Matti Vanhanen on viisas mies

Jaba_43

Pari päivää sitten kommentoin jo taaemmas jäänyttä Mielipidepankin vastaavaa avausta hiukan Matti Vanhasta tölvien siitä, että keskusta menisi eduskuntavaaleihin sammutetuin lyhdyin paljastamatta myönteistä Nato-kantaansa.

Tänään Hesarista luin uudemman Matti Vanhasen kommentin, jossa hän kertoo, ettei keskusta muuta puoluekokouksessan aiempaa kantaansa Natoon, koska ei ole nähtävissä tarvetta, että Nato kantaa pitäisi muuttaa seuraavan vaalikauden aikana.

Takaportiksi Vanhanen laittoi kuitenkin sen, että, jos tilanne muuttuu, niin keskusta edellyttää kansanäänestystä Nato-jäsenyydestä.

Minusta Vanhanen menettelee viisaasti. Keskustan kannattaakin odottaa seuraavaa puolustuspoliittista selontekoa, joka tulee edeuskuntaan 2008. Kun siinä sitten esitetään Nato-jäsenyyttä, niin Vanhanen ei petä keskustan äänestäjiä, koska tilanne on muuttunut ja kaikki muutkin puolueet edellyttävät kansanäänestystä.

Ja sitten Suomi liittyy Natoon ennen vuotta 2010.

24

435

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...koska...

      ...ylivoimainen enemmistö kansasta vastustaa sotilaallista liittoutumista.

      Natohan jo edellyttää kansalaisten myötäsukaisuutta.

      Mitä me siellä tekisimme ?

      Mitä me Natolta saisimme ?

      • Jaba_43

        Tai sitten ei liity koska ylivoimainen enemmistö kansasta vastustaa sotilaallista liittoutumista.
        ---
        Kun avoin poliittinen keskustelu alkaa 2008 puolustuspoliittisen selonteon yhteydessä, niin kansan enemmistö kääntyy eduskunnan enemmistön kannalle, koska kaikki suuret puolueet silloin kannattavat Natoa.

        Natohan jo edellyttää kansalaisten myötäsukaisuutta.
        ------
        Ja tulee sen saamaan todennäköisesti 2009 pidettävässä kansanvaalissa.

        Mitä me siellä tekisimme ?
        ------
        Edistäisimme rauhaa ja lujittaisimme Euroopan turvallisuutta ja puolustusta paljon nykyistä tehokkaammin.

        Mitä me Natolta saisimme ?
        ------
        Paremman turvallisuuden pienemmin kustannuksin kuin jos yrittäiswimme yksin rakentaa yhtä kattavan turvallisuuden, minkä Naton jäsenenä saisimme.

      • stubbikulli
        Jaba_43 kirjoitti:

        on jäbä?

      • Et usko itsekään

        "Paremman turvallisuuden pienemmin kustannuksin kuin jos yrittäisimme rakentaa yhtä kattavan turvallisuuden, mitä Naton jäseninä saisimme"

        Vai niin - kuvitteletko, että joku tulisi talkootyönä Ilomantsiin rajalle vahtimaan.

        Katsopa mitä komentaja kertoo puolustuksemme kustannustehokkuudesta.

        http://www.mil.fi/puolustusvoimainkomentaja/383.dsp

        "Edistäisimme rauhaa ja lujittaisimme Euroopan turvallisuutta..."

        Vai että oikein "rauhaa" Natohan on sotinut Afganistanissa vuosikaudet rääsyläisarmeijaa vastaan. Sota vain jatkuu ja USA:n asettama nukkehallitsija hallitsee tuskin omaa pääkaupunkiaan. Huumekauppa sen sijaan kasvaa ja kukoistaa.

        Sen verran kuitenkin rehellisyyttäkin osoitit, ettet väittänyt nyt Natoa demokratian rakenrajaksi.

      • Jaba_43
        Et usko itsekään kirjoitti:

        Katso eteenpäin, tulevaisuuteen - älä taaksepäin menneisyyteen.

        Tulevaisuuden uhkat ovat muualla kuin Ilomantsin rajalla.

        Bushin touhuilla ei ole Naton kanssa mitään tekemistä. Afganistaniin mentiin YK:n mandaatilla ei Bushin oikusta. Irakiin menosta taas kieltäytyivät miltei kaikki Euroopan merkittävät Nato-maat, joten sillä sodalla ei ole naton kanssa mitään tekemistä.

        On lapsellista demonisoida Nato Bushin sotajoukoksi, koska sitähän se ei ole.

    • nyt liioittele

      ko. persoonan henkisiä kykyjä.

    • wsxedc

      "Tänään Hesarista luin uudemman Matti Vanhasen kommentin, jossa hän kertoo, ettei keskusta muuta puoluekokouksessan aiempaa kantaansa Natoon"

      Hölöhölö... Kepu pyörtää joka ainoan päätöksensä, jos se on sille edullista vallankäyttöä ajatellen... niinhän kävi ydinvoima-asiassakin.

      Roskajoukkio koko Kepu.

      • Otsikossa hymiö

        ...

      • Emeritus
        Otsikossa hymiö kirjoitti:

        ...

        Otsikossa kysymys, bwahhahahhaaaaaaaaaaaaa!

      • Otsikossa hymiö
        Emeritus kirjoitti:

        Otsikossa kysymys, bwahhahahhaaaaaaaaaaaaa!

        "Poliitikkona S-L Anttila teki virheen...

