaan ottamalla vakavasti Kirkon opetus siveydestä ja luonnollisesta perhesuunnittelusta. Toistan vielä: kondoomi ja kondoomin käyttö ei kenellekään tuo ruokaa pöytään mutta sen sijaan vie varmaan kadotukseen. Kirkko opettaa toisin ja pyrkii siihen että me uskovat emme joutuisi synnin takia kadotukseen."Liikakansoittamista ei kondoomilla hoideta vaan ottamalla vakavasti Kirkon opetus siveydestä ja luonnollisesta perhesuunnittelusta."
Tässä olet oikeassa, Grecian.
Ihminen on vastuullinen, järjellä ja luonnollisella moraalitajulla varustettu.
Ne pitää vaan ottaa käyttöön!
Ja lisäbonus olisi, jos vielä nöyrtyisi
kuulemaan ja noudattamaan kirkon opetusta,
kuten meitä siitä jaksat muistuttaa.
Vain Jumalan läheisyydessä löydämme todellisen
onnen ja elämän tarkoituksen! - Carolina
Grecian2000 kirjoitti:
edellä minun viestiini rumasti ja asiattomasti vastanneille. Siinä ei ole mitään pilkkaamista että olen Katolilainen yrittäjä ja olemme koko perheen voimalla horjumattoman uskollisia Kirkon opetukselle. Jos jotakin sattuisi minulle olisi kuitenkin eläke ja aina vaimoni auttamaan pystyy jos tiukka paikka tulee. Ennen kaikkea on itsestään selvää että vaikeuksissa luotamme Jumalaan ja rukouksen voimaan. Isä auttaa aina lapsiaan ja rukous kantaa. Turha on ilkeilijöiden maalailla piruja seinille.
Perheelläni menee hyvin ja elintaso on aina ollut korkea. Jumala on todella meitä aina siunannut.
Muutoin mikään puhe leivättömistä pöydistä ei mitenkään puolusta kondoomin käyttöä. Se kondoomi ei pöytään leipää leivo. Kondoomi ainoastaan kannustaa ja yllyttää siveettömään menoon ja hillittömyyksiin jotka Kirkko viisaudessaan selvillä sanoilla kieltää. Oikea keino tautien, köyhyyden ja liika isojen perheiden ja muitten ongelmien kuriin saamiseksi on juuri se mitä Kirkko opettaa: itsehillintä, siveys ja pidättäytyminen. Luonnollinen perhesuunnittelu on Kirkon ohje ja sitä noudattamalla välttää sekä kuolemansynnin että liika ison perheen vaarat. Pidättäytyminen on Kirkolle kaikkein mieluisin ja kaikkein varmin tapa välttää taudit ja kyseiset ongelmat. Kun on ikää jo jonkin verran ja lapsiluku täynnä on mitä luonnollisinta turvata uskoon, yhteiseen rukoukseen ja siveelliseen yhteiselämään. Katolilaisen elämässä on paljon muutakin kuin sukupuolinen kanssakäyminen. Jumalan kiitos Kirkkomme ainoana maailmassa jaksaa siitä muistuttaa. Luonnollinen perhesuunnittelu ja jatkuva tahi kausittainen pidättäytyminen ovat parhaat ja varmimmat keinot sielun autuutta vaarantamattomaan perhesuunnitteluun. Aivan kuten Kirkko tehtävänsä muistaen opettaa. Kondoomeita ei siinä tarvita eikä kondoomin käyttö köyhyyteen ja surkeuteen vaikuta kuin lisäävästi. Liikakansoittamista ei kondoomilla hoideta vaan ottamalla vakavasti Kirkon opetus siveydestä ja luonnollisesta perhesuunnittelusta. Toistan vielä: kondoomi ja kondoomin käyttö ei kenellekään tuo ruokaa pöytään mutta sen sijaan vie varmaan kadotukseen. Kirkko opettaa toisin ja pyrkii siihen että me uskovat emme joutuisi synnin takia kadotukseen.Ohjeesi väestökasvun rajoittamiseksi ovat kyllä kaukana tämän päivän todellisuudesta. Kuvitteletko, että esim. Espanjan alhainen väestönkasvu johtuisi kirkon opetuksesta? Alhainen väestönkasvu siellä johtuu kyllä siitä että on ehkäisyvälineitä ja ehkäisytietoa saatavissa.