        Lähettäjä: Unto Ruoste 16.10.2002

        Forssan Lehden viime sunnuntaina ilmestyneen numeron mukaan "Anttila sanoo hallituksen politiikan aiheuttavan yhteiskunnan kahtiajakoa, joka puolestaan ajaa ihmisiä Vantaan Myyrmäessä tapahtuneen kaltaisiin tekoihin". Anttilan mukaan "nyt niitetään niitä hedelmiä, joita maassa on hallituksen politiikan johdosta syntynyt".
        ---------------------------
        ...sanoessaan tuon ääneen, sitä ei olisi saanut sanoa. Minä kyllä olisin pitkälti tuota mieltä."

    • vetkuttelee

      eikä sano kantaansa. Taas pääministeri ja kepu siirtää vaikeita asioita eteenpäin. No, kyllä ne EU;n herrat sanovat Matille mitä pitää tehdä.

    • Emeritus

      Olet menettänyt kaiken uskottavuutesi eilisen Stubbi-sekoilusi jälkeen. Ei sitä tosin paljoa ollut ennen eilistäkään.

      • Otsikossa hymiö

        "Kokoomukselaisuus ei kestä kritiikkiä.

        Lähettäjä: Unto Ruoste 16.10.2002

        Olen seurannut vasta vähän aikaa tätä keskustelupalstaa ja huomannut sen monimuotoisuuden, mitä pidän myönteisenä asiana. Kuitenkin valtaosa viesteistä käsittelee keskustapuoluetta, sen tekemisiä ja tekemättömyyksiä, vaikka kyseessä on kokoomuksen sivut. Jotkut nimimerkit kuten esimerkiksi ratamo, jäbä ja tuomisjaska ovat pyhittäneet elämänsä ja aikansa vain solvatakseen ja haukkuakseen keskustapuoluetta ja keskustalaisiksi arvelemiaan henkilöitä, puhumattakaan keskustalaisista poliitikoista. Tämä on varsin kummallista, varsinkin kun nimimerkit ovat antaneet ymmärtää olevansa kokoomukselaisia ja kokoomus sentään on ideologisesti lähin puolue kepun kanssa.Vielä ikävämmäksi asian tekee se, että jos heihin tai heidän mielipiteisiinsä kohdistaa kritiikkiä, turvaudutaan jopa weppimestariin, jotta voidaan vaientaa tämä kritiikki.Tästä on hyvänä esimerkkinä hyvän ystäväni, Jorma Laitisen tunnuksen sulkeminen.Toivon, ettei tämä kritiikkini aiheuta käyttämäni tunnuksen sulkemista, koska tänne on niin hankala uudelleen rekisteröityä."

        ...kiitos Jaska!

      • wsxedc

        Kaiken ja kaiken... sinun tasoosi meillä kaikilla on vielä matkaa... paljon!!!

      • Jaba_43

        Vedin sultaq maton alta lapsellisilta Stubb-sekoiluiltasi, mutta kyllä sinä siitä toivut niin kuin aina ennenkin.

        Vai oletko jo löytänyt sitaatin, jossa Stubb olisi moittinut Lordia huonoksi bändiksi?

      • Jaba_43
        wsxedc kirjoitti:

        Kaiken ja kaiken... sinun tasoosi meillä kaikilla on vielä matkaa... paljon!!!

        Jotkut nostaa rimaansa ja ylittää sen, toiset laskee ja alittaa.

        Muistan ajan, oisko ollu Myyrmäen pommi-iskun aikaan, kun Laitinen kaivoi rimansa maan sisään, miltei Kiinaan saakka.

        Ja onnistui alittamaan sen.

        Tämä tasosta. :-((((

    • oivahärkönen

      ... selonteossa ei esitetä Natoon liittymistä. On se kumma, kun Jäbä on jämähtänyt tuohon Natoon. Se on tosin useimpien kokoomustaisten ongelma ja koko koklip-joukkion päähänpinttymä.

      • Otsikossa hymiö

        ...

      • wsxedc

        Oletko lukenut tekstin jo... missä minä voisin tutustua siihen???

      • Jaba_43

        Kun tiedämme kokoomuksen, rkp:n, vihreiden ja demari-oikeiston kannan, niin on aika todennäköistä, että puolustuspoliittisen selonteon yhteydessä käsitellään Nato-jäsenyys ja lähdetään siinä eteenpäin.

        Silloin Vanhanenkin voi sanoa - kun vaalit ovat takana - että "tilanne on muuttunut", ja tuleva hallitus antaa lakiesityksen neuvoa-antavasta kansanäänestyksestä, joka toteutetaan todennäköisesti 2009, ja liittyminen sitten mahdollisesti jo 2010, tai seuraavassa tilanteessa, kun Natoon liittyy muitaqkin jäseniä.

    • Matti Vanhanen arvioi myös, että Natokysymys ei tule esille seuraavalla vaalikaudella. Lisäksi Vanahnen on arvioinut, ettei Naton kohdalla ole näkyvissä mitään sellaista muutosprosessia, joka vaikuttaisi Keskustan Nato-kantaan.

      • Hyvä

        näin on.

      • Jaba_43

        Vaalien jälkeen näköpiirissä on ja esille tulee paljon uusia asioita ja Vanhanen arvioi asiat uudelleen.

        Keskustan Nato-kanta seuraa enemmistön, eli kokoomuksen, rkp:n ja demareiden enemmistön kantaa, vaikka siinä tarvitaan vähän tupailtojen kädenvääntöä kentällä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      262
      16772
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5403
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2555
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2026
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1753
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      983
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      947
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      28
      857
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      43
      853
    Aihe