Väestönkasvu muodostaa ongelman niissä katolisissa maissa (ja muslimimaissa), missä kirkon asema suhteessa poliittiseen valtaan on vahva ja missä sukupuolivalistusta ei koululaitoksen alhaisen tason (ja katolisen kirkon painostuksesta) takia ei anneta.
Jos kirkon opit olisivat avain alhaiseen väestökasvuun, niin miksi sitten juuri katolisissa maissa opit eivät mene perille, onko se sitten geeneistä kiinni? Miksi juuri niissä abortit, teiniraskaudet ja korkea väestönkasvu ovat niin yleisiä. Jos oppi on oikea, löytyykö kenties syy sitten opettajista vai onko syy oppilaiden?
Pitäisikö kenties Paavia vaihtaa uuteen, sellaiseen joka paremmin saisi katolilaiset opit menemään katolilaisiin kalloihin? Nykytilanne on joka tapauksessa kestämätön ja epäinhimillinen.
(väestönkasvu; Espanja 0,1 %, Peru 1,7 %, Kolumbia 1,8 %, Brasilia 1,3 %, Egypti 1,8 %) - amazon22
Carolina kirjoitti:
Ohjeesi väestökasvun rajoittamiseksi ovat kyllä kaukana tämän päivän todellisuudesta. Kuvitteletko, että esim. Espanjan alhainen väestönkasvu johtuisi kirkon opetuksesta? Alhainen väestönkasvu siellä johtuu kyllä siitä että on ehkäisyvälineitä ja ehkäisytietoa saatavissa.
Väestönkasvu muodostaa ongelman niissä katolisissa maissa (ja muslimimaissa), missä kirkon asema suhteessa poliittiseen valtaan on vahva ja missä sukupuolivalistusta ei koululaitoksen alhaisen tason (ja katolisen kirkon painostuksesta) takia ei anneta.
Jos kirkon opit olisivat avain alhaiseen väestökasvuun, niin miksi sitten juuri katolisissa maissa opit eivät mene perille, onko se sitten geeneistä kiinni? Miksi juuri niissä abortit, teiniraskaudet ja korkea väestönkasvu ovat niin yleisiä. Jos oppi on oikea, löytyykö kenties syy sitten opettajista vai onko syy oppilaiden?
Pitäisikö kenties Paavia vaihtaa uuteen, sellaiseen joka paremmin saisi katolilaiset opit menemään katolilaisiin kalloihin? Nykytilanne on joka tapauksessa kestämätön ja epäinhimillinen.
(väestönkasvu; Espanja 0,1 %, Peru 1,7 %, Kolumbia 1,8 %, Brasilia 1,3 %, Egypti 1,8 %)Tiesitkö?
Naiset synnyttävät Euroopassa ja
Pohjois-Amerikassa keskimäärin 1,7
lasta, Aasiassa 2,7 lasta, Latinalaisessa Amerikassa 2,5 ja Afrikassa 5,4 lasta.
(Kirkon ulkomaanapu). - amazon22
amazon22 kirjoitti:
Tiesitkö?
Naiset synnyttävät Euroopassa ja
Pohjois-Amerikassa keskimäärin 1,7
lasta, Aasiassa 2,7 lasta, Latinalaisessa Amerikassa 2,5 ja Afrikassa 5,4 lasta.
(Kirkon ulkomaanapu).Kehitysmaiden suuren lapsiluvun taustalta löytyvät usein köyhyys ja kulttuuritekijät. Lapsia tarvitaan tekemään työtä ja hankkimaan tuloja perheen elättämiseksi. Eläkejärjestelmien puuttuessa lapset ovat vanhempiensa vanhuuden turva. Monissa kulttuureissa myös sosiaalinen arvovalta riippuu suuresta lapsiluvusta.
Tärkein syy kehitysmaiden väestönkasvun alenemiseen ovat naisten lisääntynyt koulutus ja parantunut tietämys ehkäisykeinoista.
Pelkkä ehkäisyvälineiden jakaminen ei ole kuitenkaan riittävä vastaus ihmisten monitahoisiin ongelmiin. Myös köyhyyden ja lapsikuolleisuuden väheneminen alentavat tehokkaasti lapsilukua.
(Sama lähde kuin edellä). - Carolina
amazon22 kirjoitti:
Kehitysmaiden suuren lapsiluvun taustalta löytyvät usein köyhyys ja kulttuuritekijät. Lapsia tarvitaan tekemään työtä ja hankkimaan tuloja perheen elättämiseksi. Eläkejärjestelmien puuttuessa lapset ovat vanhempiensa vanhuuden turva. Monissa kulttuureissa myös sosiaalinen arvovalta riippuu suuresta lapsiluvusta.
Tärkein syy kehitysmaiden väestönkasvun alenemiseen ovat naisten lisääntynyt koulutus ja parantunut tietämys ehkäisykeinoista.
Pelkkä ehkäisyvälineiden jakaminen ei ole kuitenkaan riittävä vastaus ihmisten monitahoisiin ongelmiin. Myös köyhyyden ja lapsikuolleisuuden väheneminen alentavat tehokkaasti lapsilukua.
(Sama lähde kuin edellä).Pieni lisäys. Köyhyyden ja ennen kaikkea lapsikuolleisuuden väheneminen ei automaattisesti vähennä väestönkasvua vaan päinvastoin lisäävät aikuisikää savuttavien määrää. Ennen tarvittiin suuri lukumäärä, jotta heimosta edes jokunen selviytyisi taudeista ja onnettomuuksista aikuisikään.
Tämän päivän ylikansoitusongelmat ovat seurausta siitä, että syntyvyys ei ole vähentynyt samassa tahdissa kuin lapsikuolleisuus. Tällainen epätasapaino johtuu osittain siitä, että esim. lähetysjärjestöt eivät ole tunteneet kokonaisvastuuta. Ovat keränneet irtopisteitä sanomalla, että ovat lapsikuolleisuutta vähentäneet (rokotukset ym.) niin ja niin paljon, ottamatta kuitenkaan huomioon, että lapsikuolleisuudesta pelastuneet kuolevat myöhemmin nälkään. - amazon22
Carolina kirjoitti:
Pieni lisäys. Köyhyyden ja ennen kaikkea lapsikuolleisuuden väheneminen ei automaattisesti vähennä väestönkasvua vaan päinvastoin lisäävät aikuisikää savuttavien määrää. Ennen tarvittiin suuri lukumäärä, jotta heimosta edes jokunen selviytyisi taudeista ja onnettomuuksista aikuisikään.
Tämän päivän ylikansoitusongelmat ovat seurausta siitä, että syntyvyys ei ole vähentynyt samassa tahdissa kuin lapsikuolleisuus. Tällainen epätasapaino johtuu osittain siitä, että esim. lähetysjärjestöt eivät ole tunteneet kokonaisvastuuta. Ovat keränneet irtopisteitä sanomalla, että ovat lapsikuolleisuutta vähentäneet (rokotukset ym.) niin ja niin paljon, ottamatta kuitenkaan huomioon, että lapsikuolleisuudesta pelastuneet kuolevat myöhemmin nälkään.kirjoituksesi on asiaa, syntyä kuolemaan nälkään. Ei tunnu yhtään paremmalta.
- Etsivä ja löytävä
Grecian2000 kirjoitti:
Kirkon opetusta kuunnellaan ja totellaan siellä ei ole liikakansoitusta, aborttia (joka on synti josta aina joutuu kaikki osalliset helvettiin) eikä teiniraskauksia. Nuo synnit riivaavat vain siveettömästi eläviä jotka piut paut veisaavat Kirkon opetuksesta. Ylikansoitus seuraa siitä kun eletään kuin siat pellossa eikä kuunnella Kirkon opetusta ja pyritä vastuulliseen perheenlisäykseen noudattaen luonnollista perhesuunnittelua. Liikakansoitus ei ole Kirkon vika vaan ihmisten itsekkyyden ja siveettömyyden tulosta. Halvat kondoomit vain yllyttävät moiseen lyhytnäköiseen itsekkyyteen ja kuvitelmaan että muka voisi irstailla ja syntiä tehdä ilman siitä koituvaa luonnollista rangaistusta. Kirkkoa kuuntelemalla ja tottelemalla voimme kaikki elää parempaa elämää, köyhät, rikkaat ja keskituloiset kaikkialla maailmassa.
*aborttia (joka on synti josta aina joutuu kaikki osalliset helvettiin)
Meneekö oikeasti Crecian Kirkon teologinen oppi näin - eikö tästä voi tehdä parannusta ja välttää helvetin? Kysyn siis tosissani, kun en tarkkaan tunne Kirkon oppia...eikäminulla mitää erikoista ole vastaan kovempaakaan linjaa ;) - Etsivä ja löytävä
Etsivä ja löytävä kirjoitti:
*aborttia (joka on synti josta aina joutuu kaikki osalliset helvettiin)
Meneekö oikeasti Crecian Kirkon teologinen oppi näin - eikö tästä voi tehdä parannusta ja välttää helvetin? Kysyn siis tosissani, kun en tarkkaan tunne Kirkon oppia...eikäminulla mitää erikoista ole vastaan kovempaakaan linjaa ;)*Toistan vielä: kondoomi ja kondoomin käyttö ei kenellekään tuo ruokaa pöytään mutta sen sijaan vie varmaan kadotukseen. Kirkko opettaa toisin ja pyrkii siihen että me uskovat emme joutuisi synnin takia kadotukseen.
Lisään vielä tämän kohtasi...siis meneekö se teoligisesti oikeasti näin - onko tämä kuolemansyntiä josta ei voi parantua vait voiko tässäkin "parantaa tapansa"...
Onko teologisesti syntejä jotka vievät kadotukseen - ja niistä ei voi katumallakaan paranuta? Olenpa rehellinen, kun tunnet Kirkon telogian - jos niitä on, haluan tietää! - Carolina
Grecian2000 kirjoitti:
Kirkon opetusta kuunnellaan ja totellaan siellä ei ole liikakansoitusta, aborttia (joka on synti josta aina joutuu kaikki osalliset helvettiin) eikä teiniraskauksia. Nuo synnit riivaavat vain siveettömästi eläviä jotka piut paut veisaavat Kirkon opetuksesta. Ylikansoitus seuraa siitä kun eletään kuin siat pellossa eikä kuunnella Kirkon opetusta ja pyritä vastuulliseen perheenlisäykseen noudattaen luonnollista perhesuunnittelua. Liikakansoitus ei ole Kirkon vika vaan ihmisten itsekkyyden ja siveettömyyden tulosta. Halvat kondoomit vain yllyttävät moiseen lyhytnäköiseen itsekkyyteen ja kuvitelmaan että muka voisi irstailla ja syntiä tehdä ilman siitä koituvaa luonnollista rangaistusta. Kirkkoa kuuntelemalla ja tottelemalla voimme kaikki elää parempaa elämää, köyhät, rikkaat ja keskituloiset kaikkialla maailmassa.
Onko mielestäsi Espanjan ja Italian alhaisten väestönkasvulukujen taustalla katolisen kirkon opetus? Minulla on kyllä se käsitys, että tilanne on juuri päinvastoin, luvut siellä ovat alhaiset koska siellä on opittu ehkäisyn käyttöä ja esim. Espanjan televisio on ohjelmissaan neuvonut, että kirkon oppeihin pitää suhtautua varauksella.
Ehkä espanjalaiset nyt joutuvat ikuiseen kadotukseen, kun elävät kuin ”siat pellossa” ja kun heitä ei edes rangaista ei toivotuilla raskauksilla.
Käykö niin tai näin, niin ainakaan heitä ei voi syyttä vastuuttomasta väestönkasvusta. - Kiitollinen
Carolina kirjoitti:
Onko mielestäsi Espanjan ja Italian alhaisten väestönkasvulukujen taustalla katolisen kirkon opetus? Minulla on kyllä se käsitys, että tilanne on juuri päinvastoin, luvut siellä ovat alhaiset koska siellä on opittu ehkäisyn käyttöä ja esim. Espanjan televisio on ohjelmissaan neuvonut, että kirkon oppeihin pitää suhtautua varauksella.
Ehkä espanjalaiset nyt joutuvat ikuiseen kadotukseen, kun elävät kuin ”siat pellossa” ja kun heitä ei edes rangaista ei toivotuilla raskauksilla.
Käykö niin tai näin, niin ainakaan heitä ei voi syyttä vastuuttomasta väestönkasvusta.Carolinan kirjoituksia lukiessa huomaa sen ilmiön, joka on vallitsevana käsityksenä nykyajan maailmassa. Tämä käsitys on lyhykäisyydessään se, että pyritään johonkin päämäärään keinoista välittämättä. Abortoivat ehkäisymenetelmät ja itse abortti ovat tämän näkemyksen mukaan hyväksyttäviä asioita, koska se hillitsee väestönkasvua. "Vastuuton" väestönkasvu? Sen varjolla voidaan siis tappaa ja vieläpä laillisesti. Yhtä hyvin voidaan puhua myös "vastuuttomasta" seksielämästä, ehkäisystä, abortista jne. Jos ottaisi nuo viimeksi mainitut vakavasti, ei päämäärän saavuttamiseksi tarvitsisi tappaa. Ja voisi elää omatunto puhtaana - se on suuri asia.
Kestävän ja lujan eettisen pohjan elämäänsä löytää vain katolisen kirkon opetuksesta. Paljon hyvää on myös muualla, mutta kirkon opetus on vakuuttava ja eheä kokonaisuus. Jokainen, joka on vilpitön totuuden etsijä, tulee huomaamaan sen. On vain oltava rehellinen itselleen sekä Jumalalle. Muuta ei tarvita.
En ylistä kirkkoa sen itsensä vuoksi. Olen vain päätynyt tähän tulokseen kokemuksen ja tiedon etsimisen myötä. Ei voi kuin nöyrästi kiittää Jumalaa siitä, että Hän on löydettävissä ja Hänen tahtonsa on tiedettävissä. Ei se meistä ihmisistä ole lähtöisin. - Närkästynyt
Carolina kirjoitti:
Pieni lisäys. Köyhyyden ja ennen kaikkea lapsikuolleisuuden väheneminen ei automaattisesti vähennä väestönkasvua vaan päinvastoin lisäävät aikuisikää savuttavien määrää. Ennen tarvittiin suuri lukumäärä, jotta heimosta edes jokunen selviytyisi taudeista ja onnettomuuksista aikuisikään.
Tämän päivän ylikansoitusongelmat ovat seurausta siitä, että syntyvyys ei ole vähentynyt samassa tahdissa kuin lapsikuolleisuus. Tällainen epätasapaino johtuu osittain siitä, että esim. lähetysjärjestöt eivät ole tunteneet kokonaisvastuuta. Ovat keränneet irtopisteitä sanomalla, että ovat lapsikuolleisuutta vähentäneet (rokotukset ym.) niin ja niin paljon, ottamatta kuitenkaan huomioon, että lapsikuolleisuudesta pelastuneet kuolevat myöhemmin nälkään."...lapsikuolleisuuden väheneminen ei automaattisesti vähennä väestönkasvua..."
- jaha, oho. No, kirjoitetaan tämä sama lause auki toisin päin ja saadaan: lapsikuolleisuuden väheneminen lisää väestönkasvua (tai pitää sen ennallaan). - Mitäs ihmeellistä tässä on?
"...ylikansoitusongelmat ovat seurausta siitä, että syntyvyys ei ole vähentynyt samassa tahdissa kuin lapsikuolleisuus."
- siis 1 syy vain? Jukra. Sittenhän tarttee vain jättää lapset rokottamatta ja ruokkimatta, että kuolisivat ja jakaa vanhemmille ilmaiset ehkäisyvälineet.
"Tällainen epätasapaino johtuu osittain siitä, että esim. lähetysjärjestöt eivät ole tunteneet kokonaisvastuuta. Ovat keränneet irtopisteitä sanomalla, että ovat lapsikuolleisuutta vähentäneet (rokotukset ym.) niin ja niin paljon, ottamatta kuitenkaan huomioon, että lapsikuolleisuudesta pelastuneet kuolevat myöhemmin nälkään."
- vain niin. Lähetysjärjestöt "osin" syyllisiä. Kas, kun ei kokonaan. Ai niin, loppuosa syyllisistä on tietenkin katolinen kirkko. Anteeksi hajamielisyyteni.
- järjestöt ovat keränneet "irtopisteitä". Hyvin asenteellista kirjoittelua. Olisi siis pitänyt jättää lapset rokottamatta, okey. Eikä tietenkään mitään terveyskasvatusta tai terveydenhoitoa. Eipä tietenkään, koska parempihan lasten on kuolla jo ensimmäisinä elinvuosinaan kuin myöhemmin ehkä nälkään. Vanhemmillekin kivempi mitä nopeammin lapsistaan eroon pääsevät!
Jos katolista kirkkoa tai muita HUOM! kristillisiä kirkkoja ja lähetysjärjestöjä ei olisi, maailma olisi paljon, paljon parempi paikka. Väestönkasvukin (joka on maailman suurin ongelma) pysyisi hyvällä mallilla. Eihän politiikalla, kulttuuritekijöillä, eri maiden ihmisten uskomuksilla, talouselämällä, luonnonolosuhteilla jne. ole mitään merkitystä näissä asioissa... oi, ei toki. Hyvin harhaoppinen ajatus, joka suotakoon allekirjoittaneelle anteeksi.
- Näin se on!
http://www.edu.helsinki.fi/bg/kirjasto/prosem2002/Artikkeli1/
KTS. TAULUKKO KOHTA 11
Italiassa on erittäin alhaiset aborttiluvut ja Espanjassa huippulahaiset. Että se siitä höpinästä Katolisten maitten korkeista aborttiluvuista...- Carolina
Mainitsemasi Italia ja Espanja ovat hyviä esimerkkejä tuloksista, joihin pääsee kun sukupuoli- ja ehkäisytietoutta jaetaan kouluissa. Pieni määrä ei toivottuja raskauksia johtaa pieniin aborttilukuihin. Onko Vatikaani osallistunut näiden alhaisten lukujen saavuttamiseen vai oliko niin, että näitä lukuja on saavutettu Vatikaanin vastustuksesta huolimatta, voi jokainen itse päättää.
Kokonaan toinen asia ovat ne(katoliset) maat, joissa tätä opetusta ei jaeta.
Ovatko aborttiluvut mielestäsi alhaiset, jos 50 % raskauksista päättyy aborttiin? Katso vaikkapa;
http://www.repem.org.uy/laredva331.htm
Entä jos vain 40 % päättyy aborttiin, ovatko ne sitten superalhaiset katolilaisen mittapuun mukaan?
http://www.repem.org.uy/laredva281.htm
Mutta niinhän se tässä maailmassa on, kaikki on suhteellista ja lukuja joita esim. Suomessa pidetään kammottavina, pidetään joissakin piireissä niin vähäpätöisinä, että niitä lakaistaan maton alle pois häiritsemästä oikeaoppineiden omatuntoa. - Kiitos Luojan
Carolina kirjoitti:
Mainitsemasi Italia ja Espanja ovat hyviä esimerkkejä tuloksista, joihin pääsee kun sukupuoli- ja ehkäisytietoutta jaetaan kouluissa. Pieni määrä ei toivottuja raskauksia johtaa pieniin aborttilukuihin. Onko Vatikaani osallistunut näiden alhaisten lukujen saavuttamiseen vai oliko niin, että näitä lukuja on saavutettu Vatikaanin vastustuksesta huolimatta, voi jokainen itse päättää.
Kokonaan toinen asia ovat ne(katoliset) maat, joissa tätä opetusta ei jaeta.
Ovatko aborttiluvut mielestäsi alhaiset, jos 50 % raskauksista päättyy aborttiin? Katso vaikkapa;
http://www.repem.org.uy/laredva331.htm
Entä jos vain 40 % päättyy aborttiin, ovatko ne sitten superalhaiset katolilaisen mittapuun mukaan?
http://www.repem.org.uy/laredva281.htm
Mutta niinhän se tässä maailmassa on, kaikki on suhteellista ja lukuja joita esim. Suomessa pidetään kammottavina, pidetään joissakin piireissä niin vähäpätöisinä, että niitä lakaistaan maton alle pois häiritsemästä oikeaoppineiden omatuntoa.Pistäpä kuule Suomeksi tai sitten Englanniksi kunnon tutkimuksia - kuten tämä linkki tuossa yläpuolella on.
Siinä sanotaan:
Maailman aborteista tehdään Afrikassa 11 %, Aasiassa 58 %, Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla 9 %, Euroopassa 17 % ja muissa kehittyneissä maissa 5 %.
Ja siinä on myös varmana tietona, että esim. hyvin perint. Kat. maiden - ITALIAN, ESPANJAN JA RANSKAN LUVUT OVAT ERITTÄINKIN ALHAISET aborttien kohdalla! Jos vrt vaikka samanlaiseen, mutta protest. Eurooppalaiseen kansaan Iso-Britaniaan - (jonka mainitsemasi sex. valistus on ollut aina maailman aivan ykkösluokkaa, paljon kovempaa kouluissa ynm. kuin välimeren konserv. maissa - ja mm. homot hyväksyttiin juuri Iso-B jo joskus 60-70 luvulla maailman ensimmäisenä jne...silti jäljet näkyvät niin ero kuin abortti tilastoissa)
Puhumattakaan siis sitten avioerotilastoista, jotka lähentelevät Suomessakin jo 60% ja ovat Italiassa, perint. Kat. maassa 7-8%. Huima, huima ero Eu:n sisäisissä maissa - jotka elävät samassa ajassa, ja samojen vaikutteiden alla. Kertoo jotain...
Kaikkialla silti on maallistuminen menossa...mutta tuo avioero tilasto mm kertää että mikä "traditio" toimii ja antaisi voimaa, jos sitä "kunnoitettaisiin"... - Carolina
Kiitos Luojan kirjoitti:
Pistäpä kuule Suomeksi tai sitten Englanniksi kunnon tutkimuksia - kuten tämä linkki tuossa yläpuolella on.
Siinä sanotaan:
Maailman aborteista tehdään Afrikassa 11 %, Aasiassa 58 %, Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla 9 %, Euroopassa 17 % ja muissa kehittyneissä maissa 5 %.
Ja siinä on myös varmana tietona, että esim. hyvin perint. Kat. maiden - ITALIAN, ESPANJAN JA RANSKAN LUVUT OVAT ERITTÄINKIN ALHAISET aborttien kohdalla! Jos vrt vaikka samanlaiseen, mutta protest. Eurooppalaiseen kansaan Iso-Britaniaan - (jonka mainitsemasi sex. valistus on ollut aina maailman aivan ykkösluokkaa, paljon kovempaa kouluissa ynm. kuin välimeren konserv. maissa - ja mm. homot hyväksyttiin juuri Iso-B jo joskus 60-70 luvulla maailman ensimmäisenä jne...silti jäljet näkyvät niin ero kuin abortti tilastoissa)
Puhumattakaan siis sitten avioerotilastoista, jotka lähentelevät Suomessakin jo 60% ja ovat Italiassa, perint. Kat. maassa 7-8%. Huima, huima ero Eu:n sisäisissä maissa - jotka elävät samassa ajassa, ja samojen vaikutteiden alla. Kertoo jotain...
Kaikkialla silti on maallistuminen menossa...mutta tuo avioero tilasto mm kertää että mikä "traditio" toimii ja antaisi voimaa, jos sitä "kunnoitettaisiin"...Kyllä toimii, mutta millä tavalla.
Ovatko mielestäsi aborttiluvut alhaiset jos raskauksista 50 % päättyy aborttiin? Minusta ovat aivan liian korkeat. Luku on otettu Argentiinaa koskevasta katsauksesta. Luku 40 % on lainaus Uruguayta koskevasta kirjoituksesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26216720Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235387- 1152548
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152019Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361751Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111978- 59944
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28850Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?43848